On taas kesäkuskit liikenteessä, varokaa

3 kertaa saanut viikon sisään jo väistää huolimatonta kaistanvaihtajaa, ehkä huonoa tuuria
mutta enpä usko. Ainakin yhden kuskin kohdalla voi todeta että joko akka oli kännissä tai sitten nuori neito oli niin hermostunut.

Tänään meinasi saada jonkun virulaisen pajeron keulaan motarilla, pyyhkäisi edestä muutama sentin päästä, koukkaisn vähän oikealle ettei osu..

Johan näitä on uutisoitukkin, eilen kaksi päätietä liikenne seis ja tietysti ruuhka-aikaan, tai siis useammillakin kun kertyyhän sitä ruuhkaa.
0109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


corsat.ja.citikat kirjoitti:

3 kertaa saanut viikon sisään jo väistää huolimatonta kaistanvaihtajaa, ehkä huonoa tuuria
mutta enpä usko. Ainakin yhden kuskin kohdalla voi todeta että joko akka oli kännissä tai sitten nuori neito oli niin hermostunut.

Tänään meinasi saada jonkun virulaisen pajeron keulaan motarilla, pyyhkäisi edestä muutama sentin päästä, koukkaisn vähän oikealle ettei osu..

Johan näitä on uutisoitukkin, eilen kaksi päätietä liikenne seis ja tietysti ruuhka-aikaan, tai siis useammillakin kun kertyyhän sitä ruuhkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu