Nyt tänään kun olin sisäistänyt itseni kirjoittamaan oikein tällä arvostusta herättävällä nikilläni, niin eikö vain tämä kapasitetti olekkin kaksinkertaisen kiukustumisen aiheutteja.
Jos yritän kirjautua nikilläni, niin ensin pitää kirjautua chatissa ja sitten taas tulla kaffeeseen ja tulee tekstiä, että salasana on virheellinen ja aloita taas koko ruletti alusta.
Muutamat jutut juurtuivat läppäoviin ja toiset taas saivat palautuksen ja toistivat itse itseään.
Kirjoitus fiilis on mennyttä.Kaikki mikä yön aikana lohdullisessa ja rajattomassa unimaailmassani oli asettautunut ajateltavaan muotoon ja juuri puhkeamasillaan ,kuin neitseellinen ruusunnuppu, kirjoitettavaksi virtuaaliseen värähtelytaajuuteen muidenkin nähtäväksi ja analyyzeerattavaksi hävisi mieleni lokeroista ikiajoiksi.
Olin valmistautunut kirjoittamiseen pyhitetyllä vapaapäivälläni vastaamaan mahdollisimman sykähdyttävällä tavalla ja syvälle luotaavalla ajattelulla kaikkeen ja kaikille. Minun piti kirjoittaa aivan kokonaan muuta, kuin mitä nyt kirjoitan.
Minun piti kirjoittaa ihmsmielen herkkyydestä ja meidän tarpeestamme tulla ymmärretyiksi ja saada aitoa kosketusta. Minun piti kirjoittaa ikävästä ja kaipauksesta ja raadollisesta eristyneisyydestä.
Enkä muista nyt enää sanaakaan. Hukatut sanani risteilevät virtuaali- ihmemaassa eksyneinä toisistaan ja huhuilevat pimeässä toisiensa perään.
Haluasin nyt lohdutustyynyn. Toivoisin löytäväni eksyneiden turvapaikan. Virtuaalinen väsähdyspaikka , joka olisi vuorattu untuvatyynyillä ja turvakainalon muotoisella kuopalla johon voisin painaa pääni ja nyyhkiä.
Mustasta aukosta voisi kuulua nettirippipapin rauhoittava ja lempeä ääni:"Kyllä sinä pärjäät.Kaikki järjästyy enemmin tai myöhemmin."
Tiennäyttäjä tulisi paikalle ja osoittasi suoran ja selkeän tien.Tämän tien, jota sisimmässäni kaipaan.Tien, joka olisi lyhin matka ihmisen luota toisen luokse.Sydämen tien. Tien lämpöön ja kosketukseen, aitoon läsnäolemiseen. Sanojen sävellyksen, jonka suloisessa sovinnollisuudessa minun hukatut sananikin osaisivat kotiin takasin tulla. Tällä pitkällä matkalla valovuosienkin etäisyydet voisivat muuttua inhimillisyyden syyliintulemiseksi. Sillä ihmisiä me kaikki olemme , me kaikki, jotka täälläkin tunteemme ja ajatuksemme keskenämme jaamme. Erilaisuutemme ja kokemustemme väritityksestä huolimatta samaa lajia olemme ja onhan meillä kieli itsemme ilmaisuun ja julkituomiseen.
.....kiitetty olkoon tämä nappi, jolla sanamme saamme sisään .....
.....peilit ovat joskus liian lähellä itseämme ja siksi ilmeisemmin tarvitsemme toinen toisiemme peileissä kuvaamme katsoa....
.....kaksinkertaista yksinkertaisuutta..kirjoitti Anonyymi
Jos yritän kirjautua nikilläni, niin ensin pitää kirjautua chatissa ja sitten taas tulla kaffeeseen ja tulee tekstiä, että salasana on virheellinen ja aloita taas koko ruletti alusta.
Muutamat jutut juurtuivat läppäoviin ja toiset taas saivat palautuksen ja toistivat itse itseään.
Kirjoitus fiilis on mennyttä.Kaikki mikä yön aikana lohdullisessa ja rajattomassa unimaailmassani oli asettautunut ajateltavaan muotoon ja juuri puhkeamasillaan ,kuin neitseellinen ruusunnuppu, kirjoitettavaksi virtuaaliseen värähtelytaajuuteen muidenkin nähtäväksi ja analyyzeerattavaksi hävisi mieleni lokeroista ikiajoiksi.
Olin valmistautunut kirjoittamiseen pyhitetyllä vapaapäivälläni vastaamaan mahdollisimman sykähdyttävällä tavalla ja syvälle luotaavalla ajattelulla kaikkeen ja kaikille. Minun piti kirjoittaa aivan kokonaan muuta, kuin mitä nyt kirjoitan.
Minun piti kirjoittaa ihmsmielen herkkyydestä ja meidän tarpeestamme tulla ymmärretyiksi ja saada aitoa kosketusta. Minun piti kirjoittaa ikävästä ja kaipauksesta ja raadollisesta eristyneisyydestä.
Enkä muista nyt enää sanaakaan. Hukatut sanani risteilevät virtuaali- ihmemaassa eksyneinä toisistaan ja huhuilevat pimeässä toisiensa perään.
Haluasin nyt lohdutustyynyn. Toivoisin löytäväni eksyneiden turvapaikan. Virtuaalinen väsähdyspaikka , joka olisi vuorattu untuvatyynyillä ja turvakainalon muotoisella kuopalla johon voisin painaa pääni ja nyyhkiä.
Mustasta aukosta voisi kuulua nettirippipapin rauhoittava ja lempeä ääni:"Kyllä sinä pärjäät.Kaikki järjästyy enemmin tai myöhemmin."
Tiennäyttäjä tulisi paikalle ja osoittasi suoran ja selkeän tien.Tämän tien, jota sisimmässäni kaipaan.Tien, joka olisi lyhin matka ihmisen luota toisen luokse.Sydämen tien. Tien lämpöön ja kosketukseen, aitoon läsnäolemiseen. Sanojen sävellyksen, jonka suloisessa sovinnollisuudessa minun hukatut sananikin osaisivat kotiin takasin tulla. Tällä pitkällä matkalla valovuosienkin etäisyydet voisivat muuttua inhimillisyyden syyliintulemiseksi. Sillä ihmisiä me kaikki olemme , me kaikki, jotka täälläkin tunteemme ja ajatuksemme keskenämme jaamme. Erilaisuutemme ja kokemustemme väritityksestä huolimatta samaa lajia olemme ja onhan meillä kieli itsemme ilmaisuun ja julkituomiseen.
.....kiitetty olkoon tämä nappi, jolla sanamme saamme sisään .....
.....peilit ovat joskus liian lähellä itseämme ja siksi ilmeisemmin tarvitsemme toinen toisiemme peileissä kuvaamme katsoa....
.....kaksinkertaista yksinkertaisuutta..kirjoitti Anonyymi
Vastaukset 7
Vanhimmat
...ei ollut tehdä tänään aloitusta, vaan vastailla mahdollisemman moniiin aloituksiin. Mutta koska vastailu osoittautui melkoisen työlääksi, juuri tästä kapasiteetti ongelmasta johtuen, niin olkoon tämä nyt enemmän sellainen ylesvastaus:-)
"en sanoisi niinkään, etteikö naisilla ole luoenetta, vaan pikimminkin , että heillä on uusi joka päivä".
H.Heine
..että tämä juttu jäi itsekeskustelun varaan:-)
Anonyymi voisi sanoa seuraavaa:
mitäs menit tuollasta juttua tänne kirjoittamaan
NK jatkaisi
minäkinhän halusin joskus sanoa miltä minusta tuntuu
AN pitäisihän sinun jo tuo ymmärtää , ettei tämä mikään tunnemaailma ole, täällä keskustellaan älykkäästi ja kultivoidusti
NK et kai nyt tosissasi väitä, että nikin rekkauksella olisi joku merkitys sinun uskottavuuteesi nähden....sinähän olet edelleenkin pelkä anonyymi niinkuin minäkin ja et yhtään sen enempi minä kuin sinäkään...
AN kumpi meistä täällä kauemmin on ollut , sinä vai minä? Viisaampaa sinun olisi olla siinä vaahtoamatta...
NK minä voin hiljentää sinut
AN NIIN MINÄKIN SINUT!!!
...ollaan sitten hiljaa kumpikin-----------------
....naiseksi olet sangen monisanainen ;D
Minun piti järjästää kinastelu itseni kanssa voidakseni sanoa sen, mitä oikeasti olin halunnut sanoa ja siitääkin huolimatta se, mitä aamulla olin ajatellut sanoa, ei vain enää muistunut mieleeni.
Voin lohdutukseksesi kertoa(matkaa ajatellen)että koska meditoin kaksi kertaa päivässä ,niin ainakin sen ajan olen hiljaa ja luultavammin myöskin nukkuessani , ellen sitten puhu unissani.
Enimäkseen olen hyvin hiljainen:-) Sitäpaitsi kaikki kirjoittavat ihmiset ovat muuten suurimalta osaltaan hiljaisia ja hillitysti käyttäytyviä ihmisiä, koska he kirjoittavat sen, minkä muut puhuvat. Paitsi , että tietysti manipuloin päästäkseni matkalle. Ja kuten se on jo tullut enemmän kuin selväksi , niin naiset(mukaan lukien minäkin) ovat taitavia puhumaan asian vierestä tai olemaan tarkoittamatta sitä, mitä itseasiassa tarkoittivatkin.
Tälläinen syvällisempi aloitus ei näytä kovinkaan hyvin synnyttävän tarvetta keskusteluun.
Joko niin, että itsesuojelu herää voimakkaammaksi ja halu pitää omat tuntemuksensa ominaan vahvistuu.
Ihmisellä on merkillinen tarve lokeroida mielessään asiota. Puhumme mieluimmin niistä aiheista ,jotka koemme itsellemme turvallisiksi. Täällaisilla keskustelupalstoilla vaikuttavat meihin myöskin nikit , joita ihmiset käyttävät.Nikin mukaan valikoituu mitä ilmeisemmin myöskin juttujen luettavuus. Oudon nikkin kirjoitus saatetaan sivuutta , kun taas meille jo tutuksi tullut nikki tuntuu turvallisemmalle ja mielemme luo etukäteisasenteen siitä, mitä
tekstin sisältö voi olla.Ryhmittymät ja kuppikunnat ovat meidän lajillemme tyypillisiä.
On huomattavasti helpompaa vaihtaa ajatuksia niiden ihmisten kanssa joihin olemme jo muodostaneet jonkinlaisia tunne-mielenyhtymiä ja joiden koemme jotenkin olevan omaa ryhmäämme tai vastaavan elämänkatsomuksiamme.
Itse pyrin levittämään omia rajoituksiani ja yksi hyvä ajattelun laajentamistapa on vaikkapa osallistuminen tälläisiin keskustelupalstojen ajatusten vaihtoon.
Keskustelu taas voi tarkoittaa jollekkin toista ja jollekin aivan muuta. Toiselle on tärkeää selviytyä väittelystä mieluimmin voittajana kuin häviäjänä. Joku taas on paksukorvainen jä jyrää ainoastaan omaa ajatteluaan kyntäen vakoa hampaat irvessä. Maltillinen keskustelija voi taas saada paljonkin toisilta informaatiota ja kuuntelemalla oppii ehkä huomattavasti enemmän kuin jyrääjätyyppi. Jollekin voi tuottaa nautintoa omien ajatustensa vitsikkyys, eikä niin väliä vaikkei se muille perille menisikkään.
Keskustelu ei näytä olevan kovinkaan helppoa, mikäli nämä palstat jotain tästä taidosta kertovat yleisemmin. Harmillista jos kaffeen ilmapiiri muuttuisi tuonne catti-huoneiden suuntaan.
Tutut moikailevat ja kertoivat toisilleen sisäpiiri salaisuuksia tai niitänäitä pässinpäitä.
Edelleenkin hyvät aloitukset ovat mielestäni kaffeen kermaa.Kaffee kulttuuriin on aina kuulunut tietty määrää hyvää käytöstä ja syvällisiä keskusteluja.
Kaffeen kuppikunta on suurimalta osaltaan hakkarin kasvatteja ja tänne muuttaminen on aiheuttanut hienoista kasvukriisiä.
Kehitys kuuluu osana ihmisen sisäiseen pyrkimykseen ja kun aikuistuminen tapahtuu, niin paluuta ei takaisin ole.
Kaffee onkin nyt kiintoisassa vaihessa ja tämä murkkuikäisyydestä luopumisvaihe on tietysti tunteita rasittavaa. Tuonne hakkarille kirjoittaminen tuntuukin nyt enmmän kuin eilisen päivän haalealle unelle. Hyvät keskustelut hukkuvat siellä kuten hiekka erämaassa ,toista hiekanmurusta ei toisestaan eroita.
..täällä voimme jopa saada viihtyvyyden lisäksi upeita ja ajattelua hierovia keskusteluja syntymään....
Kirjoitti entisestä " ROOLISTAAN" uloskasvanut Anonyymi
Kiintoisaa kuinka leikkimielinen missikisa saaikin tunteita kiihdyksiin. Huomattavaa miten yleinen mielipide" täälläkin vaikuttaa.
Entäpä jos ei olisikkaan ollut kysymyksessä mikään kauneus- ja itsekehukilpailu, vaan vaikkapa rehellisempi kuvaus omasta persoonallisuudesta , kiinnostuksen kohteista, harrastuksista ja itselleen tärkeistä asiosta. Kaffeen kuppikunta etsi rajojaan ja samalla rimpuilee jo totutuissa tavoissa ilmaista itseään ja todistaa mielipidettään.
Hulvaton kevyt leikkimieli näyttää helposti kääntyvän turhaan tukkankiskontaan.
Suppisanomillakin on näkymätöntä valtaa muokata mielipiteitä. Varsinkin, kun toimittajia ei ole kuin yksi ja silloin ei myöskään tapahtumien kuvausta välitä kuin yhden ihmisen kannanotto.
Kirjoittajat kirjoittavat yhä suuremmassa määrin omalle sisäpiirille, eli siis toisilleen ja lukijat, jotka jonkinlaisina määrinä lukevat juttuja ,kuuluvat hiljaiseen enemmistöön.
Keitä siis ovat nämä sivusta seuraajat, verhojen raosta tirkistelijät ja ovien takaa kuuntelijat?
Emmehän tiedä heistä , emmekä heidän mielipiteistään , koskapa vain hyvin harvat rohkenevat tekstiään näkyville julkaista.
Ovatko siis nämä kirjoittajat, kuin näyttelijöitä jotka täällä käyvät kansaa huvittamassa?
Harvemmin nämä ulkopuoliset kuitenkaan tulevat kommentoimaan kirjoittajien juttuja.
...tässä iltaisia ajatelmia......