J.Hämeen-Anttila kuin mato koukussa !

suuri arabien ystävä,ja varsinkin terroristien,j.hämeen-anttilakin aamu-tv;ssä kiemurteli kuin mato koukussa,kun keskusteltiin irakin vaalituloksesta.
hämeen-anttila,arbiankielen ja -kulttuurin professori,oli hämmästynyt vaaliaktivisuudesta ja koetti epätoivoisesti löytää vaalituloksesta jotain negatiivista maalaillen irakin tulevaisuuden mäkymiä jokseeenkin heikoiksi.

hämeen-anttilan mielestä KUKAAN ei olisi uskonut äänestysprosentin lähentelevän edes 50 prosenttia.
eipä niin. vastahan vajaa kk. sitten tämä samainen professori ja arabien asiantuntija(kai ainoa suomessa,kun on jokaisessa YLE:n propagandalähetyksessä!) eräässä paneelissa 'tiesi' ennustaa vaalien jopa siirtyvän jonnekkin syksyyn ja silloinkaan ei irakilaiset osallistuisi kovinkaan aktiivisesti vaaliuurnille.
hämeen-anttila piti valitettavana sunnien n.10% osallistumisaktiivisuutta ja näki tämän protestina ns. miehittäjiä kohtaan.
vieläkään herra ja ylhäisyys ei halunnut myöntää sunnien äänetysaktivisuuden johtuneen joistain muista syistä,kuten ent. saddamin kannattajien,al qaidan ja muiden rikollisjoukkioiden terrorista ja pelosta sekä uhkailusta ko.sunnialueilla.

kuinkahan moni olisi suomessa uskaltautunut äänestyspaikoille jos olisi ollut pelko tulla räjäytetyksi ilmaan,tai muuten tapetuksi jos menee äänestämään? siinäpä 'asiantuntija' hämeen-anttilallekin pohtimista.

aivan hyvällä syyllä voidaan pitää irakin äänestystulosta todellisena demokratian voittona ja samalla myöskin Yhdysvaltojen ajaman irak-politiikan onnistumisena.

j.hämeen-anttilan olisi ollut hyvä käydä tällä maailman menoa palstalla ja huomata kuinka eräät henkilöt tiesivät vallan muuta irakin tilanteesta kuin herra ja professori itse - asiantuntija - !
11582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä risoo aina kun näkee sen Hämeen-Anttilan sössöttämässä TV:ssa.
Eikö tosiaankaan Suomesta löydy todellista ja puolueetonta asiantuntijaa kun pitää aina turvautua tähän samaan paskanpuhujaan.

Niinpä niin, tosiaankin aiheellinen kysymys tämä:Kuinka moni suomalainen oliskaan äänestänyt henkensä kaupalla kuten tekivät irakilaiset?

Äänestä

Keitä tarkoitat ?

Äänestä
  • Iron Mikeä : Hahha haha haa haa heh heh hee... häntähän minä tarkoitin !

    Äänestä

Mikä vitsi,vai Usan onnistutta irakpolitiikkaa,salli minun nauraa sekin luuseri!

Äänestä

Hämeen-Anttila on paras islam ja arabi asiantuntija tässä maassa.

Äänestä
  • ainoa ja paras,keitä ne muut ovat? valaise tyhmää:).
    paras kyllä Yleisradiolle.

    Äänestä

  • epäilijä- kirjoitti:

    ainoa ja paras,keitä ne muut ovat? valaise tyhmää:).
    paras kyllä Yleisradiolle.

    "paras,keitä ne muut ovat?"

    Niinpä. Ei ole parempaa näkynyt. Joku dosentti joskus...

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    "paras,keitä ne muut ovat?"

    Niinpä. Ei ole parempaa näkynyt. Joku dosentti joskus...

    Heikolla tasolla on sitten parhaankin tietämys kun noinkin paljon erehtyi "pääaineessaan" :) !

    Tällä palstalla maallikotkin olivat Hämeen-Anttilaa viisanpia :) !

    Äänestä

  • Veksi H kirjoitti:

    Ainakin osa Maailman menoa palstalla tiesi Häme.Anttilaa paremmin.
    Nyt näyttää alkaneen jälkipyykki,niin Irakissa kuin täällä Maailman menoa palstallakin.

    Riepotuksen kohteena näköjään ikuinen hävijäjä I.Mike.

    Äänestä

  • Veksi H kirjoitti:

    Heikolla tasolla on sitten parhaankin tietämys kun noinkin paljon erehtyi "pääaineessaan" :) !

    Tällä palstalla maallikotkin olivat Hämeen-Anttilaa viisanpia :) !

    Hämeen-Anttila ei ole vaaliasintuntija.
    Eiköhän se ole tarmo ropponen :)

    Äänestä

Viime viikolla Hämeen-Anttila veikkasi äänestyprosentiksi hieman yli 50%:a.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Himalajan Kani kirjoitti:

suuri arabien ystävä,ja varsinkin terroristien,j.hämeen-anttilakin aamu-tv;ssä kiemurteli kuin mato koukussa,kun keskusteltiin irakin vaalituloksesta.
hämeen-anttila,arbiankielen ja -kulttuurin professori,oli hämmästynyt vaaliaktivisuudesta ja koetti epätoivoisesti löytää vaalituloksesta jotain negatiivista maalaillen irakin tulevaisuuden mäkymiä jokseeenkin heikoiksi.

hämeen-anttilan mielestä KUKAAN ei olisi uskonut äänestysprosentin lähentelevän edes 50 prosenttia.
eipä niin. vastahan vajaa kk. sitten tämä samainen professori ja arabien asiantuntija(kai ainoa suomessa,kun on jokaisessa YLE:n propagandalähetyksessä!) eräässä paneelissa 'tiesi' ennustaa vaalien jopa siirtyvän jonnekkin syksyyn ja silloinkaan ei irakilaiset osallistuisi kovinkaan aktiivisesti vaaliuurnille.
hämeen-anttila piti valitettavana sunnien n.10% osallistumisaktiivisuutta ja näki tämän protestina ns. miehittäjiä kohtaan.
vieläkään herra ja ylhäisyys ei halunnut myöntää sunnien äänetysaktivisuuden johtuneen joistain muista syistä,kuten ent. saddamin kannattajien,al qaidan ja muiden rikollisjoukkioiden terrorista ja pelosta sekä uhkailusta ko.sunnialueilla.

kuinkahan moni olisi suomessa uskaltautunut äänestyspaikoille jos olisi ollut pelko tulla räjäytetyksi ilmaan,tai muuten tapetuksi jos menee äänestämään? siinäpä 'asiantuntija' hämeen-anttilallekin pohtimista.

aivan hyvällä syyllä voidaan pitää irakin äänestystulosta todellisena demokratian voittona ja samalla myöskin Yhdysvaltojen ajaman irak-politiikan onnistumisena.

j.hämeen-anttilan olisi ollut hyvä käydä tällä maailman menoa palstalla ja huomata kuinka eräät henkilöt tiesivät vallan muuta irakin tilanteesta kuin herra ja professori itse - asiantuntija - !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu