virkamies: maahanmmuutto romahduttaa kaupungit

nyt se tuli
Miten tämä uutinen on päässyt sensuurin läpi ?
Korkea virkamies kertoo että maahanmuutto on romahduttanut myös suurten kaupunkien talouden.
Suuret kaupungit, kuten helsinki, vantaa , tampere on esitetty propakandassa talouden vetureina mutta todellisuus onkin toinen. Jokainen joka asuu esim vantaalla on tämän huomannut jo aikaisemmin eli mamut ovat työttöminä.
---------
Kaupungit putosivat kasvuvauhdista
Mikko Laitila
4.5.2017 08:03
Suurten kaupunkien piti olla talouskasvun moottoreita. 
Todellisuudessa niistä on tullut työttömyysloukkuja.
Pääkaupunkiseutu ja muut suuret kaupungit ovat kasvun moottoreita, vai kuinka?

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki haastaa ministeriön sivuilla julkaistussa blogissaan tämän olettafmuksen perusteellisesti.

Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seutujen työmarkkinoiden heikkous on Hetemäen mukaan muodostumassa koko maan talouskasvun uhaksi. Hän perustaa väitteensä yllättävään tilastoaineistoon, josta muutama poiminta tässä:

- Neljän suurimman kaupunkiseudun työttömyyden nousun osuus koko maan 2010-luvun työttömyyden noususta on ollut 63 prosenttia.

- Neljän suurimman maakunnan bruttokansantuote henkeä kohden on kasvanut 2010-luvulla hitaammin kuin koko maassa.

- Työllisyysaste aleni 2000–2016 vain Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa.

Kansliapäällikön tilastohavainto on sekin, että neljän kaupunkiseudun yhteenlaskettu työttömyys kasvoi vuosina 2010–2016 yli kaksi kertaa nopeammin kuin muun Suomen, vaikka alueiden avoimet työpaikat ovat lisääntyneet. Syynä tähän on pitkäaikaistyöttömyyden kasvu kaupungeissa.

Kaupunkien eriytymiskehitystä tutkinut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara pitää Hetemäen tilastokoostetta osin tuttuna, mutta myös yllättävänä.

”Suomi ei koskaan toipunut kunnolla 2008 vuoden lamasta. Helsinki on Suomen talouden veturi ja pääkaupunkiseudun tilanne on siten heijastuma koko maan tilanteesta. Työpaikkojen määrä ei seuraa kaupunkiseutujen väestönkasvua”, Vaattovaara sanoo Arvoasunnolle.

Hetemäki arvioi, että kaupunkien väkiluvun melko nopea kasvu muun muassa maahanmuuton seurauksena voi olla ilmiön osaselitys. Toisaalta myös muiden Pohjoismaiden suurten kaupunkien väkiluku kasvaa nopeasti, mutta niissä työttömyys ei kasva. Hänen mielestään näyttääkin siltä, että muissa Pohjoismaissa pääkaupunkien työmarkkinat toimivat paremmin kuin Suomessa. Koko Uudenmaan työllisyysaste on samaa tasoa Tukholman kanssa, mutta Helsinki ei kestä vertailua Tukholmaan.

tiettyä osaa pitkäaikaistyöttömiä ei työnteko kiinnosta, kuten EVAn raportti Kadonneet miehet kertoo”, Asplund toteaa.
8209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tuossa ei ole minkäänlaista oivallusta. Kun tiettyjen maahanmuuttajaryhmien työllisyysaste on alle kolmasosa valtakunnan tavoitteesta, niin maahanmuuttajien asuinalueet eivät voi olla kasvukeskuksia.

Se, mitä Martin olisi pitänyt sanoa, on tämä: hallitsematon maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-Idästä johtaa suurempaan kestävyysvajeeseen kuin kantaväestön ikääntyminen.

KIKY oli vasta alkua. Maahanmuuttotulvan vuoksi tulonsiirrot on karsittaava. Asumistuki on ensimmäinen pesuveden mukana pois heitettävä, mutta vasta alkua.

Schengen ja ns. "hyvinvointivaltio" ovat toisensa poissulkevia. Avoimet rajat = ei tulonsiirtoja. Tulonsiirtoja = ei avoimia rajoja.

Äänestä
  • Pääkaupunkiseudulla ja muissakin kaupungeissa näkee paljon myös vaari- ja mummoiässä olevia matuja Afrikasta ja Lähi-idästä. Siis väkeä, joka tulee suoraan kehitysmaista tänne nauttimaan kansaneläkettä muita oheistukia ja potemaan sairauksiaan veronmaksajien piikkiin.
    Onko tässä kyseessä perheenyhdistäminen vai millä keinolla nämä ovat ketkuilleet tänne eläteiksi?

    Äänestä

Äkkiä linkkiä juttuun, tai mikä lehti kirjoittaa?

Äänestä

Kyllä maalla on mukavaa! Muutama discojäbä tänne tuli, mutta eivät montaa päivää jaksaneet; valden kustantamat vuokrat silti juoksevat vuoden ajan.

Äänestä

Tilannekatsaus Vantaalta eilen puolenpäivän aikaan.Ajelin entistä Valimotietä,tienvarsia siivosi jätesäkkeihin muutama suomalainen kaupungin työntekijä,samanaikaisesti lähti vokista 5-6 nuorta ehkä parikymppistä turvapaikanhakijaa siisteissä merkkivaatteissaan ja ipadit käsissään läheiselle bussipyskille.Ajattelin siinä ajellessani onkohan tämä asetelma se mihin on sitouduttu kun on menty EU:hun tietämättä mitä siitä seuraa.Eli on saatu palveltavaksemme ja maksettavaksemme uusi herraskansa, no huh huh.Vauhti senkun kiihtyy.

Äänestä
  • Ei tuossa ole mitään ihmeellistä.

    Eivät Somalaissa somalit työtä tee. Bantut ovat periteisesti olleet somalien orjia ja tehneet työt. Bantuja Suomessa on hyvin vähän, koska heillä ei ole ollut varaa matkustaa kauas. Orjuus loppui 1910, työt eivät.


    Ja tässä ei sitten ole mitään rasismia, vaan tuo on ihan yleisesti hyväksyttyä Somalian historiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ppppppttgg kirjoitti:

nyt se tuli
Miten tämä uutinen on päässyt sensuurin läpi ?
Korkea virkamies kertoo että maahanmuutto on romahduttanut myös suurten kaupunkien talouden.
Suuret kaupungit, kuten helsinki, vantaa , tampere on esitetty propakandassa talouden vetureina mutta todellisuus onkin toinen. Jokainen joka asuu esim vantaalla on tämän huomannut jo aikaisemmin eli mamut ovat työttöminä.
---------
Kaupungit putosivat kasvuvauhdista
Mikko Laitila
4.5.2017 08:03
Suurten kaupunkien piti olla talouskasvun moottoreita. 
Todellisuudessa niistä on tullut työttömyysloukkuja.
Pääkaupunkiseutu ja muut suuret kaupungit ovat kasvun moottoreita, vai kuinka?

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki haastaa ministeriön sivuilla julkaistussa blogissaan tämän olettafmuksen perusteellisesti.

Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun seutujen työmarkkinoiden heikkous on Hetemäen mukaan muodostumassa koko maan talouskasvun uhaksi. Hän perustaa väitteensä yllättävään tilastoaineistoon, josta muutama poiminta tässä:

- Neljän suurimman kaupunkiseudun työttömyyden nousun osuus koko maan 2010-luvun työttömyyden noususta on ollut 63 prosenttia.

- Neljän suurimman maakunnan bruttokansantuote henkeä kohden on kasvanut 2010-luvulla hitaammin kuin koko maassa.

- Työllisyysaste aleni 2000–2016 vain Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa.

Kansliapäällikön tilastohavainto on sekin, että neljän kaupunkiseudun yhteenlaskettu työttömyys kasvoi vuosina 2010–2016 yli kaksi kertaa nopeammin kuin muun Suomen, vaikka alueiden avoimet työpaikat ovat lisääntyneet. Syynä tähän on pitkäaikaistyöttömyyden kasvu kaupungeissa.

Kaupunkien eriytymiskehitystä tutkinut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara pitää Hetemäen tilastokoostetta osin tuttuna, mutta myös yllättävänä.

”Suomi ei koskaan toipunut kunnolla 2008 vuoden lamasta. Helsinki on Suomen talouden veturi ja pääkaupunkiseudun tilanne on siten heijastuma koko maan tilanteesta. Työpaikkojen määrä ei seuraa kaupunkiseutujen väestönkasvua”, Vaattovaara sanoo Arvoasunnolle.

Hetemäki arvioi, että kaupunkien väkiluvun melko nopea kasvu muun muassa maahanmuuton seurauksena voi olla ilmiön osaselitys. Toisaalta myös muiden Pohjoismaiden suurten kaupunkien väkiluku kasvaa nopeasti, mutta niissä työttömyys ei kasva. Hänen mielestään näyttääkin siltä, että muissa Pohjoismaissa pääkaupunkien työmarkkinat toimivat paremmin kuin Suomessa. Koko Uudenmaan työllisyysaste on samaa tasoa Tukholman kanssa, mutta Helsinki ei kestä vertailua Tukholmaan.

tiettyä osaa pitkäaikaistyöttömiä ei työnteko kiinnosta, kuten EVAn raportti Kadonneet miehet kertoo”, Asplund toteaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu