Järki sanoo toisin

Jos en kyke uskomaan jumalaan, ei se ole huoli minulle.
Olisin valmis uskomaan jumalaan jos se todistettaisiin vakuuttavasti, raamattu ei todista mitään eikä uskovaisten vakuuttelut.
Evoluutio on vakuuttavampi kuin ihmisen kirjoittama luomiskertomus samoin kuin juutalaisten keksimä jumala, siis päättelmä koska milloin jumala olisi ilmoittanut itsestään, ei ole ilmoittanut.
25238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Millä tavalla sinun mielestä evoluutio kieltää Jumalan olemassaolon? Tiede ei minusta ota kantaa siihen.
Silti sinä laitat vastakkain Jumalan olemassaolon ja evoluution.

Äänestä
  • Evoluution mukaan maailma luotiin alkuräjähdyksessä jonka jälkeen partikkeleista rakentui itsestään ilman luojaa kasa elukoita. Evoluutioteorian mukaan ihminen on kehittynyt apinasta eli on vain eläinketjun osa.

    Luomisteoria kumoaa tåmän. Ihminen on Jumalan luoma olento jolla on sielu ja taas eläimet luotiin ihmistä ja Jumalan tarkoituksia varten.

    Molemmat eivät ole mahdollisia samanaikaisesti.

    Äänestä

  • Niin, luoja miten se sopii evoluutioon ei ainakaan raamatun mukaan, voi olla että uskoo evoluutioon että luojaan.

    Äänestä

  • UPDATE_11665796 kirjoitti:

    Niin, luoja miten se sopii evoluutioon ei ainakaan raamatun mukaan, voi olla että uskoo evoluutioon että luojaan.

    Voi tulkita raamattua niin että luomiskertomus kertoo eläimien syntyneen ennen ihmistä ihan kuin evoluutioteoriassakin.

    1.Mooseksen kirjan sanoma on käsitellä syntiä joka on ylpeys Jumalaan nähden. Sitä näemme kaikkialla, varsinkin tällä palstalla.

    Ja jotkut eläimet ovat todellakin niin paljon hyödyksi ihmisille että voisi kuvitella Jumalan luoneen ne ihmistä varten, kuten hindujen palvoma lehmä, josta saadaan lihaa ja maitoa.

    Mistä TIEDÄT ettei näin ole? Vai uskostako sinun ateismissasi on kyse?

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Evoluutio ei tarvitse jumalaa, kuviteltu jumala tarvitsiko hän evoluutiota tuskin hän loi jokaisen elollisen erikseen, taitaa mennä uskon puolelle eli jossitteluksi.

    Äänestä

  • UPDATE_11665796 kirjoitti:

    Evoluutio ei tarvitse jumalaa, kuviteltu jumala tarvitsiko hän evoluutiota tuskin hän loi jokaisen elollisen erikseen, taitaa mennä uskon puolelle eli jossitteluksi.

    No, jos tähän mennään niin kuviteltu jumala ei tarvitse evoluutiota eikä yhtään mitään. Taikka sitten tarvitsee ja minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Se ei ole kuviteltu, vaan tässä yhteydessä käyttäisin sanaa älykäs suunnittelija. Huomaan että olet ärtynyt.

    Onko kaiken kauneuskin sinun mielestäsi sattumaa?

    Äänestä

  • En ärtynyt.
    Älykäs suunnittelija ? Joku joka suunnitteli tämän kaiken siis raamatun jumala loi fysiikkaa käyttäen alkuhommelin myöhemmin käytti biologiaa elämän syntymään..vai.

    Äänestä

  • UPDATE_11665796 kirjoitti:

    En ärtynyt.
    Älykäs suunnittelija ? Joku joka suunnitteli tämän kaiken siis raamatun jumala loi fysiikkaa käyttäen alkuhommelin myöhemmin käytti biologiaa elämän syntymään..vai.

    Just jotain tuollaista tarkoitin. Siis en ole kreationisti enkä sano että raamattu olisi minulle hirveän tärkeä. Siis tärkeämpi kuin todellisuus ja Jumala sellaisena minkälaisena sen voi varovaisesti ajattella olevan olemassa. Se raamattu ...Se on hyvä apuväline kyllä varsinkin kun toisten uskovaisten kanssa keskustelee.

    Mielestäni uskonnot ovat syntyneet ymmärrättömyydestä, tietämättömyys luo käsityksiä.
    Nyky ihmisellä on toisenlainen käsitys maailman olemukseta kuin tuhansia vuosia sitten, maailmankaikkeuden olemuksesta tuskin selviää koskaan olettamuksia, maailmankaikkeuksia voi olla rinnakkain useita, siihen emme saa vastauksia mutta tieteellinen tutkimus on päässyt pitkälle, pystymme näkemään lähes alkuräjähdykseen asti sen fysikaallinen alkumekanismi jää arvoitukseksi.
    Älykäs suunittelija mitä tarkoitat on minulle tuntematon.

    Äänestä

  • Haitanneeko kirjoitti:

    Niin, en mäkään tiedä :) Olen kyllä lukenut alkuräjähdyksestä tieteen kuvalehdestä, ja törmännyt kaikenlaisiin toisistaan poikkeaviin teorioihin.

    Mua kieltämättä ärsyttää kun jotkut uskovaiset kieltävät alkuräjähdyksen mutta eivät anna mitään tilalle. Miten se maailma sitten syntyi jos ei alkuräjähdyksessä?
    Pikkuhiljaa vai siivuittain vai miten se pallo tehtiin? Itse siis luotan tieteeseen tässä asiassa.

    Uskontojen varsinkaan tämän kristinuskon alkua en tiedä... tarpeeksi... että voisin kommentoida.

    Jotenkin se kuitenkin Jeesukseen viittaa sekin. Siitä tiedettiin muusta ei:)

    Äänestä

Oleellista on se että onko Jumalan löytymättömyys sinulle ongelma? Jos se ei ole ongelma sinulle niin voit tietysti kysyä, miksi se ei sitä ole tai sitten olla kysymättä. Joka tapauksessa vastuu on nyt sinulla. Sinun on mahdollista kohdata Jumala jos itse sitä tahdot. Ensin täytyy kuitenkin määritellä ja ratkaista ongelmia. Jumalaan tutustuminen on työn takana.

Äänestä
  • "Sinun on mahdollista kohdata Jumala jos itse sitä tahdot. Ensin täytyy kuintenkin määritellä ja ratkaista ongelmia."

    Mitä ongelmia aloittajalle nyt manaat?

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    "Sinun on mahdollista kohdata Jumala jos itse sitä tahdot. Ensin täytyy kuintenkin määritellä ja ratkaista ongelmia."

    Mitä ongelmia aloittajalle nyt manaat?

    No helvettiin joutuminen selvästi pelottaa useita ateisteja ja aiheuttaa heissä hurjaa kapinamieltä. Lapsiakaan ei saisi varoittaa helvetin vaaroista, vaan tulisi kannustaa heitä joutumaan sinne.

    Äänestä

  • tämä.näkyy.olevan kirjoitti:

    No helvettiin joutuminen selvästi pelottaa useita ateisteja ja aiheuttaa heissä hurjaa kapinamieltä. Lapsiakaan ei saisi varoittaa helvetin vaaroista, vaan tulisi kannustaa heitä joutumaan sinne.

    Eivät usko helvettiin joten se ei heitä pelotakkaan, kun taas pienet lapset voivat sitä pelätäkkin. Miksi peloitella lapsia helvetillä?

    Uskonasiat tarvitsevat kypsää mieltä ja vasta kun aivotoiminta on kehittynyt riittävästi voi olla ajankohtaista ottaa nekin asiat ja omat uskomukset esiin.

    Äänestä

"No helvettiin joutuminen pelottaa"
Miksi ateistia pelottaisi helvettiin joutuminen kun hänen mielestään sitä ei ole eikä tuonpuoleista.

Äänestä

"Evoluutio on vakuuttavampi kuin ihmisen kirjoittama luomiskertomus"

Evoluutioteoria on ihmisen kirjoittama luomiskertomus. Kyse on modernisoidusta äitimaakultista.

Äänestä

Miksi pitäisi olla jumala? Mihin ihminen tarvitsisi jumalaa, jos sellainen olisi olemassa? Onko se vain lohdutukseksi ja toivoksi joillekin ihmisille, joiden on vaikea elää maailmassa ilman kannattelijaa. Kyllä elämä kantaa, kun oppii luottamaan itseensä. Elämässä on myötämäkiä ja vastamäkiä joskus rankastikin, mutta sitähän se elämä on. Elämä kohtelee meitä sattumanvaraisesti: yksi sairastuu,toinen kuolee, luonnonmullistukset, taudit, nälänhätä, toisten ahneus ja toisten köyhyys, jotkut asuvat taivasalla ja jotkut palatseissa.. Tässä kaikessa kirjossa on vaikea nähdä minkään jumalan käden jälkeä. Ja minkä jumalan: Uskontoja on tuhansia ja tuhansia. Pitää vain pitää päänsä kylmänä eikä ruveta kuvittelemaan, että jossain on joku joka pitää huolta minusta, kun rukoillen oikein hartaasti.KUN EI OLE KETÄÄN.

Äänestä

Katsokaa YouTubesta Pekka Reinikaisen 11-osainen luentosarja Luominen vai evoluutio. Moni väittää evoluution puolesta, mutta ei sitten millään suostu katsomaan edes uteliaisuudesta tätä sarjaa. Voisi sitten ainakin tuoda esille, missä kohti asiat ovat vääriä.

Äänestä
  • Pekka tunnetaan ihmisenä jonka todellisuuden taju on hämärtynyt ja siksi kukaan ei viitsi moista huuhaata ruveta katsomaan.

    "11-osainen"...ihan kuin ateisteilla ym ei olisi muuta tekemistä!

    Äänestä

  • Olen katsonut hänen ihmeellisiä selityksiä jotka menee yli normaali-ihmisen käsityksen, tiedemaailma ei ole noteeranut häntä millään tavalla todennäköisesti hekään eivät tajua Darwin-Reinikaista ehkä hamassa tulevaisuudessa.

    Äänestä

Olen lukenut Reinikaista. Ei todellakaan vakuuta, pikemminkin päinvastoin.

Äänestä
  • Jos oletetaan, että oli alkuräjähdys niin jostainhan se sekin tuli. Tyhjästäkö vain? Mikä sai alkuräjähdyksen aikaan? Ja sen, että kaikkea niin hienoa ja ylen ihmeellistä on maailmassa. Ja että maailmassa on rakkautta ja hyvyyttä. Jos toki pahaakin.

    Minule vastaus on Jumala, joka on Raamatussa ilmoittanut itsensä ja koko maailman ihmeellisen historian ja tulevaisuuden. Senkin, miksi maailmassa on myös paljon pahaa, tuskaa ja kärsimystä. Pelkkää sattumaa ja tyhjien atomien törmäilyä olisi vaikea uskoa maailmankaikkeuden takana olevan. Silloin millään ei olisi myöskään mitään merkitystä ja arvoa.

    Kunnia Jumalalle, maailman kaikkivaltiaalle luojalle!

    Äänestä

"Olisin valmis uskomaan jumalaan jos se todistettaisiin vakuuttavasti, raamattu ei todista mitään eikä uskovaisten vakuuttelut."

Niin kauan kuin vaellat pimeydessä, etkä suostu tulemaan valoon, et voi nähdä todisteita.

Äänestä
  • Niitä todisteita kun ei ole kuin uskovan pään sisällä. Siksi niitä ei voi nähdä. Kiitos vain uskovalle lähimmäisen rakkautta uhkuvasta kommentista. Minun lähimmäiseni eivät ole tuollaisia. Ja pimeydessä vaeltaa itsensä kadottanut uskova, ei kukaan muu.

    Äänestä

  • Onneksi Mooses keksi taskulampun, jonka taivaallisessa valossa voimme nähdä olemattoman Jumalan oikein selvästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Haitanneeko kirjoitti:

Jos en kyke uskomaan jumalaan, ei se ole huoli minulle.
Olisin valmis uskomaan jumalaan jos se todistettaisiin vakuuttavasti, raamattu ei todista mitään eikä uskovaisten vakuuttelut.
Evoluutio on vakuuttavampi kuin ihmisen kirjoittama luomiskertomus samoin kuin juutalaisten keksimä jumala, siis päättelmä koska milloin jumala olisi ilmoittanut itsestään, ei ole ilmoittanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu