19 v. ikänen Golf, autoilun loppu häämöttää

Entistä vanhemmilla autonrämillä pitää vaan ajaa. Tämä pätkätyöttömyys vaan jatkuu ja Sipilän ku-sipäähallitus uhkaa laittaa vaan lisää raippoja työttömille.
Nykyinen 1998 mallin Golf on palvellut jo monta, monta vuotta. Eilen meni vilkkurele pimeäksi, ja tänään VW-autoon uutta relettä hakemaan.

Kaksi VW-liikettä soitin, eikä relettä löytynyt. Kolmannesta liikkeestä Vantaan puolelta löytyi vielä 1 vilkkurele hyllystä. Kaveri katseli päätteeltä, ja sanoi että se on sitten viimeinen tämän mallinen rele koko Suomessa. Koneen mukaan uusia ei enää tilata.

Sain vielä Golffin 37 euron releellä ajokuntoon takaisin. Mutta seuraava tämän ikäisellä ajava volkkaristi ei enää saa. Jos jotakin kallista pamahtaa, niin loppuu itseltäkin ajelut vähintään moniksi kuukausiksi.
25302
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olet etuoikeutetussa asemassa. 1800-luvulla vilkkureleitä ei saanut nimittäin mistään. Siitä huolimatta pärjättiin hyvin, vaikka välillä esiintyikin työttömyyttä.

Autot ovat samanlaisia turhakkeita kuin lääkkeet. Ihmisistä yritetään tehdä riippuvaisia, vaikkei niitä oikeasti kukaan tarvitse. Ainoa hyötyjä on kapitalisti, joka saa myydä samaa paskaa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

1Äänestä
  • Totta. Ennen käveltiin kymmeniä ja satoja kolometrejä kun asioita toimitettiin.
    Tokihan sinäkin kävelisit 30 kilometrin työmatkasi?

    1Äänestä

  • tokihan.niin kirjoitti:

    Totta. Ennen käveltiin kymmeniä ja satoja kolometrejä kun asioita toimitettiin.
    Tokihan sinäkin kävelisit 30 kilometrin työmatkasi?

    Miksi pitäisi asua 30 kilometrin päässä työpaikasta? Ihmisten tulisi käyttää järkeään asuinpaikkaa valittaessa. Ja työnantajat pitäisi velvoittaa järjestämään työntekijöilleen asuminen ja työmatkat. Palkanmaksu alkaa luonnollisesti asunnosta poistuessa ja päättyy takaisin kotiin päästessä.

    Äänestä

Rukkasta pihalle sivulasista vaan risteyksessä, kyllä ne takanatulijat siitä ymmärtää.

1Äänestä

Mikset myy autoa tänne Seinäjoelle? Täällä ei kukaan vikkua käytä, ajellaan just niinkuin on pellolla opittu ajamaan.

1Äänestä

Ja 19v autoon kannattaakin aina hakea osat merkkiliikkeestä ,pysyy auto aitona

1Äänestä
  • Nopeasti kiertävää auton varaosatavaraa löytyy edullisesti tarvikeliikkeistä.

    Mutta tuon ikäiseen autoon ainoa paikka löytää vaikka vilkkurelettä on kyllä se merkkiliike. Koko Suomesta kun löytyy enää se 1 kpl, niin ei niitä silloin ole varaosaliikkeilläkään.

    1Äänestä

  • Pakkoraon-paikka kirjoitti:

    Nopeasti kiertävää auton varaosatavaraa löytyy edullisesti tarvikeliikkeistä.

    Mutta tuon ikäiseen autoon ainoa paikka löytää vaikka vilkkurelettä on kyllä se merkkiliike. Koko Suomesta kun löytyy enää se 1 kpl, niin ei niitä silloin ole varaosaliikkeilläkään.

    Auton saisi jo 11 vuoden päästä museokilpiin, jos se on alkuperäinen. Tarvikeosat tuhoavat auton arvon, koska sitä ei saa silloin rekisteröityä museoajoneuvoksi. Samalla menee mahdollisuus tienata taksia ajamalla, eli tappiot ovat huomattavat.

    PS. Vilkkureleen voi yrittää korjata itsekin. Releen muovikuori lähtee longottamalla irti.

    Äänestä

Vilkkurelehän on helppo korvata geneerisellä osalla, selvittää vain liitokset jne.........

Äänestä
  • Eikös tuota "geneerinen" sanaa käytetä yleensä lääketieteessä. En oikein tunne tätä nykyslangia ja vertauskuvia, mutta VW Golf on kuitenkin aina ollut ja on vieläkin laatuauto.

    1Äänestä

  • ei.sentään.veneerinen kirjoitti:

    Eikös tuota "geneerinen" sanaa käytetä yleensä lääketieteessä. En oikein tunne tätä nykyslangia ja vertauskuvia, mutta VW Golf on kuitenkin aina ollut ja on vieläkin laatuauto.

    Niin tarvikeosahan se oikeesti on...sitten voi jostakin referenssiluettelosta löytyä ihan toisen auton osana sama palikka jne...........................

    Äänestä

  • Tekis mieli ostaa Golffi tai jos rahaa riittää niin Passattikin DSG-automaattivaihteistolla. Noita vaan on kahdenlaisia olemassa, 6-vaihteinen loota jossa on märkäkytkin. Sitten on uudempi 7-vaihteinen loota jossa on kuiva kytkin.

    Tuota jälkimmäistä kuivalla kytkimellä 7-lovisena on paljon tarjolla. Mutta se on niistä se paskempi ratkaisu, se leviäää melko tarkkaan 150.000 km kohdalla, ja 5.000 € remontti on edessä.

    1Äänestä

aina ne osat voi korvata toisella.
mutta itse olen niin vittuuntunut tähän yhteiskuntaan, että panin auton kokonaan pois. samalla lopetin alkoholin ja tupakan käytön. etsikööt uusia maksumiehiä ruokkimaan matujaan..

2Äänestä
  • Alkoholi- ja tupakkaveroilla katetaan melkoinen osa Suomen verotuloista, nyt on sitten pakko nostaa joitain muita veroja.

    1Äänestä

Näin se on aina ollu, toiseksi siinä säästää paljon rahaa.
Mullakin on melkein uutena ostettu auto, ollu velaton jo vuosia, tosi halpoja kilometrejä tällä' hetkellä kun juuri muuta tartte kuin tankkailla.

Vanhan auton korjailu tulee aina halvemmaksi kuin uuden/uudehkon siis kalliin auton maksaminen.

2Äänestä

Minulla on VW Golf vuosimallia 1997. On ajettu yli 300.000 km. Kyllä sillä vielä ajelee hyvin. Varaosia saa oikein hyvin vaikkapa Tallinnasta. www.alvadi.ee
http://alvadi.ee/fi/varaosat/volkswagen/golf-iii-1h-1991/
Olen tuolta ostanut varaosia Volkkariin, Skodaan ja Citroeniin. Rahti maksaa 12 euroa, mutta varaosat ovat niin edullisia, että se silti kannattaa. Toimitus on nopsaa.
Älä luovu Volkkarista, sitä voi vielä korjata. Uusia ei voi, eikä osaa. Korjaaminen uusissa autoissa tarkoittaa suurehkon osayksikön korvaamista. Siinä sitä hintaa kertyy.

1Äänestä

Ulkomailta mm. Saksasta saa tilattua osaa kuin osaa vanhaan golfiisi ja paljon halvemmalla.

1Äänestä
  • Vanhasta autosta saa hyvän auton uusilla osilla, mutta kun loppuu ne paikat mihin osat kiinnittää. Golfissa tuo on vielä sieltä helpoimmasta päästä.

    1Äänestä

Ei se auton ikä ratkaise onko auto romu vai ei. Autoa pitää osata huoltaa kaikilta osiltaan oikein.
Että silleen.

1Äänestä

Varmaan jo hitsailtu. Muutenhan tuollaisilla 90-luvun autoilla ajelisi mielellään, mutta tuo ruoste.

1Äänestä
  • No totta helvetissä ruoste syö auton Suomen suolatuilla teillä, jos sitä ei pese, suojaa ja huolla oikein. Että silleen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    No totta helvetissä ruoste syö auton Suomen suolatuilla teillä, jos sitä ei pese, suojaa ja huolla oikein. Että silleen.

    Suolan levittäminen luontoon pitäisi kriminalisoida. Suomen puhtaat pohjavedet tulisi saada Unescon maailmanperintöluetteloon.

    Äänestä

TSama juttu.
Autoon on tehty hirveästi töitä, että saisi kuntoon ja pääsis töihin ajelemaan . Tilattu netistä ulkomailta osia kun täällä niin kalliita.
Halpa auto tulee kalliiksi kun joku paikka aina remppaa.
Olisihan se kiva ajella uudella autolla, mutta varaa ei ole halvempaankaan.
Polkupyörä ei oikein aita pitkillä matkoilla. Asuntoa ei nyt vaan voi työpaikan vierestä saada. Tuskin moni asuu töiden vieressä, ellei nuku työpaikallaan ja asu siellä.

Äänestä
  • Osien tilaaminen ulkomailta vie suomalaisten työpaikat. Ostakaa aina Suomesta, niin ette joudu työttömiksi!

    Äänestä

Ostat toisen samanlaisen paskan nurkkiisi varaosiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viimenen-Golfari kirjoitti:

Entistä vanhemmilla autonrämillä pitää vaan ajaa. Tämä pätkätyöttömyys vaan jatkuu ja Sipilän ku-sipäähallitus uhkaa laittaa vaan lisää raippoja työttömille.
Nykyinen 1998 mallin Golf on palvellut jo monta, monta vuotta. Eilen meni vilkkurele pimeäksi, ja tänään VW-autoon uutta relettä hakemaan.

Kaksi VW-liikettä soitin, eikä relettä löytynyt. Kolmannesta liikkeestä Vantaan puolelta löytyi vielä 1 vilkkurele hyllystä. Kaveri katseli päätteeltä, ja sanoi että se on sitten viimeinen tämän mallinen rele koko Suomessa. Koneen mukaan uusia ei enää tilata.

Sain vielä Golffin 37 euron releellä ajokuntoon takaisin. Mutta seuraava tämän ikäisellä ajava volkkaristi ei enää saa. Jos jotakin kallista pamahtaa, niin loppuu itseltäkin ajelut vähintään moniksi kuukausiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu