Professori Fred Karlsson kertoi totuuksia

siitä miksi suomenruotsalaisista ei paljon pidetä täällä. Eli se on rkp:set ihan teidän oma vikanne.

Miksi olette halunneet noudattaa ja uskoa Freudenthalin teesejä.

Karlsson kertoo että on tärkeää, että tämän päivän suomenruotsalainen eliitti alkaa tulkita itsekriittisesti myös mennyttä.

Mutta siihen ei RKP:n eliitti pysty, eikä heidän aivopestyt lakeijansa täällä.
20262
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

RKP:n rasismi viedään kaiken kansan tietoisuuteen.

Äänestä
  • Sitä työtä teen aina kun mahdollista.

    Äänestä

Ruotsinkielisten päiväkotien tädit varmistavat, että kaikki jatkuu.

1Äänestä

Kovin ovat hiljaa raukat!

Äänestä

Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista suhtautuu positiivisesti sekä suomenruotsalaisiin että ruotsin kieleen.

Onko joku aivopessyt sinut uskomaan päinvastaista?

1Äänestä
  • Yeah, suomalainen on tolkuissaan ja lukutaitoinen yleensä.
    Olen samaa mieltä "yliopistojen"-nikin kanssa : ).

    1Äänestä

  • Oliko "hurri"-tutkimus kyseessä? Ja meinaatko että Karlsson puhuu omiaan? En muista koskaan tavanneeni suomalaista, joka olisi kehunut suomenruotsalaisia. Kyllä se on lähinnä ollut päinvastoin.

    Äänestä

  • Kommentoikaa Karlssonin sanomaa.

    Prof. Fred Karlsson:”Svekomaanit tekivät kolme virhettä, jotka ovat edelleen rakentaneet negatiivista kuvaa ruotsinkielisistä suomenkielisten syvissä riveissä.

    Ensimmäinen virhe oli viivyttää ja vastustaa käytännöllisesti katsoen kaikkia vaatimuksia parantaa suomen kielen asemaa, myös itsestään selvästi oikeutettuja. Meni esim. aina vuoteen 1902 asti, ennen kuin suomi tuli muodollisesti ruotsin kanssa tasavertaiseksi.(Tämä ei olisi olut mahdollista ilman suruenemmistön kannatusta.)

    Toinen virhe oli kehittää teoria ruotsalaisesta kansallisuusryhmästä Suomessa, ryhmästä, jolla oli muka vahvat siteet Ruotsiin.

    Siitä oli lyhyt askel kolmanteen ja pahimpaan virheeseen, kun germaanis-ruotsalainen kansallisuusteoria pääsi leviämään ja muuttui rasismiksi. Freudenthalille (RKP:n henkinen isä puolueen oman kannan mukaan) suomenkieliset olivat puolivillejä (tjuder). Pian tuli mongoliteoria suomenkielisistä yleiseksi, samoin kuin teoriat itäbalttilaisesta rodusta, kun taas ruotsinkieliset uskoivat kuuluvansa ylempänä olevaan germaaniseen, pohjoismaalaiseen tai peräti itäruotsalaiseen rotuun. Näistä asenteista on vielä jäljellä jäänteitä.

    Äänestä

  • 75%+haluaa+vapaan+kielivalinnanmyös+EK+pitää+tärkeänä+harvinaisempien+kielten+opiskelua+ja+siihen+on+tarvetta

    Äänestä

  • tuliko.hiljasta kirjoitti:

    Kommentoikaa Karlssonin sanomaa.

    Nyt oli kovaa tekstiä.

    Tällaiset rotuteoriat ovat menneisyyttä. Ne olivat suosittuja tiettyyn maailmanaikaan, ja kaikki tietävät, mihin ne pahimmillaan johtivat.

    Jostain käsittämättömästä syystä palstafennomaani haluaa puhua uudestaan ja uudestaan rotuteorioista - miksi? Kuka oikeasti haluaa puhua "mongoliteorioista" vuonna 2017?

    Ja mitä tulee tuohon tutkimukseen esim. ruotsin kieleen suhtautumisesta, se on se sama kolmen yliopiston yhteistutkimus, jota palstafennomaani itse aina siteeraa, kun haluaa muistuttaa, että 3/4 oli pakollisen ruotsin poiston kannalla.

    1Äänestä

  • setutkimus kirjoitti:

    Etkö ole huomannut että täällä on useinkin ollut, teidän juttuja "mongoleista" joilla te tarkoitatte meitä suomalaisia. Eli freukan teoriat elää edelleen joillain.

    Äänestä

  • vngnbnv kirjoitti:

    Etkö ole huomannut että täällä on useinkin ollut, teidän juttuja "mongoleista" joilla te tarkoitatte meitä suomalaisia. Eli freukan teoriat elää edelleen joillain.

    "Mongoleista" en ole lukenut juttuja tältä palstalta. Nytkin palstafennomaani itse otti "mongoliteorian" esiin. Jos aihe on vastenmielinen, miksi ottaa se esiin? Kukaan ei tällä palstalla ole kiinnostunut lukemaan mistään rotuteorioista!

    1Äänestä

  • eihyvä kirjoitti:

    "Mongoleista" en ole lukenut juttuja tältä palstalta. Nytkin palstafennomaani itse otti "mongoliteorian" esiin. Jos aihe on vastenmielinen, miksi ottaa se esiin? Kukaan ei tällä palstalla ole kiinnostunut lukemaan mistään rotuteorioista!

    Luet ilmeisen valikoivasti.

    Äänestä

  • hehehehehhe kirjoitti:

    Luet ilmeisen valikoivasti.

    Näin on, sillä kyllä täällä ovat svekot mongoleista höpöttäneet.

    Äänestä

  • "Tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista suhtautuu positiivisesti sekä suomenruotsalaisiin että ruotsin kieleen."

    Ja pakkoruotsin suhtautuvat iloisesti kaikki kansakunnat maailmassa :-)

    Äänestä

Tulipa tästä mieleeni YLE TV:ssä aikaisemmin näytetty sarja 'Suomi on ruotsalainen', ja nyt "jatko-osa" 'Suomi on suomalainen'. Edellinen oli ruotsalaisuuden ylistystä Suomessa ja Suomen historiassa, ja jälkimmäinen - erikoista kyllä ihan samaa kuin ensimmäinen.

Katsoin tämän jälkimmäisen sarjan yhtä jaksoa, ja se oli yhtä ruotsalaisuuden ylistystä sekin, vaikka siis sarjan nimi/otsikko on 'Suomi on suomalainen'.

Äänestä
  • En viitsi katsoa sitä roskaa.

    Äänestä

  • Haastateltavatkin enimmäkseen suomenruotsalaisia.Kaikki vanhat kliseet mukana.
    Seppäsen veltto hahmo kävelee ,siinä ohjelman ydin,

    Äänestä

  • "Tulipa tästä mieleeni YLE TV:ssä aikaisemmin näytetty sarja 'Suomi on ruotsalainen', ja nyt "jatko-osa" 'Suomi on suomalainen'. Edellinen oli ruotsalaisuuden ylistystä Suomessa ja Suomen historiassa, ja jälkimmäinen - erikoista kyllä ihan samaa kuin ensimmäinen."

    Katsos kun ensin ruptsalainen kyltyyyr teki suomalisesta tosi hyvän.
    Ja sitten ruotsalainen suo,malaisuus olikin , tosi hyvää, kaikkinensa :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

x.x.x.x.x.x kirjoitti:

siitä miksi suomenruotsalaisista ei paljon pidetä täällä. Eli se on rkp:set ihan teidän oma vikanne.

Miksi olette halunneet noudattaa ja uskoa Freudenthalin teesejä.

Karlsson kertoo että on tärkeää, että tämän päivän suomenruotsalainen eliitti alkaa tulkita itsekriittisesti myös mennyttä.

Mutta siihen ei RKP:n eliitti pysty, eikä heidän aivopestyt lakeijansa täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu