- "omasta tahdostaan ja halustaan" ( tullaan kertomaan julkisuuteen) - jatkaa siten tästä uusille urille vaativan mutta antoisan Yleisradio-uransa jälkeen!
Suomen Keskustapuolue ja sen arvostettu ja korkealle kunnioitettu puheenjohtaja ja Jääskeläisen puoluetoveri on halukas rekrytoimaan päätoimittajan oman toimistonsa johtoon !
PS:PS.PS:
Jk. HUOMATKAA, tämä on nyt *ennakoiva siis *visionäärinen uutinen, ja totuus paljastuu vasta tulevan viikon alussa - kun Ylen toimitusjohtaja tekee annettujen lausuntojen ja palautteen perusteella yhteenvedon ja lopullisen päätöksensä.
Mutta voimme todeta epäilyittä nyt on hra Jääskeläinen ja Kepua johtava hra Sipilä saaneet aikalailla pyyhkeitä" mutta myös julkisuutta joka ei ole kaikilla mittareilla mitaten sitä parasta julkisuutta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä parasta punikkeja lensi pihalle Ylestä esim. S. Punavirta ja S. Punakoski.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201705182200145391_u0.shtml
Heinäluoma ripitti Jääskeläistä Ylellä: "Tässä en Atte jaa käsitystäsi ollenkaan".
Torstai 18.5.2017 klo 10.35
Ylen päätös näyttää pääministerin suora televisiopuhe oli Heinäluoman mukaan "erittäin kummallinen".
Kovan kritiikin kohteeksi joutunut Yleisradio esitti keskiviikkona keskusteluohjelman, jossa puitiin viime kuukausien tapahtumia.
Eero Heinäluoma (sd) kritisoi keskustelussa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaa ja vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä siitä, että hän antoi pääministeri Juha Sipilälle (kesk) tilaisuuden puolustella hallituksen kiisteltyä lakipakettia kansalaisille suorassa televisiopuheessa.
Jääskeläinen sanoi, että jälkikäteen ajatellen puhetta ei olisi pitänyt näyttää asian politisoitumisen vuoksi.
'''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
SAAS KATTOO NY!?
Mutta Päivärinta juontaa omaa ohjelmaansa jo muualla ja heti tässä justussa videolla - kts. linkki - IL:n!