Ylen uutiset puhuvat Ylestä eivät maailmasta

Piiri pieni pyörii, lapset siinä hyörii, sormet sannoo soosoosoo, kengän kannat kookookoo...

Ylen viihdeohjelmissa on aina vieraana toimittajia.
Yle uutiset kertoo uutisia Ylen uutisista.

Aamu TVssä sama kyllästyttävä oman pesän puhdistus, aivan kuin Ylen asiat olisivat Suomen tärkein juttu.

Paljon melua tyhjästä. Kun uutisointi Terrafamesta alkoi, niin tavallisille ihmisille tuli Ylen uutisoinnista käsitys, että pääministeri Sipilä oli rohmunnut valtion avustuksia omien lastensa hyväksi. Kun Sipilä sitten yritti oikaista näyttävän polemiikin ylilyöntejä, niin se katsottiin Ylen riippumattomuuden rikkomiseksi. Luottamus Yleen horjui silloin: näytti kovasti siltä, että toimittajien suuri missio oli hallituksen kaataminen. Ja luottamuksessa on tärkeätä sekin, miltä asiat näyttävät.

Nyt halutaan jonkun pää vadille, ellei itsensä Sipilän niin Atte Jääskeläisen. Periksi ei anneta, ei haittaa, vaikka lopputulos on jotenkin yhdentekevä, äänestyksiä, tasatuloksia. Ollaan kuin rakkikoirat kiinni persuuksissa. Kaikki kunnia Sipilälle, että ei ilmoittanut eroavansa, vaikka päivänselvästi tavallisen kansan mielikuviin jäi tämä pyrkimys: hallituksen on kaaduttava, koska sananvapautta on loukattu. Kansalaisilla on Suomessa oikeus puolustautua, poikkeuksena pääministeri.

Ylen jo perinteeksi muodostunut peli "kaadetaan kepulainen pääministeri" vaan jatkuu. Tympeä länkytys jatkuu ja jatkuu, yhä uusia dosentteja ja professoreja löytyy antamaan lausuntoja jo aikoja sitten unohtuneesta ylen nostattelemasta skandaalista joka floppasi jo alkuunsa.
Ei ole varmasti päässyt keneltäkään ohi Matti Vanhasen ajojahti johon liittyi lähdesuojan takaa esitetty todistamaton lahjussyyte.
Esko Aho puolestaan oli tikun nokassa hiihtoliiton asioista, jälleen ilman todisteita ja Helsingin Sanomien raivokkaalla tuella.
Näistä jutuista tulee vain kiusaantunut olo, nykyisin sitä suuremmalla syyllä koska joudumme vielä maksamaan pakkoverolla tuon ilveilyn.
Yleisö on loputtoman tympääntynyt ylen pakkovaltaan, ei vähiten sieltä tulevan aatteelisen ohjailun takia joka määrittelee mitä mieltä pitäisi asioista olla.
Ylen määräämästä linjasta eroavt mielipiteet nuijitaan maan rakoon ja sellaiset leimataan parhaassakin tapauksessa populismiksi.
Nyt näyttää ylelle tulevan veronkanto-oikeuden lisäksi lainsäädäntäoikeus jolla saadaan ylen asemaa entisestään vahvistava yle-laki.

Päivystävä dosentti
23 huh 2012
Kirjoittanut Aarno Laitinen

Kun toimittaja tekee ennakkoluulojensa perusteella typerää juttua, johon on mahdotonta löytää todisteiksi faktoja, silloin on tapana pyytää avuksi päivystävä dosentti.

Nämä dosentit täyttävät aamutelevision ohjelmat, Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstat ja kaikki ajankohtaisohjelmat. Heillä on pääasiallisesti huonot ja virheelliset tiedot, ja samat trendikkäät ennakkoluulot kuin toimittajillakin. Harva heistä kelpaa lehden tai television toimittajaksi, mutta asiantuntijoiksi he kelpaavat ja pyrkivätkin.

Yliopiston arvovalta peittää hölmöimmänkin dosentin tietämättömyyden.

Toimituksissa tunnetaan dosentit ja tiedetään, kuka sopii kuhunkin tilanteeseen. Joensuun ja Rovaniemen yliopistoista löytyy dosentteja ja professoreita, joilta saa vahvistuksen juttuihin, joiden faktat eivät pidä paikkaansa.

Erilaisia media- ja tasa-arvodosentteja yliopistot ovat pullollaan, ja heiltä saa aina lausuntoja ja tutkimuksia, joille asiantuntijat nauraisivat julkisesti, elleivät dosentit olisi naisia.

Suosittu lausuntoautomaatti on Helsingin yliopiston professori Olli Mäenpää, joka on erityisesti ns. rosvojournalistien suosikki, sillä häneltä saa aina toimittajien mieleiset lausunnot, kun halutaan lynkata poliitikkoja.

Kun puhemies Paavo Lipponen päätti rajoittaa raskaan kuvauskaluston käyttöä eduskunnan istuntosalin ovella, professori Mäenpäälle syötettiin ajatus, että se loukkaa sananvapautta. Todellisuudessa raskaat kamerat ja mikrofonien puomit loukkasivat konkreettisesti kansanedustajia kolhiessaan heitä.

Jos professori olisi käynyt paikalla, hän olisi nähnyt, että rajoitus koski korkeintaan aarin aluetta, kun eduskuntaan jäi vielä monta hehtaaria kuvauksia varten. Taistolaisen professorin ja kepulaisen MTV-toimittajan demari- ja lipposkaunat tukivat toisiaan.

Mistähän löytyisi dosentti, joka tutkisi yliopistoväen poliittisia kantoja? Silmiinpistävä osa heistä on entisiä änkyrästalinisteja, nuorempi väki vihreitä ja naistutkijat yleensä kiihkofeministejä. Omien aivojen käyttö on lopetettu ja ajattelu on ulkoistettu.

Dosenttien käyttö mediassa johtuu siitä, että nuoret toimittajat eivät tunne muita kuin yliopistojen opettajia, joille on helppo soittaa. Dosentit pitävät siitä, että he saavat esittää lausuntoja tai julkaista artikkeleitaan lehdissä. Ne luetellaan usein ansiolistoissakin.

Nuorena toimittajana jouduin selvittämään tapahtumaa, kun Itävallassa oli pikkubussi pudonnut rotkoon ja kymmenkunta suomalaista kuoli. Soitin vuoristokylän poliisille, joka antoi kuolleiden nimet ja osoitteet. Ryhdyin soittamaan kuolleiden omaisille, ja sainkin ensimmäisenä kiinni dosentin, jolle jouduin kertomaan suru-uutisen, että hänen äitinsä on kuollut auto-onnettomuudessa.

Pyysin äidin valokuvaa, jonka dosentti lupasi antaa, kun lähetti tulee sitä noutamaan. Kiitin dosenttia, että hän näin ikävällä hetkellä on yhteistyöhaluinen ja hyvästelin hänet.

Ennen kuin ehdin sulkea puhelimen, toisesta päästä kuului kiukkuinen ääni: ”Mitähän on tapahtunut sille neliöartikkelilleni, jonka lähetin lehteenne jo kaksi viikkoa sitten? Sitä ei ole vieläkään julkaistu!”

Äidin kuolema ei liikuttanut dosenttia läheskään niin paljon kuin hänen neliöartikkelinsa kohtalo.

http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/23/paivystava-dosentti/