Netin palstoilla käytävään keskusteluun, jota myös vihapuheeksi kutsutaan, pistetään kovasti paukkuja. Palkataan lisää netti/vihapoliiseja suitsimaan kansalaisten sananvapautta. Sen sijaan muslimiterroristien vihateot eivät aiheuta esimerkiksi mediassa ja politikoissa samanlaista huolta.
Kumpi pahempi, vihapuhe vai vihateot?
jokin_mättää
360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Risikko ei pidä tekoja niin pahana kuin puheita.
Elämme aivan täysin poliittisen hölpähdyksen aikakautta jonka taustavaikutuksista voi aina tehdä omanlaisensa johtopäätöksen tuntemiensa faktojen pohjalta, jos vain on esiintuomisellaan varmistunut myös muiden huomioon otettavien yhteyksien täysivaltaisista riippumattomuuksista kontekstien ollessa puoleettomassa linjassa myös -sanomattomien- käsitteiden kanssa. Näin ollen on sanomattakin selvää, että suhahtavien simpanssien kivespusseissa voi hyvinkin olla karvapäällysteistä tehty peite.
Politikot pelkää että heidän tekosensa tulevat julkisuuteen se on pahempaa kui fyysinen väkivalta.
Annoin 10 vuotta sitten erään ministerin käteen paperin jossa kerroin väärin laadittujen lakien aiheuttama kurjuus ei ole kuulunut mitään kurjuus jatkuu muutamissa kohdin vieläkin.