Vastaako suomalainen virkalääkäri mistään?

6129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuttu sanonta vanhastaan että multa peittää lääkärien virheet.

Äänestä

Vaativa työ, vai onko..
Loppujenlopuksi yksinkertaisia asiaoita, ottaen vastapainona huomioon sen että ei noita ratkaisuja tee päiväkodin lapsi hiekkakakkuja leipoessaan.

Äänestä

Minkä takia näistä jutuista nykyään saa etsiä sen varsinaisen jutun. Onko amerikkalaista vaikutusta että kirjoitetaan sinne sekaan kaikkea muuta, kuin asiaa. Kuvia jostain varvastossuista. Viimeisestä kappaleesta seliä, ettei laitettu tutkimuksiin, mutta miksi ei? Siksikö että hän oli nuori ihminen? Hieman enemmän asiatietoa kiitos toimittajat.

Äänestä
  • Jos olisi moiset oireet potilaalla niin kuvauttaisin pään saman tien varsinkin kun kyse on uusisista oireista ja päänäsryn lisäksi on pahoinvointia. Kyseessä ovat klassisen koholla olevan aivopaineen oireet jotka kenen tahansa lääkärin pitäisi tunnistaa.

    Mitään kunnon syytä tähän munaukseen ei oikein tule mieleen. Todennäköisesti potilasta hoitanut lääkäri on ollut kokematon ja ei ole ollut ollenkaan tehtäviensä tasalla. Liika työmäärä voi myös olla joskus syynä vääriin ratkaisuihin.

    Joissain sairaaloissa kuvantamisen kalleudesta päivystysaikana on varoiteltu. Kun on tarve kuvata pää niin sitten tietokonetomografia tehdään oli kyse vaikka lapsesta joilla turhaa säteilyä pyritään välttämään.

    Onneksi enää ei pitäisi olla sairaalapäivystyspisteitä missä pään kuvantaminen tai muu tärkeä diagnostiikka ei onnistu ympäri vuorokauden.

    Äänestä

Vain valelääkäri joutuu vastuuseen.

Äänestä

Minä sain 28vuotiaana äkillisen kovan päänsäryn.
Kipu oli hirveä ja oli pakko pitää silmät melkein kiinni koska valo lisäsi kipua
ja jokainen askel tuntui kovana kipuna päässä.

Pääsin autolla varovasti ajaen silloiseen pihlajiston (helsingissä) terveysasemalle
ja varovasti kävellen lääkärin vastaanotolle.

Nuori naislääkäri sanoi nousematta edes tuoliltaan pöytänsä takaa:
-Sinullapa on niska kipeä.
Hän vakuutti minulle että minulla on niska kipeä koska
kipu "heijastuu" ja tuntuu pääkipuna.
Sinulla on kierrekaula
-se on suomalaisilla yleistä, hän sanoi.

Sain 5 vuorokautta sairaslomaa ja kipulääkereseptin.

Seuraavana päivänä sain lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon kun
ison aivovaltimon haarassa oleva suuri valtimopullistuma puhkesi uudelleen.
Onneksi pääsin Töölön sairaalaan missä vuotokohta "klipsattiin" ja selvisin hengissä vuodosta.

Koskaan en kuitenkaan toipunut ennalleni.
Myöhemmin tavatessani saman lääkärin hän totesi vain:

-Kyllä sinulla oli niska kipeänä,
sattumalta vain sait sitten aivoverenvuodon seuraavana päivänä!

Muistan asenteesi niin kauan kun elän saatanan ämmä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vera-Veronmaksaja kirjoitti:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suvin-25-kihlattu-tunsi-kovaa-paansarkya-ja-kuoli-hoitovirheen-jalkeen-sairaalassa-yksi-ratkaisu-maksoi-mieheni-hengen/6412880

On tarpeellista kysyä ?????????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu