Maahamme valuu koko ajan pakolaisia

Miksi edes kiintiöpakolaisista puhutaan, kun se on vain osa kaikesta.
Ja taakanjako tulee jatkumaan, sillä viikottain tuhansia Afrikan miehiä haetaan Euroopan puolelle Afrikan rannoilta.

Eurooppa ajetaan suohon tietoisesti. Valkoista Eurooppaa kohtaan hyökätään sen omalla äääriliberaalilla ja epärehellisellä politiikalla ja selityksillä.

Ja kun puhutaan kulttuureista, niin Euroopassa sitä on ollut eri muodoissa ja aivan eri tasolla, kuin Afrikan ja Lähi-idän kansoilla.

Täällä on sentään tapahtunut kehitystä kaikilla eri saroilla aivan eri mittakaavoissa.
Nyt EU haluaa hämärien sorosten ym:n ohella pistää hulinaksi ja synnyttää valtavat vastakkainasettelut tuhoineen.
34439
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Rahaeliitti hyötyy vastakkainasettelusta ja hyötyy matuista myös suoraan taloudellisesti.
Ja kaikki arvostelijat tuomitaan vihapuheesta.

1Äänestä

Jotain on kyllä nyt menossa pieleen ja pahasti,lapsenlapsemme tuskin kiittävät meitä ...saamattomia idiootteja... jotka tämän sallimme.
Jotain pitäisi alkaa tekemään ja pian,itse olen alkanut tukemaan Suomi Ensin Yhdistystä ...kun äänestäminenkään ei mitään auta.

1Äänestä

Mitäs sitten? Siis että mitä väliä enää, kun me isänmaalliset emme mahda asialle mitään. Vaaleissa on aivan turhaa äänestää, ei auta. EU määrää myös muut asiamme, ja sama meno on kaikkialla Euroopassa. Kaipa tämäkin on ns. käsikirjoitettu ennakkoon jumalan tai muun tahon kautta. Raamatussa siteerataan lopun aikoja ja kansainvaelluksia, tämä on varmaan sitä kansainvaellusta. Lopun ajat ovat myös käsillä, sen tekee kokonaisuudessaan ihminen (liikaväestö, luonnonvarat kulutetaan loppuun, kaikki metsät hakataan, meret muovitetaan ja liikakalastetaan ja ilmakehä pilataan valtavalla lentoliikenteellä jne).

Paras koettaa vaan kärvistellä päivä kerrallaan ja nauttia kaikesta pienestä mistä vaan voi. Mitä me muutakaan enää voimme. Olemme samalla tavalla rivikansalaisina voimattomia kuin oli kansamme toisen maailmansodan aikana -kärsimyksiä riitti mutta ihmisten oli vaan pakko elää.

1Äänestä
  • Jos puolet Suomen kansasta äänestäisi jotain isänmaallista ryhmää, silloin iso pyörä pyörähtäisi. Äänestyskoppi on sitä varten että voi anonyymisti äänestää suunnan muutoksesta. Ei tarvitse pelätä suvakkityönantajaa joka voisi antaa potkut isänmaalliselle ihmiselle. Suomi ensin tai Hirvisaaren reformi. Näistä voi alkaa suunnan muuttamisen. Persuista ei liene mihinkään koska heissä valtavasti niitä jotka vastustavat näitä oikeasti isänmaallisia.

    1Äänestä

Suomi otti jo yli 33000 laitonta maahantunkeutujaa ja kiintiöt tuli täyteen ainakin 25 vuodeksi kerralla. Että silleen.

1Äänestä

Ruotsi oli älykäs ja kuljetti maahantunkeutuneet läpi maan tornioon jossa kaikki otettiin avosylin vastaan. Hyvä Ruotsi, osaat jo homman. Suomi ei opi koskaan.

1Äänestä

Suomi on puhunut: Refugees Welcome! Vihreiden jytky osoitti tämän.
Refugees WELCOME!

Äänestä
  • On meillä tilaa, mutta ei rahaa edes omalle porukalle.

    1Äänestä

  • Suomen velalla elämiseen ei tule loppua tällä menolla. Että silleen.

    1Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Suomen velalla elämiseen ei tule loppua tällä menolla. Että silleen.

    Pakolaiset maksavat itsensä takaisin kymmen, ellei satakertaisesti, integroiduttuaan. Äärettömän ahkeroita ihmisiä jotka eivät työtä pelkää, etenkin kun vertaa suomalaisiin liittolusmuilijoihin. Sen takia integroitumiseen tulee panostaa ja rasismi tulee kitkeä. Integroitumisen epäonnistumiseen meillä vasta ei ole varaa, jokainen epäonnistunut integroituminen pelaa terroristien pussiin.

    Äänestä

  • PakolaisetAhkeria kirjoitti:

    Pakolaiset maksavat itsensä takaisin kymmen, ellei satakertaisesti, integroiduttuaan. Äärettömän ahkeroita ihmisiä jotka eivät työtä pelkää, etenkin kun vertaa suomalaisiin liittolusmuilijoihin. Sen takia integroitumiseen tulee panostaa ja rasismi tulee kitkeä. Integroitumisen epäonnistumiseen meillä vasta ei ole varaa, jokainen epäonnistunut integroituminen pelaa terroristien pussiin.

    Mun seura ei ole myytävänä. Menkööt pakolaiset rikastuttamaan jonnekin muualle.

    1Äänestä

  • PakolaisetAhkeria kirjoitti:

    Pakolaiset maksavat itsensä takaisin kymmen, ellei satakertaisesti, integroiduttuaan. Äärettömän ahkeroita ihmisiä jotka eivät työtä pelkää, etenkin kun vertaa suomalaisiin liittolusmuilijoihin. Sen takia integroitumiseen tulee panostaa ja rasismi tulee kitkeä. Integroitumisen epäonnistumiseen meillä vasta ei ole varaa, jokainen epäonnistunut integroituminen pelaa terroristien pussiin.

    Bangladeshiläisetkin osaavat siivota, mutta Suomen tulevaisuus on korkean koulutuksen kautta syntyvistä innovaatioissa. Suomen pitäisi olla siis koko ajan kehityksen kärjessä menestyäkseen samalla kun maahanmuuttajia tulee sellaisista maista, jossa kehitystä saa tapahtua vain tietyillä uskonnon tarjoamilla ehdoilla. Esimerkiksi jos yritys ei saa ottaa lainaa korkoa vastaan rahoittaakseen tiettyjä toimintaansa edes tilapäisesti vaan sen sijaan yrityksen on mentävä konkurssiin siltä seisomalta, niin miten tuollainen korkean osaamisen yritys voi menestyä länsimaisessa yritysilmapiirissä. Kebab-yritys tai pizzeria-yritys voi tulla toimeen noilla arvoilla, mutta miten synnytetään uusi Nokia noilla arvoilla väheksymättä lainkaan siivoustyöntekijöitä.

    Äänestä

  • "Pakolaiset maksavat itsensä takaisin kymmen, ellei satakertaisesti, integroiduttuaan."

    Niitä tosiaan valuu salaa tänne lähiöihin. Harallaan kävellään keskellä tietä, hartiat ja kädet levällään, että tie täytyy 1,2 -1,5 m ja muut saavat väistellä mokomaa. Melkein autotkin joutuu väistämään, kun on niin suuri ego. On niin suuri näyttötarve tai jotain outoa, jota täällä ei tahallaan tehdä ja aika harvoin näkee?

    On tungettelevaa vahdata outoja ihmisiä kuin olisi jotakin jopa vailla tai asiaa. Mitään helvetin tekemistä ole mokoman ilmiön kanssa. Ei asiaa, ei mitään, mutta kun kohta on tilanne, että menetpä minne perkeleseen tahansa törmäät ilmöön. En voi sietää tätä tilannetta, joku tulee ja täyttää tilan, on aivan ei-toivottu, eikä ymmärrä lähteä pois. Sipilän sakille olisi mukava antaa ns. "selkäsauna", typerä nauru ja tyhjä pää koko sakilla. Soinin typeryys lyö muut laudalta. Seuratkaa vähän, mitä kaikkea se sakki EU:sta vatkaa päivittäin suurilla kierroksilla Britanniaan. Ne on järkyttäviä, apinalauma joilla on hurjat palkat ja muut niitä pitää yllä.

    Seuraava sukupolvi niistä on vaatimassa kommunisista rahan jakoa kuten nyt tällä erää UK:ssa erikoisnimiset haluavat väkisinkin jaktaa EU-jäsenyydessä.

    Äänestä

  • "Pakolaiset maksavat itsensä takaisin kymmen, ellei satakertaisesti, integroiduttuaan."

    Ja vitut maksaa. Parempi alkaa suunnitella sitä kotiinsa paluuta.

    Äänestä

Dalai-lama: Eurooppa ottanut vastaan liikaa pakolaisia

Tiibetin hengellisen johtajan mielestä Eurooppaan on saapunut liikaa pakolaisia. Dalai-lama Tenzin Gyatsoa haastateltiin saksalaiselle Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle Pohjois-Intiassa. Haastattelu julkaistiin tiistaina.

”Kun tarkkailemme yksittäisten pakolaisten kasvoja, erityisesti naisten ja lasten, tunnemme heidän kärsimyksensä. Jokaisen vähänkin onnekkaamman ihmisen velvollisuus on auttaa heitä. Toisaalta, heitä on nyt liikaa. Euroopasta, tai esimerkiksi Saksasta, ei voi tulla arabimaata. Saksa on Saksa”, lausui dalai-lama naurahtaen.

”Heitä on niin paljon, että tämä on jo käytännössä vaikeaa. Myös moraalisesti katsoen näiden pakolaisten oleskelun täytyisi mielestäni olla vain väliaikaista. Tavoitteen tulisi olla, että he palaisivat kotimaihinsa auttamaan näiden jälleenrakentamisessa”, Gyatso jatkoi.

Dalai-lama painotti jo vuonna 2014 Italian-vierailunsa aikana, että pakolaiskriisissä tulisi muistaa kauaskatseinen ajattelu sekä hallitusten panos yhteiskuntien kehittämisessä, jotta pakolaisuhan alla olevat ihmiset voisivat pysyä turvallisesti kotimaissaan.

Viime vuoden aikana Saksaan rekisteröitiin saapuneeksi reilusti yli miljoona turvapaikanhakijaa.

Lähteet: FAZ, Turun Sanomat

1Äänestä

Meidän olisi aika opetella uimaan", sillä seuraava Tsunamiaalto on tulossa ja sen jälkeen tulee vielä toisia ja toisia ja toisia... Suomi ja Eurooppa tulee uppoamaan heinäsirkkaparveihin, jotka syövät ja naivat kaiken mitä heidän tiellensä osuu. Ja muistakaa kuinka harvaan asuttu maa Suomi on. Me tulemme EU:n yksipuolisella ja nukkehallituksemme hyppiessä puusta toiseen päätöksellä sijoittamaan tänne 100 miljoonaa irtolaista ja potentiaalista rikollista, jotka vievät kaiken suomalaisten kanta-asukkaiden käsistä, pyytämättä. Nyt sanon aivan suoraan kauniilla suomen kielellä: Olemme kusessa kaulaamme myöten!!!

1Äänestä
  • Britit ymmärsi asian ja erosi paskaeusta.

    1Äänestä

  • "Suomi ja Eurooppa tulee uppoamaan heinäsirkkaparveihin, jotka syövät ja naivat kaiken mitä heidän tiellensä osuu. "

    Juuri näin asian voi ilmaista. Se on oikein alleen lyttäävä "antiikkiajan kansainvaellusarmeija". Tähän tuskin mikään muu auttaa kuin suora vastustus. Pahinta on, että yhdelle ex-natsi-saksalle on nousemassa pakkoa lisää järjestävä EU-NWO-armeija, Saksa ja Ranska muka perustavat rahaston.
    Se hiertää, että suomi-mannet lähtee noiden kelkkaan.

    Olemme kusessa kaulaamme myöten, totta.

    Äänestä

ei suomea pelasta kun ero eusta?

1Äänestä
  • Luitko mikä tolvana on myös Soini, ei ainoastaan Sipilä ja turpo? Tyhmintä, että joku tulee taputtelemaan siitä olalle, miten hieno mies on kaikkien puolesta Zoinilla, te muut ootte katos niin itserakkaita, Zii Zoini ajatelle kattos muidenkin puoalesta.

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14854147/soini-kiirehtii-eu-armeijaa

    Soininkin olisi pitänut nokitusten joskus, kerran elämässään kohdata oikeat radikaalit ja kunnon mielipiteet tavalliselta kansalta, joka on aina noiden pelinappula.

    Äänestä

Miettikääpä kuka sitä pakolaisuutta aiheuttaa. Kuka siitä hyötyy.

Tuolla lähi-idässä on vain yksi "valtio", joka on jatkuvassa suojelun tarpeessa, koska perseilee sen minkä ehtii ja haluaa naapuriensa maat itselleen.

Äänestä

Suomeen tulee Afrikasta pakolaisia, koska siellä on ihan liikaa porukkaa..
1950-luvulla koko Afrikan väkiluku oli noin 250 miljoonaa ihmistä, nyt jo noin 850 miljoonaa ihmistä. 25 vuoden kuluttua väestömäärä on villin arvion mukaan tuplautunut. Minä lahjoita afrikka-keräyksiin ainoastaan kortonkeja.

1Äänestä

On se mukavaa päättäjien nuola eu -n herrojen perseitä,, tavalliselle ihmiselle siitä ei ole ollut muuta kuin surua ja murhetta,, länsirajalta saa tulla porukkaa suomeen loisiin,, viranomaiset levittelee käsiään voimattomina,,,

1Äänestä

Kaikki ns. Pakolaiset pitää tappaa.

Äänestä
  • Tapetaan mieluummin poliittiset päättäjät, poliittinen ja virkamies eliitti.

    Äänestä

Ei nyt sentään tappaa, mutta takaisin kotimaihinsa. Se tulee pitemmän päälle halvemmaksi kuin kaikkien niiden mustien elättäminen, keitä nytkin viime aikoina on tullut Italiaan ja Kreikkaan. Tulevat Libyasta ja en usko että kaikilla on jokin hätä. Paremman elämän toivossa tulevat ja minkä kumman vuoksi meidän pitäisi heidän elintasoaan nostaa. Hoitaisivat itse kotimaassaan hommat.

Heitähän näyttää tulevan kuin sieniä sateella ja ovat melkein ilman vaatteita. Ei enää meille lisää ja ainoastaan kristittyjä, jos joitain on pakko meille sijoittaa.

Äänestä
  • Mutta eikö tule "heinäsirkkalaumoista" mieleen, että olisipa itse petoeläin? Gorillosaumus täältä puuttuu nyt? Ekosysteemimme kanto- ja sietokyky on ylitetty. Pitäisi vain voida purkaa se, eli päättäjät muuttakoon itse Brysseliin, että EU:sta voidaan erota. Heitä ei täällä enää kaivata, nuo jutut tiedetaan jo, kun kantelee eu-kansitereiden edesottamuksia päivästä toiseen.

    Äänestä

Perustuslaki sallii kiintiöt, joten jätetään kiintiöpakolaiset rauhaan

Äänestä

Kivaa, saadaan rinnakkaiskulttuuri elämään tänne maana maamme sisälle. Miksi helvetissä haluaisimme jotain tällaista?

Äänestä

Vastarinnan+puolueet+selvästi+kannattavat,+enää+ei+ole+riskejä,+kun+kaikki+on+kaadettu.+Nyt+EU:lla+menee+niin+"hyvin",+kun+Merkel+on+varmistanut+itselleen+lähes+sadan+prosentin+vaalivoiton+Saksassa,+että+ei+ole+enää+paremmasta+matamilla+väliä.+Pankit+kokeilevat+riskejä,+kun+meni+100+%:sta+vallankumoukset+kumoon,+Ranska+kun+on+nyt+taputeltu.+Heikoksi+on+Saksan+tilanne+päässyt.+Suomen+ainut+tyhmä+takinkääntäjä+ja+vetää+luopiona+hallituksessa+nyt+niiden+agendaa+ja+nostaa+tyytyväisenä+palkkojaan.+"JPMorgan:+On+aika+alkaa+myydä+lyhyeksi+Eurooppaa+uudelleenTyler+Durden15.+toukokuuta+2017+2:58http://www.zerohedge.com/news/2017-05-15/jpmorgan-its-time-start-shorting-europe-againRanskan+vaalit+takavalaisimessa,+Euroopan+vastavallanvastaisen+aallon+nähtävästi+vetäytyminen+ja+Merkelin+murtuva+voitto+(ja+upea+tappio+SPD:+lle)+tänä+viikonloppuna+Nordrhein-Westfalenissa+Saksassa,+jotkut+strategit+ovat+menneet+niin+pitkälle+kuin+sanovat+siellä+Euroopassa+ei+ole+käytännössä+mitään+poliittista+riskiä+(ja+varmasti+tarkastellaan+Eurostoxx50+Vol:+n+tai+eurooppalaisten+luottolimiittien+kaavioita,+tämä+näyttää+olevan+tapaus).+Varastot+ovat+olleet+eturintamassa,+sillä+eurooppalaiset+YTD-tulokset+palauttavat+Yhdysvaltoihin,+ja+jotkut+asiantuntijat+sanovat,+että+on+olemassa+vielä+paljon+enemmän+ylösnousua.+Kaikki+eivät+tietenkään+ole,+kuten+aikaisemmin+todettiin,+kun+ilmoitimme,+että+pääomaosaston+strategit+ovat+jäähtyneet+mahdollisuuksista+saada+lisää+eurooppalaisia+​​varastoja+samoin+kuin+sijoittajat+kaatavat+ennätyksellisen+paljon+rahaa+alueen+osakerahastoihin."

Äänestä

Ehdotan, että perustamme isku ryhmiä. Ryhmät iskevät Eu:n ytimeen pommein ja asein. Tappamalla tuon liberaali paskasakin saamme rajat kiinni ja paperittomat pois euroopasta. Tehtävä on toki vaikea, mutta ei mahdoton, toimintaan on ryhdyttävä. Tappamalla Merkel, on siittä hyvä jatkaa. Osa isku ryhmistä toki aloittaa kotimaan viherpunikkien eliminoinnin.

Äänestä

Salsa ja Ranska päättävät että Suomesta tehdään EUn pakolaisleiri, kun Turkki sanoo irti sopimuksen.

Sillä tavalla ongelma on helppo ratkaista.

Hesari jo valmistelee tätä tulevaa päätöstä. Suomesta tehdään humanitäärinen suurvalta/kaatopaikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eivaankerrota kirjoitti:

Miksi edes kiintiöpakolaisista puhutaan, kun se on vain osa kaikesta.
Ja taakanjako tulee jatkumaan, sillä viikottain tuhansia Afrikan miehiä haetaan Euroopan puolelle Afrikan rannoilta.

Eurooppa ajetaan suohon tietoisesti. Valkoista Eurooppaa kohtaan hyökätään sen omalla äääriliberaalilla ja epärehellisellä politiikalla ja selityksillä.

Ja kun puhutaan kulttuureista, niin Euroopassa sitä on ollut eri muodoissa ja aivan eri tasolla, kuin Afrikan ja Lähi-idän kansoilla.

Täällä on sentään tapahtunut kehitystä kaikilla eri saroilla aivan eri mittakaavoissa.
Nyt EU haluaa hämärien sorosten ym:n ohella pistää hulinaksi ja synnyttää valtavat vastakkainasettelut tuhoineen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu