Ärsyttää tietyt tyypit

kaiken-nähnyt

Mua ärsyttää sellaiset tyypit joista tunne parikin naista jotka ovat sattuneet syntymään hieman ulkomaalaisen näköiseksi, vaikka ihan suomalainen muuten olisikin. Nää pari naista jotka tiedän ovat tummahiuksiaisia ja sinisilmäisiä, mutta kasvoiltaan ja vartaloltaan enemmänkin Italiaisen näköisiä.

No tietenkin niiden on pitänyt olla suomalaisille heti esikuvina kaikesta Italialaisesta kulttuurista kuten muodista, sisustuksesta, ruokakulttuurista ja onpa nää naiset ollut ihan televisiossa edelläkävijöinä aikoinaan 80-90 luvulla esittelemässä Italialaisen keittiön ruoanvalmistus taitojaan. Sitten jatkuvasti kerrotaan kaikille joka paikassa kuinka on ollut ja jopa asunut Italiassa ja kerotaan kaikki sen maan kulttuuriin liittyvä ummet ja lammet. Nää naiset kuvittelee olevansa varmaan täysiä Italialaisia ja tietenkin sekin on kerrottu miten Italiailaiset miehet ovat olleet hulluina heihin.

Koti on tietenki sisustettu Italialaiseen tyyliin ja kylässä puhutaan vaan omista italian reissuista ja näytetään kuvia ja videoita ja mitä kaikkea sieltä Italiasta on ostettu. Jatkuva minä minä minä ego päällä tällaisilla naisilla.

Nykyäänhän jo moni matkustelee joten ei se enää ole niin uutta kuin joskus 80 luvulla kuten nää naiset joista edellä kerroin jotka oli suomen ns. niitä ensimmäisä kultturelleja Italian matkaajia ja Italian kulttuuria suomalaisille tutuksi tekeviä. Joten melko iso meteliä aikonaan siitä pitivät. No nyt kun ikää on tullut niin ovatpa nää naiset sitten vaihtaneet vähän muuhunki kulttuuriin ja muutakin maailmaa nähneet ja eivät enää erotu kun nykyään jo nuoriso käy pitkin maailmaa ja esittelee youtubessa ym. kulttuurimatkojaan ja ruokakulttuuria jne.

8

1151

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • italiassakäynytmyös

      Kuulostaapa oudolta, kenestä julkkiksista on kyse?
      suomalainen (Italiassa ilmeisesti asuva) Ella vaikuttaa ainakin ihan mukavalta ja jalat maassa -tyypiltä. Miksi piti kuvailla myös silmien ja hiusten väri, jokseenkin outoa. Eikö jostain maasta saa tykätä/fanittaa jotain maata ilman että olisi pää pilvissä haihatteleva leuhka? kuten annat ymmärtää.

      Omat Italian kokemukseni ovat niitä että italialaiset miehet ovat aika usein hulluina blondeihin naisiin, eli päät kääntyy kun oma suku on jo täynnä tummia niin vaaleimmat kiinnostaa eniten ja suuresti maassa kuin maassa. Moni italialainen mies hakeekin nykyään vaimon mm. Romaniasta, Venäjältä ja Pohjoismaistakin jos onnistaa. Italia ei ole täydellinen ja nykyään moni italialainen muuttaa työn ja rakkauden perässä mm. Saksaan ja Englantiin.

      Nythän on "trendinä" ainakin pk-seudulla suominaisten muslimimiesten fanittaminen, pakolaiskeskuksesta miehen metsästäminen ja islamiin kääntyminen. Itse en tykkää tuosta trendistä, koska siinä omalla tavallaan luovutaan omasta identiteetistä ja omasta uskonnosta mutta kukin tyylillään kunhan eivät tuputa omaa elämäntyyliään kaikille muille toisia arvostellen.

      Mutta eihän mistään kannata ärsyyntyä, kannattaa elää vain sitä omaa elämää, kukaan ei pakota fanittamaan esim. Italiaa, kuten ei mitään muutakaan.

      suomalainen (Italiassa ilmeisesti asuva) Ella vaikuttaa ainakin ihan mukavalta ja jalat maassa -tyypiltä. Miksi piti kuvailla myös silmien ja hiusten väri, jokseenkin outoa. Eikö jostain maasta saa tykätä/fanittaa jotain maata ilman että olisi pää pilvissä haihatteleva leuhka? kuten annat ymmärtää. Eihän sinun tarvitse kuunnella, jos et jostain pidä. Unohtaminen on helpompaa.

    • italiassakäynytt

    • kaiken-nähnyt

      Eikä kyse välttämättä edes näistä Italian matkaajista vaan yleensäkin naiset tai miksei miehetkein jotka fanaattisesti jotain "omaa" ageensa toitottaa edelläkävijänä oli se sitten jotain terveyteen, muotiin tai sisustukseen ja matkailuun liittyvää. Se toitotus kyseiselle asialle on jo sairaaloiseksi menevää fanaattisuutta siinä ei muille paljoa suuvuoroa eikä mielipiteitä anneta tuoda esille koska tällainen ihminen on aina suuna päänä tuomassa omaa juttuaan esille tyyliin "minä minä minä, paras minä ja eka minä".

    • bimbolinat

      Turkin matkaajat ovat valitettavasti juuri sellaisia, huutavat kovaan ääneen baareissa että nyt pitäis pääästä alanyaaan miehiä katsomaan. Jotkut harrastavat samaa myös Pohjois-Afrikassa käyvät, tosin nyt matkailu sinne on hieman harventunut iskujen ja uhan takia. On totta että liika fanaattisuus on kuin mania.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      105
      1109
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      61
      1072
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      830
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      144
      818
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      705
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      103
      601
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      89
      591
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      53
      557
    9. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä...

      Silloin vuosia sitten! H.
      Rakkaus ja rakastaminen
      78
      551
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      528
    Aihe