Kertokaa jos on kokemusta. Sain oikeastaan unettomuuteen pamin tilalle, mutta ajattelin että voisin kokeilla isompaakin annosta, kun myös masentaakin. Onko pahoja sivuvaikutuksia tullut tai onko ollut apua mihinkään?
Mirtazapin
Haholenbotti
14391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sain myös unettomuuteen. En pystyny käyttää ekaa pilleriä enempää. Tuli pahoja sydänoireita.
Jos olet saanut sen unettomuuteen, niin ei kyllä kannata omatoimisesti alkaa nostaamaan annoksia. Jos masentaa, niin sitten kerrot siitä masennuksesta lääkärille, etkä ala itse soveltamaan. Lääkkeet määrätään jonkun diagnoosin perusteella tietyllä annoksella. Ei niin, että itse nappaillaan miten sattuu.
Minulle mirtan ikävin sivuvaikutus oli jatkuva näläntunne, joka voi helposti johtaa lihomiseen. Tuntui myös keräävän nestettä, kun oli välillä kovin turvonnut olo.
Pidempiaikaisen päivittäisen käytön lopettaminen voi olla vaikeaa ja melkoinen haaste. Ahdistus ja unettomuus lisääntyy ja lopetusoireet kestävät pitkään. Näin kävi itselläni. Pahimmat oireet kestivät 3kk ja vasta 6kk kohdalla alkoi olo olla normaali. No, nämä ovat henkilökohtaisia juttuja eikä välttämättä tule kaikille. Huono minulle.
jos syöt isoja määriä olet aamulla suu kuivana ja väsyny etkä pysty nukkuu oisit pitäny pamit tai vaihtanu ne tenoksiin.mirtazapiineillä ei tee mitään!!
Mirtzapiini ei käytettäessä aiheuttanut mitään erikoisempia haittavaikutuksia ja tutinoita, lukuunottamatta pientä ympärivuorokautista pöhnäistä väsymystä ja makeanhimoa, mutta kun lopetin lääkkeen käytön, niin siitä vasta riemu repesi. Monta viikkoa oli niin hel*etillisiä olotiloja, että nostan itselleni hattua ja kaikille muillekkin, jotka ovat sinnitelleet läpi kaikki ne karseat lopetusoireet.
Joo oon aina ollut erittäin epäluuloinen ja nytkin vielä pysytellyt pameissa. Ataraxia kokeilin, ei nukuttanut mutta seuraavana päivänä oli kamala olo.
On kovaa myrkkyä. Yhdestä puolikkaasta tuli hirveä olo, joka kesti monta päivää. Vein takaisin apteekkiin. Pyydä jotain nukahtamislääkettä tai melatoniinia.
Kun otin ensimmäisen kerran Mirtazapinia, seuraavana päivänä oli hieman tokkurainen olo. Sen jälkeen on mennyt kymmenisen vuotta ilman sivuvaikutuksia. Hyvin nukuttaa.
Itse sain myös aikoinaan Mirtazapinia unettomuuteen.
Auttoi kyllä, mutta sivuvaikutuksia olivat jatkuvat painajaiset ja ruokahalun kasvaminen ja sitä kautta painon nouseminen.
Sain mirtazapinia unettomuuteen ja olen ottanut 1/2 tablettia säännöllisesti jo useamman vuoden. Ei ole ollut mitään muita haittavaikutuksia kuin painon nousu. Senkin hoksin pari päivää sitten, että lihominen johtuu ehkä lääkkeestä. Mulle sanottiin, ettei siihen tuu riippuvuutta eikä vieroitusoireita, jos lopettaa. Hyvin on nukuttanut.
Lääkärikö sanoi, että ei tule riippuvuutta, eikä vieroitusoireita? Olen käynyt muutaman kerran juttelemassa masennukseen sairastuneiden läheisille ja omaisille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja siellä on ollut paljon puhetta masennuslääkkeistä ja varsinkin siitä, kun jokin lääke lopetetaan, kun masennus on hellittänyt. Läheiset ovat joutuneet sivustaseuraamaan läheisensä rankkaa kamppailua lääkkeistä irtipääsemiseksi. Lopetusoireet ovat joillakin olleet hyvin voimakkaita ja hankalia. Myös mirtatsapiinin pitkäaikainen käyttö on aiheuttanut käyttäjälleen hyvin voimakkaita lopetusoireita viikoiksi, jopa kuukausiksi. En ymmärrä, että miksi lääkärit eivät ota lopetusoireita koskaan puheeksi, kun lääkettä kirjoittavat tai muuten suhtautuvat lopetusoireisiin vähättelevästi, vaikka masennuslääkkeitä käyttävät ovat järjestään kaikki kokeneet rajujakin lääkkeen lopetukseen liittyviä hankalia oireita ja olotiloja.
Kaikki kelpaa. Vaikka tapettiliisterit seinistä. Järjetön syömisvimma.
Haa, tarkoitus on siis tehdä ihmisestä niin läski ettei se enää mahdu poistumaan ulko-ovesta vaan joutuu tilaamaan ruuatkin kotiinsa. Tulee siis sitä kautta kalliiksi.
Aiheuttaako painonnousua pienellä annoksella (3.5mg tai 7.0mg) käytettynä unettomuuden hoidossa?