Arkkipiispa rajoitti edustajan ilmaisuvapautta

Arkkipiispa toimi ennenkuulumattoman harkitsemattomasti häiritessään kirkolliskokousedustaja Leif Nummelan asiallista puheenvuoroa mm. antamalla työjärjestyksen vastaisesti repliikkipuheenvuoron kesken edustajan puhetta vastakkaiselle puolelle.

Lisäksi Arkkipiispa jatkoi edustajan kiusaamista mm. keskeyttämällä toistamiseenkin tämän puheen, kehoittaen edustajaa "pysymään asiassa" vaikka edustajan puhe kosketteli ainoastaan lähetekeskustelun aihetta. Vieläpä se oli tarpeellinen koska kirkon tulee jokaisessa uskoa ja oppia koskevassa asiassa arvioida aina myös päätösten lapsivaikutukset, johon Nummela puheenvuorossaan keskittyi.

NUmmelan puhetta on väitetty epäoikeudenmukaisesti "loukkaavaksi ja ihmisten yksityisasioihin menemiseksi", vaikka koko Nummelan puhe pysytteli tiukasti yleisellä tasolla ja asiallisessa ilmaisutavassa. Mitään loukkaavaa ei puheessa ollut.

Mutta monissa homovihkimisiä puolustavissa puheenvuoroissa tuli kyllä ilmi mikä koetaan "loukkaavaksi", ja siihen riittää monia edustajia mukaellen jos se, että vastustaa aloitetta jossa halutaan homoille vihkimykset kirkkoon. Siis jo pelkkä vastustaminen katsotaan loukkaavaksi.

Astetta "lievempi" laita homoaktivistirintamalla on se että keskustelun katsotaan olevan loukkaavaa jo silloin jos vastapuoli ei myönnä homouden olevan kuin "vasenkätisyys, ihonväri" tms. myötäsyntyinen ominaisuus. Ihmisiä yritetään siis vaientaa kieltämällä heiltä oikeus perustella omista lähtökohdistaan käsin asiaa. Intentio on selvä: kun kaikki vastustaminen ja varsinkin eri lähtökohdista nousevat perustelut koetaan jo itsessään "loukkaaviksi", -se on tehokas keino rajoittaa keskustelua ja pyrkiä ohjaamaan sitä haluttuun suuntaan. Tosin mielipiteen ilmaisuvapaus jää vajaaksi.

NUmmela siis pysyi varsin asiallisesti asiassa eikä loukannut ketään puheenvuorollaan, vaan vastapuolelta agitoitu retorinen "ammattilooukkaantuminen" lienee tarkoituksellista pyrkimystä estää ja rajata edustajan ilmaisuvapautta.

Arkkipiispamme teki pahan virheen lähtiessään tähän kiusaamiseen ja ilmaisuvapauden häiritsemiseen mukaan jopa rikkomalla kokouksen työjäärjestystä vastaan.

Odotankin nyt arkkipiispalta julkista anteeksipyyntöä, ei vain Nummelalle vaan kaikille meille joiden puolesta Nummela äänellään puhui! MIlloin arkkipiispa aikoo pyytää anteeksi?


Ja jos ei älyä itse pyytää,m ette kai te uskovaiset muut edustajat päästä miestä kuin koiraa veräjästä? Varmasti löytyy jotain keinoja panna järjestykseen yksi epäasiallisesti käyttäytyvä arkkipiispa.

Esitys oli ala-arvoinen mutta en ole muunlaista tottunut Mäkiseltä odottamaankaan! Huonompaa arkkipiispaa ei Suomen kirkon historia tunne. Siinä mielessä Mäkinenon onnistunut jättämään puumerkkinsä historiaan, hänet muistetaan miehenä joka teki ennätysmäisen paljon ajaakseen Suomen kirkon sekasortoon ja jumalattomuuteen. MÄkistä voi hyvin perustellusti pitää Jeesuksen mainitsemana "pahana palkkapaimenena" joka lyö laumaansa eikä hoida sitä niinkuin Isäntä on käskenyt.

8

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teitä.ei.tarvita

      Nummelan kaltainen viidesläisyys on tullut tiensä päähän. Annan teille neuvon: häipykää kristillisestä kirkosta.

    • viidesläinen

      Ok. Kyllä me nyt kaikki häivymme kun sinä kerran käsket! Mihinkä mennessä pitää lähetä?

    • Kyllä nyt jokaisen viimeistään tässä vaiheessa pitäisi huomata missä ollaan kirkossa menossa ja mihin aiotaan jatkaa kyllä uuden uskonpuhdistuksen tarve kirkossa olisi huutava.

      • Joskaan asia ei kuulu sulle, kun et kirkkoon kuulu.


    • Mistäköhän.johtuu

      Helluntalaisissa miehissä on paljon takatuuppareita.

    • lyhyestävirsikaunis

      Puheenjohtajan tehtävä on johtaa puhetta ja rajoittaa asiaankuulumatonta tarinointia.

    • antiArkkipiispa

      Se on se Massacurtsesin taui täälläkin, eli :
      PERVERSSIS HUUTAVAT KOVEMMIN

    • lxnccn

      Mäkinen on kirkon tuhoaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe