Vielä kerran kapista minäkin.

kaksilistaakieltämättä

Kapi näyttää väittävän, että perusti taannoin mielipiteensä OW Kuusisen puheenjohtajuuden suhteen siihen, ettei SDP:n sivuilla ollut mainintaa Kuusisen puheenjohtajuudesta.
Kyllä siellä oli, mutta Kapi väitti muunmuassa niin, että Kuusinen olisi toiminut vain jonkun kokouksen puheenjohtajana ja kertoi, ettei muut osaa tulkita sitä listaa, jossa Kuusinen mainittiin.

Hassulta kuulostaa myös, että Kapi perusti aggressiivisen "tietopläjäyksensä" kertomansa mukaan vain yhteen lähteeseen, siihen listaan, jossa Kuusista ei mainittu. Kuinka hän saattoi lytätä kaikki muut näytöt noin heppoisin perustein? Myös sen SDP:n listan, jossa Kuusinen mainittiin?
Nyt kapi yrittää selittää ettei hänen tarvitse sellaista asiaa tietää, toimiko Kuusinen, vai eikö toiminut puheenjohtajana. Mutta kovasti tietävää täytyi kapin esittää.
Ja kyllähän asioihin perehtyneen henkilön tuollainen asia tulisi ilman muuta tietää jo ihan yleissivistyksenkin pohjalta. Paha aukko oli siis kapin sivistyksessä. Tuossa asiassa totuus valkeni hänelle vasta vanhuuspäivillä, vaikka kapin mieliaiheita on ollut politiikka ja historia, myös poliittinen historia.

ps. Kapi on huono häviäjä, ei laisinkaan "upseeri ja herrasmies".

22

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskin.oikaisee

      Tuskin demarit koskaan sanoo, että olin väärässä.
      Ja että korjaan tähän väärän väitteeni.
      Siitäkin tapa heillä syytellä muita.

      • kaksilistakieltämättä

        "Tuskin demarit koskaan sanoo, että olin väärässä."

        Missäs asiassa sinä nyt taas olet ollut väärässä?


    • NäinOnJombet

      Kapihan on väittänyt myös. että SDP perustettiin uudelleen 1919, ja siksi Kuusinen ei ole ollut puolueen puhenjohtaja.

      Mistään ei kuitenkaan löydy uuden puolueen perustamisen asiakirjoja, ja SDP omassa historiikissaankin sanoo puolueen perustetun Forssan kokouksessa 1903, ja sitä ennen toimintaa harjoitettiin jo Suomen Työväenpuolueen nimellä.

      Kapin historianosaaminen on osoittautunut tässä vuosien varrella palstalla nähtynä todella surkeaksi, vaikka hän aikanaan rehvasteli historian tietämyksellään. Kansakoulupohjalta todellisuus on näköjään aivan toisenmoinen kuin kouluja käyneiden maailmakuva. Samahan koskee mm. Mielipidepankkia, jonka heikkoa yleissivistystä ei Sirola opiston kurssitkaan ole onnistunut kohentamaan.

      • pesrkärpäsethuspois

        Vai niin. Onko MPP "Sirola opiston" kasvatteja? En tiennytkään, mistähän sinä tiedät?
        Se kirjoitetaan muuten muotoon Sirola-opisto.


      • Kun.vastasit
        pesrkärpäsethuspois kirjoitti:

        Vai niin. Onko MPP "Sirola opiston" kasvatteja? En tiennytkään, mistähän sinä tiedät?
        Se kirjoitetaan muuten muotoon Sirola-opisto.

        Niin, ookko MPP ollut siellä ?


      • satujajatarinoita

        "Mistään ei kuitenkaan löydy uuden puolueen perustamisen asiakirjoja"


        Yhtä mystinen tapaus kuin "Halosen vappupuhekin". Sitäkään ei mistään löydy.


      • viiraakopäästäsi
        Kun.vastasit kirjoitti:

        Niin, ookko MPP ollut siellä ?

