Ei uskalla tehdä itsemurhaa

Kaikilla ihmisillä on itsesäilytysvietti.

Ihmisen on luonnostaan vaikeaa tappaa muita ja varsinkin itseä. Mitä ihmisempi elävä olento on ja mitä lähempänä se tunnetasolla on sen hankalampaa. Kärpäsen nitistäminen on vielä helppoa. Mutta mitä lähemmäs ihmistä mennään, sen vaikeampaa. Evoluution muovaamat geenit ohjaavat käytöstämme. Itsesäilytysvietti ja toisen tappamisen vaikeus suojelee ihmiskuntaa. Näin emme kuole sukupuuttoon.

Kerrotaan, että toisessa maailmansodassa Yhdysvaltalaisten joukko-osastojen keskuudessa vain 15-20 % sotilaista ampui kohti vihollista. Tämä tarkoittaa, että noin 4/5 sotilaista ampui ohi. Jos vihollisen eli niiden "pahojen ja tuntemattomien ihmisten" tappaminen on jo näin vaikeaa, niin voi vain kuvitella kuinka vaikeaa on tappaa itsensä. Itse kun ollaan itselle se kaikista läheisin ihminen.

Näillä sotilailla oli tavallaan aika lailla sama tilanne kuin sinulla. He halusivat voittaa vihollisen, mutta eivät uskaltaneet riistää henkeä veljeltään. Heitä sitoi joku vahvempi voima kuin halut ja toiveet. Oli kuin joku olisi kirjoittanut heidän sisälleen määräyksen, jota he eivät voineet kaikesta tahdostaan huolimatta vastustaa.

Mitä tämä kertoo? Ensinnäkin sen, että jokin sisälläsi ei halua, että tapat itsesi. Toiseksi, jos haluaa onnistua vastustamaan tätä voimaa, pitää nähdä aika tavalla vaivaa. Pitää jaksaa tehdä runsaasti töitä saavutuksen eteen. Luonnonlakien voittaminen voi olla haastavaa. Mutta toisaalta, kaikki se vaiva olisi sen arvoista eikö?

Herää kysymys: Jos itsensä tappaminen on niin helkutin hankalaa ja työlästä niin eikö ole aivan sama asia käyttääkö sen kaiken työn ja vaivan itsensä kehittämiseen? Helpotuksen saa molemmista. Tai eihän kuolemasta oikeastaan saa mitään. Pohjamudista nouseminen voi olla yhtä työlästä kuin itsemurha. Jos valitsee toisen, yhtä vaikean tien, saa tuloksesta nauttia sekä itse, että muut. Kukaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan. Kuolemassa ei sen sijaan ole niinkään mitään nautittavaa. Se on loppu, joka aiheuttaa kärsimystä muille.

Pahimmassa tapauksessa, myös itse joutuu kärsimään. Mikään ei ole pahempaa kuin epäonnistunut itsemurhayritys. Vaikka nyt tuntuu, että elämä on kamalaa, ei se ole mitään verrattuna tilaan, jossa et voi tehdä muuta kuin maata ja kirota päivää jolloin halusit lopettaa kaiken. Se olikin uuden ja paljon pahemman alku.

Kuolema on siis riskivalinta. Epäonnistuminen on yllättävän yleistä. Vaikka olisi suunnitellut kuolemaansa vuosia, ei voi koskaan tietää kuinka voimakas on luonnon määräämä itsesuojeluvaisto itsessä. Koskaan ei voi tietää, kuinka paljon keho pystyy tekemään pelastaakseen itsensä vaikeastakin tilasta. Kuolemaa voi äärimmäisen harvoin hallita kylmän rauhallisesti. Kuoleman pelko voi vallata koko ruumiin, ajatukset ja toiminnan. Seuraavan kerran kun heräät, heräät sairaalassa ja kehosi selvisi kaikesta työstä huolimatta. Halu kuolla ei riittänyt. Itsesuojeluvaistoa ei kannata aliarvioida.

Avun hakeminen voi myös epäonnistua. Ehkä apu ei auta. Ehkä elämä ei muutu paremmaksi. Toisaalta, pitää huomioida yksi asia. Nuo ajatukset eivät ole vain omia ajatuksia, vaan myös masennuksen sitoman kehon joka on kärsinyt pitkään. Mitä muutakaan voisi ajatella siinä tilassa? Kielteiset ajatukset eivät siis ole täysin puolueettomia. Niihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Apua on monenlaista. Kukaan ei ole kuullut kaikkia tapoja miten voikaan selvityä ja päästä uudelleen elämään kiinni. Masennus ei oikein anna mahdollisuutta nähdä sitä kaikkea mahdollista apua, mitä on olemassa. Ylipäätään tulevaisuuden kuvitteleminen on ihmisille vaikeaa. Samoin kuin tappaminen. Jos menen kadulle ojentamaan ensimmäiselle vastaantulijalle sadan euron seteliä, hän todennäköisesti ottaa sen vastaan heti, vaikka kertoisin, että jos hän jaksaa odottaa kolme kuukautta, voisin antaa hänelle tuhat euroa. Vastaantulija saattaa ajatella: "Otan kyllä rahat nyt ja häivyn. Kuka hullu jakaa rahaa?? Ei hän minulle mitään tuhatta euroa anna. Ainakaan kuukausien päästä."

Tällainen tässä hetkessä eläminen ja nopean palkinnon saaminen on meille luontaista. Järjellä ajateltuna taas tuhat euroa ehdottomasti parempi kuin sata euroa.

Itsensä tappamisessa ei voi onnistua vain rohkeutta ja tahtoa lisäämällä. Se ei poista sitä luonnon muovaamaa faktaa, että suojelemme itseämme viimeiseen asti. Itsensä tappaminen vaatii työtä ja mielellään myös laadullisesti hyvää sellaista. Samoin myös avun hakeminen vaatii työtä ja laadullisesti oikeita tapoja. Harva ihminen suostuu auttamaan itsemurhan tekemisessä, ja vielä harvempi sellaista keneltäkään pyytää. Sen sijaan jos menet kadulle, nettiin, kuten suomi24:ään tai minne vain missä on ihmisiä, löytyy sieltä aina heitä jotka auttavat mielellään.

Sinä olet arvokas ja tärkeä, vaikka siltä ei nyt tuntuisi. Jokaisella on oikeus pyytää toiselta apua. Se ei ole heikkoutta. Yksi paikka mistä voi saada lisää tukea ja apua, on sekasin-chat. Siellä olevat vapaaehoitset osaavat vastata aikalailla moniin kysymyksiin.

Tsemppiä!

Eiköhän ihminen pelkää sisimmässään kuolemaa. Itsensä tietoinen tappaminen ei ole Jumalan tahto.

Kuolemassa pelottaa se tuntematon, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Ajattelepa niitä vakavasti sairaita, joilla ei ole montaa elinpäivää edessä.
He tietävät kuolevansa lyhyen ajan sisällä, ajattele, kuinka suurta pelkoa he saattavat tuntea, kun kuolema lähestyy vääjäämättömästi, eikä asiaan voi itse vaikuttaa, kuten itsemurhaa suunnittelevat, jotka voivat jäättää itsemurhan tekemättä ja välttävät kuoleman.
Itsemurhaa ei kannata tehdä, vaikka itsemurhaa ajattelevilla voi elämä olla hyvinkin sekaisin ja vaikeaa.

Sitten kun aika lähteä kuolema ei pelota. Olen saanut seurailla muuttaman uskovaisen kuolevan viimeisiä viikkoja ja päiviä ja ei heillä ole ollut pelkoa. Muutama heistä jos sanoi että kun se hetki jo pian tulisi kun makailee sairaalasängyssä ja päivät ovat pitkiä. Tietenkin on haikea hyvästellä tänne jääviä ja varsinkin jos on elossa lähiomaisia: lapsia ja lastenlapsia.

Jumala ei ole aikataulustaan myöhässä,hän otaa jokaisen,ajallaan.Itse henkeään ei pidä riistää.Saamme siis turvata Jumalaan ja Kristuksen täytettyyn työhön,se kattaa kaikki ihmiset,sinutkin,kun vain suostut.

Tiedän tunteen, kahdesti epäonnistunut koska jokin sanoo sisällä, että ei ole aika. Elämä kuitenkin potkii päähän joka osa-alueella niin, että ei enään jaksa. Koko yön kirjoitin perheelle kirjettä ja laitoin kaiken valmiiksi. Perhe ollut ainoa syy täällä oloon, ainoa jaksamisen perusta. Itsekäs ja niin turha teko, mutta oon jo valmis lähtemään täältä. En pelkää kuolemaa; pelkään elämää.

Rakastan sinua.

Mulla ei oo enää mitää elämää ja haluan kuolla voiko joku kertoo tavan miten kuolla nopeasti ilman että kerkeää tuntea melkein mitää

Pitää juuva ittesä känniin tai ottaa roppakaupalla pameja sitte ehkä?

Haluan kuolla kun minun kissa kuolee tänään lopetus piikille😢

Rehellisesti olen itse miettinyt samaa asiaa omalla kohdallani.

En tiiä mut älä rupee tappaa ittees

Hommaat tarvittavat välineet käden ulottuville, sekä kaksi pulloa kolmen vartin kossua. Juot niin paljon, että uskallat.

Noin helppo jää vain tekemättä tahdon puuttuessa . Ei kannata mainostaa että haluaisi tehdä pitää toteuttaa eikä ruikuttaa .

Suoraan sanottuna uskallat kyllä kun aika on ja tiedät kyllä tavankin kuten täällä kyseinen allekirjoittanut.

Terveisin kyllästynyt 49 vuotias mies.