Keskituloinen vai pieniverotuksinen

Olin HSL-alueen kuskina joitakin vuosia. Tienasin sen noin 3 tonnia kuussa. ennakkovero nousi 26 prosenttiin. Siirryin minibussinkuljettajaksi ja palkka putosi kahteen ja puoleen tonniin ja joskus juuri ja juuri kahteen tonniin kuussa mutta ennakkovero putosi 12,5%:n. Kaikki vuorot tosin 12 tuntisia mutta ei kuitenkaan tarvi herätä sunnuntaina aamukolmelta ajamaan viiden ja puolen tunnin tynkävuoroa neljästä yhdeksään ja sitten maanantaina pitkään vuoroon puoli kuudesta ilta viiteen. Netto puolella rahaero ei ole suuri. Kumpi parempi? Minibussista ei saa kenkää niin helposti kuin linjakisan hävinneessä yhtiössä, jossa yt:n yhteydessä arvotaan seuraavat 50 potkut saajaa.
10228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sunnuntaisin ei ole pakko olla duunissa. Eikö ne kertoneet tätä.
Kumpikin yhtä huono. Minibussin ajo hanurista. Miten voi olla 12tunnin päivät 😁

Äänestä
  • Aloittaja lienee täälläkin tunnettu herraa leikkivä jolle ei kalja maistu herraseurassa ja jos maistuukin, niin liian kanssa.
    Siirtyminen minibussinkuljettajaksi, tarkoittanee, kun blosasiitsensä ulos linjakisoja voittavasta ja häviävästä yhtiöstä. Sitä kun on tuota siirtymistä niin monta laatua ja miten se tuodaan täällä esille hienosti.
    Kenkää tulee sieltä minihommistakin jos puhaltelee lukemia. Kyllä kilpailu koskettaa lisäksi niitäkin.
    12 tunnin päivät mahdollistaa AKT.n sopimus ja tämä kyseinen henkilö kovasti piti siitä olessaan Hanurilassa.
    Ei ole korvarengasneitiä näkynyt aikoihin, liekö enää pikkubussihommissakaan ?

    Äänestä

Lomarahat,+lomaltapaluurahat+ja+pekkasien+pohjana+oleva+"KTA"+on+paljon+pienempi+->+häviät+selkeästi+enemmän+kuin+vain+nettopalkkojen+erotus.Paskaa+hommaahan+tämä+HSL-alue+on.+Mäkin+olin+aiemmin+maakunta/pikkubussiajossa+jossa+en+tehnyt+ollenkaan+viikonloppuja.+Tienasin+bruttona+~2500e/kk+(+2+krt+vuodessa+palkka+kolme+kertaa+kuukaudessa+eli+laskennallinen+kk-palkka+on+suurempi)+Veroprosentti+oli+juuri+tuo+12%.Nykyään+ajan+HSL-alueella+ja+teen+2+vkloppua+kuukaudesta+töitä.+Aikaisin+aamuvuoro+alkaa+5.50+ja+myöhäisin+päättyy+1.20.+Kumpiakin+on+yksi+ns.+"2-viikkoisjaksolla".+Bruttopalkka+2900e/kk+(+2+krt+vuodessa+palkka+kolme+kertaa+kuukaudessa+eli+laskennallinen+kk-palkka+on+suurempi).+Nyt+veroprosentti+on+pidempien+työmatkojen+vuoksi+vain+17,5%.Nettona+tienaan+n.200e/kk+käteen+enemmän+ja+lomakorvaus+sekä+pekkasien+perusteena+oleva+KTA+on+paljon+suurempi.En+tiedä+onko+sen+arvoista.+Mieluiten+tinkisin+palkasta+ja+ottaisin+tilalle+lyhyemmät+työpäivät+mutta+95%:a+kuljettajista+tekee+mielummin+enemmän+hommia+ja+tämän+vuoksi+tienaa+tonnin-parin+vuositasolla+enemmän.

Äänestä
  • No Kähärä, millois mennään kaljalle ? Saat valita itse paikan ja ajankohdan, että varmaan pääset ja jos ei Helmi kelpaa.

    Äänestä

  • Kyllä näin on, että se parempi palkka on jotain 200€ nettona enemmän HSL-kuskilla. Verotus vaikuttaa eniten. Mutta samaan hengenvetoon sanottuna, jos on hyvä sopimusajotilanne, tienaa silloin myös tilausajoissa päälle 35.000€ bruttona vuodessa. Mutta ei pelkällä tolppa-ajona. silloin tienataan noin 27.000€ brutto/vuosi.
    Muita etuja on sitten enemmän HSL-kuskilla. Siis satanen/tilinväli enemmän. Kymppi päivässä.

    Äänestä

Eläke kannattaa myös huomioida ja jos sairastuu vakavasti niin voi tulla nopeastikin vastaan.
Jos haluaa tienata enemmän, voi tehdä firaabeli hommia, vaikka kasettiauton ratissa, niin kuin minä.
Verotus on kyllä ahkeralle täysin järjetön tässä maassa.

Äänestä
  • Nopeammin sairastuukin ja sillätavoin eläkkeelle kun paahtaa oikein hommia ja päälle vielä firaabelihommia.
    Vieläpä maksaakin siitä lystistä korkeiden verojen myötä ja perikunta kiittää pahimmassa tapauksessa.

    Äänestä

  • Digipiirturi tallentaa ajotunnit. Vakituisessa ajossa tunnit kyllä tulee täyteen. Eli, jos aikoo firabelihommia tehdä, niihin ei ainakaa digipiirturi sovi. Eläke taas on vasta vanhana. Ollanko sitä silloin vielä samalla työnantajalla? Tuskin.

    Äänestä

  • Niin pitäiskin tajuta vaihtaa aikoinaan ja hypätä pois moisesta oravanpyörästä.
    Ei voi kun todeta että se on täysin hullu ja itsetuhoinen joka vielä tuntien tultua täytenkin, kikä nykymenolla on minimi, puhuukin vielä tekevänsä firaabelia. Liekö sukujuuret Virossa ?
    On hyvä että korkea verotus pikkasen toimii eräänlaisena topparina ettei tule liian suuria määriä sairastuneita, tai pahimmassa tapauksissa kuolleita. Kuolleita myöskin niissä valitettavissa tapauksissa kun liian työnahne ajelee väsyksissä ja aiheuttaa vakavan onnettomuuden. Jos henkiin jää, pitää ulosmitata kaikki omaisuus vahinkojen maksamiseksi vak.yhtiön puolesta, joka on ajanut ylimääräistä ja aiheuttanut vakavan onnettomuuden.

    Äänestä

Ajeleeko se nykyisin minibussinkuljettajana tunnettu Kähärä eläkeukkona , koska on jo sen ikäinen että eläkkeellä kuuluisi olla ?
Sitä on nähty liikenteessä sillointällöin, mutta ei nyt vähään aikaan.
Lieneekö miehensä Juhana laittanut kotiarestiin ettei pääse Helmeen kanssamme sovintoa tekemään ja muistelemaan vanhoja kunnon lakkoaikoja.

Talkoo-Taavetti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kovaala kirjoitti:

Olin HSL-alueen kuskina joitakin vuosia. Tienasin sen noin 3 tonnia kuussa. ennakkovero nousi 26 prosenttiin. Siirryin minibussinkuljettajaksi ja palkka putosi kahteen ja puoleen tonniin ja joskus juuri ja juuri kahteen tonniin kuussa mutta ennakkovero putosi 12,5%:n. Kaikki vuorot tosin 12 tuntisia mutta ei kuitenkaan tarvi herätä sunnuntaina aamukolmelta ajamaan viiden ja puolen tunnin tynkävuoroa neljästä yhdeksään ja sitten maanantaina pitkään vuoroon puoli kuudesta ilta viiteen. Netto puolella rahaero ei ole suuri. Kumpi parempi? Minibussista ei saa kenkää niin helposti kuin linjakisan hävinneessä yhtiössä, jossa yt:n yhteydessä arvotaan seuraavat 50 potkut saajaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu