Alkuun palkattiin tai paremminkin siirrettiin muista tehtävistä 50 poliisia tarkkailemaan netissä tapahtuvaa vihakirjoittelua. Myöhemmin tuo määrä on julkisuudessa olevien tietojen mukaan nostettu 200 henkeen. Poliisit on siirretty talousrikosten ja muiden yhtä vähäisten rikosten tutkimisesta vihapuheiden tutkimiseen.
Mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin tuo 200 henkeäkään ei ole katto, vaan lisää vihapuhepoliiseja on tulossa. Mikä sitten on lopullinen määrä, on vaikea sanoa. Uskon kuitenkin, että 500 tai 1000 vihapuhepoliisia ei ole mahdoton tavoite. Kaikkien hallituspuolueiden kannatus on epäilemättä näin tärkeälle asialle.
Mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin tuo 200 henkeäkään ei ole katto, vaan lisää vihapuhepoliiseja on tulossa. Mikä sitten on lopullinen määrä, on vaikea sanoa. Uskon kuitenkin, että 500 tai 1000 vihapuhepoliisia ei ole mahdoton tavoite. Kaikkien hallituspuolueiden kannatus on epäilemättä näin tärkeälle asialle.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Sitten kun aika tulee kun vihapoliisit eivät saa kansaa hiljaiseksi.sipuli käyttää kolikon toista puolta,juhlarahassa se julki tuli.
Kyllä niin törkeitä juttuja joskus näkee, että ihan paikallaan tarkkailla sivuja.
Törkypuheita suomalaista ja törkytekoja matuilta. Onneksi kaksoisstandardi auttaa matua.
Vihapuhepoliiseja auttaa poliisin mahdollisuus laittaa jokaiseen kotitietokoneeseen vakoiluohjelma. Operaatorien velvollisuus on tässä auttaa poliisia. Vakoiluohjelmat, anteeksi valvontaohjelmat saadaan kotitietokoneille esim modemien ohjelmien päivityksellä. Puheen tunnistus onnistuu nykyään tosi hyvin ja koneissa on mikrofonit ja kamerat. Puhe muutetaan tekstimuotoon. Ohjelma analysoi kotona puhutun ja syytteitä ropisee. Tämä uusi menetelmä paisuttaa valtion kassaa ja matuille riittää taas rahaa.
Menetelmää ei tietenkään paljasteta rivisuomalaiselle, vaan hänet asetetaan tehotarkkailuun. Punainen valo syttyy mattien bunkkerissa ja siitä lähtee kyyditykset alkuun.
Siirrymme arabialaiseen lukutapaan. heh, heh fobbapellet-
.atiojissunnuklip aivinnol ässiten 000 57 no ärääm avipoS
Tämä sensuroitiin tältä palstalta jo kertaalleen:
BAMF, Saksan MIGRI, on päättänyt tutkia 2000 turvapaikkapäätöstä uudestaan. BAMF on säikähjjtänyt Saksan armeijan upseerin soluttautumista VOKiin. Nyt tutkitaan, onko mahdollisesti Saksan kansalaisia tai muita ei-pakolaisia saanut uuden identiteetin ja mahdollisuuden rahastaa veronmaksajilta sosiaalietuuksia virheellisten henkilötietojen avulla.
Ilmeisesti ns. "suvakkien" höpläyttäminen on niin helppoa, että edes osapuillee pakolaisen habituksen omaavat ovat voineet saada toisen identiteetin ja mahdollisuuden ylimääräisiin sosiaalietuihin.
Suvakkien höpäyttäminen paitsi hellpoa se on myös hauskaa ja hyödyllistä
Vihapuhepoliisien oikea määrä on suoraan verrannollinen maahamme väärin perustein tunkeutuneiden elätettävien määrään.
Näin ollen oikea lukumäärä tulisi olla pyöreä nolla.
Käsittääkseni väärin perustein tunkeutuivat Ruotsiinkiin ne 400.000 suomalaista meistä silloin 1960-70 -luvuilla. Täällä oli talous ihan kuralla eikä Suomi voinut tätä kymmenesosaa meistä elättää. Toivonkin, että nimimerkki palaa koulunpenkille, ennenkuin kirjoittaa moista soopaa Suomeen muuttaneista. Tasan ihan samanlaisia ollaan tässä!
Koulunpenkkiä suosittelen sinullekin, sen verran heikko tuo rinnastuksesi on.
Oppia ikä kaikki...
Suomalaiset menivät töihin ja menestyivät. Eli täysin eri kuvio - ei voi verrata.
Ensin pitäsisi luoda tarkat määritelmät mitä tarkoittaa vihapuhe. Onko kaikki Lähi-idästä ja Afrikasta suuntautuvaa siirtolaisuutta, jota usein virheellisesti kutsutaan turvapaikan hauksi, arvostelu automaattisesti vihapuhetta? Vihapuhe ei ole käsittääkseni määritelty myöskään rikoslaissa joten syytteet on saatu sellaisista epämääräisistä käsitteistä kuin kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen. Nuokin käsitteet pitäisi selkokielellä avata kansalaisille. Tätä palstaa seuraava vihapuhepoliisi voisi vaikka vastata, sinulla kun on kai jotkut kriteerit käytössäsi millä suitsit keskustelua?
Ymmärrän että alatyylinen solvaaminen ei ole sallittua mutta onko mielipiteensä esittäminen asiallisesti vihapuhetta tai kiihottamista?
Onhan se, jos sanot saman matusta kuin suomalaisesta, niin se on vihapuhe. Aika ihmeellisellä väräjävällä rajalla mennään. Tosin seuraava politiikko joka sanoo että suomalaiset on rasisteja, niin teen rikosilmoituksen, että ihan vaan tiedoksi, itke demari sitä naistenlehdessä sitten heh heh.
Ei vihervassareita kuriin saa vaikka olisi oma nettipoliisi niillä jokaisella. Eivät ne ole tottuneet sellaiseen elämään että pitäisi ottaa vastuu omista tekemisistään.
"niinpähän
6.5.2017+0:29
Käsittääkseni+väärin+perustein+tunkeutuivat+Ruotsiinkiin+ne+400.000+suomalaista+meistä+silloin+1960-70+-luvuilla.+Täällä+oli+talous+ihan+kuralla+eikä+Suomi+voinut+tätä+kymmenesosaa+meistä+elättää.+Toivonkin,+että+nimimerkki+palaa+koulunpenkille,+ennenkuin+kirjoittaa+moista+soopaa+Suomeen+muuttaneista.+..+"
Voi+,+voi+hyvää+päivää+miten+vähäisillä+tiedoilla++"SUVAKKIRUNKUT"++tätä+monikulttuurista
ilosanoman+onanointia+palstoille+kylvää.+
99%+Ruotsiin+muuttaneista+meni+välittömästi+töihin+Volvolle+,SKFlle+,Saabille+,+kaivoksiin+,
vaatetehtaisiin+,rakennuksille+jne+jne.+Kukaan+ei+mennyt+sinne+lonnimaan+asemille
ja+notkumaan+sossun+luukuille.+Työnantajat+antoivat+asunnon+,antoivat+lainaa+tai+etumaksua
jotta+saatiin+hankittua+ensimmäiset+astiat+,sängyt+,verhot+ja+huonekalut.
Ruotsalaiset+perustivat+työvoiman+hankintaa+varten+mm.+Turkuun+värväystoimiston
jonka+kautta+työvoimaa+välitettiin+Ruotsiin.
Kun+ei+mistään+mitään+tiedä+on+parasta+vetää+kortonki+päähän+ja+olla+hiljaa.
Sopiva määrä vihapuheen kirjoittaja poliiseja olisi 500 000. Kaikki poliisit kirjoitteleman vaan vihapuheita mamuista !!!
Islamisaation unelmat ja todellisuus eivät nyt kohtaa tai sitten meille on kerrottu satuja. Kuljemme nyt nopeasti kohti Orwellilaista kyttäysyhteiskuntaa jossa puheet ja mielipiteet ovat rikollisia, mikäli eivät noudata valtiollisen voimaeliitin unelmia. Kansa kun kiroilee ja manaa eliitin aikaansaannokset sen luodessa omaa utopiaa/unelmaa, laitetaan sensorit kyttäämään pentti Peruskansalaisen muodostamia lauseita ja tuomitsemaan heitä ajatusrikoksista.
Missähän kohtaa tämä matujen tunkeutuminen kääntyy meidän kaikkien voitoksi ja alamme elämään kukantuoksuista unelmaa?
Kaikki poliisit pitää siirtää vihapuhepoliiseiksi. Eihän poliisin toiminnan nyt rikollisuuteen tai lakiin tarvitse mitenkään liittyä. Tärkeintä on edistää oikeita poliittisia ideologioita.
Kaikki mikä ei edusta MINUN mielipdettäni, on vihapuhetta
Lisää tarvitaan, ehkä 2000 olisi sopiva määrä.
Kyllä niitä pitäisi olla jokaista kymmentä kehitysmaamuslimia kohden ainakin yksi. Eli tällä hetkellä noin 7000-8000 eli nämä nykyiset poliisit voidaan irroittaa tähän vihapoliisi käyttöön niin etarvitse lisätä poliisien määrää nykyisestään.
Mutta miettikääs että 50 vuoden päästä EU on islamistien vallassa ja niillä on käytössä nämä EU:n ja Suomen Valtiollisen käräytys Poliisin keräämät tiedot vihapuhujista. Historia toistaa itseään.
Näistä ryhmistä ilmeisesti saa, ja pitää, kirjoittaa halventavasti ja kansanosaa solvaten: työttömät työnhakijat, isänmaalliset suomalaiset, maanviljelijät, itäiseen naapurimaahan diplomaattisesti suhtautuvat, Assad, Amerikan Yhdysvaltojen nykyhallinto, Israel, lumevastarintapuolue persut, vielä lumeempi Itsenäisyyspuolue, Raamattuun uskovat kristityt, kansan tahtoa kuuntelevat poliitikot.
Näistä taas ei saa puhua totuuksiakaan, vaan on ihasteltava tai oltava hiljaa: maahantunkeutujat, heille säärensä ja sydämensä levittävät horot, homot, lesbot, transut ja muut pervot, Vatikaani, YK, Eurostoliitto, Nato, yksityisten keskuspankkien omistajat, muhamettilaiset.
Suomessa ollaan tekemässä suomalaisten kansanlopetusta, kuten Neukuissa muinoin suomensukuisten ja muiden pienten kansojen tuhoamista. Poliisi ei taida Suomessakaan olla kansaa varten vaan kansalta suojaamista varten. Yksittäisissä poliiseissa varmasti on upeita suomalaisia, mutta systeemin on käsittääkseni annettu luisua aika pitkälle tyrannian tiellä. Ei liene liian myöhäistä kääntyä takaisin. Jokaisen kansalaisen, poliisin tai muun, moraalinen rohkeus on edellytys onnistumiselle. Totuudessa olisi pysyttävä varsinkin silloin, kun sen tietää johtavan uran katkeamiseen tai julkiseen pilkkaan. Vaatii ihmiseltä paljon. Uskaltaisinko itsekään?