"Kyllä se oli 500-miehisen kiväärilinjan priimustodistus, mutta ei ollut koko RUK:n priimustodistus. Sellaisen sai eräs toinen silloinen kanta-aliupseeri, joka palveli krh-komppaniassa. "
Ei ollutkaan paras RUK todistus.
Kauhea pettymys palstalla
40
626
Vastaukset
- Dobinkia.oli
>> kapi_
15.5.2017 21:28
Kun vielä palstalla kävin ja huomasin tuon, siihen täytyy sanansa sanoa, on se niin hauska!
Todellakin olemme vastakohdat toisellemme, minä ja ”majuri”. Jo lähtökohtaisesti sikäli, että minä olen esiintynyt täällä vain sellaisena, joka olen, ja todisteet itsestäni kertomalleni olen aina esittänyt; tuo toinen on majuri vain mielikuvituksessaan, sen jokainen täysjärkinen ymmärtää.
Joo, kävin RUK:n vasta ylikersanttina, seitsemän vuotta kapiaisena palveltuani, ja päätöksessäni mennä sinne ei painanut paljonkaan sen kurssin suorittamisen antama reservinupseerin arvo, vaan tärkeämpää oli sen antama palkkaluokan lisäys, joka pysyi minulla koko sotilasurani ja on jo 37 vuotta antanut pikkuruista lisää eläkkeeseenikin.
Mutta ”majuri ei ole suorittanut RUK:n kurssia koskaan. RUK:ssa on myös kirjallisia kokeita, ja ”majurimme” kirjallisella taidolla niistä ei olisi selvitty, vaikka hänellä olisi ollut aineesta hyvätkin tiedot, joita hänellä tietenkään ei olisi ollut.
Todella typerän täytyy olla ihmisen, joka kuvittelisi, että minä olisin väärentänyt täälläkin esittämäni kurssitodistukseni. Se olisi rikos, jollaiseen minä en tietenkään syyllistyisi, kun olin sotilaana kuten myöhemmin siviilissäkin tehtävissä, joissa hyvin tuli tuntemaan sellaisesta koituvat seuraamukset. Kyllä se oli 500-miehisen kiväärilinjan priimustodistus, mutta ei ollut koko RUK:n priimustodistus. Sellaisen sai eräs toinen silloinen kanta-aliupseeri, joka palveli krh-komppaniassa. Myöhemmin olimme sitten samalla luutnanttikurssilla, ja siellä osamme vaihtuivat, eli minä olin priimus ja hän sentään heti toisena jälkeeni.
Seuraamuksia pelkäämättä täällä sen sijaan voi esiintyä majurina ja vaikka kenraalina, kun ei yritä antaa sille todisteita. Todisteiksi ei lueta jostain hankittuja upseeriasusteita, kun ei vain erehdy niissä esiintymään. Tuon täällä majurina esiintyneen touhun myös oikeus näkisi johtuvan hänen syyntakeettomuudestaan. Mutta mikä on perimmäinen syy tuollaiselle huvittavalle touhulle? Varmaankin asianomaisen tyytymättömyys omaan todellisuuteensa. Minun ei ole tarvinnut sellaiseen sortua, kun olen ihan tyytyväinen siihen, mitä oikeasti olen.
<<- Pomppakurssin.primus
Kapilta hyvä kuvaus "majurista". Ei tarvitse "majurinkaan" kovin alla päin olla, sillä onhan hänkin "pomppakurssin primus"...
- Tippuu..tippuu
Pomppakurssin.primus kirjoitti:
Kapilta hyvä kuvaus "majurista". Ei tarvitse "majurinkaan" kovin alla päin olla, sillä onhan hänkin "pomppakurssin primus"...
Kapilla olikin vasta toiseksi paras rukki.
Ja juttujen edetessä voi vieläkin jokin sija tippua.
https://www.youtube.com/watch?v=L2naDiU-Ass - Osmium2
Tippuu..tippuu kirjoitti:
Kapilla olikin vasta toiseksi paras rukki.
Ja juttujen edetessä voi vieläkin jokin sija tippua.
https://www.youtube.com/watch?v=L2naDiU-AssNyt olen pettynyt, vanha aliupseeri ei ole ollutkaan paras varusmieskurssilla, vaikka niin on valehdellut.
Voi Hyvä Luoja, millainen heikon pään vaiva näyn sinulle olevan! Heikossa päässäsi on myös hyvin heikko muisti. En ole koskaan sanonut olleeni RUK:n kurssini priimus. Kurssimme päättyessä minut julistettiin vain 200-miehisen 2.komppanian priimukseksi, ja siitä sain hopealautasen, josta kuvan lienen täälläkin esittänyt. Vasta jälkikäteen sain tietää, että todistukseni oli paras myös koko 500-miehisellä kiväärilinjalla. Tämän kuulin kai vasta Esikuntakoulun johtajana olleelta silloiselta majurilta, joka oli RUK:n kurssillani joukkueeni johtaja.
En ole käynyt korkeakouluja enkä kovin paljon muitakaan kouluja, mutta kaikissa kouluissani aina on todistukseni loppuarvosana ollut kiitettävä. Kansakoulusta alkaen, jossa aina olin luokkani priimus ja usein kai koko koulun priimus. Kansakoulun päästötodistukseni keskiarvo oli 9,2, ja tuohon sen laski käsityöt, jossa arvosanani oli vain 7. Sekin liikaa, kun yhden talven tein veistoluokassa vain suksia, joilla en koskaan hiihtänyt;)) Kansakoulun päästötodistusta minulla ei enää ole, sillä laitoin sen keväällä 1956 liitteeksi hakemukseeni kersantin toimeen, johon komppaniamme päällikkö sai minut - varusmieskersantin - houkuteltua, ja sillä tiellä olin sitten 25 vuotta. Eräille täällä olen tosin sillä tiellä edelleen;))
En muuten tiedä, oliko todistukseni edes toiseksi paras tuolla yli tuhannen miehen kurssilla, sillä saattoihan esim. kenttä- tai it-tykistö- tai viesti- tahi pioneerilinjoilla olla parempikin, mutta ei yhtä hyvää kuin oli krh-linjalla olleen priimustodistus. Mutta itselleni tuolla asialla ei ole, ei ole koskaan ollutkaan yhtään mitään merkitystä. Sellainen näkyy olevan päänvaivana vain noilla eräillä, jotka eivät koskaan ole saaneet minkäänlaista todistusta RUK:sta ja heidän ”koulutuksensa” lienee jäänyt vain kansa- tai peruskouluun, ja sieltä saamastaan todistuksessa heillä ei taatusti ole ylpeilyn aihetta.
Tulipa valvottua näin myöhään erästä digiboxini kivaa tallennetta katsoen, mutta nyt iltapesuille ja vuoteeseen. Toivon, että olisin sanonut näistä asioista jo niin selvästi, että se olisi mennyt tyhmäänkin päähän niin, jottei minun tarvitsisi enää huomenna tulla tänne enempää selvitystä antamaan.Voin vahvistaa, että olet aina maininnut olleesi kiväärilinjan priimus, mutta tuli mieleeni, että sinun olisi hyvä täsmentää saman tien, minkä kiväärityyppilinjan priimus olit. ;-)
- OnKaiNiin
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Voin vahvistaa, että olet aina maininnut olleesi kiväärilinjan priimus, mutta tuli mieleeni, että sinun olisi hyvä täsmentää saman tien, minkä kiväärityyppilinjan priimus olit. ;-)
että kyseessä oli ns. pystykorva kivärilinja. Ei kai silloin vielä muita kiväreitä armeijallamme ollutkaa. Vai jokohan oli myös rynnäreitä? Vakavammin, kai sitä jalkaväen peruslinjaa kutsuttiin kivärilinjaksi.
- 5.sarja

Pystykorva,se oli siihen aikaan POP. Puoliautomaatti,kun käsi vispaa.
Näitä sitten romutus hetkellä myytiin 700 markan hintaan.Lääninhallitukselta anoa lupa
niiden ostamiseen...Kanadalaiset osti ne.Kontteihin pakattiin heittelemällä,jotta meni tiiviimpään.
Osa oli uusia sikäli,ettei oltu käytetty lainkaan.
t.:asiaa johtanut eräällä paikalla.
Toki paljon muitakin oli jalkaväen aseita,mm piiskatykki kuului siihen.40 millimetrin.
Samoin PST-kivääri,samalla oli it-kiväärinä myös.Jalka siihen joka kävi katkaistuun puuhun.
Suomi konepistooli,samoin Sten oli myös.Parabellum pistooli,pikakivääri-limpulla ja -nauhalla.
Myös jalkaväkimiinat näytteli suurta osaa,samoin käsikraanaatit,kasapanokset.Myös kylkimiinat oli näitä jalkaväen aseita.Niitäkin oli montaa mallia,isompaa ja pienempää.
Telamiinat myös,vaikka pioneerit hoitaa miinoitukset,mutta myös jalkaväen mukana oleellisesti.
Pieneereistä sanottiin,että tunnistaa pitkistä käsistä, kun venyneet telamiinoja kantaessa,se tietenkin sitä sotilashuumoria vain.Hevosmiehiä kun tuli paikalle, alkoi hirnunta, joissain paikoissa.Ja hevoskomentoja siihen tehostamaan.
Siinä muutamia jalkaväen aseita, joita toki paljon lisää on. - Kepu.sotilas
OnKaiNiin kirjoitti:
että kyseessä oli ns. pystykorva kivärilinja. Ei kai silloin vielä muita kiväreitä armeijallamme ollutkaa. Vai jokohan oli myös rynnäreitä? Vakavammin, kai sitä jalkaväen peruslinjaa kutsuttiin kivärilinjaksi.
Rynnäreitä alkoi laajemmin tulla vasta -60 luvun lopulla.
Silloinkin vasta muutamat varusmiehet vain sai niitä, kyllä se pystykorva oli pääase silloinkin vielä.
Milloin se Kapi olikaan RUKissa ? en nyt ala tarkistamaan, varmaan senkin maininnut.
Jos - 50 -60 lukujen taitteissa, voinut olla mallikappale esillä ? Rk-62 oli ensimmäisiä Suomalais valmisteisia, kertoo vuosiluvun. Vaikkakin Kalasnikovia oli kyllä myös, kun se alettiin valmistaan jo m-47 Neuvostoliitossa.
Säkki päähän, ja rynnäri, " pura ja kokoa" , muistelisin aikaa siihen 14 sekuntia.
Kun oli purettu, noustiin ylös ja nakattiin pikainen asento. Siitä sitten kokoaminen. - Mainilan.laukaus
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Voin vahvistaa, että olet aina maininnut olleesi kiväärilinjan priimus, mutta tuli mieleeni, että sinun olisi hyvä täsmentää saman tien, minkä kiväärityyppilinjan priimus olit. ;-)
"aina maininnut " ?
Aina ja iänkaikkisesti, Aamen!
-akat veisakkoon. - Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Voin vahvistaa, että olet aina maininnut olleesi kiväärilinjan priimus, mutta tuli mieleeni, että sinun olisi hyvä täsmentää saman tien, minkä kiväärityyppilinjan priimus olit. ;-)
Pystykorva -linjan. Siinä ei liikkuvia osia ole paljoa. Samoin konepistoolissa vain yksi
"mollukka" joka liikkuu. Ettei ihme jos KRH mies olikin pareen, siinä painavia osia enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pystykorva -linjan. Siinä ei liikkuvia osia ole paljoa. Samoin konepistoolissa vain yksi
"mollukka" joka liikkuu. Ettei ihme jos KRH mies olikin pareen, siinä painavia osia enemmän.Aikanaan yliluutnantti; kouluttaja sanoi oppitunnilla suomi- konepistoolista -vaihtimesta, että se kuin nainen " edestä antaa ja takaa pihistää" Kerta tai sarjatulta.-
- Anonyymi
5.sarja kirjoitti:
Pystykorva,se oli siihen aikaan POP. Puoliautomaatti,kun käsi vispaa.
Näitä sitten romutus hetkellä myytiin 700 markan hintaan.Lääninhallitukselta anoa lupa
niiden ostamiseen...Kanadalaiset osti ne.Kontteihin pakattiin heittelemällä,jotta meni tiiviimpään.
Osa oli uusia sikäli,ettei oltu käytetty lainkaan.
t.:asiaa johtanut eräällä paikalla.
Toki paljon muitakin oli jalkaväen aseita,mm piiskatykki kuului siihen.40 millimetrin.
Samoin PST-kivääri,samalla oli it-kiväärinä myös.Jalka siihen joka kävi katkaistuun puuhun.
Suomi konepistooli,samoin Sten oli myös.Parabellum pistooli,pikakivääri-limpulla ja -nauhalla.
Myös jalkaväkimiinat näytteli suurta osaa,samoin käsikraanaatit,kasapanokset.Myös kylkimiinat oli näitä jalkaväen aseita.Niitäkin oli montaa mallia,isompaa ja pienempää.
Telamiinat myös,vaikka pioneerit hoitaa miinoitukset,mutta myös jalkaväen mukana oleellisesti.
Pieneereistä sanottiin,että tunnistaa pitkistä käsistä, kun venyneet telamiinoja kantaessa,se tietenkin sitä sotilashuumoria vain.Hevosmiehiä kun tuli paikalle, alkoi hirnunta, joissain paikoissa.Ja hevoskomentoja siihen tehostamaan.
Siinä muutamia jalkaväen aseita, joita toki paljon lisää on.Samuel Cummingsin johtama kansainvälinen aseliike Interarmco osti Suomen puolustusministeriöltä vuonna 1959 suuren määrän erilaista ylijäämäaseistusta ja niihin kuuluvia ampumatarvikkeita. Kauppasopimukseen sisältyi 239 panssarintorjuntatykkiä ja niihin 237 300 laukausta.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että samassa kaupassa myytiin Suomesta pois myös kaikki jäljellä olleet sotien aikaiset panssarinkauhut ja panssarinyrkit, joiden käytöstä oli päätetty luopua.
Näillä samoilla aseilla sodittiin vielä monta sotaa eri puolilla maailman kriisialueita.
Tyhmä Suomi harjoitti jo tuolloin yksipuolista aseistariisuntaa, kuten romuttaessaan liki 300 panssarivaunua vuonna 2007.
2007 puolustusvoimat päätti romuttaa 240 taistelupanssarivaunua, 220 kuljetus- tai rynnäkköpanssarivaunua ja yli 200 kenttätykkiä.
http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakausikirja 17 1998.pdf
MARKKU PALOKANGAS:
Suomen panssarintorjunnan tykkiaseistus....................... 242-305 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samuel Cummingsin johtama kansainvälinen aseliike Interarmco osti Suomen puolustusministeriöltä vuonna 1959 suuren määrän erilaista ylijäämäaseistusta ja niihin kuuluvia ampumatarvikkeita. Kauppasopimukseen sisältyi 239 panssarintorjuntatykkiä ja niihin 237 300 laukausta.
Mainittakoon tässä yhteydessä, että samassa kaupassa myytiin Suomesta pois myös kaikki jäljellä olleet sotien aikaiset panssarinkauhut ja panssarinyrkit, joiden käytöstä oli päätetty luopua.
Näillä samoilla aseilla sodittiin vielä monta sotaa eri puolilla maailman kriisialueita.
Tyhmä Suomi harjoitti jo tuolloin yksipuolista aseistariisuntaa, kuten romuttaessaan liki 300 panssarivaunua vuonna 2007.
2007 puolustusvoimat päätti romuttaa 240 taistelupanssarivaunua, 220 kuljetus- tai rynnäkköpanssarivaunua ja yli 200 kenttätykkiä.
http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakausikirja 17 1998.pdf
MARKKU PALOKANGAS:
Suomen panssarintorjunnan tykkiaseistus....................... 242-305Mainittakoon tässä yhteydessä, että samassa kaupassa myytiin Suomesta pois myös kaikki jäljellä olleet sotien aikaiset panssarinkauhut ja panssarinyrkit, joiden käytöstä oli päätetty luopua niiden vaarallisuuden vuoksi ja ennen kaikkea siksi, että ne voitiin korvata uusilla singoilla. Kotimaisia kevyitä sinkoja 55 S 55 oli valmistunut puolustusvoimille vuosina 1956-1959 kaikkiaan 4 300 kappaletta. Kotimaisten sinkotyyppien tuotannon päästyä vauhtiin Pääesikunnan asetoimisto päätti vuonna 1960 korvata raskailla singoilla kaikki 45 mm:n ja 76 mm:n jalkaväkitykit (76 RK/27), joita oli tuolloin 470 166 kappaletta. Sen sijaan 75 mm:n kanuunat m/40 ja m/97-38, joita oli yhteensä 183 kappaletta (144 39), päätettiin säilyttää määrävahvuuksissa panssarintorjunta-aseina sinkoaseiden ohella. Tehty päätös merkitsi sitä, että sotien aikaisista pst-tykeistä ainoastaan 75-milliset jäivät enää panssarintorjunta-aseiksi ja kaikki muut oli jo jatkosodan ajoista lähtien siirretty asteittain muihin käyttötarkoituksiin, rannikkopuolustukselle, maahanlaskujen torjuntaan jne. Vaikka venäläisiä 45 mm:n sekä suomalaisia ja saksalaisia 37 mm:n panssarintorjuntatykkejä onkin sotien jälkeisinä vuosikymmeninä käytetty sotilasopetuslaitoksissa ja joukoissa jalkaväen koulutusaseina, niiden käyttötarkoitus ja sodan ajan sijoitukset ovat painottuneet muuhun kuin panssarintorjuntaan. Tätä ilmentää myös niiden nimikkeen muuttuminen sotien aikaisesta muodosta panssarintorjuntakanuuna (PstK) jalkaväkikanuunaksi (JvK).
Kun sekalaisimmat ja tehottomimmat asemallit oli karsittu pois, muu osa vanhaa panssarintorjuntatykkikalustoa pysyi puolustusvoimien käytössä ja sodanajan varauksissa 1980-luvulle asti. Tuolloin hylättiin ensiksi saksalaiset 37 mmm tykit, joita myytiin lähinnä kokoelmaesineiksi niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Pian tämän jälkeen poistettiin käytöstä ja hylättiin 50 mmm ja 75 mmm saksalaiset tykit m/38 (13 kpl), m/97-38 (39 kpl) sekä m/40 (141 kpl). Kaikista näistä Sotamuseo pääsi valitsemaan useita kappaleita kokoelmiinsa ja puolustusvoimien muuhun perinnekäyttöön, minkä jälkeen loput asetettiin myyntiin. Vain harvoja heikkokuntoisia tai puutteellisia yksilöitä romutettiin. Myyntien kautta tykkejä siirtyi sekä oman maan keräilijöille että ulkomaille. Vuonna 1998 tämän kaluston jälkikäsittely oli jo kokonaan ohitse. Merivoimien ja rannikkopuolustuksen käytössä koko sotien jälkeisen ajan olleet 20 mm:n Madsen-konetykit hylättiin asteittain 1980-luvulta lähtien ja niitä koottiin asevarikoihin odottamaan jälkikäsittelyä, johon kuuluivat museointi, myynti tai romutus. Hylkäysvaiheessa kenttälavettisia oli 102 kappaletta, joista 90 oli yleislavetilla ja 12 panssarintorjuntalavetilla. Suomen sotien panssarintorjuntatykkimalleista viimeisinä jäivät vielä kriisiajan varaukseen venäläiset 45 mmm kanuunat, joiden yhteismäärä vuonna 1985 oli 433 kappaletta koostuen seuraavista malleista: 185 kpl m/32, 78 kpl m/37, 114 kpl m/38, 54 kpl m/38-41, ja 2 kpl m/42. Koulutuksellisista syistä jätettiin käyttöön vielä 202 kappaletta suomalais- ja ruotsalaisvalmisteisia 37 mmm jalkaväki-kanuunoita m/36. Samaa mallia oli puolalaisvalmisteisena 19 kappaletta, jotka tuolloin kuitenkin hylättiin.Talvisodan suurena toivona pidetty 37 mmm Bofors-tykki poistui koulutuksesta ja hylättiin mallina Suomen puolustusvoimien aseistuksesta 1980-luvun lopulla. Kaluston jälkikäsittely tapahtui pääosin seuraavina vuosina. Sitkeimpänä ja viimeisenä varauksissa pysyi viholliselta sodassa vallattu 45 mmm tykkikalusto, yhteismäärältään 431 asetta. Venäläiset jalkaväkitykit m/32, m/37, m/38 ja m/38-41 poistettiin malleina puolustusvoimien käytöstä esittelyssä sotavarustepäällikölle 5.5.1993. Aseet koottiin aluevarastoista pääosin Vammalan Asevarikkoon sekä Santahaminaan ja niiden jälkikäsittely oli osittain kesken vielä vuonna 1998.
http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakausikirja 17 1998.pdf
MARKKU PALOKANGAS:
Suomen panssarintorjunnan tykkiaseistus....................... 242-305
- KempeleenUkki
Aikansa kapia kopistelee, niin totuus tulee julki. Uskon, että kapi on ollut korkeintaa ritsalinjan kakkonen.
Kapi nimittäin on patologinen valehtelija. Näin on näreet???- Anonyymi
Vain yksi palstalaisista on toiminut kouluttajana paikassa jossa kapi ei ollut priimus,
- Anonyymi
Olisit tämän laittanut! Siinähän on pankkomajurin CV
osmium1
16.05.2017 00:19
Jaah, taas Hullujen huoneen Ylil. evp. Inssi, Kapt. evp. Kepukemisti, jopa Helsingin dosentti on jälleen vauhdissa.
Vain pahoinpitely-, muilutus-, vahingonteko-, tappo-ja tietysti murhauhkaukset vain puuttuvat!
Tuo, tai nuo Hullujen huoneen omatekoiset "oppineet ovat todella säälittäviä, todellisia kepureppanoita.
Täytyy olla täysi tollerotollisko, kun esiintyy insinöörinä vaikka ei tiedä edes vanhan kansakoulun laskuoppia. Tämä tollerotollisko "inssi" ei tiennyt edes miten pallon tilavuus lasketaan! Kepukemisti kertoi laskevansa kemian laskuja helposti TILAVUUSPAINOILLA! Tilavuuspainot ovat huolintaliikkeiden laskutusperusteita.
Hyvä hyvä Hullujen huoneen oppineet.
Helsingin dosentti kertoi lukeneensa sellaisia kirjoja mitä ei ole lukenut, kuten Paavo Väyrysen Väitöskirjan.
Kokeilin tämän mieleltään sairaan Suomen keskustan jäsenen tai jäsenien puheiden todenperäisyyttä ja kysyin "inssiltä" erittäin helpon kappaleen tilavuuden laskemista, niin se meni täysin tämän tollerotolliskon käsityksen ulkopuolelle ja Hullujen huoneen mies kirjoitti: "Osmium on tullut hulluksi!" Ei tämä mitätön reppana osaa yhtään matematiikka, eikä kemiaa, fysiikkaa, mekaniikkaa, lujuusopista puhumattakaan... Miten joku vai olla noin tyhmä, että valehtelee ja uskoo että oikeat teknikot, inssit, maisterit ja upseerit uskovat tätä pankkopoikaa?
Mitenkähän Hullujen huoneen inssi olisi laskenut helpon lujuusopin tehtävän?
Kyllä Juha Sipilällä ja Anne Bernerillä on helppoa kun kepulaiset ovat noin tyhmiä ja mistään mitään tietämättömiä.- Anonyymi
Selvästi priimus ainesta Osmium. Hälläkin KRH mies vain parempi. Varmaan lautasia tullut kaiverruksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selvästi priimus ainesta Osmium. Hälläkin KRH mies vain parempi. Varmaan lautasia tullut kaiverruksin.
Puutornin sekä puisen kokardin haltijana lienet olevasi kateellinen näille edellämainituille herroille?
- Anonyymi
Kai Osmium myös kurssin priimus. heh.
- Anonyymi
Täh?
- Anonyymi
Osmium kertoo juoksevansa Seinäjoen raitilla kepulaisia pakoon, kun onnistunut kai silloin hyvä siinä.
Täh?...heheh.heh. - Anonyymi
Osmiumei tiennyt kumpi painaa enemmän: kilo karvoja, vai kilo rautaa.
- Anonyymi
Nyt kyllä joku vedättälee näitä huppanoita ! En nyt majuria syyttäisi, mutta hän ainakin siihen kykenee. Hupinsa kuitenkin kullakin.
- Anonyymi
Hieno avaus. Herra Kapi on paljon kiinnostavampi, kuin keskusta. Keskustalle menee huonosti ja kuuluminen tähän hallitukseen on kaikkien rimojen alitusten äiti. Herra Kapilla on aina mennyt hyvin ja myös rima on tullut aina ylitettyä. Hyvää Uutta Vuotta Herra Kapille! Kepulle ei kannata toivottaa muuta, kuin tervemenoa.
- Anonyymi
Toivottaa taas Pankkolängvitsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottaa taas Pankkolängvitsi.
Kaada kepun Pekka Haavisto itsellesi vaan ja mene kotiin, täällä keskustelee miehet, ei kepulaiset ruput.
Voi Hyvä Luoja, miten merkittävä olenkaan noille eräille! Ovat tallettaneet monien vuosian takaisia viestejäni ja nostelevat niitä palstalle nyt, kun minulta tänne enää kovin vähän uutta tulee.
Kyllä minua on harmittanutkin se, että tulin tänne aikoinaan ihan omana itsenäni. Silloin - vv. 2003-2004 - täällä oli kyllä monia muitakin samanlaisia, kepupuoleltakin mm. Oiva Härkönen, Jorma Laitinen, Timo T A Ristimäki, Seppo Hietanen ja muitakin. Kaikki he kertoivat tekemisistäänkin ja niin sitten aloin kertoa minäkin. Ei sitä silloin mitenkään sopimattomana pidetty.
Nyt täytyy myöntää, että meitä viisaampia olivat jo silloin täällä esiintyneet Mielipidepankki, Pystyyn_kuollut ja aito-arska, jotka ovat aina pitäneet henkilöllisyytensä piilossa, No, he eivät ole tosin pystyneet tuomaan tänne itseään merkittävämpiä ihmisiä siten kuin minä. Eivät nuo majurit ja muut merkittävät ole tosin koskaan joutuneet laillani antamaan mitään todisteita siitä, mitä kertovat olevansa. Seuraamuksia pelkäämättä täällä voi esiintyä vaikka kenraalina, kun pitää henkilöllisyytensä salassa.
Mutta mikä on perimmäinen syy tuollaiselle huvittavalle touhulle, miksi he niin tekevät? Eivät suinkaan vuokseni, minuun vaikutuksen tehdäkseen? Eivät toki, en minä sentään niin tärkeä liene heille. Syy on varmaan tyytymättömyys omaan todellisuuteensa. Minun ei ole tarvinnut sellaiseen sortua, kun olen ihan tyytyväinen siihen, mitä oikeasti olen. Heillä on siis sama syy, jonka Juha Vainio aikoinaan kertoi tässä Panama Konsuli -laulussaan:
https://www.youtube.com/watch?v=KQRDiFeTjKo
Eipä muuta kuin vain hyvää jatkoa tälle vuodelle - ja hyvinhän tietysti menee loppuvuosikin, kun näin pitkälle on jo päästy!- Anonyymi
Ikää sinulla Kapi alkaa olla, mutta milloinkahan sinulla olisi tarpeeksi viisautta ymmärtää miksi kustannuksellasi tällä palstalla ilakoidaaan ja viedään vanhaa miestä kuin laskiämpäriä.
No, ei taida sitä viisautta kohdallasi koskaan löytyä, sen osoittaa tämäkin johon taas sinut vedettiin mukaan - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikää sinulla Kapi alkaa olla, mutta milloinkahan sinulla olisi tarpeeksi viisautta ymmärtää miksi kustannuksellasi tällä palstalla ilakoidaaan ja viedään vanhaa miestä kuin laskiämpäriä.
No, ei taida sitä viisautta kohdallasi koskaan löytyä, sen osoittaa tämäkin johon taas sinut vedettiin mukaanJuha-Lesta Sipilän rinnalla kalpenee Sharon-Ossikin, sehän on kuin tulpaton mopo ja luukuton perä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juha-Lesta Sipilän rinnalla kalpenee Sharon-Ossikin, sehän on kuin tulpaton mopo ja luukuton perä.
Pääsit sitten huutamaan lestaa, helpottiko?
Anonyymi kirjoitti:
Ikää sinulla Kapi alkaa olla, mutta milloinkahan sinulla olisi tarpeeksi viisautta ymmärtää miksi kustannuksellasi tällä palstalla ilakoidaaan ja viedään vanhaa miestä kuin laskiämpäriä.
No, ei taida sitä viisautta kohdallasi koskaan löytyä, sen osoittaa tämäkin johon taas sinut vedettiin mukaanJaaha. Mikä sinut nyt vedätti tänne? No, tietenkin minä, kuten aina jo vuosia, mutta tapahtumakertoja en ole laskenut kuten sinä tuolla viimeisen avaukseni yhdellä viestilläsi sanoit minun silloin kertoneen sadannen kerran elämästäni.
Minä en kuitenkaan ole tarkoituksella koskaan pyrkinyt vedättämään tänne sinua enkä muitakaan, joten en ilakoi siitä, että niin tapahtuu jatkuvasti. No, voihan sen ottaa huvittavanakin, mutta syvemmälle ajatellen sopimatonta olisi sellaisesta huvittua. Joten vakavain mielin toivotan nyt vain hyvää yötä - ja toivottavasti minusta vapaita uniakin!
Samalla toivotan vielä kaikille tämän mahdollisesti lukeville hyvää vuoden jatkoa, joka tällä palstallakin pysynee ainakin pari viikkoa niin, etten minä en ole täällä häiritsemässä!kapi_ kirjoitti:
Jaaha. Mikä sinut nyt vedätti tänne? No, tietenkin minä, kuten aina jo vuosia, mutta tapahtumakertoja en ole laskenut kuten sinä tuolla viimeisen avaukseni yhdellä viestilläsi sanoit minun silloin kertoneen sadannen kerran elämästäni.
Minä en kuitenkaan ole tarkoituksella koskaan pyrkinyt vedättämään tänne sinua enkä muitakaan, joten en ilakoi siitä, että niin tapahtuu jatkuvasti. No, voihan sen ottaa huvittavanakin, mutta syvemmälle ajatellen sopimatonta olisi sellaisesta huvittua. Joten vakavain mielin toivotan nyt vain hyvää yötä - ja toivottavasti minusta vapaita uniakin!
Samalla toivotan vielä kaikille tämän mahdollisesti lukeville hyvää vuoden jatkoa, joka tällä palstallakin pysynee ainakin pari viikkoa niin, etten minä en ole täällä häiritsemässä!Hyvää myöhäisiltaa vielä.
Ollaanko me armeijassa olleet sitten ilkeitä, ja sulle noin kostaa moittimisesi ?
En tiedä, minä olen kuitenkin tästä ulkona. Pikkasen selasin vanhoja kirjoituksiasi, kyllä sinä (kin) niissä aika paljon otatat heille jotka ei mieltäsi. Sitten yhä kehut heitä jotka mielitiettyjäsi. PITÄÄ KESTÄÄ MYÖS ITSE, en ota muuten kantaa, se teidän välisenne.
Olipa miten oli, hyvä kuitenkin että keskustanpalsta näinkin suosittu, jota kylläkin toisinnoilla paljon pidetään yllä. Mutta toisille tärkeitä myös vanhat asiat, ei siinä nyt pahaa näe. Muistan aikanaan isän veli (setä) oli juuri näitä, sotajuttuja oli niin että kyllästytti, kun kertoi niistä juurta jaksain. Ehkä me poikaset niitä mieluusti kuunneltiinkin tiettyyn rajaan asti. Kovat oli juttunsa; "toinen nosti teltan lievettä, ja minä kuten muutkin ruutattiin konepistoolilla vihollisen telttaan... ! Oli se kovaa aikaa -kieltämättä. Isä ei niinkään ollut niin halukas kertomaan näitä, sanoikin että yrittänyt unohtaa näitä, kun aika muutttui rauhan tultua, ja oli päällimmäisenä sitten muut asiat.
En pidempää häiritse.
Toivotan hyvää alkanutta vuotta !- Anonyymi
Majurinne kirjoitti:
Hyvää myöhäisiltaa vielä.

Toivotan hyvää alkanutta vuotta !Tuolla ylemänä on pankkomajurin CV, se TODELLINEN.
HOHHOH HOO! - Anonyymi

Toivotan hyvää alkanutta vuotta !>> Kovat oli juttunsa; "toinen nosti teltan lievettä, ja minä kuten muutkin ruutattiin konepistoolilla vihollisen telttaan... ! <<
Höpötät ihan joutavia. Ei kuule liepeitä tarvinnut nostelle kun sinne telttaan ja telttaporukan sekaan ruutattiin kp:lla. Ja kon monta ruuttaajaa ei voinut olla, ettei osu omiin...
- Anonyymi
Mihinkähän aikaan vieras olisi kotona, jos nyt heti lähtisi?
https://crop.kaleva.fi/5HfFluNoBfXI7DDEILl3tCXqois=/smart/https://lorien-media-prod.s3.amazonaws.com/images/archive/cartoons/2271983/2020.11.20.11.04.16/3742_18-07-19.jpg
Kapi on jo legenda -sarjakuvankin saanut !- Anonyymi
Näköinen.
- Anonyymi
Tiedän yhden , vain yhden palstalla esiintyneen, joka on ollut kouluttajana Haminassa.
Olen joskus vaihtanut muutaman sanan hänen kanssaan, vuosina 2001-2004.
Urheilumies, henkeen ja vereen. - Anonyymi
En ole käynyt korkeakouluja enkä kovin paljon muitakaan kouluja, mutta kaikissa kouluissani aina on todistukseni loppuarvosana ollut kiitettävä. Kansakoulusta alkaen, jossa aina olin luokkani priimus ja usein kai koko koulun priimus.
Sanoi iltakeskikouluakin käyneen parina iltana, siinäkin kehui priimus olleen.- Anonyymi
Ja mikäs olikaan itse mielikuvitusmajurin opintie? Kansakoulu läpi kertalinttuulla, etuovesta sisään ja suorinta tietä takaovesta ulos?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 163461
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit202336En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m321965- 181881
- 821848
- 261582
- 291450
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui361417Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91394Hyvää Huomenta Rakas Neiti
Hyvää Huomenta Nainen🤗 Kaikkea hyvää toivon sinun päivääsi😘 Näin toivoo mies111334