Työttömyyskorvaus on vakuutuksen maksama korvaus

Onko Suomessa toista vakuutuksenottajaryhmää kuin työntekijät, jotka maksavat työttömyysvakuutusta, jonka maksamia korvauksien saajia syyllistetään, pilkataan ja riepotellaan ilkeästi oikein hallitustasolla saakka.

Työttömyyskorvaus on vakuutuksen maksama korvaus, kun VAKUUTUSEHTO täyttyy. Aivan samoin kuin esim. sairausvakuutuskorvaus. - Pilkaatteko te hurskaat hyvinvoivat hallintorekisteriläiset sairaita ..!!!

NykySuomi elää taantuvaa kauttaan. Tämä kausi on hyvin yhteneväinen kokoomuksen ja äärioikeiston vallassaolon ajalle. Tyypillistä on, että köyhiä, sairaita, vanhuksia, lapsiperheitä ja huono-osaisia riistetään, mutta hyväosaiset ja hyvin toimeentulevat varakkaat ja rikkaat ihmiset saavat rauhassa rikastua tuloeron kasvaessa huimaa vauhtia. He eivät maksa centtiäkään yhteisen hyvän eteen. Nauttivat vapaasti yhteiskunnan suomasta turvallisuudesta ja hallintarekistereistä.

On erityisen surullista, että perussuomalaisten työministeri on yhtynyt yllämainittuun yläluokkaisten kuoroon köyhiä työttömiä kyykyttäessään.

Suomalaisten enemmistö voisi pikkuhiljaa ryhtyä sanoista tekoihin hakiessaan oikeudenmukaista kohtelua arkeensa.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No, opintotukihan on veronalaista tuloa myös ja vieläpä vastikkeellista sellaista, koska jos opinnot eivät etene KELA perii takaisin sekä tuen että lainan joka voi korkeakouluopiskelijalla olla jopa 50000 euroa. Kukahan muu ottaisi pakollisesti moisen summan lainaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


punainenbaskeri kirjoitti:

Onko Suomessa toista vakuutuksenottajaryhmää kuin työntekijät, jotka maksavat työttömyysvakuutusta, jonka maksamia korvauksien saajia syyllistetään, pilkataan ja riepotellaan ilkeästi oikein hallitustasolla saakka.

Työttömyyskorvaus on vakuutuksen maksama korvaus, kun VAKUUTUSEHTO täyttyy. Aivan samoin kuin esim. sairausvakuutuskorvaus. - Pilkaatteko te hurskaat hyvinvoivat hallintorekisteriläiset sairaita ..!!!

NykySuomi elää taantuvaa kauttaan. Tämä kausi on hyvin yhteneväinen kokoomuksen ja äärioikeiston vallassaolon ajalle. Tyypillistä on, että köyhiä, sairaita, vanhuksia, lapsiperheitä ja huono-osaisia riistetään, mutta hyväosaiset ja hyvin toimeentulevat varakkaat ja rikkaat ihmiset saavat rauhassa rikastua tuloeron kasvaessa huimaa vauhtia. He eivät maksa centtiäkään yhteisen hyvän eteen. Nauttivat vapaasti yhteiskunnan suomasta turvallisuudesta ja hallintarekistereistä.

On erityisen surullista, että perussuomalaisten työministeri on yhtynyt yllämainittuun yläluokkaisten kuoroon köyhiä työttömiä kyykyttäessään.

Suomalaisten enemmistö voisi pikkuhiljaa ryhtyä sanoista tekoihin hakiessaan oikeudenmukaista kohtelua arkeensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu