Tänään Ylen aamu- tv: ssä vieralleen Terhon haastattelu oli todella noloa katsottavaa. Hän ei osannut tai uskaltanut vastata toimittajan kysymyksiin vaan ärtyi, kierteli ja sanoi vaan että ei kommentoi. Terho kutsuttiin lohdutuspalkintona aamu-tv:n lähetykseen koska Manun kuoleman vuoksi hänen osallistumisensa Ykkösaamuun peruttiin. Liekö se ärsyttänyt Terhoa niin että suhtautuminen toimittajaankin oli varsin kylmäkiskoista. Halla-aho vastasi Ykkösaamussa kysymyksiin asiallisesti mutta hänen ei tarvitsekaan kysyä Soinilta että menikö oikein.
Terho munasi aamu-tv:n haastattelun
NoloTerho
10169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jäi tältä Terholta Ykkösaamut käymättä. Kun ei kerran 20.5.2017 kelvannut, ja olisi pitänyt saada ensi lauantain lähetys, tilalle olikin otettu Risto Siilasmaa. Terhon pellepolitiikka ei onnistunut.
Tuskin olisi poliisit saaneet varoitusta, jos Terho olisi ollut ryhmyri.
Hänellä on lempeä ote puoluetovereihin. Pelkistäen: HÄN EI OLE ETÄINEN.
Toimittaja mokaili tapansa mukaan. En ole kyseiseltä henkilöltä nähnyt yhtään haastattelua jossa se ei sekoilisi.
Voisi yle katsoa ketä päästää kameran eteen.
Toivottavasti Terho häviää, olisi hauska katsoa millaiselle mutkalle Soinin naama menee.
Toimittajalta jäänyt taustatyö tekemättä. Hyvänen aika mitä sähellystä. No kesäkuussa kuitenkin asiat ovat reilassa. Ylimieliset eliitit poistuvat takavasemmalle.
Ketjun aloittaja on siinä oikeassa, ettei Sampo Terho vastannut kaikkiin toimittajan kysymyksiin. Mutta kun nuo kysymykset olivat lajia: mitä mieltä olette Trumpin politiikasta ja pitäisikö teistä Suomen erota EU.sta, niin istuvan Eurooppaministerin oli varmaan järkevintä olla vastaamatta. Trumpin politiikka on Yhdysvaltojen asia, ja suomalaisen ministerin onkin parasta olla kovin paljon kommentoimatta tuota paitsi, kun se sivuaa suoraan Suomea. Jos Terho Eurooppaministerinä olisi vastannut, että totta kai Suomen tulisi erota EU:sta, niin hänet olisi heti heitetty ulos hallituksesta ja muutkin PS:n ministerit olisivat saattaneet tehdä hänelle seuraa oppositiossa. Jos taas Terho olisi todennut, ettei Suomen kannata pyrkiä siihen, niin hän olisi samalla tunnustanut, ettei hän EU-kriittistä linjaansa kannata ottaa ihan vakavasti. Eipä tuokaan vastaus olisi herättänyt koviin suurta luottamusta häntä kohtaan. Alkuperäinen kysymys oli siis muunnelma teemasta "oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne". Mitä tahansa vastaat, niin häviät.
Kun vertasi tuota haastattelua Jussi Halla-ahon parin viikon takaiseen hastatteluun, niin selvä ero oli havaittavissa toimittajan perusasennoitumisessa. Halla-aho sai viileän objektiivisen haastattelijan, ja Halla-aholla oli varsin hyvin aikaa perustella vastauksensa. Sampo Terhon haastattelija antoi nihkeän suhtautumisensa kohteeseensa näkyä, ja tässä haastattelussa oli kiire. Terhoa syyllistettiin PS:n käytännön politiikasta huomattavasti enemmän kuin Halla-ahoa, mikä oli osittain asiallistakin, koska Terho on toiminut aiemmin PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Mutt haastattelija olisi edes kerran voinut mainita sen, että PS:n eduskuntaryhmä on ollut hallituspuolueista suhteessa yhtenäisimmin hallituksen esitysten takana. Melkoinen saavutus uudelta hallituspuolueelta, ja tietenkin Terholle kuuluu tästä tunnustus. Mutta pj-vaalissa istuva ministeri ja entinen ryhmänjohtaja joutuu ottamaan vastuun PS:n tekemisistä ja myös virheistä kokonaan toisella tavalla kuin Brysselissä toiminut haastaja.
Vesa, hallitusvastuu on ollut kiitettävää luokkaa esim hallintarekisteriasiassa . Kun katsot ministeriaitioon, niin aika usein Sipilä ja Soini kuiskuttelevat ja hymyilevät toisilleen. Soini nauttii ja pitää kiinni SIITTÄ, että takkia ei käännetä. Ne työt tehdään joista on sovittu. Orpo ja Sipilä on saanut myötäilevän hallituskummppanin.
Nyt kun ryhmyriksi saatiin Kankaanniemi, niin galluplukujen nousua ei viherpiipettäjät voi estää.
Toimittajalta oli jäänyt kotiläksyt tekemättä. Hyvänen aika sitä kaveria. Eikä ollut 1. kerta.
Oli kiva katsoa kun Terho vaikutti niin levänneeltä ja hyvin nukkuneelta. Uni olisi varmaan maistunut vieläkin !
Aina kun petossuomalaista haastatellaan se on noloa ja aiheuttaa vain myötä häpeää,työttömien ja duunarien kyykyttäjäministeri Lindströmin pitää saada nähdä kysymykset ennakkoon tai se pelle ei suostu haastatteluun ja silti vielä ei osaa vastata ja tekee itsestään surullisen myötä häpeää aiheuttavan tollon vaikka kuinka toimittajat käsittelisi sitä silkkihansikkain kuten Soinia,tulee mieleen nykyisen presidentin Niinistön hoito ja nykyisen presidentti ehdokkaan Vanhasen hoito Tanja Karpela mieleen tuosta tyhmyydestä mitä Lindström ympärilleen viljelee,siinä on kuin Tanja Lindström,surkeaa ja surullistakin on kuitenkin koko suomen asioista kyse ja tuollaiset tolvanat on siellä päättämässä huh huh.
Eniten Terhon esiintymisessä häiritsivät ne hallitsemattomat naurunpurskahdukset muuten vakavan vastauksen lomassa. Myös Terhon hermostunut hihitys toimittajan puhuessa teki oudon vaikutuksen. Puheenjohtaja-ehdokas Terho taitaa olla jo "viimeisellä rannalla" mitä henkiseen kestävyyteen tulee.