        Miksi kysyt, kun jo itse kerroit hänen olleen siellä?
        Etkö luota enää omiin tietoihisikaan?


      • NäinOnJombet
        pesrkärpäsethuspois kirjoitti:

        Vai niin. Onko MPP "Sirola opiston" kasvatteja? En tiennytkään, mistähän sinä tiedät?
        Se kirjoitetaan muuten muotoon Sirola-opisto.

        Ei kukaan kirjoita niin älyllisesti epärehellistä propagandaa kuin MPP ellei ole käynyt pesettämässä aivojaan Sirola opistolla tai muussa demareiden sivistyslaitoksessa. Jos ihmisellä on koulusivistystä vaikkapa lukion verran, hänellä on kyky omaan ajatteluun, ja se puuttuu MPP:ltä tyystin, hän toistaa 1970 luvun vasemmistopropagandaa sellaisenaan


      • toden_totta
        NäinOnJombet kirjoitti:

        Ei kukaan kirjoita niin älyllisesti epärehellistä propagandaa kuin MPP ellei ole käynyt pesettämässä aivojaan Sirola opistolla tai muussa demareiden sivistyslaitoksessa. Jos ihmisellä on koulusivistystä vaikkapa lukion verran, hänellä on kyky omaan ajatteluun, ja se puuttuu MPP:ltä tyystin, hän toistaa 1970 luvun vasemmistopropagandaa sellaisenaan

        Asia selvä. Omaat ilmeisesti koulusivistystä vähintäänkin lukion verran ja olet kyennyt ajattelemaan asian noin, koska sinulla on lukiosi myötä kyky omaan ajatteluun, jolla olet päätynyt muunmuassa tuollaisiin johtopäätelmiin.
        Olkoon niin, uskoo kuka uskoo:)


      • JuurikinNoinSeOn
        toden_totta kirjoitti:

        Asia selvä. Omaat ilmeisesti koulusivistystä vähintäänkin lukion verran ja olet kyennyt ajattelemaan asian noin, koska sinulla on lukiosi myötä kyky omaan ajatteluun, jolla olet päätynyt muunmuassa tuollaisiin johtopäätelmiin.
        Olkoon niin, uskoo kuka uskoo:)

        Koulusivistystä minulla on ainakin enemmän kuin se sinun rottakoulu, vai mikä se aliupseerien koulutuspaikka olikaan?


      • tottahan_toki_sinulla_on
        JuurikinNoinSeOn kirjoitti:

        Koulusivistystä minulla on ainakin enemmän kuin se sinun rottakoulu, vai mikä se aliupseerien koulutuspaikka olikaan?

        Onneksi olkoon vaan koulusivistyksesi johdosta, joka suorastaan häikäisee jokaisen kommenttisikin muodossa.
        En itse kykenisi samaan, niin sivistymätön olen.
        Anteeksi, että olen olemassa ja kiitos sivistyneestä seurastasi. Nyt täytyy mennä.


        :D


    • Huomasin sinulta tulleen tuosta asiasta omalle avauksellenikin, mutta en viitsinyt siihen vastata. Täytyy nyt vastata, kun näyt pitävän asiaa niin tärkeänä.

      Vaikka olen ollut historiasta kiinnostunut, ei kai koskaan ollut osunut silmiini tietoa, että Otto Wille Kuusinen olisi ollut joskus sdp:n puheenjohtaja. Kommunistiksi hän on aina niin minun kuin varmaan lähes kaikkien muiden suomalaisten mielissä profiloitunut, eikä hän varmaan itsekään sitä koskaan myöhemmin esille tuonut, sillä olisihan sellainen ollut kauhea rasite hänellä kotimaassaan Neuvostoliitossa. Eikä häntä liioin mainittu silloin sdp:n nettisivuilla olleessa puolueen puheenjohtajien luettelossa.

      Mutta kyllä hän näkyy olleen silloisen sdp:n puheenjohtaja vv. 1911-1913, siis Venäjän vallan aikana. Wikipediassa se mainitaan:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Sosialidemokraattinen_Puolue#Puheenjohtajat

      Minulle tuo asia ei ollut silloin eikä ole nytkään kovin tärkeä, kun tuosta ajasta on jo niin kovin kauan, ja kun en ole sosialidemokraatti, jotta minun tarvitsisi sitä hävetä. Ihmettelen, miksi sinulle tuo asia on niin tärkeä. Oletko sinä demari ja haluat noin tunnustaa puolueesi ikivanhatkin kipukohdat? Siihen viittaisi tuo, joka tuolla avauksellani lopuksi sanot: ” älä enää koskaan loukkaa minua niin, että nimittelisit minua kepulaiseksi.!” Anteeksi tuo karmea loukkaukseni!

      (En muuten ollut tuossakaan asiassa liikkeellä kapiaisen kaikkitietävyydellä, kuten avaukselleni tulleessa viestissäsi sanot. Vaikka täällä noille eräille kepulaisille perskärpäsilleni olen edelleen kapiainen, jo tuolloin oli kulunut pitkälti yli 20 vuotta ajasta, jolloin olin kapiainen, ja sen jälkeen olin ollut lähes 20 vuotta valistumassa ainakin omistuspohjaltaan kepua lähellä olevalla Valiolla, eikä sielläkään ollut tuo asia tullut koskaan esille. Kuten ei tullut sotaväessäkään, jossa luutnanttikurssini historian loppukokeessa sain arvosanakseni 10 ja aineen opettaja, sotahistorioitsija silloinen majuri Sampo Ahto oli kirjoittanut koepaperini etusivun yläreunaan: ”Täydellinen vastaus, suorastaan hämmästyttävän täydellinen kahden tunnin suoritukseksi”.

      • pysy_totuudessa

        " Eikä häntä liioin mainittu silloin sdp:n nettisivuilla olleessa puolueen puheenjohtajien luettelossa."


        Toisessa ei mainittu, toisessa mainittiin.


    • kaksilistaakieltämättä

      "Täytyy nyt vastata, kun näyt pitävän asiaa niin tärkeänä."


      Ei se nyt niin tärkeä ole. Tsekkasin vaan, kuinka tärkeänä sinä pidät tätä palstaa.
      En syytä enkä väitä, mutta avaus on tehty 13.54. Vastineesi siihen tuli 14.39.
      Aika nopsaan.

      Kiitos.

      • KapiPäivystää

        Siinäkin välissä pari puskakommenttia


    • erillissotamies

      Muistan Oiva Härkösenkin kertoneen tuolloin lukeneensa Otavan Fokuksesta Kuusisen puheenjohtajuudesta. Myös Mielipidepankki yritti hillitä Korhosta, mutta mikään ei auttanut. Vain Korhosella oli oikea tieto asiasta.

      Noo, onhan Korhonen aikoinaan kirjoitellut Mielipidepankistakin, että hänet tulisi taluttaa itärajalle. Kyseessä oli Nato-keskustelu. Se on se kapiaisen luonne(vika) sellainen.

      • AikamoinenEpeli

        Korhonen kerkesi räyhätä häntä tässäkin asiassa opastaneille. Tietämättömiä typeriä kepulireppanoita oli kaikki ne, jotka kehtasivat epäillä suuren sotaherran tietämystä.


    • Tietenkin minä olen tällä palstalla monille paljon kiinnostavampi kuin kepu tai mikään muu palstan aihepiiriin kuuluva. Sen hyvin ymmärrän. Kun minusta tehdään avaus, heti se saa paljon viestejä, kuten nytkin. No, tuo ei tosin päde tuon PärakAuJohtajan minusta päivittäin tekemiin avauksiin, joissa hän yleensä sitten keskustelee sujuvasti itsensä kanssa.

      Palstanpitäjä on kiinnostavuuttani ymmärtämätön pöljä, kun on antanut noin hassun kehotteen keskusteluille. Mutta sitä en minäkään oikein ymmärrä, että myös Otto Wille Kuusinen näkyy olevan täällä eräille niin kiinnostava. Minulle se ei sitä ole, ja siksipä en tehnyt hänestä tänne tutkielmaakaan, kuten tein Urho Kekkosesta ja Wäinö Tannerista. Minä pöljä olen pitänyt heitä Suomelle paljon merkittävämpinä kuin Kuusista, vaikka hän oli kerran pääministerikin. Nimittäin siinä Terijoen hallituksessa.

      Hiljattain vielä nostin palstalle jo v. 2004 tekemäni Kekkos-tutkielmani, enkä nyt siihen enää palaa. Totean vain, että Kekkonen oli viiteen kertaan pääministerimme, Tanner kerran vuosina 1926-1927 - siis jo noin pian kansalaissodan jälkeen - ja hänen hallituksensa oli pitkäaikaisin siihenastisista. Tanner ja siis Kuusinenkin olivat jossain vaiheissa myös puolueenjohtajia, mutta Kekkonen ei sitä koskaan ollut. Miksiköhän ei? Eikö hänellä ollut koskaan riittävää luottamusta puoluetoveriensa keskuudessa? Ilmeisesti hänestä ajateltiin siellä laajemminkin samoin kuin sotien aikainen (vv. 1940-1945) Maalaisliiton puheenjohtaja Wiljami Kalliokoski, joka totesi v. 1945, että ”Urho Kekkosen politiikalla on vain yksi sisältö ja päämäärä, Urho Kekkonen".

      Tuosta Kalliokoskesta, hyvin pitkäaikaisesta poliitikosta ja moninkertaisesta ministeristä ja mielipiteistään Kekkosesta kerroin enemmänkin Kekkos-tutkielmassani. Perustin näkemyksiäni mm. hänen pojanpoikansa Matti Kalliokosken kirjaan ”Pitkä sarka” (Viljami Kalliokosken elämäkerta), joka oli yksi monista kymmenistä lähdekirjoistani. Lähdekirjoihini ei kuulunut tuo, jonka esitteen laitan tähän linkiksi, mutta tuossa esille tuleva kannattaa lukea, sillä senkin kirjoittaja on tuntenut Kekkosen erittäin hyvin, ollut aikanaan myös hänen puoluetoverinsa:

      http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/05/kekkosdiktaruurin-vankina.html

      Nyt ei enempää tästä eikä mistään muusta, vaan jätän teidät vapaasti keskustelemaan täällä siitä teitä kaikkein eniten kiinnostavasta aiheesta. Kun nyt suljen palstan, en sitä avaa ainakaan ennen ensi maanantaita jos sittenkään. Näkemiin!

      • Julkkiselämää

        Julkimon elämä on joskus vaikeata. Vaikka ei sen kummempi julkimo olisi kuin jostain kumman syystä koko elämänsä poliittiselle nettipalstalle esittänyt turhantärkeä evp kapiainen.


      • kapihasleftthebuilding

        "Kun nyt suljen palstan, en sitä avaa ainakaan ennen ensi maanantaita jos sittenkään. Näkemiin! "

        Eikö tule "encorea"?


      • Hohhohohhoooooooo

        Et sinä palstaa edes sulje, kyttäät kuin mykkä sitä josko täällä joku sinusta jotain kirjoittaa


      • palstakyylääjä

        Et sinä voi tätä palstaa sulkea.

        ""Kun nyt suljen palstan, en sitä avaa ainakaan ennen ensi maanantaita jos sittenkään. Näkemiin! ""


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      39
      5228
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      85
      3732
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      48
      3135
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      62
      3035
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      11
      3015
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2383
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1868
    8. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      145
      1818
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1810
    10. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1741
    Aihe