Lapuako on menettämässä osan terveyspalveluistaan?

mnklno

Kauhavalaisilla on käsitys, että he tulevat saamaan sotessa suuremman peruspalvelukeskuksen ja terveyskeskuksen vuodeosaston uudisrakennuksena.

Lapua kuuleman mukaan turvautuu Seinäjoen palveluihin. Lapualta vuodeoastotoiminta näin loppunee?

Etelä-Pohjanmaan sotesuunnitelmassa kaavaillaan vain kolmea terveyskeskuksen vuodeosastoa koko alueelle. Tämä kuulostaa todella hyvältä suunnitelmalta.
Onko se sitten Kauhava, joka saisi yhden näistä nk. akuuttiterveyskeskussairaalasta, on asia, josta ollaan montaa mieltä. Kauhavalta on vain n. ½ tunnin ajomatka Seinäjoelle.

Järkevintä olisi keskittää suurin terveyskeskuksen vuodeosastotoiminta Seinäjolle uudisrakennuksena. Kaikki akuuttihoito tapahtuisi siellä, missä on laadukkaat muut tutkimusmenetelmät mm. rtg ja laboratoriot ja ammattitaitoinen henkilöstö. Akuuttihoidon jälkeen potilas kotiutuisi jatkohoitoon omien kuntien kuntoutusosastolle tai kotiin.

Jos kolme akuuttiterveyskeskusvuodeosastoa mietitään, niin järkevintä olisi ne keskittää esim. Alajärvelle, Kauhajoelle ja sitten suurin Seinäjolle. Laupualta on lyhyt matka Seinäjollle, samoin Kauhavalta. Järviseutulaiset voisivat käyttää Alajärven tk.ta, niin halutessaan.

Tosiasiahan on se ettei joka kyläpahanen tule saamaan terveyskeskuksen vuodeosastoa. Rahat valtiolla ei tule tähän riittämään.
Yksityisten toimijoiden osuutta tässä suunnitelmassa ei ole lainkaan huomioitu. Minkälaisia palveluita sieltä taholta on suunnitteilla tarjota. Huhuja on kuulunut, että Kauhavalle ja Härmiin suunnitellaan melko tehokkaita yksityisen tahon palveluja. Näin vuodeosastohoidon tarvettakin on vaikea tässä vaiheessa arvioida.

33

654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NEUVOTELLENhömpästä
    • kokokepulit

      Pannaan kaikki vaan veroparasiittifirmojen hoitoon. Ihmisten heikkouksilla ja sairauksilla on helppo tehdä bisnestä. Sen ovat kokoomus ja kepukin huomanneet kun niin innokkaasti tätä uudistusta ajavat. Kiittäkää niitä.

      • Rumaa

        Jumalatoonta menoa, sanoo jokaanen järjissäänoleva. Ihimisten sairauksilla hillitöön rahastaminen on ruminta ja ala-arvoosinta puuhaa, mitä voi kuvitella ja nyt meillä on Lapuallakin kovin suositut puolueet tekemässä siitä jokaasen arkipäivää.

        Hävetkää ittenne maanrakohon!

    • Kaupallisuuspelastaa

      Terveyspalvelut on jo menetetty. Lääkriaikoja saa parin viikon päästä.

      • maantietoa

        Aloittajalle: Kauhava on laaja kunta. Paljon muutakin kuin Kva keskusta. Katteleppa kartasta ja mittaile matkat uurestaan. Totta kai tulee sotekeskus. siitä jo sovittu. Lapualaisetki saa käyttää.

      • pössil
        maantietoa kirjoitti:

        Aloittajalle: Kauhava on laaja kunta. Paljon muutakin kuin Kva keskusta. Katteleppa kartasta ja mittaile matkat uurestaan. Totta kai tulee sotekeskus. siitä jo sovittu. Lapualaisetki saa käyttää.

        Kauhavan kauhavakeskustaan ne laajan kunnan palvelut jokatapaukses keskittyy. Johtuu ihan siitä, että kauhavakeskusta on keskeisimmällä paikalla ja on taajamista ainoa joka näyttää edes vähän kuntakeskustalta. Lapuan mukaantulo vain pönkittäisi kauhavakeskustan keskus-statusta.

      • lapuakomenettää
        maantietoa kirjoitti:

        Aloittajalle: Kauhava on laaja kunta. Paljon muutakin kuin Kva keskusta. Katteleppa kartasta ja mittaile matkat uurestaan. Totta kai tulee sotekeskus. siitä jo sovittu. Lapualaisetki saa käyttää.

        Missä on sovittu Sote keskusten sijaintikunnat? Mitä palveluja Lapualle jää?

    • oli.odotettavissa

      Kun katsoo ketkä poliitikot Lapualta ovat olleet mukana, niin asian ymmärtää. Kauhavaa mielistellään Lapuan kustannuksella.

    • kokokeput

      Nyt saatte köyhät, sitä mitä äänestitte. Eli sairaanhoitonne taso tulee huononemaan ja kallistumaan kepun ja kokoomuksen yhteisin ponnisteluin.

    • Tosiseon

      Maantiede on Lapuaa vastaan. Jäämme kaikessa Seinäjoen, Kauhavan, Alajärven ja Vaasan väliin. On selvää, että Lapualle ei Sote-jaossa jää muuta kuin peruspalvelut. Sama tilanne on isojen kaupan yksiköiden sijoittumisessa. Paras olisi liittyä maakuntakeskukseen.

      • nouvotelle-ei-mihkään

      • mihkähäntämävielämenee

      • onhan-niillä-eroja

    • Tuhlaustavastaan

      Ei Lapualla tarvita omaa terveyskeskusta. Srinäjoki parempine resursseineen on sen verran lähellä.

      • kotiseuturakas

        Höpsistä.

      • kalllliiiiiiistaaaaa

        Ja iliman tietysti seinäjoki hoitaa -ylimääräisillään resuseilla, kyllä on jollakin lyhytnäköistä tämä katsantokanta ja vinoutunut luonne.

    • Peräkylänpoika

      Ei Seinäjoen kaupunki sen paremmin kuin Lapuakaan enää jatkossa näitä asioita päätä ja hoida. Vaaleilla valittu maakuntavaltuusto ja sen valitsema maakuntahallitus ratkaisut tekee niiden rahojen puitteissa, mitä valtio antaa. Muutama tuhat ihmistä ja maakunnan tarvitsemat kiinteistöt siirtyvät kunnista maakunnan palkkalistoille ja omaisuudeksi. Yksityispuolen henkilöstö ja tilat kasvaa valinnanvapauden takia ja kun samaan aikaan rahahanat tiukkenevat, niin on helppo nähdä, että entiset kunnalliset toimpisteet eivät kaikki voi jatkaa ainakaan saman tasoisina. Maakuntavaltuuston on ajateltava koko maakunnan väestön tasapuolisia palveluja eli siitä voi päätellä, ettei rakenne voi niin olla, Seinäjoella ja sen lähinaapureissa on kaikki maakunnallinen sotetoiminta.

      • HusMur9

        Se on juurikin näin. Jos nyt jonkinlainen jako pitää tehdä maakunnan sisällä, niin seutukunnittain ne palvelut voisi jakaa. Seutukunnat menee muutenkin todella loogisesti. Järviseutu on oma ryppäänsä nevojen takana. Kuusiokunnat myös samanlainen rypäs. Etäisyyksien puolesta myös Suupohja olisi oma keskittymä. Ja nykyinen Seinäjoen seutukunta, johon kuuluu Seinäjoen lisäksi Ilmajoki, Kurikka, Lapua ja Kauhava, voisi olla sitten omansa. Toki se on aika iso rypäs, mutta kohtuullisen lyhyt ja hyvälaatuinen tieyhteys Seinäjoelle kaikista. Toki entisen Härmänmaan seutukunnan siitä voisi teoriassa irrottaa, jolloin Lapua kuuluisi Kauhavan kanssa samaan ryppääseen. Seinäjoen ryppääseen jäisi sitten Ilmajoki ja Kurikka.

        Joka tapauksessa, 4-5 palvelukeskittymää riittää jatkossa. Riippuen lähinnä siitä halutaanko Härmänmaa irrottaa Seinäjoesta. Toisaalta, miksi pitäisi irrottaa, kerran Ilmajoki-Kurikka samankokoisina samoilla etäisyyksillä kuuluisi kuitenkin Seinäjoen ryppääseen.

        Jos Härmänmaa irrotetaan omakseen, löytyy Lapuan sotepalvelut Kauhavalta. Jos ei, niin Seinäjoelta. Lapuan kannalta tässä ei ole suurta merkitystä kumpaan suuntaan lähteä ajamaan. Enemmän asia huolettaa Kauhavaa.

        Se on kylmä fakta, että Lapualle ei tule jäämään mitään sotepalveluja, koska sijainti ei ole kokonaisuuden kannalta keskeinen. Yksinään Lapua ei tule myöskään säilyttämään omia palveluja, koska aluekokonaisuus on tulevaisuutta. Väkilukua pitää olla reippaammin, tosin sijaintiperusteisesti esim Järviseutu ja Kuusiokunnat lokeroituvat omaan kaukaiseen lokeroonsa, jolloin hieman reilu 20 000 asukasta riittää etäisyysperusteella pitämään sotepalvelut periferia-lokeroissa. Mutta vain jos ryppään taajamat ovat riittävän lähekkäin, eivätkä hajallaan. Ainakin Kuusiokunnissa Alavus, Kuortane ja Ähtäri sijaitsvat melko lähekkäin. Järviseudulla tulee enemmän hajontaa, mutta senkin osalta voidaan puhua selvästä omasta lokerosta, josta on muihin lokeroihin pitkä matka. Suupohjan pelastus on kielimuuri rannikolle, sekä asutuksen keskittyminen Kauhajoelle, sekä pitkä etäisyys muihin suomenkielisiin lokeroihin.

        Seutukunnat kuvastaa melko hyvin niitä lokeroita, joihin alueet toiminnallisesti ja loogisesti kuuluu. Täytyy ottaa huomioon maantiede, tieverkosto, asutuksen keskittyminen pitäjän sisällä, yms. On Lapualla rajaa Alajärven kanssa, mutta toiminnallisesti ne eivät voi kuulua samaan lokeroon, koska kaikki tekijät erottaa ne eri lokeroihin.

        Pahoittelut tästä pitkästä selostuksesta. Mutta näin se vain on.

      • laadukasvuodeosastohoito

        Erittäin hyvä kommentointi!
        Jäin vain kaipaamaan vuodeosastojen sijaintia.
        Jos halutaan vuodeosaston tasokasta hoitoa niin silloin keskittäminen suurempaan yksikköön tulisi tehdä Seinäjoelle.

      • HouseWife10
        HusMur9 kirjoitti:

        Näin se vain on:

        Pohjoismainen hyvinvointivaltio on hävinnyt hallitusohjelmista, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta. Tulokset viittaavat jopa niinkin hiljattain kuin vuosina 2014 ja 2015 tapahtuneeseen muutokseen. Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon liittyvien keskeisten käsitteiden vesittyminen ja poisjättö hallitusohjelmissa on tutkimuksen mukaan tapahtunut kokoomuksen Alexander Stubbin ja keskustan Juha Sipilän pääministeriaikoina.

        http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3511908/Tutkimus Hyvinvointivaltio putosi pois hallitusohjelmista

        Laaja tutkimus: Suomen sairaaloissa (nykyään) saa maailman seitsemänneksi parasta hoitoa.

        http://www.hs.fi/tiede/art-2000005221716.html

    • Eienäämenetettävää

      Tilanne on jo nyt suurinpiirtein sellainen kuin se tulee olemaan jatkossa. Lapualta et saa kiireellisiä lääkäriaikoja. Odottelet kivuissasi pari viikkoa.

    • 5668268

      Kun Kepu putoaa hallituksesta kuin eno veneestä, kääpiömaakunnista luovutaan. Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan palvelut keskitetään kaikki Vaasaan. Se on varmaan hyvä, sillä ei erikoislääkereitä saa pitkin lepikoita sijaitseviin tuppukyliin.

      • nklmsbdi

        Etelä-Pohjanmaa jää siinä tapauksessa yksin.
        Jo nyt rannikkoseutu tekee tiivistä yhteistyötä akselilla Oulu- Kokkola-Pietarsaari-Vaasa-Pori-Turku.

      • Sote.on.niin.kokoomusta

        Lapualaisten ikuinen tappelu johtaa hajaannukseen, jolloin kaupunki jaetaan Kauhavan ja Ässäjoen kesken.
        Niin käy jo nyt Sotessa kun julkinen terveyspalvelu yksityistetään.
        Kirkonkylät ja kalliit turhat raskaat hallintokoneistot ovat liian lähekkäin.

      • kokokepulit
        Sote.on.niin.kokoomusta kirjoitti:

        Lapualaisten ikuinen tappelu johtaa hajaannukseen, jolloin kaupunki jaetaan Kauhavan ja Ässäjoen kesken.
        Niin käy jo nyt Sotessa kun julkinen terveyspalvelu yksityistetään.
        Kirkonkylät ja kalliit turhat raskaat hallintokoneistot ovat liian lähekkäin.

        Kiirehdit nyt aikojesi edelle kirjoittamalla, että julkinen terveydenhuolto yksityistetään. Tähän saakka on vasta puhuttu yhtiöittämisestä ja hämätty kansaa valinnanvapaudella.

      • Kalliit-hallintohimmelit
        kokokepulit kirjoitti:

        Kiirehdit nyt aikojesi edelle kirjoittamalla, että julkinen terveydenhuolto yksityistetään. Tähän saakka on vasta puhuttu yhtiöittämisestä ja hämätty kansaa valinnanvapaudella.

        Lisääntyvä ylisuuri valtionvelka johtuu liian suurista valtionosuuksista joka kuntaan. Siki seuraava hallitus rajusti joutuu karsimaan kuntia.
        Valtiontalous ei kestä satoja päällekkäisiä organisaatioita.

      • Ayn.Rand
        Kalliit-hallintohimmelit kirjoitti:

        Lisääntyvä ylisuuri valtionvelka johtuu liian suurista valtionosuuksista joka kuntaan. Siki seuraava hallitus rajusti joutuu karsimaan kuntia.
        Valtiontalous ei kestä satoja päällekkäisiä organisaatioita.

        Haiskahtaa talousliberaalilta propagandalta, jonka kokoomuksen rivijäsenetkin ovat nielleet siimoja myöten.

    • Naulankantaan

      Maakuntalainsäädäntö on Kepulta ovela tapa saada kuntaliitoksia aikaan aivan vapaaehtoisesti. Maakuntavaaleilla valituissa valtuustoissa ei maakuntakeskusten lähinaapureiden asukkaiden edustus pysty olemaan kovinkan suuri ja päätöksiä niin sote-asioissa kuin 2.asteen kouluasioissa ym tehdään koko maakunnan kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Se johtaa ympäryskuntien alueella olevien palvelupisteiden sulkemiseen tai palveluvalikoiman supistumiseen nyt ensin soteasioissa ja perässä tulevat mm lukiot. Palvelupisteet ovat maakuntakeskuksessa ja lisäksi etäämpänä olevissa alakeskuksissa kuten Kauhajoki, Kauhava jne. Parin vaalikauden jälkeen on luonnollista purkaa myös kunnallishallinnon himmelit ja ympäryskunnat liittyvät yhteen maakuntakeskuksen kanssa. Ovela suunnitelma.

    • Eilääkärinodottelua

      Terveyskeskuksen palvelut suoraan keskussairaalaan, jossa erikoislääkärit valmiina. Lapualla riittää lääkärin puhelinpalvelu.

    • Tarkkapaikka

      Taitaa mennä Sote eilisten valintojen takia uusiin puihin.

      • arvomaailmasekin

        Ei mikään Tarkkapaikka vaan aivan selvä tapaus Sote siirtyy hamamaan tulevaisuuteen? Tuleeko koskaan??? Meillä on paljon tärkeämpää hoitamista nimittäin tuo AMERIKKA kuntoon??????

    • Kipulias

      Voi saatana, mene hoitoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1478
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe