Syy hallintarekisterilain väkisin runnomiseen

Tämä rikollisia suojeleva laki on elämän ja kuoleman kysymys kokoomukselle/oikeistolle siksi, että 80 maan kesken on sovittu, että oikeistoeliitin ulkomaiset pimeät pankkitilit tuodaan julki ensi vuonna, jolloin Suomenkin superrikkaat suvut/pohatat jäisivät kiinni vuosikymmeniä jatkuneesta veronkierrostaan. Se olisi katastrofi Suomen oikeistolle, kun paljastuisi, että nämä joka vuosi Linnan juhlissa arvovaltaansa esittelevät isänmaalliset "kunniasuomalaiset" ovatkin historiamme törkeimpiä talousrikollisia. Ja kokoomuksen rahoitus loppuisi samalla, kun eivät pystyneet suojelemaan tätä eliittiä. Sitä EI missään nimessä SAA tapahtua ja siksi kokoomuksen on tehtävä vaikka murhia, että rötösvuori pysyy salassa. Olisihan se metkaa kun 20% pres. linnan "itsenäisyys"päivillä keekoilijoista haettais sieltä toisenlaiseen linnaan ja hiukan se kolhisi myös kokkareiden mainetta työväenpuolueena. Katainen oli liian liero hankkeeseen ja livisti kantamaan vastuuta ulkomaille, Stubb yksinkertaisuuttaan joutui tuhoamaan sen takia koko poliittisen uransa ja samoin käynee Orpo-pojallekin, ellei media/eliitti saa totuutta piilotettua. VM:n Martti Hetemäki ei nuku yhtään yötä rauhassa ennenkuin veronkiertäjäeliitin "maine" ja ryöstösaalis ovat entisessä turvassaan.

Oikeistoeliitin rahojen ja maineen pelastaminen v. 2015 Stubbin "aktiivisen katumisen" kautta meni mönkään ja nyt sama rikosten siunaus saadaan aikaan hall.rek.lailla, jonka hyväksyntä ostettiin ties millä Soinilta ("rötösherrat kuriin tai timo mukaan"). Vuonna 2015 Stubbin yrittämä lakiesitys talousrikosten "aktiivisesta/tehokkaasta katumisesta" oli ensimmäinen yritys tähän suuntaan ja kun ei mennyt läpi niin päätettiin runnoa "nöyrästi" salaa ja väkisin tämä "hallintarekisterilaki". Kyse ei siis ole ollenkaan tulevaisuuteen tai EU-lainsäädäntöön liittyvästä hankkeesta vaan puhtaasti Suomen rahaeliitin/kokoomuksen "hengenpelastamisesta".

Kun hallintarekisterilain avulla saadaan "laillisesti" piiloteltua oikeat veronkiertorikolliset pankkien "hallinnan" taakse, heidän maineensa /miljardinsa on taas PELASTETTU ja on aivan turha enää haikailla heille mitään lähdeveroja tai ennakonpidätyksiä; HR-lain tehtävä on NIMENOMAAN PIILOTTAA heidät. Turha tommosta paskaa on enää jälkikäteen jauhaa kenenkään ja sumutusta on ollu jo ihan liikaakin. Ihmetellä täytyy ministereiden ja ed.kunnan talousvaliokunnan puh.johtajan ammattitaidottomuutta/röyhkeyttä, kun tommosia yleensä höperöivät. "Vuokko ja moni muu" päättäjäkin näkyy ihmettelevän, miksi Kokoomus apinan raivolla survoo lakia läpi; heihin on liittynyt myös moni "sinivuokko" (Packalen/Raatikainen/Ruohola), joille rikollisten suojelu on hieman hankalaa ammattietiikan vuoksi. M. Hetemäki on puolestaan vertaansa vailla oleva häikäilemätön saippuaprostituoitu, jonka puheisiin on turha yrittääkään tarttua; et taatusti viikossakaan saa selville sen etunimee, jos yrität aiheesta ko. luikkia haastatella.

Persut on pelinsä pelannu ja Soini toimi kuten tyylikkään poliittisen huoran tuleekin eli tuossa iässä/vaiheessa/huipulla pelasti vain itsensä ja antoi puolueen/kannattajien mennä, kun niistä ei enää voinut olla mitään hyötyä omalle turvatulle loppuelämälle... Ovela veijari ja jos joku uskoi siunatussa hulluudessaan moisen hevoshuijarin sutkautuksia niin itteään saa vaan syyttää ja pohtia nyt, että "ootko ikinä nähny viisasta miestä". Lähihistorian hallituspolitiikkaa tarkastellen on muutenkin karusti todettava, että kaikki jotka lähtee kokoomuksen kanssa hippasille, tulee piakkoin nenä verissä kotio (, jos sitä on enää olemassa vrt. puolue).

Jos nyt joku tuntee persuedustajia valtion tai kunnallisella tasolla, niin tehdäämpä asia selväksi täältä ruohonjuuritasoltakin: nimittäin jos tuossa hankkeessa työntävät päänsä kok-takapuoleen, niin sitä ei sitten kannata sieltä pois ottaa vähään aikaan... voi olla paskasempi vastaanotto ko. paikan ulkopuolella. Persujen pehmittely/pakottaminen jatkuu ja vaikeaahan se tietty onkin, kun persupoloset tietää, että kun nyt huorataan kokoomuksen pillin mukaan niin kohta on edessä se 12 työhakemuksen lähettely 3 kuukaudessa, paitsi Timolla.

YHTEENVETO: lain päätarkoitus on pelastaa takautuvasti veronkiertoa vuosikymmeniä harjoittaneet eliittirikolliset, koska Suomi "kaatuisi" jos heidän rötöksensä paljastuisi... ja tulisihan siitä heille jotain "kulunkejakin".
53378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

tuo selittäis kyl tuon kovan hoppuilun ja salailun ja peittelyn

Äänestä

Kuinkas on jos niin moni eliitti joutus lusiin.
Mites suomelle sitten kävisi ja maine ulkomaillakin menisi?

Äänestä

Kyllä vaan moni kannattaa kokoomuksen politiikkkaa kun taas tilastoissa ykkönen

Äänestä

Ei tässä poliisin näkökulmasta ole mitään järkeä, eikä verottajan. Jokainen voi itse päätellä, ketkä tästä hyötyvät, Mika Raatikainen totesi.
- Perussuomalaiset on saanut aikaan yhden merkittävän parannuksen, mutta edelleen on kymmenen muuta aukkoa, mistä veronkiertäjä pääsee läpi, pitkän uran poliisina tehnyt Tom Packalén kommentoi.
Merkittävällä parannuksella Packalén viittasi siihen, että lakiin kirjataan pykälä 50 prosentin ennakonpidätyksestä suomalaisten ja Suomessa asuvien sijoittajien piilotetuille osinkotuotoille.

Lindtmanin mukaan oppositio odottaa perussuomalaisten poliisikansanedustajien vastaavan "päivänvalossa" niihin kysymyksiin, joihin suomalaiset ansaitsevat saada vastauksia.
Hallintarekisteriasian toinen käsittely oli alun perin tarkoitus järjestää eduskunnassa tiistaina, mutta asia vedettiin pois listalta - demareiden mukaan ilman perusteluja.

Äänestä

En ole paljon seurannut tuota asiaa, vaikka se on tärkeä. Sen sijaan olen syventynyt työttömien kiusaamisesta puhumiseden. Onkohan nuo uudet työttömien orjuutusniksit tuotu julkisuuteen juuri samaan aikaan kuin tuota lakia on runnottu läpi? Kansan ei haluta keskittyvän joihinkin asioihin. Työttömien haukkumiseen heidän toki halutaan osallistuvan.

Äänestä

Kuinka+te+kehtaatte?+Näillä+sanoilla+Soini+räksytti+hallituksen+suuntaan+puolueensa+ollessa+oppositiossa.+Miehessä+tuntui+silloin+olevan+"miestä"...++Pettymyksekseni+täytyy+vain+todeta,+että+tuosta+jytkystä+onkin+kasvanut+vain+omahyväinen+"rasvanpolttokoneisto".+Hillo+tuntuu+maistuvan.Suomalainen,+kuten+kansainvälinenkin+politiikka,+kasvattaa+vain+kieroonkasvaneita,+epärehellisiä+ja+omaan+napaansa+tuijottavia+impesillejä+narsisteja.+Poliittisesta+"työurasta"+on+muodostunut+niin+houkutteleva,+hyvinpalkattu+ja+vähän+vaativa+ammatti,+että+sitä+hamuavat+kaikki+paskanjauhajat,+joista+ei+juuri+muuhun+ole.++Kaukana+ovat+ajat,+jolloin+politiikkaa+luonnehdittiin+sanoilla;+yhteisten+asioiden+hoitaminen.++Syy+hallintarekisterilain+väkisin+runnomiseen???++OMANEDUNTAVOITTELU!+Ja+tietysti+"isojen+poikien+tyynnyttely".+Siellähän+on+Kataisen,+Stubbin+ja+Orpopojan+valssin+säveltäjät+Wahlroosin+johdolla+antaneet+sellaista+tutor-opastusta,+ettei+poliittista+uraa+kannata+edes+haaveilla,+jollette+näin+simppeliä+noppapeliä+kykene+voittamaan.+Näinpä+Alex+Stupid,+koulujakäyneenä,+alkoi+todella+uskoa,+että+10%+tarkoittaa+oikeasti+90%,++ja+kansa+kyllä+uskoo.+Kokoomuslainen+sisäsyntyisesti+pitää+muuta+kansaa+tyhmänä+ja+potentiaalisena+torpparina,+joka+pitäisi+saada+omille+"tiluksille"(+firmaan+)+orjatyöhön.+Ja+porvari/yrittäjä+julistaa+ylevästi,+että+vain+ja+ainoastaan+yrittäjät+voivat+nostaa+Suomen+taas+jaloilleen.+MITÄ+YRITTÄJÄ+VOI+NOSTAA+TAAS+JALOILLEEN,+ELLEI+HÄNELLÄ+OLE+PÄTEVIÄ+TYÖNTEKIJÖITÄ,+joita+ilman+hän+olisi+pelkkä+yrittelijä?Wahlroos+olisi+valmis+yksityistämään+puhtaan+veden,+kajoamaan+ihmisten+pankkitileihin,+joita+ei+ole+luovutettu+sijoittajien+käyttöön.+Siis+hänen+ideologiansa+mukaan+kaikki+talletuksissa+oleva+varallisuus+tulisi+olla+keinottelijoiden+tavoiteltavaa+riistaa!+Negatiivinen+korko!++Kyllä+on+ahneus+huipussaan.Kunnioitan+yrittäjää+(+esim.+ROVIO+),+joka+omilla+innovaatioillaan+on+luonut+omaisuuden,+joka+riittäisi+monille+hänen+omille+jälkeläissukupolvilleen,+mutta+tuollaista+finanssikuppaajajoukkiota+en+voi+ymmärtää,+jotka+ovat+kateellisia+ihmisten+pankkitalletuksista???Ja+sitten+nämä+Wahlroosit+haluavat+omien+talletustensa+olevan+kaikkien+ulottumattomissa+joissakin+hallintarekisterilain+suojaamissa+salaisissa+kammioissa!+Kylläpä+on+ISÄNMAALLISTA!Suomen+satavuotisjuhlarahasta+on+ollut+paljon+kommentointia,+mutta+toivokaamme,+ettei+enää+synny+kansan+kahtiajakoa+noin+julmalla+tavalla.+Se+olisi+myös+kaikkivoipien+ja+-tietävien+poliitikkojen+syytä+pitää+mielessä.+Voi+olla,+että+jossain+vaiheessa+kansan+sietokyky+on+katkolla!

Äänestä

Lain PÄÄTEHTÄVÄ on vanhojen talousrikosten Peittely !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Iltalehdessä on että poliisikansanedustajat aiotaan panna kuriin ja nuolemaan kokoomuksen persettä erottamisuhalla:
Ryhmän neljä poliisikansanedustajaa vastustaa hallintarekisteröinnin sallimista ulkomailla. He uskovat, että laki mahdollistaa rikollisesti hankitun omaisuuden piilottamisen ja veronkierron.
Kansanedustaja Tom Packalén on yksi vastustajista. Hän sanoo STT:lle puhelimitse työmatkalta Oslosta, että sai tietää erottamisella uhkaamisesta Ylen uutisesta.
- Kukaan ei ole minulle puhunut tällaisesta. Ovatko nämä nyt huhupuheita, vai mihin nämä tiedot perustuvat?
Erottaminen olisi hänestä kova ja surullinen päätös sekä neljän poliisikansanedustajan että perussuomalaisten kannalta.
- Sitten tulee uusi poliisiryhmä eduskuntaan, jos meidän erotetaan, hän sanoo.

Äänestä
  • Onpa aika röyhkeetä kun poliisit on tottunu vastustamaan rikoksia ja nyt pitääkin puolustaa niitä erottamisen uhalla. Ja vieläpä Suomen korkeimmassa asteessa eli Eduskunnassa. Huhhuh ompa aikoihin eletty. Eikö kokoomus ja kepu osaa edes hävetä

    Äänestä

  • Saakohan nuo ees likasen työn lisää ...dirtyharryt rikollisten enkeleinä

    Äänestä

Petteri Orpo (kok) väittää että kaikki pankkitiedot saadaan verottajalle suomeen mutta
Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja, Vaasan yliopiston rahoituksen ja laskentatoimen professori Timo Rothovius sanoo, ettei niin tapahdu.
ja lisäksi:
Rothoviuksen mukaan myös hallituksen kaavaileman 50 prosentin osinkoveron voi välttää häviämättä mitään, jos myy osakkeen juuri ennen kuin osinko irtoaa ja ostaa sen seuraavana päivänä takaisin. Lisäksi sisäpiiritiedon väärinkäyttö uhkaa Rothoviuksen mukaan helpottua entisestään, jos omaisuutta voi piilottaa ulkomaisten hallintarekistereiden kautta.
Sisäpiirikaupankäyntiä on mahdoton valvoa vastoin sen omaa tahtoa eikä toteutuneista kaupoista jää mitään julkista dokumenttia, joiden perusteella voisi edes teoriassa yrittää jäljittää esimerkiksi bulvaanien käyttöä.
Mihinkä uskoa: poliittiseen huoraan vai alan kiistattomaan asiantuntijaan.

Äänestä
  • Valtakunnan oikeuteen herrat , jumalauta miten tasavallassa tämän annetaan vain jatkua.
    Kuka tässä maassa kantaa vastuuun ?? Ministerit ovat vallalla vannoneet että toimivat suomen kansakunnan edun nimissä, eikö tätä valaa nyt rikota. Siviilioikeudessa tämä farsssi olisi jo tuomittu lopetettvaksi ja syylliset leivättömän pöydän ääreen.

    Äänestä

Kylläpäs joillakin persupoliiseilla näkyy olevan jonkin verran moraalia kuitenkin. Kokoomuksesta ja muusta oikeistosta ei semmosesta voi edes haaveilla kun on kyse eliittirikollisten hellimisestä

Äänestä

persupoliisit ei tuu äänestykseen ens viikolla, veikkaan

Äänestä
  • eipä se muuta mitään kun ainakin rkp äänestää veronkierron puolesta koska on ollu vuosikymmeniä kokkareiden ohella suurin edunsaaja siis hyötyjä veronkierrosta

    Äänestä

  • Näkyy olevan tämän hallituksen kärkihanke että röyhkeyttä (lindström, Caruna) ja rikollisuutta suositaan niin kauan kun vaan vallassa pysytään. Mites käy jos halla-aho tulee.hajottaako koko rikollislauman

    Äänestä

  • Eilenillallakin Lindström jäi täysin sen työttömän naisen jyrän alle a-talkissa, kun ei tiennyt mitään omalta alaltaan verrattuna siihen työttömään

    Äänestä

Jos tosiaan on niin että kymmeniä vuosia on rikottu lakia niin eiköhän siitä tule makiat sakot tai sitten jo linnaakin kun on niin kauan jatkettu. Ei ihme että kokkareilla puntti tutisee.

Äänestä
  • Loppuis piilotettu vaalirahoitus kun seinäään.

    Äänestä

Miten suomalainen voi tällä hetkellä sijoittaa ulkomaille? Jos esimerkiksi Saksassa on hallintarekisteri, niin miten Suomi voi estää suomalaista sijoittamasta sinne? Jos jollakin sattuu olemaan enemmän rahaa, niin piruako se persaukisille kuuluu. Rikkaat on rikkaita ja köyhät edelleen köyhiä, niin se vaan menee. Köyhät ovat vasemmiston ja vihreiden käyttövoima. Eivät nämä halua niistä eroon.

Äänestä
  • "Köyhät ovat vasemmiston ja vihreiden käyttövoima." eikö meillä oo muuta arvoo sitten. no-kiitos edes siitä, kannattaa pitää mielessä

    Äänestä

  • Näkemyshän se tuokin perseestä revitty. Korreloi vaan vitun huonosti nykyhallituksen haluun nyhtää köyhiltä, kukas sitä ny rikkailta? Sehän olis kansallinen häpeä.

    Äänestä

Mä aattelin, ett kiire johtuu tulevista sote-kähminnöistä, jossa tulee liikkumaan miljoonia. Jos tosta sun kertomastas puoletkin ois totta/toteutuvaa, niin juttuhan on moniverroin kovempi kuin osais arvatakkaa. Hieman ihmetyttää kuitenkin toi hiljaisuus välillä tossa asiassa, taktikointiako?

Äänestä
  • Kyllä yksi merkittävä syy on myös tuo kesäkuun persuvaali Lutakossa, koska Halla-aho ei taatusti ensi töikseen antaisi tommosen rikollisen lain mennä läpi ja hallitus kaatuis ja taas ois eliitirikolliset kusessa... vaikka kyllä RKP/KD ja osa oikeistodemareista heidät pelastais "maksusta". Mutta nyt kun persut huoraa niin kaikki sujuu kuin Kummisedässä...

    Äänestä

Jos oikeiston eliittisiipi ei halua omistustensa olevan julkisia, se voi jo nyt panna ne ulkomaisen tilinhoitajapankin hallintarekisteriin.

Aivan käsittämätöntä herravihaa tämä vaahtoaminen hallintarekistereistä. Pelkästään symbolisista syistä pitäisi vaikeuttaa omistamista sen pienen mutkan verran, että pakotetaan käyttämään ulkomaista pankkia. Loogiikka on naurettava ja seuraukset vahingollisia Suomen pankeille.

Äänestä
  • Ei siinä mitään herravihaa tarvita jos vastustaa rikoksia ja sitä että senkin summan, minkä veronkiertäjät rosvoavat taskuunsa, joutuu tavalliset pulliaiset maksamaan lisäverotaakkanaan. Ja lain noudattaminen on todellakin useinkin vahingollista rikolliselle toiminnalle. Tuota konditionaalista aloitusta ei viittis edes kommentoida, mutta; pyhitetään rikos sen toteuttamisen monimutkaistamisella

    Äänestä

  • rikoksetkunniaan kirjoitti:

    Ei siinä mitään herravihaa tarvita jos vastustaa rikoksia ja sitä että senkin summan, minkä veronkiertäjät rosvoavat taskuunsa, joutuu tavalliset pulliaiset maksamaan lisäverotaakkanaan. Ja lain noudattaminen on todellakin useinkin vahingollista rikolliselle toiminnalle. Tuota konditionaalista aloitusta ei viittis edes kommentoida, mutta; pyhitetään rikos sen toteuttamisen monimutkaistamisella

    Tavalliset pulliaiset ne siitäkin kärsivät, kun pankkialan työpaikat ja sen maksamat verot katoavat ulkomaille.

    Kansan edulla ei voi hallintarekisteriraivoa perustella. Suurin "hyöty" on tehdä pientä kiusaa niille keskiluokkaisille osakesäästäjille, joille ulkomaisten tilinhoitajien käyttö ei ole niin itsestään selvää kuin todella varakkaille nykytilanteessa on.

    Äänestä

  • Totta puhut ja olen tiedostanut asian aikoja sitten, mutta siitäpä seuraakin sitten dilemma eli hyväksytäänkö kaikki rikokset ja valehtelut yhtälailla vai yritetäänkö jotain oikeaa laillista/oikeudenmukaista keinoa .
    Vai mennäänkö nykyisellään eli rikokset on sallittuja ja lailla suojattuja vain rikkaalle Linnanjuhlissa keekoilevalle kansanosalle ja köyhä lompsii nakkipaketin takia hieman karumpaan linnaan.

    Äänestä

  • Selvintä olis laatia nyt pikana Häkkäsen johdolla omat lait rikkaalle eliitille ja sitten omansa myös rupusakille. Siten vältyttäis tämmösiltä turhilta kahnauksilta valtion korkeimmissa elimissä ja luottoluokituskin pysyis vakaana ja Orpo onnellisena.

    Äänestä

  • Eix semmoset lait jo ookki ainakin epävirallisesti on toiminu jo pitkään

    Äänestä

  • Olen harvemmin näillä palstoilla, mutta minua ja perhettäni voisi joku helposti kutsua tuon haukkumanne "eliitin" edustajaksi ja omistan erilaisia osakkeita ja varallisuutta eikä Linnanjuhlatkaan ihan vieras paikka ole aina ollut.

    Silti HR-lain käsittely ja eteenpäinvieminen on (näin sivusta seuranneena) ollut vastenmielistä kähmintää ja viimeisen vuoden salailun ja jopa valehtelun avulla peiteltyä pakkopullaa. Noista juridisista seikoista en niin ymmärrä, mutta kyllä taustalla tuntuisi tosiaan olevan jotakin suurempaa tai ei se ainakaan niin mitätön juttu ole kuin monet huomattavat poliitikot antavat ymmärtää.

    Äänestä

  • et vaan osaa hyödyntää omaisuuttas tarpeeks vai omatuntoko soimaa?

    Äänestä

  • myötähäpeää_tuntien2017 kirjoitti:

    Olen harvemmin näillä palstoilla, mutta minua ja perhettäni voisi joku helposti kutsua tuon haukkumanne "eliitin" edustajaksi ja omistan erilaisia osakkeita ja varallisuutta eikä Linnanjuhlatkaan ihan vieras paikka ole aina ollut.

    Silti HR-lain käsittely ja eteenpäinvieminen on (näin sivusta seuranneena) ollut vastenmielistä kähmintää ja viimeisen vuoden salailun ja jopa valehtelun avulla peiteltyä pakkopullaa. Noista juridisista seikoista en niin ymmärrä, mutta kyllä taustalla tuntuisi tosiaan olevan jotakin suurempaa tai ei se ainakaan niin mitätön juttu ole kuin monet huomattavat poliitikot antavat ymmärtää.

    et sitten kovin sisäpiireissä pyöri jos aihe on sulle outo

    Äänestä

Kyllä suurin syy on tuo persujen tilanne eli jos terho tulee niin persut pysyy kokoomuksen apupuolueena ja jos halla-aho niin hallitus kaatuu ja veronkiertäjät on lirissä ellei ennen kesää saada kiertolakeja kuntoon

Äänestä
  • Soinin käskyllä laki menee läpi että heilahtaa. Vennamon rötösherrat kuriin on kaukana tuosta.

    Äänestä

  • ei taatusti Veikko V. ois tommoseen prostituutioon langennu. Pojastaan en mee takeisiin kyllä?

    Äänestä

onkohan samanlainen tilanne muissakin maissa, jos kerta niin monen maan veronkiertäjät meinaavat kärähtää. Ketkä siellä persuilee ja kenen takamusta nuollaan.Tietääkö kukaan

Äänestä
  • kaippa siellä on hätä peitellä rötöksiä muuallakin, tommosista vaan ei kerrota ettei kansa tajuais missä mennään

    Äänestä

  • Ainaski harmaata taloutta on kun on niin paljo siirtolaisia pimeissä töissä.

    Äänestä

Porvarien+"pelastusennakkovero"+(50%)+voidaan+kiertää+parilla+pikku+siirrolla.++Kokoomuksen+Aamulehti+kirjoitteli+hr-lain+mahdollistamasta+veronkierrosta+12.5.2017:Käytännössä+osakas+voi+myydä+tai+vuokrata+osakkeet+juuri+ennen+osingonmaksua,+jolloin+tulot+muuttuvat+myyntivoitoiksi+osinkojen+sijaan.+Ja+kas,+verottaja+ei+tiedä+niistä+mitään.+Jo+nyt+on+yleistä,+että+osakkeita+siirretään+juuri+ennen+osingonmaksua+mm.+brittien+nimiin,+sillä+Suomen+ja+Iso-Britannian+verosopimus+estää+perimisen+näistä+osingoista.Myös+Peruskapinallisten+Packalen+puhui+samaa+lisäten+vielä,+että+kokoomus+yrittää+selittää,+että+10-oviseen+taloon+ei+voi+murtautua+,+jos+yksi+ovi+on+lukossa+ja+9+sepposen+selällään.

Äänestä

Kyllä tuo laki veronkierron lisäks lisää muutakin harmaata taloutta, korruptioo ja hyvä-veli -rötöstelyä. Eli kaikkea mitä kokoomus ja oikeisto ovat kannattaneet jo pitkään. Sote-miljarditkin on helppo keplotella nyt piiloon ulkomaille ja pankki sanoo verottajalle että ei voi antaa tietoja kun on pankkisalaisuus.

Äänestä

Ja talous kukoistaa.
Siis muukin kuin harmaa.

Äänestä

Orpo onkin jo ajoissa osannut hyödyntää hallintarekisterin edut omassa vaalirahoituksessaan. Hienoa että lainvalmistelijalla on noin perinpohjaista kokemusta tulevan rikollislain hyödyntämismahdollisuuksista: Hyvä Orpo, olet esimerkillisen pyyteetön päättäjä ja puolueetonkin vielä lainvalmistelutyössäsi.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705162200138959_u0.shtml

Äänestä
  • siksi kii8re ja salailu.
    omalehmä ojassa

    Äänestä

orpon ja oikeiston rikollisia suojeleva hr- laki siis huomenna eduskunnassa... seurataampa ketkä edustajistamme on veronkiertäjien puolella.

Äänestä

Pekkarinen+pesee+mustaa+valkoiseksi:http://www.iltalehti.fi/politiikka/201705162200141894_pi.shtmlEli+se+mitä+tämän+ketjun+aloituksessa+sanotaan,+koska+MIKÄÄN+MUU+SYY+EI+SELITÄ+tämän+HR-lain+runnomista+salaa+"väkivalloin"+niin+kiireisenä:-+koska+mikään+olennainen+ei+mukamas+uuden+lain+mukaan+muutu-+jäljelle+jää+vain+alla+oleva+syy:Tämä+rikollisia+suojeleva+laki+on+elämän+ja+kuoleman+kysymys+kokoomukselle/oikeistolle+siksi,+että+80+maan+kesken+on+sovittu,+että+oikeistoeliitin+ulkomaiset+pimeät+pankkitilit+tuodaan+julki+ensi+vuonna,+jolloin+Suomenkin+superrikkaat+suvut/pohatat+jäisivät+kiinni+vuosikymmeniä+jatkuneesta+veronkierrostaan.+Se+olisi+katastrofi+Suomen+oikeistolle,+kun+paljastuisi,+että+nämä+joka+vuosi+Linnan+juhlissa+arvovaltaansa+esittelevät++isänmaalliset+"kunniasuomalaiset"+ovatkin+historiamme+törkeimpiä+talousrikollisia.+Ja+kokoomuksen+rahoitus+loppuisi+samalla,+kun+eivät+pystyneet+suojelemaan+tätä+eliittiä.+Sitä+EI+missään+nimessä+SAA+tapahtua+ja+siksi+kokoomuksen+on+tehtävä+vaikka+murhia,+että+rötösvuori+pysyy+salassa.+Olisihan+se+metkaa+kun+20%+pres.+linnan+"itsenäisyys"päivillä+keekoilijoista+haettais+sieltä+toisenlaiseen+linnaan+ja+hiukan+se+kolhisi+myös+kokkareiden+mainetta+työväenpuolueena.+Katainen+oli+liian+liero+hankkeeseen+ja+livisti+kantamaan+vastuuta+ulkomaille,+Stubb+yksinkertaisuuttaan+joutui+tuhoamaan+sen+takia+koko+poliittisen+uransa+ja+samoin+käynee+Orpo-pojallekin,+ellei+media/eliitti+saa+totuutta+piilotettua.+VM:n+Martti+Hetemäki+ei+nuku+yhtään+yötä+rauhassa+ennenkuin+veronkiertäjäeliitin+"maine"+ja+ryöstösaalis+ovat+entisessä+turvassaan.+Oikeistoeliitin+rahojen+ja+maineen+pelastaminen+v.+2015+Stubbin+"aktiivisen+katumisen"+kautta+meni+mönkään+ja+nyt+sama+rikosten+siunaus+saadaan+aikaan+hall.rek.lailla,+jonka+hyväksyntä+ostettiin+ties+millä+Soinilta+("rötösherrat+kuriin+tai+timo+mukaan").+Vuonna+2015+Stubbin+yrittämä+lakiesitys+talousrikosten+"aktiivisesta/tehokkaasta+katumisesta"+oli+ensimmäinen+yritys+tähän+suuntaan+ja+kun+ei+mennyt+läpi+niin+päätettiin+runnoa+"nöyrästi"+salaa+ja+väkisin+tämä+"hallintarekisterilaki".+Kyse+ei+siis+ole+ollenkaan+tulevaisuuteen+tai+EU-lainsäädäntöön+liittyvästä+hankkeesta+vaan+puhtaasti+Suomen+rahaeliitin/kokoomuksen+"hengenpelastamisesta".+Kun+hallintarekisterilain+avulla+on+saatu+"laillisesti"+piiloteltua+oikeat+veronkiertorikolliset+pankkien+"hallinnan"+taakse,+heidän+maineensa+/miljardinsa+on+taas+PELASTETTU+ja+on+aivan+turha+enää+haikailla+heille+mitään+lähdeveroja+tai+ennakonpidätyksiä;+HR-lain+tehtävä+on+NIMENOMAAN+PIILOTTAA+heidät.

Äänestä

Miksiköhän Suomi oli ainoa maa, joka ei julkaissut Panaman papereissa olevien kansalaistensa nimiä? Koska Suomi haluaa suojella valtaapitäviä rikkaita lieroja viimeiseen asti. Oikeudenmukaisuudesta viis. Täällä ei valtionjohtajia eroteta, vaikka olisivat syyllistyneet korruptioon tai veronkiertoon. Maan tapa. Herrat pitävät taviksia tyhminä ja jakavat toisilleen palkkioita ja virkoja.
Nyt se nähdään mitä oikeistolainen hallitus saa aikaan ja miten tuhotaan tehokas terveydenhoitojärjestelmä vain, jotta oikeistolaiset yrittäjät saavat lisää rahaa piilotettavaksi ulkomaille. Tavikset tulevat maksamaan tämän sote-pelleilynkin.

Äänestä
  • Totta haastat. ja taitaa olla pekkarisellakin (tai lähipiirillä) jotain "vanhaa juttua" kun noin äityy puolustelemaan rikoksia... eduskunnassa vieläpä

    Äänestä

Toimi laitettiin hoitamaan homma kun Soini itte ei halunnu liata käsiään. ja voi jälkikäteen selitellä.

Äänestä

Packalénin mukaan kyseessä on niin tärkeä lakiesitys, että hän halusi tulla äänestämään.

- Esitys on huonosti valmisteltu ja toteutuessaan mahdollistaa veronkierron...

Äänestä

Eli taas keppiä köyhille ja porkkanaa eliitille.

Äänestä
  • eli normaalia oikeistopolitiikkaa, ei sen kummempaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


linnanjuhlatkunniaan kirjoitti:

Tämä rikollisia suojeleva laki on elämän ja kuoleman kysymys kokoomukselle/oikeistolle siksi, että 80 maan kesken on sovittu, että oikeistoeliitin ulkomaiset pimeät pankkitilit tuodaan julki ensi vuonna, jolloin Suomenkin superrikkaat suvut/pohatat jäisivät kiinni vuosikymmeniä jatkuneesta veronkierrostaan. Se olisi katastrofi Suomen oikeistolle, kun paljastuisi, että nämä joka vuosi Linnan juhlissa arvovaltaansa esittelevät isänmaalliset "kunniasuomalaiset" ovatkin historiamme törkeimpiä talousrikollisia. Ja kokoomuksen rahoitus loppuisi samalla, kun eivät pystyneet suojelemaan tätä eliittiä. Sitä EI missään nimessä SAA tapahtua ja siksi kokoomuksen on tehtävä vaikka murhia, että rötösvuori pysyy salassa. Olisihan se metkaa kun 20% pres. linnan "itsenäisyys"päivillä keekoilijoista haettais sieltä toisenlaiseen linnaan ja hiukan se kolhisi myös kokkareiden mainetta työväenpuolueena. Katainen oli liian liero hankkeeseen ja livisti kantamaan vastuuta ulkomaille, Stubb yksinkertaisuuttaan joutui tuhoamaan sen takia koko poliittisen uransa ja samoin käynee Orpo-pojallekin, ellei media/eliitti saa totuutta piilotettua. VM:n Martti Hetemäki ei nuku yhtään yötä rauhassa ennenkuin veronkiertäjäeliitin "maine" ja ryöstösaalis ovat entisessä turvassaan.

Oikeistoeliitin rahojen ja maineen pelastaminen v. 2015 Stubbin "aktiivisen katumisen" kautta meni mönkään ja nyt sama rikosten siunaus saadaan aikaan hall.rek.lailla, jonka hyväksyntä ostettiin ties millä Soinilta ("rötösherrat kuriin tai timo mukaan"). Vuonna 2015 Stubbin yrittämä lakiesitys talousrikosten "aktiivisesta/tehokkaasta katumisesta" oli ensimmäinen yritys tähän suuntaan ja kun ei mennyt läpi niin päätettiin runnoa "nöyrästi" salaa ja väkisin tämä "hallintarekisterilaki". Kyse ei siis ole ollenkaan tulevaisuuteen tai EU-lainsäädäntöön liittyvästä hankkeesta vaan puhtaasti Suomen rahaeliitin/kokoomuksen "hengenpelastamisesta".

Kun hallintarekisterilain avulla saadaan "laillisesti" piiloteltua oikeat veronkiertorikolliset pankkien "hallinnan" taakse, heidän maineensa /miljardinsa on taas PELASTETTU ja on aivan turha enää haikailla heille mitään lähdeveroja tai ennakonpidätyksiä; HR-lain tehtävä on NIMENOMAAN PIILOTTAA heidät. Turha tommosta paskaa on enää jälkikäteen jauhaa kenenkään ja sumutusta on ollu jo ihan liikaakin. Ihmetellä täytyy ministereiden ja ed.kunnan talousvaliokunnan puh.johtajan ammattitaidottomuutta/röyhkeyttä, kun tommosia yleensä höperöivät. "Vuokko ja moni muu" päättäjäkin näkyy ihmettelevän, miksi Kokoomus apinan raivolla survoo lakia läpi; heihin on liittynyt myös moni "sinivuokko" (Packalen/Raatikainen/Ruohola), joille rikollisten suojelu on hieman hankalaa ammattietiikan vuoksi. M. Hetemäki on puolestaan vertaansa vailla oleva häikäilemätön saippuaprostituoitu, jonka puheisiin on turha yrittääkään tarttua; et taatusti viikossakaan saa selville sen etunimee, jos yrität aiheesta ko. luikkia haastatella.

Persut on pelinsä pelannu ja Soini toimi kuten tyylikkään poliittisen huoran tuleekin eli tuossa iässä/vaiheessa/huipulla pelasti vain itsensä ja antoi puolueen/kannattajien mennä, kun niistä ei enää voinut olla mitään hyötyä omalle turvatulle loppuelämälle... Ovela veijari ja jos joku uskoi siunatussa hulluudessaan moisen hevoshuijarin sutkautuksia niin itteään saa vaan syyttää ja pohtia nyt, että "ootko ikinä nähny viisasta miestä". Lähihistorian hallituspolitiikkaa tarkastellen on muutenkin karusti todettava, että kaikki jotka lähtee kokoomuksen kanssa hippasille, tulee piakkoin nenä verissä kotio (, jos sitä on enää olemassa vrt. puolue).

Jos nyt joku tuntee persuedustajia valtion tai kunnallisella tasolla, niin tehdäämpä asia selväksi täältä ruohonjuuritasoltakin: nimittäin jos tuossa hankkeessa työntävät päänsä kok-takapuoleen, niin sitä ei sitten kannata sieltä pois ottaa vähään aikaan... voi olla paskasempi vastaanotto ko. paikan ulkopuolella. Persujen pehmittely/pakottaminen jatkuu ja vaikeaahan se tietty onkin, kun persupoloset tietää, että kun nyt huorataan kokoomuksen pillin mukaan niin kohta on edessä se 12 työhakemuksen lähettely 3 kuukaudessa, paitsi Timolla.

YHTEENVETO: lain päätarkoitus on pelastaa takautuvasti veronkiertoa vuosikymmeniä harjoittaneet eliittirikolliset, koska Suomi "kaatuisi" jos heidän rötöksensä paljastuisi... ja tulisihan siitä heille jotain "kulunkejakin".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu