Iltalehti:
"Sipilä keskusteli Nordean kanssa pääkonttorin siirtämisestä Suomeen - myös SDP:ltä tuki siirrolle
Perjantai 12.5.2017 klo 14.21 (päivitetty klo 15.07)
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo käyneensä finanssikonserni Nordean kanssa keskusteluja yhtiön pääkonttorin saamiseksi Ruotsista Suomeen.
Pääministeri Juha Sipilän mukaan Nordean pääkonttorin siirtäminen euroalueella olisi myös Nordean etu.
Sipilä korostaa vakaata ja ennustettavaa toimintaympäristöä, joka on kaikille pankeille tärkeätä.
Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan Suomi haluaa osoittaa Nordealle, että pääkonttorin vakaa toimintaympäristö on Suomessa taattu myös yli hallituskauden. Tätä varten asialle on haettu tukea hallituspuolueiden lisäksi myös suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä."
Kaikki vähänkään asioita ymmärtävät että se on Nordea joka tätä keskustelua vie. Tavoitteena siis vain viestiä nykyiselle isäntämaalle Ruotsille se ratkaiseva viesti, eli painostaa Ruotsin hallitusta nykytilanteessa Suomea hyväksikäyttäen viestin perille viemiseksi.
Suomi et muut maat vain pelinappuloita. Ihme että Suomen poliitikot naiivisti ovat kympillä mukana tässä operaatiossa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Varmaan talous, sillä horjuu. Tulee kaatumaan Suomen veronmaksajien syliin.. Ja varat hallintarekistereihin!
Hallintarekisteriä puhataan Nordeaa varten.
Joo mut kuka hullu laittaa rahansa nordeaan
Oho!
Muissa ketjuissa keskustelu käy tiuhaan, täällä KK:n ketjussa on sitten hiljaista...
Vaikenemisen kieli on sitten yhtä ja sama myös muillakin kieliilä ;-)
Toisaalta geriatrinen osasto se kutsuu kaikkia jossakin vaiheessa. ilmeisesti kokoomusta muita aiemmin...
Viimeisin käänne, ONNEA SUOMI-PELLET, NORDEAA EI SUOMEEN TULE, VAIKKA HALLINTAREKISTERI (=alunperin juuri Nordean tuloa varten juonittiin) TULEEKIN!
IS: "Ruotsi harkitsee liittyvänsä pankkiunioniin – yksi syy voi olla Nordeassa
Julkaistu: 10.7. 21:04
EUROOPAN PANKKIUNIONI Ruotsin hallitus pohtii, kannattaako maan liittyä EU:n pankkiunioniin.
Yksi syy jäsenyydelle voisi olla pankkikonserni Nordea. Yhtiö on tällä tietoa siirtämässä pääkonttorinsa Suomeen tai Tanskaan. Taustalla ovat Ruotsin hallituksen aikeet korottaa pankkien vakausmaksuja.
Iso motiivi pääkonttorin sijoittamiseen Suomeen olisi se, että Suomi kuuluu pankkiunioniin. Suomen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on sanonut, että Suomen jäsenyys pankkiunionissa takaa Nordealle vakaat olot.
Pankkiunioni on pankkien EU-tason valvonta- ja kriisinratkaisujärjestelmä. Sen perustana ovat koko EU:ta koskevat säännöt ja unioniin kuuluvat kaikki euromaat. Muutkin EU-maat voivat halutessaan liittyä pankkiunioniin."
Nordea kriisiyhtiö.. On veronmaksajilla maksamista tuissa..