Puolison raivokohtaukset

mikäneuvoksi

Mitä tehdä kun puolisoni saa silloin tällöin voimakkaita raivokohtauksia? Hän saattaa pahimmillaan paiskoa astioita tai esineitä, joskus ruokaakin. Huutaa ja haukkuu minua kohtuuttomasti. Lähtee lopulta ovet paukkuen menemään ja tulee aikaisintaan tunnin päästä, joskus menee päiväkin. Ollaan molemmat uskovia mutta kai jokaisella on huonot tapansa. Vaimoni kohdalla hänen raivonpuuskansa.

23

4356

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tälllainenasia

      Pitäisiköhän häneltä itseltään kysyä miksi hän niin toimii. Mistä viha kumpuaa, mikä on syy.
      Yrittääkö hän näyttää mahtiaan niin ja tehostaa sanomisiaan heittelemällä esineitä.
      Mutta eihän tuo mukavaa ole, jos puoliso raivoaa.
      Se on vaan sanottava, että kantapäät yhteen, jos moinen käytös ei lopu.

    • survister

      Tuohan on jo henkistä väkivaltaa jos vielä helluntainakin..

    • pitkäänhellari

      Jotain paineita ja käsittelemätöntä vihaa voi vaimon sisimmässä olla. On myös ihmisiä, joilla on luonnostaan heikot hermot ja stressi tai ärsytyskynnys nousee riittävään pisteeseen niin räjähdys on seuraus.
      Iän ja elämän myötä voi oppia hillitsemään tunteitaan ja käytöstään ja kanavoi raivoaan tavalla mikä ei vahingoita ja loukkaa läheisiä ja ympäristöä. Saattaa olla puoliso pyrkii joko tietoisesti tai tiedostamattaan hallitsemaan toisia ja ottamaan näin tilaa. Onko se opittua käytöstä kotoa, ym.
      Vaimo on varmasti aito uskovainen, mutta kun se usko ei persoonaamme automaattisesti muuta vaan ihminen kasvaa ja kyllähän Jumalan sana ja Pyhä Henki ovat siinä hyvä työkaveri.
      Jospa otat asian esille silloin kun teillä on rauha maassa. Minä kyllä sanoisin puolisolle että tällaista on vaikea kestää ja saattaa koitua jopa yhteiselämän kompastukseksi jos asialle ei tehdä jotain. Jos puoliso on vastuullinen, niin on suostuvainen hakemaan jopa ammatillista apua, jos ette pääse keskenänne muutoksen tielle. Mikään syyttely ja uhkailu ei tuota tulosta.

    • markku.lievonen

      Todellisuus vain on, miten jollainen ihmisellä vihan hallinta on vaikeaa. Helposti ylireagoiva ihminen yhdistettynä tähän hallitsemattomaan vihaan, niin seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Siis kyseessä on luonteen piirre. Taas tilapäinen vihan hallitsemattomuus voi johtua vaikeasta elämän vaiheesta / stressistä.

      Uskon, miten tuohon vihan hallitsemattomuuteen liittyy läheisesti geneettisyys ja siten vihan hallintaa tulisi tietoisesti opetella.

    • Läheltäseurannut

      onko raivokohtaukset äkillisiä ja suhteettoman pienestä asiasta . Kyseessä saattaa olla hiivasyndrooma (kato netistä) Porissa terveystalolla on joku ketä hoitaa näitä tapauksia. Tai syy raivoamiseen voi olla mikä vain.

    • Naisten_vaivoja

      Kannattaa tarkkailla kuukautiskiertoa. Jos nuo raivoamiset tapahtuu sen mukaan sykleissä syy taitaa olla niissä.

      Vaihdevuosien lähestyminen on yksi voimakas tekijä.

      Ovulaation läheisyydessä tuollaista tapahtuu ja samoin juuri ennen kuukautisten alkupäivää.

      Tällaista olen huomannut.

    • naamariton

      Jostain syystä välillä kokee, että joku nostaa tällaisia juttuja käsittelyyn, että epäilen että nämä ei ole todellisuutta aloittajan tilanteessa. En tiedä mikä se motiivi on.

      • markku.lievonen

        Aloitus voi olla tietenkin provo, mutta aikuisen oikeesti tälläisiä perheitä / aviopuolisoita on. Itse tiedän useita ihmisiä, joilla on tämän tyyppinen käyttäytyminen. Tavarat lentää jne... ja näillä kyseessä on selkeästi geneettisestä johtuva tekijä. Tekijä, josta itsekkin kärsivät.

        Muuten, on lapsia, joilla on lähes surkastunut tämä tunne ja siten lapsuudessaan sen kehitys / hallinta on jäänyt käsittelemättä. Vihastumisen tunnehan on terve piirre ja erikoisesti sillä on suuri merkitys ihmisen itseluottaiseen ja sen kehittymiseen. Lapsi,- jolla tämä tunne on näivettyneessä tilassa, niin soisin vanhempien sitä aktivoivan lapseensa kasvatuksen avulla. Niin, vaikka moni vanhempi kuvitteleekin, miten erittäin sopeutuvainen lapsi olisi kehitykseltään normaali. Näin ei ole,- koska tämä ongelma vaikuttaa kielteisesti myöhempiin kehitysvaiheisiin mm sanallisenenitsensä ilmaisemiseen / puhumiseen. (Lapsi on terve kun kiukuttelee ja siten opettelee vihan hallintaansa ja tähän tulisi olla tila jokaisella lapsella)


      • naamariton

        Markku, mulla on kokemus siitä, että näitä nostetaan, jotta voidaan yrittää saada uskomaan, että on jonkinlainen, vaikka se ei pidä paikkaansa ainakaan sellaisenaan tai jos on jotain ollut, että pitäs jäädä ajattelemaan, sen olevan "totuus" , mikä ei ole sitä.

        Toin tuossa edellisessä ketjussa sen asian, että voi olla "pinnakireellä tyyppi" ollut, niin ei se välttämättä ole pysyvä tilanne, että voi kokea, että tilanne ei koske tätä hetkeä... ja sitten ei siihen välttämättä vaikuta se, että pyrkiikö itse hallitsemaan, kuten aiemmin kirjoitit, se voi jopa pahentaa tilannetta, koska juuri on tehnyt sitä aiemmin koko elämänsä eli on pyrkinyt hallitsemaan itseään ja käytöstään ja ajatellut että se on odotus muualta päin maailmaa, se kierre kasvattaakin itse itseään, eikä ole ollut vapauttava.... sitten kun se tulee aidosti vapautumisesta, niin se tilanne vaan hellittää ja kokee vapautumista, huomaakin, että on jostain syystä vaan tasapainoisempi...eikä edes tarvitse koko ajan tutkailla niitä tiettyjä asioita ihteensä. Toki voin vieläkin kokea toimivani jotenkin miten ei olisi pitänyt, mutta se jatkuva itsekontrolli ja hallitsemisen tarve, itseään kohtaan ja ettei hyväksy itseään, voikin olla päinvastoin negaatio joissain olosuhteissa. Sitä tulee spontaanimmaksi ja ehkä sillä tavoin aidommaksi, ei tarvitse esimerkiksi kanta sitä "kiltin tytön viittaa" jäljessään, mutta se vaikuttaakin positiivisesti.


      • naamariton

        minusta on sanottu, että olen lapsena ollut jotenkin erityislaatuisen kiltti, eli en ole lapsena ilmeisesti osoittanut sellaista käytöstä mitä lapset luontaisesti tekevät,että sillä tavoin... ajatuksessasi voi olla ihan asiaakin, mutta toisaalta, joskus on päästettävä irti lapsuudesta ja otettava itse vastuu elämästään sillä tavoin, ettei syyllistä esimerkiksi muita siitä, mitä on ja mitä saa elämässään aikaan. :)

        Enkä sano tai koe, että olisin ollut mikään astioiden heittelijä kovinkaan, vaikka joku tavara ehkä joskus on voinut käsistä lentääkin, eipä siinäkään voi sanoa, etteikö ikinä niin olisi käynyt... mutta on varmasti ollut avioliitossa aika jolloin olen syyllistänyt toista asioista ja jäänyt negatiivisuuden kierteeseen ja sitten sen kautta, kaikki on vaan näyttänyt negatiiviselta.


      • naamariton

        sinänsä hassua, että millä tavoin se viestii sitten siitä ihmisen omasta epävarmuudesta ja mikä sitä voi "ruokkia". Että joskus tilanteissa voi tulla elämässä asioita, jossa koen epävarmuutta, että koen... joltakin ikäänkuin pitäisi saada tukea sille kysymykselle "millainen olen", tarkoittaen siis joltain pitäisi kysyä ystävältä tai läheiseltä, toiminko heidän mielestään "normaalisti"... että voi tulla tunne, jossa esimerkiksi tekisi mieli soittaa jollekin ihmiselle ja se juttu voi olla tosi mitätön asia ja ne muut näkevät siis, että suurentelen asioista jotain sellaista mitä se ei ole ja se varmaan on ollut keinona väärällä tavalla asioita "tukevaa" ja se on keino jollekin, mutta ei ole poistanut sitä epävarmuustekijää.

        En tiedä onko tämä aloituksen tai aloitusten kokeminen sillä tavoin siihen lainkaan liittyvää, koska jotenkin koen, että otin monista aloituksista mitä palstalle on laitettu jotenkin itseeni ja ei ne aloitukset välttämättä kuvanneet siis todellisesti tilannetta, mutta kait niissä oli jotain johon on huomiota kiinnittänyt.

        Tuntuu hassulta se, että joku toinen ihminen voisi määrittäätoisen ihmisen identiteettiä, mutta varmaan paljon uskontoon liittyy sitä minkä keinoin voidaan hallita toista ihmistä ja jos on herkkä sille reagoimaan, niin sehän on hirveää, jos on toisten ihmisten päätelmien ja tulkintojen varassa siitä mitä on ja onko toiminut oikein jossain tilanteessa, jossa kokee epävarmuutta.


    • Typeryyttäon

      Kurinpalautusta. Kertoo vaan siitä, että mies ei ole Mies, suhteessa. Tunnen hyvin tällaisen hellaripariskunnan, siinä vaimo vielä halveksii, alistaa ja rumin sanoin haukkuu hiljaisempaa aviomiestään ja kaikkien muitten työntekijöitten nähden ja kuullen. Ovat samassa firmassa töissä. Siinä on sitten uskomattomille työkavereille hyvä malli uskovaisista. No ei tod.

    • DoctorT

      Pahasti luonnevikainen nainen!

      Sivistynyt, sydämen ihminen, joka kunnioittaa ja rakastaa puolisoaan, ei käyttäydy noin, vaikkei helluntaipörhö olisikaan!!!

    • Lewyn

      Aloittajalle sanoisin muutaman vihjeen.
      Jos tuo käytös on alkanut vasta viime aikoina eli se on uutta, niin on syytä huolestua.
      Useimpien muistisairauksien ensimmäinen sivullisille ilmenemismuoto ovat epämääräiset aiheettomat agressiot, jotka voi laueta mistä hyvänsä ja kohdistua kehen hyvänsä.
      Seuraile onko hän alkanut myös unohdella asioita tai sekoittaa päiviä toisiinsa, eikä aina muista jotain paikkaa, jonka hyvin tietää, tai on tiennyt.
      Tässä ei ole uskon kanssa itään tekemistä, sairaus voi tulla kenelle hyvänsä.

      Jos tämän tyyppisiä oireita ilmenee enemmän, niin lääkäriltä lähete muistitestiin.
      Olen alan ihmisiä.

      • Meillä.2.v.sitten.sama

        Noin kävi minun vaimolleni, nuo oli ensimmäiset oireet jotka hälytti. Nyt hän on laitoksessa ja viikonloput kotona raivoaika on mennyt jo ohi. Hänet olisi saatava lääkäriin jollain tekosyyllä.


    • SerkullaRappeumaa

      Todellakin,jos käytös on muuttunut hiljattain,kannattaa käydä lääkärillä. Esim. aivolohkonrappeuma muuttaa käytöstä, psyyke muuttuu, myös aivokasvain muuttaa käytöstä, ihminen ei hallitse / hillitse itseään.

    • Et ole ajatellut puhua vaimollesi?

      • Ehdottaisin samaa. VAimo käyttää henkistä väkivaltaa ja sano sille että mä oon alkanut pelätä sua että sekö se on mitä vaimo parisuhteelta haluaa.


    • Tiukkakurvi

      Mut jos sä oot ukkona sellainen pölvästi, joka ei kuule, ei näe, ei muka ymmärrä eikä hoksaa, ei tue eikä ole läsnä kuin silloin, kun itsestä tuntuu siltä...asiat nimittäin harvoin ovat kovin yksipuolisia parisuhteessa.

    • Vanhaviisaskansa

      Vakka kantensa valitsee.
      Syytä on sekä sysissä että sepissä.

    • Surkutapauksia

      Vaimo saa raivokohtauksia, kun miehensä on kuin tottelematon aikuinen lapsi, jota vaimon pitäisi hoitaa ja huoltaa. Olette varmaan tietoisia, että jopa kotitöiden jakamattomuus on aiheuttanut avioeroja. Ei ihme, jos vaimo raivoaa.... kun huomaa, että yhteenliittymä (liittolupaus) ei toimikaan "myötä- ja vastoinkäymisessä", niinkuin joskus molemmat tulivat toisilleen luvanneeksi.
      Lastentarhasta pääsevät hoitajat välillä vapaapäivälle. Lapseksi jääneestä miehestä pitäisi saada myös "lomaa", niin ei tarvitsisi raivoilla. Näitä laiskuri-/ikuisia mammanpoikamiehiä löytyy melko lailla uskovien keskuudesta. Aikansa huudettuaan lähtee vaimo pitämään itsestänsä huolta - se on helpompaa. Näitä nähnyt aivan liiaksi.

    • etsipä.apua

      Kuuntele, ja kuuntele, onko jotain, missä voit auttaa puolisoasi. Kerro, että tuntuu ikävältä, että hänen täytyy purkaa ajatuksensa näin. Voisitko jotenkin auttaa, että hänen ei tarvitseisi asiaa purkaa noin pahoin.
      Siis älä syytä, vaan katso tapahtumaan ja hae omaltapuolen ratkaisua, jonka voi tehdä yhdessä.

      Jos sellaista ei löydy, voihan sitten olla tilanne se, että kannattaa hakea "ammattilaiselta apua."
      Kilpirauhanen, tai jokin sairaus painaa vaikka aivoissa, kasvi tai mikä vain.
      Siksi se ammattimies, tai nainen terveyskeskuksessa on avain.
      Se vain on kauniisti hoidettava. Lähtökohta on kuunteleminen. Ei ihmisen tyhjästä pauku.

      Syyt vain voi olla monessa asiassa, eikä sitä täältä löydy.

      Keskustella voi yksinkin sitten ammattilaisen kanssa. Mutta, avain sen löytäminen on haaste.

    • Kolmeyhes

      Veikkaisin salarakasta, raivareilla peittää huonoo omatuntoo, tai käyttää hyvänä keinona häippästä paris tunnis rakkaan luo

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      64
      7556
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      124
      2979
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      143
      1813
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1669
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      121
      1501
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      171
      1451
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1182
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      78
      869
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      774
    Aihe