Ukrainalaiset ovat huonoja häviäjiä

Ja vielä huonompia voittajia. Ukrainalaisten elämäntehtävä tuntuu olevan venäläisille piikittely. Itse en vihaa venäläisiä ja Venäjää kohtaan suhtaudun kunnioituksella. Vaikka on sodittu, mutta siitä on niin kauan aikaa. En ymmärrä ukrainalaisten ja virolaisten venäjävihaa ja jatkuvaa ärhentelyä siihen suuntaan. Tietysti Venäjä on pitänyt Ukrainaa hallinnassaan ja nyt vienyt osa-alueita. Mutta heillä on oma lehmä ojassa, eivät he voi antaa oman laivastotukikohtansa siirtyä Natolle tai venäjänkielisiä tapettavan tai sorrettavan. Konfliktissa on 2 osapuolta ja kummalllakin on omat näkemyksensä. Nyt ollaan lännessä pelkästään Ukrainan puolella näkemättä esim. Naton roolia.
Ennen pidin Ukrainasta ja olin heidän puolellaan, mutta jatkuva vihaaminen ja Venäjän tökkiminen on saanut mieleni muuttumaan.
Piti lähettää Euroviisuihin biisi, joka irvii venäläisten nykyisiä toimia, vastoin sääntöjä sallittu. Ja sitten kun se ei riitä, niin irvitään vielä lisää kaikin keinoin. Kielletään Venäjää osallistumasta, maalaillaan jollain homoväreillä ihan kiusallaan joku muistomerkki. Tungetaan Venäjänlippu housuihin, tehtään pilkkabiisejä Venäjästä ja mitä lie. Jatkuva irviminen ei herätä ainakaan itsessäni myötätuntoa. Ymmärrän nykyään myös Venäjän kantaa asiaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Rfi kirjoitti:

Ja vielä huonompia voittajia. Ukrainalaisten elämäntehtävä tuntuu olevan venäläisille piikittely. Itse en vihaa venäläisiä ja Venäjää kohtaan suhtaudun kunnioituksella. Vaikka on sodittu, mutta siitä on niin kauan aikaa. En ymmärrä ukrainalaisten ja virolaisten venäjävihaa ja jatkuvaa ärhentelyä siihen suuntaan. Tietysti Venäjä on pitänyt Ukrainaa hallinnassaan ja nyt vienyt osa-alueita. Mutta heillä on oma lehmä ojassa, eivät he voi antaa oman laivastotukikohtansa siirtyä Natolle tai venäjänkielisiä tapettavan tai sorrettavan. Konfliktissa on 2 osapuolta ja kummalllakin on omat näkemyksensä. Nyt ollaan lännessä pelkästään Ukrainan puolella näkemättä esim. Naton roolia.
Ennen pidin Ukrainasta ja olin heidän puolellaan, mutta jatkuva vihaaminen ja Venäjän tökkiminen on saanut mieleni muuttumaan.
Piti lähettää Euroviisuihin biisi, joka irvii venäläisten nykyisiä toimia, vastoin sääntöjä sallittu. Ja sitten kun se ei riitä, niin irvitään vielä lisää kaikin keinoin. Kielletään Venäjää osallistumasta, maalaillaan jollain homoväreillä ihan kiusallaan joku muistomerkki. Tungetaan Venäjänlippu housuihin, tehtään pilkkabiisejä Venäjästä ja mitä lie. Jatkuva irviminen ei herätä ainakaan itsessäni myötätuntoa. Ymmärrän nykyään myös Venäjän kantaa asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu