Politiikka haavoittaa Suomen sananvapautta

On huomattava ja korostettava, että Julkisen sanan neuvosto ei tuominnut Yleä Sipilän Terrafame-uutisoinnissa. Ylen tuomitsivat toimittajat, jotka uutisoivat, että JSN:n päätös oli tuomitseva. JSN:n äänestys päättyi 6-6, eli puolet äänestäjistä oli moittimisen puolesta ja puolet vastaan. Päätösresoluutiossa on moittiminen valittu sen takia, että puheenjohtaja oli sitä mieltä. Entä, jos puheenjohtaja olisi ollut toist mieltä? Olisiko silloin Hesarin, iltapäivälehtien jaYlen tv-uutisten otsikoissa ollut isolla "Julkisen sanan neuvosto vapautti Ylen syytöksistä"?

Puhutaan sananvapaudesta. Suomen ranking on laskenut. Se laski sen takia, että Julkisen sanan neuvoston päätöksestä uutisoitiin, miten uutisoitiin. Suomi olisi edelleen kärjessä, jos JSN olisi julistanut toisenlaisen päätöksen, mitä mieltä puolet sen jäsenistä olivat, tai toimittajakunta ei olisi nostanut asiasta haloota. Ensiksikin toimittajakunta nosti haloon Sipilän jutusta. Lynkattiin syytön ihminen. Onko se sananvapautta? Onko jälkeenpäin ollenkaan arvioitu, että mitä väitettiin ja miten asiasta on juridisesti päätetty? Sipilä on vapautettu syyte-epäilystä. Hän itse halusi, että asia selvitetään.

Professori Mäenpää julistaa, että vielä 10-15 vuotta sitten Yle oli läpipolitisoitunut. Lenita Airisto toi julki tuoreessa tv-haastattelussa, kuinka 1970-luvulla lopulta tv-kuvaajat ja muu avustava henkilöstö oli kävellyt "yläkertaan" ja kieltänyt heidän nimiensä mainitsemisen lopputeksteissä. He eivät halunneet allekirjoittaa sitä potaskaa, mitä ruudusta lähetettiin. Alkaa tuntua siltä, että politisoitumista on vieläkin ilmassa. Ylen Pirjo Auvisen Eduskunnan raportointia en minä haluaisi allekirjoittaa. Enkä Päivärinnan sanomisia.

Professori Mäenpää penää toimittajilta avoimmuutta, kriittisyyttä ja sitä, että journalismin faktat ovat tärkeitä. Onko valheiden levittämisen estäminen sananvapauden estämistä?

JSN nosti haloon fifty fifty, joka kuuluu ulkomailla sanan vapauden rankkauksen pienenemisenä. Onko JSN politisoitunut? Onko sen puheenjohtaja politisoitunut, hänen äänellään ja uutisoinnilla Suomen ranking putosi. Mikään ei ole muuttunut huonompaan, vaan mennyt parempaan suuntaan niistä Ylen punavuosista. Ranking putosi, mutta mistä syystä?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Professori Mäenpää julistaa, että vielä 10-15 vuotta sitten Yle oli läpipolitisoitunut. Nyt keskustellaan, että onko Yle riippumaton, niin itse asiassa se taitaa vieläkin olla riippuvainen punaisista ajatelmistaan. Tämä selittää sen, miksi niin voimakkaasti hyökättiin vallassaolevaa, syytöntä Sipilää vastaan. Silkkaa vasemmistopolitiikkaa. Yle ei ole vieläkään riippumaton vasemmiston vaikutuksista. Vaatii puhdistuksia.

JSN:n puheenjohtaja taitaa kuulua samaan klaaniin?

JSN ei tuominnut Yleä. JSN äänesti 6-6. Puheenjohtaja lähti tuomitsemaan, vaikka puolet olivat eri mieltä. Toimittajat tuomitsivat Ylen ja sen takia saavat syyttää itseään, jos Suomen maailmalla oleva sanavapausmittari on laskenut. Poliittinen ajojahti ja toimittajien kohkaaminen.

Äänestä

"Politiikka haavoittaa Suomen sananvapautta"

Yle on kuin kaivossa kurnuttava sammakko. Huutelee mitä huutelee, kuka sitä uskoo ja kuuntelee on taas toinen juttu ? Jäätyään "totuusmuuntelun leikkikehässä" istuskelemisesta kiinni on suhtautuminen siihen kuten markkinamiehillä "puhele Helppo-Heikki minä pitelen hevosta".
Mielenkiintoinen olisi lista puoluejäsenkirjoista ja niiden omistajista mutta sitähän ei ole eikä tule. Asenteet tai ne jotka on osoitettava työpaikan säästymiseksi on havaittavissa jokseenkin selvästi. Kun viimeinenkin vaikuttamiskeino on Yle-pakkoveron muodossa viety on vaikuttamiskanavat lopullisesti suljettu. Ainoa sulkutie on virtajohto, siinä on vielä toistaiseksi kytkin. Samoin roskalava johon voi tuutin kantaa ja vielä ilman pelkoa rangaistuksesta. Sosialismissähän pylväskaiutinten hiljennysyritys oli "sabotaasi". Nyt maksa ja käytä tai ole käyttämättä on periaate. Mitä kansalaiset tuollaisella "sanavapaudella" tekee ???

Äänestä

Tässä ketjussa viitataan JSN:n epäpätevyteen tai politisoitumiseen, vaikka elimen pitäisi olla objektiivinen. Puhennjohtaja erityisesti osallistui Sipilän teilaamiseen. Muistiko korjata asian, kun Sipilä todettiin syyttömäksi!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeusmurha kirjoitti:

On huomattava ja korostettava, että Julkisen sanan neuvosto ei tuominnut Yleä Sipilän Terrafame-uutisoinnissa. Ylen tuomitsivat toimittajat, jotka uutisoivat, että JSN:n päätös oli tuomitseva. JSN:n äänestys päättyi 6-6, eli puolet äänestäjistä oli moittimisen puolesta ja puolet vastaan. Päätösresoluutiossa on moittiminen valittu sen takia, että puheenjohtaja oli sitä mieltä. Entä, jos puheenjohtaja olisi ollut toist mieltä? Olisiko silloin Hesarin, iltapäivälehtien jaYlen tv-uutisten otsikoissa ollut isolla "Julkisen sanan neuvosto vapautti Ylen syytöksistä"?

Puhutaan sananvapaudesta. Suomen ranking on laskenut. Se laski sen takia, että Julkisen sanan neuvoston päätöksestä uutisoitiin, miten uutisoitiin. Suomi olisi edelleen kärjessä, jos JSN olisi julistanut toisenlaisen päätöksen, mitä mieltä puolet sen jäsenistä olivat, tai toimittajakunta ei olisi nostanut asiasta haloota. Ensiksikin toimittajakunta nosti haloon Sipilän jutusta. Lynkattiin syytön ihminen. Onko se sananvapautta? Onko jälkeenpäin ollenkaan arvioitu, että mitä väitettiin ja miten asiasta on juridisesti päätetty? Sipilä on vapautettu syyte-epäilystä. Hän itse halusi, että asia selvitetään.

Professori Mäenpää julistaa, että vielä 10-15 vuotta sitten Yle oli läpipolitisoitunut. Lenita Airisto toi julki tuoreessa tv-haastattelussa, kuinka 1970-luvulla lopulta tv-kuvaajat ja muu avustava henkilöstö oli kävellyt "yläkertaan" ja kieltänyt heidän nimiensä mainitsemisen lopputeksteissä. He eivät halunneet allekirjoittaa sitä potaskaa, mitä ruudusta lähetettiin. Alkaa tuntua siltä, että politisoitumista on vieläkin ilmassa. Ylen Pirjo Auvisen Eduskunnan raportointia en minä haluaisi allekirjoittaa. Enkä Päivärinnan sanomisia.

Professori Mäenpää penää toimittajilta avoimmuutta, kriittisyyttä ja sitä, että journalismin faktat ovat tärkeitä. Onko valheiden levittämisen estäminen sananvapauden estämistä?

JSN nosti haloon fifty fifty, joka kuuluu ulkomailla sanan vapauden rankkauksen pienenemisenä. Onko JSN politisoitunut? Onko sen puheenjohtaja politisoitunut, hänen äänellään ja uutisoinnilla Suomen ranking putosi. Mikään ei ole muuttunut huonompaan, vaan mennyt parempaan suuntaan niistä Ylen punavuosista. Ranking putosi, mutta mistä syystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu