Maakunnat ei voi enää elättää kaupunkeja !

Suomen neljän suurimman kaupunkiseudun ongelmat ovat hidastaneet koko Suomen talouskasvua, kirjoittaa valtiovarainministeriön ylin virkamies, valtiosihteeri Martti Hetemäki. Kaupungit ovat tällä hetkellä ennemmin Suomen talouskasvun jarruja kuin sen vetureita.
–Suomen suurimpien kaupunkiseutujen työmarkkinat ovat 2000-luvulla toimineet työttömyydellä ja työllisyysasteella mitaten huonommin kuin muualla Suomessa. Neljän suurimman kaupunkiseudun työttömyyden nousun osuus koko maan 2010-luvun työttömyyden noususta on ollut 63 prosenttia, Hetemäki toteaa valtiovarainministeriön verkkokolumnissa.
62719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Olet oikeassa siinä, että maakunnat ei voi enää elättää kapunkeja. Eivät ole kyllä vuosikymmeniin elättäneetkään, mutta Suomi ei voi taantua enää takaisin 1930-luvulle. Suuret kaupungit ja aluekeskittymät ovat talouden vetureita aivan kuten Hetemäen kolumnista käy ilmi. Ilman niiden vetoapau Suomen talous alkaa yskiä ja niin on myös hänen mukaansa käynyt.

Hetemäki näkee kirjoituksessaan kannustinloukkuongelman. Avoimia työpaikkoja olisi mutta halukkaita työntekijöitä ei. Hän kirjoittaa, että "olisi jonkinlainen talouspolitiikan konkurssi, jos talouden ja työllisyyden elpyminen tukahtuisi sen takia, ettei avoimiin työpaikkoihin saada työntekijöitä". Hetemäki näkee ongelman työmarkkinoiden toimimattomuudessa vertaessaan tilannetta muihin pohjoismaihin. Hän ei näe järkevänä ihmisenä näe tietenkään mitään ongelmaa kaupunki-maaseutu-rakenteessa. Maaseutu- ja maakuntakeskeisyys on mennyttä maailmaa, mihin paluuta haikailevat vain täysin nykypäivästä ja sen menosta ulkona olevat.

Ratkaistavana asiana on siis työmarkkinoiden toimivuus ja siinä suhteessa esim. kaupunkien asuntotilanteen ja kustannusten helpottaminen. Työn vastaanottokynnystä lienee pakko madaltaa, koska työmarkkinat ovat muuttuneet ja muuttumassa siihen suuntaan, missä keskiluokkainen ja keskipalkkainen työ on vähenemässä. Jotain outoa alkaa olla siinä, jos telakoillamme, autotehtaillamme ja rakennusmailla on suuret määrät vierastyövoimaa samaan aikaan, kun kotimainen vastaava työvoima on työttömänä. Esim. rakeknnusalalla on ihmisiä, jotka ovat työttömyystuella ja tekevät samanaikaisesti pientalobisneksessä kuutamokeikkaa.

Äänestä
  • Kaupunkit on rakennettu maaseudulta imetyillä varoilla ja rahastus jatkuu, kaupunkeihin valuu vieläkin selvänä rahana mm perintöinä suurempi summa kuin maatalous saa tukea, tämän lisäksi kaupunkin ruokitaan talkoilla. Työvoima reserviä ei enää maallakaan ole ja ilman Puolalaista työvoimaa olisi talouskasvumme romahtanut..

    Äänestä

  • hfdghfdghdfghd kirjoitti:

    Kaupunkit on rakennettu maaseudulta imetyillä varoilla ja rahastus jatkuu, kaupunkeihin valuu vieläkin selvänä rahana mm perintöinä suurempi summa kuin maatalous saa tukea, tämän lisäksi kaupunkin ruokitaan talkoilla. Työvoima reserviä ei enää maallakaan ole ja ilman Puolalaista työvoimaa olisi talouskasvumme romahtanut..

    Kaupunkiemme rakentaminen taisi kylläkin alkaa ulkomaisella rahalla. Tehtaiden perustajat ja kaupunkien rakennuttajat olivat pääosin muualta tulleita patruunoja. Teollistuminen takoi rahaa kaikkialla kehittyneessä maailmassa. Kannattaisi sinunkin vähän perehtyä taloushistoriaan ennen kuin alat kirjoitella ihan palturia.

    Tottakai ihmisten omaisuus siirtyy heidän mukanaansakin, jos se on irrotettavissa. Vain kiinteä maaomaisuus jää paikoilleen, mutta senkin voi aina myydä. En usko, että suomalaisille on mitään sitä vastaan, että esim. Nordea ja Räikkönen siirtyvät omaisuuksineen Suomeen. Antaa ruottalaisten ja sveitsiläisten kiukutella sitten, että elämme täällä heidän kustannuksellaan.

    Äänestä

  • hfdghfdghdfghd kirjoitti:

    Kaupunkit on rakennettu maaseudulta imetyillä varoilla ja rahastus jatkuu, kaupunkeihin valuu vieläkin selvänä rahana mm perintöinä suurempi summa kuin maatalous saa tukea, tämän lisäksi kaupunkin ruokitaan talkoilla. Työvoima reserviä ei enää maallakaan ole ja ilman Puolalaista työvoimaa olisi talouskasvumme romahtanut..

    Miksi maataloutta pitäisi tukea? Eikö se ole yritystoimintaa jonka pitäisi kannattaa itse itsensä.

    Äänestä

  • Ainakin Helsingissä on ollut asuntopula jatkosodan päättymisestä alkaen. Aika ihme ettei sitä ole vaivauduttu ratkaisemaan. Maata kyllä riittää ja voi myös rakentaa korkeampia taloja.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Miksi maataloutta pitäisi tukea? Eikö se ole yritystoimintaa jonka pitäisi kannattaa itse itsensä.

    Kysymykset tuista suoraan EUlle, ennen EUta ja sen tuomaa tukitaloutta huudettiin kalliista ruuasta, nyt kun ruoka on halpaa tukien ansiosta huudetaan sitten tuista,,,,,,,,,,,

    Äänestä

  • dfsgdsfgsdfgsdf kirjoitti:

    Kysymykset tuista suoraan EUlle, ennen EUta ja sen tuomaa tukitaloutta huudettiin kalliista ruuasta, nyt kun ruoka on halpaa tukien ansiosta huudetaan sitten tuista,,,,,,,,,,,

    Eli maatalous ei ole normaalia yritystoimintaa jonka pitäisi kannattaa itse itsensä. Onneksi nykyään saa erittäin hyvin laadukkaampia ja halvempia ulkomaalaisia elintarvikkeita.

    Äänestä

  • Pääkaupunki on esimerkki.
    Toisten paitojen pesulla ei vientituloja tule.

    Äänestä

  • akdgjalöz kirjoitti:

    Pääkaupunki on esimerkki.
    Toisten paitojen pesulla ei vientituloja tule.

    Helsinkiin muuttaa koko ajan esim. "pakolaisia"
    Suurin osa heistä ei tule koskaan tekemään tuottavaa
    työtä. Kielitaidottomina ja ammattitaidottomina
    vain yhteiskunnan sosiaalituki kiinnostaa.
    Asuntoja he eivät koskaan kykene eivätkä
    halua ostaa. Asumistuki maksaa asunnot omistajilleen.
    Jos työtä oikeasti haluaa tehdä on muutettava sinne,
    missä on työpaikkoja.
    Niihin tehtäviin joita on pääkaupunkiseudulla pitäisi
    löytyä spesialisteja ja korkeasti koulutettuja.

    Äänestä

Ehkä ne tarttee vähän maataloustukea.

Äänestä
  • Tuki ruoka maistuu ja tuettu ohrakin keppanaan.

    Äänestä

  • junti mukava pulska elintaso,
    duunarin taskusta kouria...

    Äänestä

  • onhansejuopon kirjoitti:

    junti mukava pulska elintaso,
    duunarin taskusta kouria...

    Kaupunkieinarit siinä ovat kourimassa viljelijän taskua, riistäjät !

    Äänestä

  • juntilla voimakkaita harhoja...

    Äänestä

  • ghdfghdghghh kirjoitti:

    Tuki ruoka maistuu ja tuettu ohrakin keppanaan.

    Aiheuttanu sen verran kirvelyä suolistossa.

    Äänestä

Suomen suurimpien kaupunkiseutujen työmarkkinat ovat 2000-luvulla toimineet työttömyydellä ja työllisyysasteella mitaten huonommin kuin muualla Suomessa. ...

Äänestä
  • Näin näyttää olevan. Kuten Hetemäki toteaa nyt pitäsi selvittää tarkemmin miksi muissa Pohjoismaiden suurkaupungeissa ja ns. kakkoskaupungeissa työmarkkinat pelaavat paremmin. Miksi avoimiin työpaikkoihin Suomen suurissa kaupungeissa ei löydy työntekijöitä? Miksi yritykset siirtävät toimintojaan Tallinnaan, Tukholman ja Kööpenhaminaan sekä Berliiniin? Miksi Suomessa tuetaan tukiaisilla maataloutta sekä muuta täysin tuottamatonta kepulandian "yritystoimintaa"jatkuvasti kaupunkien verorasitusta lisäämällä? Miksi Suomessa on kepu-maalaisliitto? menestyvissä maissa ei tällaisia agraariroistoja ole?

    Äänestä

  • kysymyksiätäältä kirjoitti:

    Näin näyttää olevan. Kuten Hetemäki toteaa nyt pitäsi selvittää tarkemmin miksi muissa Pohjoismaiden suurkaupungeissa ja ns. kakkoskaupungeissa työmarkkinat pelaavat paremmin. Miksi avoimiin työpaikkoihin Suomen suurissa kaupungeissa ei löydy työntekijöitä? Miksi yritykset siirtävät toimintojaan Tallinnaan, Tukholman ja Kööpenhaminaan sekä Berliiniin? Miksi Suomessa tuetaan tukiaisilla maataloutta sekä muuta täysin tuottamatonta kepulandian "yritystoimintaa"jatkuvasti kaupunkien verorasitusta lisäämällä? Miksi Suomessa on kepu-maalaisliitto? menestyvissä maissa ei tällaisia agraariroistoja ole?

    Suomessa ei tueta maataloutta, EU tukee, yritystuet suomessa ovat verotukia mm Ruotsilaivoille, en ymmärrä mitä tekemistä sillä on Keskustan kansa..

    Äänestä

  • tuetaan maataloutta,
    se on maalaisliitolle pyhä asia...

    Äänestä

  • suomessa kirjoitti:

    tuetaan maataloutta,
    se on maalaisliitolle pyhä asia...

    Keskusta kyllä vastusti tukitalouteen siirtymisä ja Maalaisliittoa ei enää ole..

    Äänestä

  • hdfghdfghdfg kirjoitti:

    Keskusta kyllä vastusti tukitalouteen siirtymisä ja Maalaisliittoa ei enää ole..

    komukathan kannatti tukitaloutta..

    Äänestä

Onhan maakunnilla Talvivaara. Sillä on varaa elättää kaupungitkin:D

Äänestä
  • 50 000 tonnia malmia, kertaa 14 000 dollaria tonnia, tekee liki miljardin selvää rahaa suomen kansantalouteen..

    Äänestä

  • ghfdghfdghfdghf kirjoitti:

    50 000 tonnia malmia, kertaa 14 000 dollaria tonnia, tekee liki miljardin selvää rahaa suomen kansantalouteen..

    joka vuosi 50 vuotta eteenpäin..

    Äänestä

  • Tämäsiis kirjoitti:

    joka vuosi 50 vuotta eteenpäin..

    kyllä, kiitos,,,,,,,,,,,

    Äänestä

Kaikenlaisia juttuja ja tarinoita voi omasta päästään keksiä, mutta Uudellamaalla on Suomen alhaisin työttömyysaste ja korkein aktiiviväestön osuus:

http://www.eva.fi/tyotjatekijat/tyottomyysaste-alueittain-2015/

Jos tarkasteltaisiin yksityisiin yrityksiin työllistyneitä niin ero olisi vielä räikeämpi kasvukeskusten eduksi.

Siinä avauksessa on totuuden siemen, että kepulainen kaupunkien luonnollista kasvua rajoittava politiikka hidastaa Suomen talouskasvua. Siksi se on euromaiden hitaimpia. Esimerkiksi kiinteistöveron nosto on rikkana rokassa kasvattamassa asumiskustannuksia ja pääkaupunkiseudun avoimien pienipalkkaisten työpaikkojen täyttäminen edellyttäisi että täällä voisi asua halvemmalla.

Äänestä
  • Juttu on Hetemäen tekstistä, se nyt vielä puuttuisi että annettaisiin jotain verohelpotuksia kaupunkilaisille, ruuhkasuomivero voimaan, joka käytetään muun suomen hyväksi..

    Äänestä

  • fgsdfgdfgdfggd kirjoitti:

    Juttu on Hetemäen tekstistä, se nyt vielä puuttuisi että annettaisiin jotain verohelpotuksia kaupunkilaisille, ruuhkasuomivero voimaan, joka käytetään muun suomen hyväksi..

    Ei ole. Avauksen otsikon mukaista tekstiä ei kolumnissa ole. Kyseessä on paikkaansa pitämätön vale - eli keputotuus.

    Äänestä

  • Nopeatuomio kirjoitti:

    Ei ole. Avauksen otsikon mukaista tekstiä ei kolumnissa ole. Kyseessä on paikkaansa pitämätön vale - eli keputotuus.

    Viisas ymmärtää, tyhmälle turha selittää..

    Äänestä

  • fghdfghdfghdfghf kirjoitti:

    Viisas ymmärtää, tyhmälle turha selittää..

    Keskipohjanmaa tuo alhaisin
    työttömyys.
    Siellä ei ole 70000 työtöntä.

    Äänestä

Suomessa+on+monenlaisia+kaupunkeja.+On+aitoja+omilla+avuillaan+kasvaneita,+kaupan+ja/tai+teollisuuden+keskittymiä.+Sitten+on+jopa+vuosisatoja+tukien+varassa+elätettyjä+kaupaunkeja.+Tampere+on+hyvä+esimerkki+omilla+vahvuuksillaan+kasvaneesta+teollisuuskaupungista,+Tammerkosken+voima+valjastettiin+teollisuuden+käyttöön+ja+paikka+kasvoi+merkittäväksi+keskittymäksi+1800+luvulla,+oli+toki+merkittävä+kaupunki+jo+aiemminkin.+Oulu+on+taasen+esimerkki+kaupan+ansioista+omillaan+toimeen+tulleesta+paikasta.+Oulu+hävitettiin+lähes+tyystin+Isonvihan+miehityksessä,+mutta+kun+vainolaisen+ote+hellitti,+Oulusta+alkoi+virrata+tervaa+kaikkialle+silloisen+maailman+keskeisiin+maihin+ja+Oulusta+kasvoi+nopeasti+Turun+ja+Viipurin+jälkeen+maamme+merkittävin+kaupunki.Tukien+varassa+eläneestä+kaupungista+kulloisellekin+hallitsijalle+ja+kansalaisille+kalleimmaksi+on+tullut+Helsinki.+Jo+kaupungin+perustaminen+oli+hallinnollinen+määräys,+Kustaa+Vaasa+halusi+Tallinnalle+vastiparin,+ja+pakkosiirrätti+porvareita+Helsinkiin.+Kituuttavana+Helsinki+rimpuili+aina+siihen+saakka,+kun+Suomenlinnan+rakennustyöt+toivat+kaupungin+edustalle+tuhansittain+(Ruotsin+kuninkaan)+verovaroilla+kustannettua+työvoimaa.+Heidän+ruokkiminen+ja+linnoituksen+sotaväen+ylläpito+auttoi+Helsinkiä+kasvamaan,+muuta+Suomea+ja+osin+emo-Ruotsiakin+verotettiin+sitten+senkin+edestä+että+saatiin+kustannukset+katettua.+Helsingin+kehittäminen+verovaroin+jatkui+sitten+Suomen+jouduttua+osaksi+Tsaarin+Venäjää.+Hallintoa+varten+kaupunki+rakennettiin+käytännössä+uudelleen,+taas+kerran+muiden+rahoilla.+Turusta+siirrettiin+yliopisto+ja+valtiollinen+hallinto,+nykyään+puhuttaisiin+alueellistamisesta.+Hallinto+onkin+paisunut+paisumistaan,+ja+vaikka+Helsingissä+hetken+1900+luvun+alussa+oli+kohtuullinen+määrä+teollisuutta,+on+se+nykyisin+pelkkää+muistoa,+kaupunki+elää+lähes+100+%:sti+muualla+tuotetun+viennin+vaurauden+kierrätyksellä

Äänestä

  • italaa kirjoitti:

    On oikeita osaajia eikä mitään tukijussien päriä satamajätkinä tai Finlyassonin villaa kehräämässä.

    Suomen suurimpien kaupunkiseutujen työmarkkinat ovat 2000-luvulla toimineet työttömyydellä ja työllisyysasteella mitaten huonommin kuin muualla Suomessa. ..

    Äänestä

  • nopeatuomio kirjoitti:

    Kun laitetaan faktaa tiskiin niin nähdään totuus

    Uusimaa elättää muuta Suomea

    http://tilastokeskus.fi/til/alyr/2015/alyr_2015_2016-12-21_tie_001_fi.html

    Lasketanko metsäteollisuus, voimalaitokset, kaivokset, osin maatalous Uudenmaan piikkiin kun pääkonttorit on siellä, vaikka siellä asuu vain viidennes väestöstä ?

    Äänestä

  • nopeatuomio kirjoitti:

    Kun laitetaan faktaa tiskiin niin nähdään totuus

    Uusimaa elättää muuta Suomea

    http://tilastokeskus.fi/til/alyr/2015/alyr_2015_2016-12-21_tie_001_fi.html

    Pylväsdiagrammit+osoittavat+todeksi"+kaupunki+elää+lähes+100+%:sti+muualla+tuotetun+viennin+vaurauden+kierrätyksellä"Kaupunkilaisista+13%+saa+asumistukea+(282milj+e)muualla+Suomessa+9%."Pakolaiset"+eivät+tule+tekmään+tuottavaa+työtä,+vaan+hejäävät+maakuntien+elätettäväksi.

    Äänestä

  • kjasdlöagjö kirjoitti:

    "Kaupunkilaisista+13%+saa+asumistukea+(282milj+e)muualla+Suomessa+9%."

    Äänestä

  • Näinhänseon kirjoitti:

    "Kaupunkilaisista+13%+saa+asumistukea+(282milj+e)muualla+Suomessa+9%."

    Summa on liki 2 miljardia ja suurin osa keskuksiin..

    Äänestä

  • fghfghdfghdfgh kirjoitti:

    Summa on liki 2 miljardia ja suurin osa keskuksiin..

    Ja mikäli pääkaupunkiseudulle asutetaan lisää ihmisiä, niin asumiskustannukset tulevat nousemaan entisestään. Ja samoin Kelan asumistukien määrä.

    Äänestä

Tukien varassa eläneestä kaupungista kulloisellekin hallitsijalle ja kansalaisille kalleimmaksi on tullut Helsinki...

Äänestä

Jos Helsingissä rakennettaisiin tiiviimmin ja korkeammalle niin kaikki suomalaiset mahtuisivat Helsinginniemelle vaivatta, ottamalla mallia suuremmista kaupungeista ei olisi Helsinkiin vaikeuksia rakentaa asuntoja huomattavia määriä lisää ja hinnatkin pysyisivät kurissa kun tarjontaa olisi huomattavasti enemmän eli jos tarjonta vastaisi kysyntään niin helposti jokainen suomalainen saisi oman asunnon Helsingistä 100.000 eurolla ja kohtuullisella 10v. laina-ajalla. Lisäksi samalla koko yhteiskunta säästäisi huomattavasti, koska liikennejärjestelyt yksinkertaistuisivat ja helpottuisivat, yksityisautoilu voitaisiin lähes kokonaan lopettaa ja tieverkoston ylläpitoon ei menisi jatkossa rahaa.

Esim. rakennettaisiin 1-2 huoneen asuntoja 30-50 kerroksisia taloja satoja ja kaikki radan varsille, vähän kuin Pasilassa mutta isompia korkeampia taloja. Kaikki asunnot ratojen varsille, pieniä asuntoja ja joka paikkaan pääsisi julkisisilla (tai polkupyörällä), yksityisautot pois kaupungista, liikenne julkisilla ja polkupyörillä, työpaikalle matka-aika esim. 10 minuuttia, koti yksiö tai kaksio korkeassa rakennuksessa ja autoteille ei tarvita tilaa, eikä parkkipaikkoja.

5 miljoonaa suomalaista mahtuisi kaikki asuman tiiviisti lähellä työpaikkoja ja lyhyillä matkoilla ja ennen kaikkea ekologisesti. Ei menisi aikaa työmatkoihin eikä energiaa liikenteeseen ja autoiluun.

Kesämökeillä jotkut vielä vanhemmat haluavat ehkä käydä, nuorempia polvia sekään ei kiinnosta. Pikkuhiljaa kaikki mahtuisivat omiin kerrostaloasuntoihin lyhyellä 10v. laina-ajalla kohtuullisella 10v. laina-ajalla omaan yksiöön tai kaksioon lähelle työpaikkaa ja autoja ei enää tarvittaisi. Muu Suomi jäisi toki asumatta hiljalleen mutta haittaako se jos muualla ei ole töitäkään enää jatkossa ja kesämökkeilykin alkaa jäädä pois muodista. Ehkä jotkut voisivat käydä opastetuilla eräretkillä joskus lomilla sitten jossain muualla Suomessa, kimppakyyti esim. maastoautoilla tai lentäen jonnekin kauemmas Suomeen kerran vuodessa?

Äänestä
  • Mitä työpaikkoja Helsigissä olisi, tarkoitatko että pesisimme siellä sitten toinen toisemme paitoja, vai mitä ?

    Äänestä

  • Kuka sitten toimittaisi kaupungille
    Ruoan energian tellisuustuotteet vientituotteet yms.

    Äänestä

  • Kuulostaapa kommunistiselta mallilta. Valtavia ongelmia olisi tiedossa, jos sitä lähdettäisiin toteuttamaan. Asuntojen arvot notkahtaisivat pääkaupunkiseudulla ja romahtaisivat muualla maassa. Omaisuudenmenetykset veisivät kotitalouksia konkursseihin ja samoin olisi vaarassa käydä asuntomarkkinoilla ja rahoitusalalla. Pankit ja sijoittajat eivät voisi millään hyväksyä sitä, että miljoonalukaalien joukkoon rakennettaisiin halpatuotantoasuntoja. Maan arvo on jo niin korkea, että millä se yleensä ottaen mahdollistaisi matalan kustannusten tason? Ja malli ei olisi tasapuolinen kaikkia kansalaisia kohtaan. Valtio joutuisi maksumieheksi tasoittelemaan kotitalouksien eriasteisia tilanteita ja se ajaisi valtiontalouden todennäköisesti totaaliseen kaaokseen. Suomi on kuitenkin suht pieni maa eikä mikään Kiina tai entinen Neuvostoliitto. Työttömyys todennäköisesti karkaisi käsistä, koska osalle muualta tulevista kävisi niin, että heidän ammattipätevyydelleen ei olisi kysyntää. Mitenkäs maan riistanhoito sitten, ryöpsähtäisivätkö ongelmat riistakantojen voimakkaasta noususta siihen, että petoeläinkannat myös paisuisivat? Ei varmaankaan houkutteleva ajatus, että susia alkaisi pyörimään asutuksessa. En näe mitään muuta perustelua tälle ajatukselle kuin että varmaan on jokaisen cityhipsterin ja kettutytön unelma.

    Pääkaupunkiseutu on kuitenkin aika riippuvainen muusta maasta ja toisaalta tietysti päinvastoinkin, mutta nimenomaan mm. ruuantuotanto, kotimaisen energian turvaaminen ja erilaisten kotimaisten hyödykkeiden esim. huussipaperi saatavuus. Meidän kultamme on kuitenkin vielä pitkälti sitä "vihreää kultaa" kaikessa monimuotoisuudessaan. Vaikka digitalisaation ja robotiikan osaaminen on meille tulevaisuuden juttu ja varmaankin tukee metropoli-ajatusmallin kannattajia, niin sillä ei ole kuitenkaan mitään valuaatiota, kuten esim. metsäsektorin perustuotteilla ja tulevaisuuden innovaatioilla. Ja tietysti merkittävissä rooleissa ovat myös metalli- ja kemianteollisuus sekä uutena mahdollisuutena akkuteollisuuden tarvisema raaka-aineet.

    Äänestä

  • painavasana kirjoitti:

    Kuulostaapa kommunistiselta mallilta. Valtavia ongelmia olisi tiedossa, jos sitä lähdettäisiin toteuttamaan. Asuntojen arvot notkahtaisivat pääkaupunkiseudulla ja romahtaisivat muualla maassa. Omaisuudenmenetykset veisivät kotitalouksia konkursseihin ja samoin olisi vaarassa käydä asuntomarkkinoilla ja rahoitusalalla. Pankit ja sijoittajat eivät voisi millään hyväksyä sitä, että miljoonalukaalien joukkoon rakennettaisiin halpatuotantoasuntoja. Maan arvo on jo niin korkea, että millä se yleensä ottaen mahdollistaisi matalan kustannusten tason? Ja malli ei olisi tasapuolinen kaikkia kansalaisia kohtaan. Valtio joutuisi maksumieheksi tasoittelemaan kotitalouksien eriasteisia tilanteita ja se ajaisi valtiontalouden todennäköisesti totaaliseen kaaokseen. Suomi on kuitenkin suht pieni maa eikä mikään Kiina tai entinen Neuvostoliitto. Työttömyys todennäköisesti karkaisi käsistä, koska osalle muualta tulevista kävisi niin, että heidän ammattipätevyydelleen ei olisi kysyntää. Mitenkäs maan riistanhoito sitten, ryöpsähtäisivätkö ongelmat riistakantojen voimakkaasta noususta siihen, että petoeläinkannat myös paisuisivat? Ei varmaankaan houkutteleva ajatus, että susia alkaisi pyörimään asutuksessa. En näe mitään muuta perustelua tälle ajatukselle kuin että varmaan on jokaisen cityhipsterin ja kettutytön unelma.

    Pääkaupunkiseutu on kuitenkin aika riippuvainen muusta maasta ja toisaalta tietysti päinvastoinkin, mutta nimenomaan mm. ruuantuotanto, kotimaisen energian turvaaminen ja erilaisten kotimaisten hyödykkeiden esim. huussipaperi saatavuus. Meidän kultamme on kuitenkin vielä pitkälti sitä "vihreää kultaa" kaikessa monimuotoisuudessaan. Vaikka digitalisaation ja robotiikan osaaminen on meille tulevaisuuden juttu ja varmaankin tukee metropoli-ajatusmallin kannattajia, niin sillä ei ole kuitenkaan mitään valuaatiota, kuten esim. metsäsektorin perustuotteilla ja tulevaisuuden innovaatioilla. Ja tietysti merkittävissä rooleissa ovat myös metalli- ja kemianteollisuus sekä uutena mahdollisuutena akkuteollisuuden tarvisema raaka-aineet.

    Miten muu maa on riippuvainen Helsingistä, olisi mielenkiintoista tietää ?

    Äänestä

  • sdfgsdgsdfgdsfgsd kirjoitti:

    Miten muu maa on riippuvainen Helsingistä, olisi mielenkiintoista tietää ?

    siellä on homoja ja huoria.....................

    Äänestä

  • sdfgsdgsdfgdsfgsd kirjoitti:

    Miten muu maa on riippuvainen Helsingistä, olisi mielenkiintoista tietää ?

    Helsingistä maksetaan muualle maahan noin 300 miljoonaa kuntien verotulojen tasausta, lisäksi Helsinkiläisiltä kerätään valtiolle verotuloja noin 650 miljoonaa enemmän kuin asukasosuus edellyttäisi (Helsingissä surempi bkt ja tätä kauta ansiotaso sekä valtionverot). Eli tuon 950 miljoonaa verran muut ovat riipuvaisia Helsingistä, kun tuohon lisätään muut Helsingin seudun kunnat kasvaa tuo otti noin 2,2 miljardiin, sen verran kepulandiaan lähetetään siis köyhäinavustuksia helsingin seudulta.

    Oikea tuotanto syntyy ihan muualla kuin Helsingissä. Helsingissä palkansaajan palkka tulee verovaroista tai siitä voitosta, jonka yhtiö tekee, kun se myy maakunnassa tuotettua tavaraa. Valtio on tukenut pääkaupunkia myös lahjoittamalla halpaa energiaa. Vanhana jäänteenä pääkaupunki on saanut ostaa maakaasua verotta. Siitä meille kaupungin asukkaille on tietysti hyötyä. Kun Helsingin energialaitos tuottaa voittoa 300 miljoonaa vuodessa, voidaan kunnallisvero pitää alhaalla...

    Äänestä

  • dsfgsdfgsdfgsdf kirjoitti:

    koitas joskus kirjoittaa jotain uutta, tuota höpöhöpöä ei jaksa enää kukaan lukea.

    https://tilastokeskus.fi/til/alyr/2015/alyr_2015_2016-12-21_tie_001_fi.html

    Uudella maalla lähes puolet yritysten liikevaihdosta

    Äänestä

  • majurin_äo_alle_70 kirjoitti:

    koitas joskus kirjoittaa jotain uutta, tuota höpöhöpöä ei jaksa enää kukaan lukea.

    https://tilastokeskus.fi/til/alyr/2015/alyr_2015_2016-12-21_tie_001_fi.html

    Uudella maalla lähes puolet yritysten liikevaihdosta

    Työt vaan tehdään muualla. Toki Uudellamaalla on teollisuuttakin toisin kuin Helsingissä, joka loisii muiden töillä.

    Äänestä

  • dsfgsdfgsdfgsdf kirjoitti:

    Oikea tuotanto syntyy ihan muualla kuin Helsingissä. Helsingissä palkansaajan palkka tulee verovaroista tai siitä voitosta, jonka yhtiö tekee, kun se myy maakunnassa tuotettua tavaraa. Valtio on tukenut pääkaupunkia myös lahjoittamalla halpaa energiaa. Vanhana jäänteenä pääkaupunki on saanut ostaa maakaasua verotta. Siitä meille kaupungin asukkaille on tietysti hyötyä. Kun Helsingin energialaitos tuottaa voittoa 300 miljoonaa vuodessa, voidaan kunnallisvero pitää alhaalla...

    Tuo verotulojen tasaus elää omaa elämäänsä, oikeasti siinä palautetaan osa maakunnista kerättyjä veroja takaisin maakuntiin, pääosa jää valtion kukkaroon josta taas pääkaupunki seutu imee valtaosan.
    Mitä Helsinki tuottaa muuta kuin paskaa, jonka se hulauttaa Itämereen ja ulkoistaa sen kätevästi maaseudun syyksi..

    Äänestä

  • hdfghdfghdfghdfgh kirjoitti:

    YKSINKERTAISESTI JA SELKEÄSTI KIRJOITETTUNA

    Äänestä

  • hdfghdfghdfghdfgh kirjoitti:

    Tuo verotulojen tasaus elää omaa elämäänsä, oikeasti siinä palautetaan osa maakunnista kerättyjä veroja takaisin maakuntiin, pääosa jää valtion kukkaroon josta taas pääkaupunki seutu imee valtaosan.
    Mitä Helsinki tuottaa muuta kuin paskaa, jonka se hulauttaa Itämereen ja ulkoistaa sen kätevästi maaseudun syyksi..

    Kun lukee näitä kepujen juttuja niin jää mietimään; tehdäänkö kepulaisille lobotomia jo syntyessään? Eihän mikään muu selitä tuota ääretöntä tyhmyyttä.

    Äänestä

  • onsullareikäpäässä kirjoitti:

    Kun lukee näitä kepujen juttuja niin jää mietimään; tehdäänkö kepulaisille lobotomia jo syntyessään? Eihän mikään muu selitä tuota ääretöntä tyhmyyttä.

    Mitä pääkaupunki seutu tuottaa muuta kuin paskaa ??? kuluttaa hirveän määrän luonnonvaroja, enerkiaa, ruokaa jne...........

    Äänestä

Keskusta on kovasti sidoksissa altiaan , sopimusviljelijät tuottavat viljaa ja Atria sianrehua ostaa,

Onko keskustan ministerit nyt ajan tasalla,

Viljan ostohinta Altiaan putoa
Sian rehu Atrian hallitsemalle monopoleille nousee.

Atria velvoittaa siankasvattajia käyttämään tuottamaan rehuja maksamalla käytöstä näennäis korvausta.

Lintilä pitäisi tietää että nyt Pohjanmaan poika pettää omansa.

Heikoilla jäillä.

Äänestä
  • Keskustalla ole mitään tekemistä Altian kansa, tuottajat voivat myydä viljansa minne haluavat..

    Äänestä

  • hdfghdfghdfghdfu kirjoitti:

    Keskustalla ole mitään tekemistä Altian kansa, tuottajat voivat myydä viljansa minne haluavat..

    Altia voi ostaa ohransa mistä vain, tosin yhtä halvalla kuin suomesta ei saa mistään ja laatukin huippuluokkaa..

    Äänestä

Täsmennyksenä historian vaiheisiin ja vaikutuksiin kolmensadan vuoden takaa eli Suuren Pohjan sodan seurauksiin pari seikkaa. Kun sinä kirjoittaja "KaupunkiHemmot" tarkastelet (9.5.17, klo 14.40) maamme suurimpia kaupunkeja, niin tuo mainittu sota päättyi Uudenkaupungin rauhaan v.1721. Silloin maan kaakkoisraja siirtyi Viipurin länsi- ja luoteispuolelle eli syntyi "Pietari Suuren raja", jonka linjausta suurin piirtein noudattelee myös nykyinen kaakkoisrajamme, joka on Stalinin valta-ajan aikaansaannosta.

Ennen Isovihaa Viipuri oli Suomen suurin tervanvientisatama. Samoin Viipurn kautta vietiin runsaasti myös viljaa eli kaskiruista. Tervan tuotannolla ja kaskirukiin viljelyllä oli erittäin suuri merkitys koko Vuoksen vesistön asujamistolle latvavesien tienoita myöten. Vuoden 1921 raja katkaisi tämän itäisen Suomen taloudellisen selkärangan yhdellä iskulla. Siitä alkoi myös toisaalta Oulun nousu johtavaksi tervanviennin satamaksi ja kaupunngiksi.

Kun nykyään mm. Helsingin kiinteistöjen ja asuntojen hinnat ovat karanneet peruuttamattomiin korkeuksiin, niin sitäkin ilmiötä voidaan tarkastella historian perspektiivissä. Sodan jälkeen eli 1940-luvun loppupuoliskolla Helsingin asumisen hintataso oli vielä matalalla tasolla. Toki asuntopula oli huutava ja vuokrien säännöstely voimassa. Silloin siinä vaiheessa olisi voitu toimia niin, että tonttien tarjontaa olisi lisätty runsaasti ja asuntoja rakennettu enemmän kuin rakennettiin, vaikka paljonhan niitä toki rakennetiin silloinkin ja vielä niukkojen resurssien vallitessa. Asuntopula jäi kuitenkin todellisuudeksi ja siitä alkoi asumisen kallistuminen.

Nykyisin on käytännössä mahdotonta painaa alas asumisen hintaa Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla. Arvoltaan arvokkaitten asuntojen omistajat eivät tietenkään suostu politiikkaan, jolla asumisen ja asuntojen hintaa alennettaisiin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Demokratia toimii niin. Esim. tonttien tarjontaa olisi mahdollista lisätä todella radikaalisti ja sitä kautta lisätä asuntotuotantoa roimasti, mutta sitä semmoista politiikkaa ei tulla toteuttamaan. Helsinkiläiset eivät semmoista hyväksy, kun heidän asuntokiinteistöjensä arvot romahtaisivat.

Äänestä
  • Näppäilyvirheen tihulainen on ennen meitä syntynyt ja myös jälkehemme jää. Tuossa edelläolevan kommenttini toisessa kappalessa piti olla: "Vuoden 1721 raja katkaisi..." eikä suinkaan vuosiluku ole tietenkään 1921. Jos ei kirjoittelisi mitään, niin eipä tuommoistakaan sattuisi.

    Äänestä

  • Exhelsinkiläinen kirjoitti:

    Näppäilyvirheen tihulainen on ennen meitä syntynyt ja myös jälkehemme jää. Tuossa edelläolevan kommenttini toisessa kappalessa piti olla: "Vuoden 1721 raja katkaisi..." eikä suinkaan vuosiluku ole tietenkään 1921. Jos ei kirjoittelisi mitään, niin eipä tuommoistakaan sattuisi.

    keskustelupalsta, huom..

    Äänestä

  • Palstaon kirjoitti:

    keskustelupalsta, huom..

    Ellei asiaansa saa yhteen lauseeseen, sitä ei kannata esittää..........

    Äänestä

  • Eikä kokkareetkaan sitä hyväksyisi, kun siinähän kärsisi kavereiden bisnes.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Suurirasite kirjoitti:

Suomen neljän suurimman kaupunkiseudun ongelmat ovat hidastaneet koko Suomen talouskasvua, kirjoittaa valtiovarainministeriön ylin virkamies, valtiosihteeri Martti Hetemäki. Kaupungit ovat tällä hetkellä ennemmin Suomen talouskasvun jarruja kuin sen vetureita.
–Suomen suurimpien kaupunkiseutujen työmarkkinat ovat 2000-luvulla toimineet työttömyydellä ja työllisyysasteella mitaten huonommin kuin muualla Suomessa. Neljän suurimman kaupunkiseudun työttömyyden nousun osuus koko maan 2010-luvun työttömyyden noususta on ollut 63 prosenttia, Hetemäki toteaa valtiovarainministeriön verkkokolumnissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu