Elinan Lepomäen pelot eivät toteutuneet

Insinööri ja kansanedustaja Elina Lepomäkin kertoo olleensa erittäin peloissaan neuvotteluista joita käytiin Yhdysvalloissa, ne olisivat toteutuessaan johtaneet venäjänkaupan elpymiseen. Elinan ja muiden Kokoomuslaisten onneksi ne eivät toteutuneet vaan venäjäpakotteet jatkuvat ja maito sekä muiden elintarvikkeiden vientiVenäjälle on jumissa. Kokoomus antaa ymmärtää ettemme me tarvitse niitä miljardeja euroja joita maataloustuottajat sekä me yhdessä olemme menettäneet tuloina venäjäpakotteiden johdosta, meillä on ollut kuulemma varaa menettää ne. Jotenkin tuo Elinan järjenjuoksu kuvaa sitä kuinka erikoinen insinöörin logiikka parhaimmillaan voi olla, eli vientikauppamme menetetyt eurot ovat pelkkää voittoa pienelle maallemme.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VilihuliPorista kirjoitti:

Insinööri ja kansanedustaja Elina Lepomäkin kertoo olleensa erittäin peloissaan neuvotteluista joita käytiin Yhdysvalloissa, ne olisivat toteutuessaan johtaneet venäjänkaupan elpymiseen. Elinan ja muiden Kokoomuslaisten onneksi ne eivät toteutuneet vaan venäjäpakotteet jatkuvat ja maito sekä muiden elintarvikkeiden vientiVenäjälle on jumissa. Kokoomus antaa ymmärtää ettemme me tarvitse niitä miljardeja euroja joita maataloustuottajat sekä me yhdessä olemme menettäneet tuloina venäjäpakotteiden johdosta, meillä on ollut kuulemma varaa menettää ne. Jotenkin tuo Elinan järjenjuoksu kuvaa sitä kuinka erikoinen insinöörin logiikka parhaimmillaan voi olla, eli vientikauppamme menetetyt eurot ovat pelkkää voittoa pienelle maallemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu