" 17 Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. 18 Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, 19 ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät. " Ef. 3:17-29
"Nämä sanat ovat osa ns. apostolista Isä meidän -rukousta, jossa apostoli Paavali rukoilee efesolaisten puolesta, että taivaallinen Isä antaisi heidän voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta heidän sydämissään.
Ja mitä siitä olisi seurauksena?
Se, että he juurtuisivat ja perustuisivat rakkauteen, voisivat käsittää rakkauden suuruuden ja syvyyden, oppisivat tuntemaan Kristuksen rakkauden ja tulisivat täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. ".
Lähde: Lauri Pohjanpää: Ylentäkää sydämet
"Nämä sanat ovat osa ns. apostolista Isä meidän -rukousta, jossa apostoli Paavali rukoilee efesolaisten puolesta, että taivaallinen Isä antaisi heidän voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta ja Kristuksen asua uskon kautta heidän sydämissään.
Ja mitä siitä olisi seurauksena?
Se, että he juurtuisivat ja perustuisivat rakkauteen, voisivat käsittää rakkauden suuruuden ja syvyyden, oppisivat tuntemaan Kristuksen rakkauden ja tulisivat täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä. ".
Lähde: Lauri Pohjanpää: Ylentäkää sydämet
Vastaukset 17
Vanhimmat
Usko ja rakkaus, millä niitä todistaa kenellekään?
Miksi rakastamme jotain tai miksi uskomme johonkin?
Mikä "sieluamme" koskettaa, sykähdyttää?
Ehkä on vain niin että uskomme, mitä haluamme uskoa.
On kun nämä kuuluisivat "dimensioihin", joita ei tunnusteta,
joiden lakeja ei tunneta ja hyväksytä, kun kaiken on oltava tieteellisesti todistettavissa; käsin kosketeltavaa, silmin nähtävää.
mutta meillä on myös "sielun silmät", hengelliset silmät.
Nämä hengelliset silmät ovat Pyhän Hengen lahja uskoville. Vain Pyhän Hengen avulla ja voimassa voimme ymmärtää. Ymmärtää mitä rakkaus on - ymmärtää mitä totuus on. Ymmärtää, että rakkaus on Jeesus - ymmärtää, että totuus on Jumalan sana, Raamattu.
2 Korintolaisten 5:14 "Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä..."
Tämä jae on käännetty monella tavalla ja mikä niistä on oikea? En tiedä!
Joka tapauksessa, moni joka lukee Raamattua, Kristuksen toimintaa,
tuntee olevansa pakotettu puhumaan siitä toisille.
Toimii kuin rakastunut yleensä toimii, eläen "toisessa maailmassa"!
Luin Lauri Pohjanpään runoja viime yön netistä.
Mietin, miten vaikeaa nykynuoren on tänään uskoa Jumalaan, Raamattuun.
Moniko luokkatovereistani uskoi? Olin ainoa kaikkina kouluvuosina eri kouluissa.
Vasta aikuisena tapasin pari heistä, jotka olivat aktiiveja kristillisyydessä.
Kuitenkin hyväntekeväisyystyö on monimuotoista - ollut aina.
Lähetystyöntekijät ovat aina lähteneet oman henkensä uhalla julistustyöhön.
Kristushan sen työn maan päällä aloitii, opetuslapset siihen valmensi.
Hän odottaa seuraajiensa jatkavan jutistustyötä Jumalan Valtakunnasta rakkauden hengessä. Monia Kristuksen rakkaus vaatii puhumaan...
Vaikka emme puhuisi mitään, niin olemuksemme - tapamme - hymymme - myötätuntomme - sanamme, vaikka ne eivät olisikaan uskonnollisia - arvomaailmamme - ihmisyytemme - rakkautemme - anteeksiantomme - kaikki mitä meissä on, kertovat siitä, mitä me olemme - kuka asuu sisällämme. Nuorempana kerroin hiljaa salaisuuden ystävälleni uskoon tulostani, mutta hän ei ymmärtänyt sitä. Nyt vanhempana olen kertonut avoimesti ja rohkeasti uskostani - avoimuus on saanut aikaan kunnioitusta - joskus pilkkaa, mikä ei ole tuntunut missään. Sen jälkeen olen saanut huomata, etten ole ollut milloinkaan yksin - joukossa on aina muitakin, jotka ajattelevat samalla lailla - jotka rakastavat Jumalaa. :))
Niin tosiaan, eihän siihen sanoja tarvita!
Muistan, miten katsoin perheen kanssa elokuvaa TV:stä.
Siinä maatalon tytär oli polvistuneena alttarin eteen kirkossa.
Hän rukoili kyynelehtien.
Seurasin sitä eläytyen ja oli kuin salama olisi iskenyt lävitseni.
Se ei ollut tietoista vastaanottoa, ajatuksella myötämistä, vaan
alitajuisesti jokin kosketti jotain jo "olevaa" sisimmässäni.
Äitini herkkänä ihmisenä havaitsi sen ja sai raivokohtauksen!
Hän huusi epätoivoisesti, sillä hän tiesi menettäneensä minut "uskonnon ansaan". Olin kuin yllätetty käsi kakkupurkissa.
Se ei ollut tietystikään ratkaisevaa uskoon tulemisesta,
vaan "todistus" sanoitta toistenkin todettavasi.
Psykiatrit laskevat uskon " mielisairaudeksi" - äitini hulluudeksi.
Siitä lähtien hän on kutsunut minua hulluksi aina hautaansa asti.
"Sä olet hullu!" on hänen vakiototeamuksensa minusta kaikessa.
Vanhempani olivat valistuneita, lahjakkaita, kyvykkäitä, älykkäitä.
Se oli hirveää heille nähdä lapsensa putoavan uskonnollisuuden
tyhmyyksien pohjattomaan syöveriin. Minun kävi niin sääliksi heitä.
Lauri Pohjanpää kirjoitti runon rammasta Kaarinasta.
Löysin sen samoihin aikoihin. Samaistin itseni rampaan Kaarinaan,
joka kulkee kolistellen kainalosauvoillaan, yksinäisenä kartanossa.
Oli kuin olisin nähnyt oman elämänkulkuni jo 9-vuotiaana.
Olen ollut suvussani se hullu-piika, jolle kuitenkin uskottiin lapset!
Vasta 19-vuotiaana kykenin itse päättämään, mitä uskoin, ajattelin.
Mutta en kykene todistamaan mitään itselleni tai muille.
Vihreitä silmiä ei saa muutettua sinisiksi luonnollisesti.
Sitä on, mitä on saanut...
Usko Jeesukseen on hullutus maailman silmissä. Se on ollut sitä Jeesuksen aikana ja sen jälkeen. Se on sitä tänään ja tulee olemaan myös huomenna. Sen voi nähdä myös täällä jumalattomien kommenteista - jatkuvasti. Aivan kuin sanoilla: hullu ja tyhmä olisi jotain merkitystä muille kuin heille itselleen - heidän epävarmalle egolleen. Tai ehkä joillekin muille - heidän kaltaisilleen. Sanat ja ivat ovat tarkoitettu meille - minulle, mutta ne eivät merkitse mitään - eivät yhtään mitään. Meillä on jotain sellaista, jota heillä ei ole. He eivät ymmärrä sitä - he eivät pysty selittämään sitä - eivät omassa viisaudessaan - eivät toisten viisaudessa. Se viisaus on salattu - salattu Jumala, joka on ilmoittanut meille itsensä Pyhän Henkensä kautta.
En olisi vaihtanut vanhempiani toisiin! Oli suuri etu olla heidän lapsenaan.
Rakastin myös sisaruksiani ja opin, että rakkaus pelastaa mielisairauksilta.
Vanhempani näkivät monia epäkohtia, joita en itse tajunnut.
Itsekin olen nähnyt Jumalan raakana ja omia lakejaan rikkovana!
Mutta sinähän palautit minut tähän "autuuden tilaan" osoittamalla Raamatussa esitettyjen ennustusten toteutuneen sillä tavalla.
Nyt en kykene millään murisemaan käärmeissäni samasta asiasta!
Vaikka kuinka ajttelen, että Jumala on raaka"silmä silmästään" jne..
Lapsena tosin pelästyin äidin epätoivoista huutoa hulluudestani , mutta ajattelin: en ole tahallani vahingoittanut itseäni tai muita.
Se antoi jonkinlaisen mielenrauhan. Hyväksyin tilani.
Myöhemmin tunsin Jumalan ohjauksenn, kun tulin kosketuksiin uskovien ihmisten kanssa, jotka toteuttivat käytännössä hyväntahtoisuutta.
Rukousvastauksia saan tänäkin päivänä. Ohjausta pvä:n tapahtumissa.
Vanhempani ja sisarukseni auttoivat minua aikuisena käytännön asioissa.
Mutta meidän välillämme ei ole koskaan ollut "samaan hiileen puhaltamista".
Tavoitteemme ja pyrkimyksemme eroavat.
Markus 10:28-30 Jeesus lupaa, ettei kukaan menetä sukulaisiaan ja omaisuuttaan saamatta satakertaisesti takaisin ja ikuista elämää lisäksi.
Kuitenkin se rakkaus, jota tuntee sukulaisiaan kohtaan eroaa rakkaudesta uskonveljiin, eikä sitä jätettyä kaipausta korvata yhteisellä päämärällä.
Mutta on oltava itselleen uskollinen ja omille arvoilleen.
Meillä on keskinäinen kunnioitus ja lämpö, kuten on ollut aina.
Ajattelen kai joka päivä, miten tapaan pois nukkuneet sukulaiseni.
Missä asun, mitä heille tarjoan, miten on rauha maassa ja hyvä thto.
Kunnioitus on tärkeää - kunnioita isääsi ja äitiäsi. Sama kunnioitus puolisoa kohtaan, kunnioitus tietenkin Jumalaa kohtaan. Niin, ne rakkaat, kaikista läheisimmät ihmiset, vanhemmat, puoliso, lapset. Rakkaus, se on sittenkin kaikista tärkeintä. Rakkauden voima ilmenee siinäkin, että ei tuomitse toista. Annetaan rakkauden asua meissä, ja rukoillaan, että se vetäisi rakkaitamme Jumalan puoleen. Kiitetään Jumalaa näistä lahjoistamme. Uskovaiset ystävät ovat Jumalan lahjoja hekin. Heidän kanssa voi aina rukoilla yhdessä, he rukoilevat myös puolestamme, vilpittömästi. Jeesus rukoilee puolestamme. Totta on tuokin Raamatun sana, että saamme moninkertaisesti takaisin Jeesuksessa Kristuksessa!
Sait taas oikaistua minua!
En ole arvostanut riittävästi ystäviäni.
Kuitenkin Jumala on pitänyt heidän kauttaan minusta huolta monella tavalla!
Ollut hyvää seuraa, vaikkevat he nyt olekaan aina minua huvittamasssa ;-D
Olen saanut käytännöllistä apua, vaikka haluan selviytyä yksin. Itte, itte!
Yhteisellä rukouksella on erilainen vahvistus kuin yksin rukoilemalla.
Mutta minusta huokuu sellainen "älä tule lähelle" henki jo lapsena.
Sen näkee selvästi valokuvistakin. Toiset hymyilevät valokuvaajalle.
Minä katselen lentävää lintua ja humisevaa mäntyä - toisessa muailmassa!
Mielelläni olisin vaihtanut vanhempani toisiin, ei uskoviin vanhempiin.
Elämä ahdasmielisessä uskonnollisessa ympäristössä oli yhtä helvettiä. Voi kunpa olisin saanut valita vanhempani!
Koko nuoruus meni pilalle niiden kiihkouskovaisten vanhempieni kanssa. Heille vain Raamattu edusti totuutta. Se oli hirveää, kun joutui iltaisin ja aamusin olemaan hartauksissa mukana ja teeskennellä uskovaa. Yököttää näin jälkikäteen. Koko se kodin ilmapiiri oli raskasta ja synkkää Ellen Whiten ja Raamatun ihannointia. Aivan hirveää olla sellaisessa kodissa.
Joka lauantai piti sonnustautua pyhävaatteisiin ja lähteä kirkkoon. Aivan kamalaa oli jo viikolla ajatella, että se lauantai oli tulossa. Se oli kidutusta, yhtä helvettiä.
Sitten siellä seurakunnassa oli niitä kyttääviä yksinäisiä akkoja, jotka hapan ilme naamalla kyttäsivät, ettei vain aiheuta liikaa häiriötä omalla olemisellaan. Aivan hirveän painostava ja ahdas ilmapiiri siellä kirkossa. Koko ajan vain yritti keksiä jotain, millä saisi ajan kulumaan ja pääsisi pian pois.
Oli kuin taivaaseen olisi päässyt, kun painoin kodin oven viimeisen kerran kiinni ja aloitin työt toisella paikkakunnalla. Hyvin harvoin enää sen jälkeen kävin kotona. Keksin aina jonkun syyn olla tulematta. Vanhempani kävivät välillä katsomassa, mutta teki mieli päästä heistä pian eroon.
Kun kuolema sitten korjasi aikanaan vanhempani, niin en todellakaan jäänyt heitä kaipaamaan.
Oli helpottavaa päästä heistä lopullisesti eroon. Toivottavasti he itsekin sen ymmärsivät ja kärsivät myös siitä. Minun suhteeni vanhempani olivat kodista lähdön jälkeen hyvin kylmät ja toivoin mielessäni, että he saivat kohtalostaan kärsiä. Halveksin vanhempiani. Olisi ollut jopa parempi, että en olisi edes syntynyt, koska synnyin väärään kotiin.
Anteeksi vähän tyhmä kysymykseni, mutta oletko nyt onnellinen?
Hyvä "Pettynyt vanhempiini"! Ymmärrän varsin hyvin tilannettasi.
Minäkään en halua, että minulle aletaan tuputtamaan mahtipontisesti tai pakottamalla mitään asiaa, eikä ainakaan uskon asiaa.
Usko on jotain, mikä tapahtuu omassa sisimmässään ja sen jälkeen
on itse alettava perustelemaaan, kasvattamaan, hoitamaan.
Kukaan muu ei voi sydäntä avata kuin Jumala.
Apostolien teot 16:14 "Ja eräs Lydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, Jumalaa pelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja
HERRA AVASI HÄNEN SYDÄMENSÄ OTTAMAAN VAARIN SIITÄ,
mitä Paulus puhui."
Johannes 6:44 "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt vedä häntä..." Jeesuksen sanat kuulijoilleen.
Luukas 24:45 "Silloin HÄN AVASI HEIDÄN YMMÄRRYKSENSÄ KÄSITTÄMÄÄN KIRJOITUKSET." Jeesus auttoi opetuslapsiaan.
Tässä oli pari perustelua, jotka osoittavat, että
Usko on Jumalan ja ihmisen henkilökohtainen kanssakäyminen.
Sinua ei Jumala ole vielä henkilökohtaisesti puhutellut vai onko?
Oletko löytänyt toisen yhteisön, missä ruokkia hengellisyyttäsi?
"Pettynyt Vanhempiini", minun on pätkittävä vastaukseni, kun kone reistailee. Luulen, että sinunkin vanhempasi olivat kokeneet sodan.
Kärsineet puutetta, eläneet rajoittuneissa koulutusmahdollisuuksissa.
Tunteneet epävarmuutta tulevaisuudesta ja saaneet taistella omasta olemassaolostaan. Vai olivatko he nuorempia?
Nauttivatko he jo itsenäisen Suomen mahdollisuuksista kehittää itseään?
Minä ihailin vanhempieni rohkeutta "Venäjän Karhun" puhaltaessa niskaan.
Ihmettelin, miksi heidän vanhempansa tunsivat itsesääliä sodan jaloissa eläessään.
Lapset tulivat tavallaan orvoiksi; isä rintamalla, äiti tehtaassa, lapset maalla sukulaisilla poissa kaupungista ja pommituksista.
Kaikki tämä sai minun sukulaiseni kekseliäiksi, käteviksi, kyvykkäiksi.
Erikoisesti ihalin isovanhempaani, joka jätti tanssipaikat uskonnollisten esitelmien ja hyväntekeväisyystyön ottaessa huvituksien paikan.
Kuinka ihminen voi tuntea itsesääliä, kun ahdistava tilanne auttoi häntä itsenäisyyteen ja toisten ihmisten huomioimiseen ja auttamiseen!
Voiko ihminen enempää toivoa elämässään?!
Luulen sinunkin vanhempasi olleen näitä samanaikaisia suomalaisia.
Vallihaudoissa ateistit hupenevat kummasti.
Siellä huudetaan Jumalaa avuksi - tai tunnustetaan Hänet kiroamalla.
Sinun vanhempasi olivat itsenäisesti ajattelevia, koska eivät passiivisesti olleet mukana perityssä luterilaisuudessa, yleisissä perinnäistavoissa.
En ole tutustunut Ellenin terveysoppeihin, mutta minulla on lukuisia terveyskirjoja ja pidän velvollisuutenani hoitaa itseäni.
Ellen tunsi vastuukseen jakaa oman aikansa tietoa hyvinvoinnista.
Mutta ennen kaikkea vanhempasi tunsivat suuren vastuun Jumalan edessä.
He pitivät saamaansa lasta Jumalan lahjana, omaisuutena, josta Jumala oli maksanut suuren hinnan Esikoispoikansa uhrilla ihmisen syntien edestä.
Sinun vanhempasi yrittivät parhaansa mukaan syöttää, vaatettaa sinut.
Mutta tärkeää heille oli varata sinulle hengellinen ravinto!
Sait aloittaa päiväsi aamuhartaudella ja lopettaa Jumalan suojelua pyytämällä.
Psalmi 24:1 "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne,
jotka siinä asuvat."
Vanhempasi voivat olla hyvällä omallatunnolla Jumalan edessä.
"Pettynyt vanhempiini", helpotit minun huonoa omaatuntoani.
Olen tuntenut syyllisyyttä, että en puhunut Raamatusta enempää sisaruksilleni ja vanhemmilleni.
Mutta he sanoivat, että olen aina ollut heidän tukenaan ja käytettävissään vaikeuksien kohdatessa.
Uskontoverini olivat huolissaan omista lapsistaan heidän aikuistuessaan.
Lapsina he olivat ahkerasti mukana uskonnollisissa riennoissa.
Itsenäistyessään lapset kieltäytyivät seuraamasta vanhempiaan.
Muuttivat toiseen kaupunkiin opiskelemaan ja menivät työhön.
Muuttivat toiseen maahan ja menivät naimisiin toiseen uskontoon kuuluvan kanssa. Tai elävät avosuhteessa, sillä hääkuvia ei ole olemassa.
Sanoin ystävättärelleni, ettei Jumala ja Jeesus pakota ketään luokseen.
Jeesus tuomitsi fariseukset, jotka teeskentelivät olevansa muuta kuin olivat.
Valheelle rakennettu ei kestä.
Sanoin, että heillä on hyvät suhteet lapsiinsa, jotka kykenevät olemaan rehellisiä vanhemmilleen jo nuorina.
Ei ole enää huonoa omaatuntoa, että sanoin tämän hänelle.
"Pettynyt vanhempiin", toivoit, että vanhempasi olisivat kärsineet,
koska sinä jouduit kärsimään heidän kasvatuksessaan.
Vakuutan sinulle, että vanhempasi kärsivät! Olivat ahdistuksessa!
He näkivät sinun haluttomuutesi ja "oksennuksesi", jolle et voinut mitään.
He miettivät mitä he tekivät väärin ja mitä heidän olisi sen sijaan pitänyt tehdä.
Jos ei pidä puurosta, niin sen oksentaa. Minä oksensin ruispuuron.
Vanhempana siitä tuli mielipuuroani.
Mutta lapsena en sitä kestänyt, kuten sinä et kestänyt uskontoa.
Me voimme antaa vain siitä, mitä olemme itse saaneet.
Vanhempasi antoivat siitä, mistä heillä oli antaa.
He eivät pitäneet itsellään omaansa, vaan jakoivat omastaan sinulle.
Mitä muuta vanhemmat voivat tehdä?
Voit ottaa omista elämänkokemuksistasi opiksi ja
olla nyt mieleisesi vanhempi omille lapsillesi.
Minun sisareni oli vähän aikaa mukana uskonnollisissa menoissa ja
nyt hän suojelee lapsiaan kaikilta uskonnollisilta haihattelijoilta.
Teetkö sinä samoin - raviten lapsiasi henkisesti tieteillä, taiteilla?
Olenpa iloinen, että asuvat toisessa kaupungissa!
Avioeroineen, avosuhteineen, huvitteluineen.
Se koulutuskaan ei tunnu tuovan onnellista, rikasta elämää!
Minä en halua luiskahtaa siihen saastaan!
"Pettynyt vanhempiin", kiitos, että muistutit minua, miten sitä voi vaikuttaa toisiin vain istumalla happamesti kyräillen ja vaanien toista ihmistä.
En ole ollut koskaan mikään "ilopilleri" kenellekään.
Kun menen uskonnollisiin tilaisuuksiin - tai kouluun, kursseille,
tapaan vetäytyä mahdollisimman kauas toisista, mielellään toisten taakse.
Siten saan omaa tilaa ja rauhaa keskittyä ajankohtaiseen.
Tai jos on jotain tylsää menossa, puuhailen omiani mielikuvituksessani.
Jos ei Esitelmä miellytä, niin sepustelen omia muistiinpanojani Raamatun viime sivuilla olevilla sanalistoilla.
"Pettynyt vanhempiin", olet itsenäistynyt varhain ja sinulla on kaikki mahdollisuudet edessäsi. Voit jo varhain luoda mielesesi elämän.
Toivottavasti olet tyytyväinen vapaudessasi ja valinnoissasi.
Katson, että meillä on fyysiset, psyykkiset ja hengelliset tarpeet.
Hengelliset tarpeet voi tyydyttää varmasti ilman järjestäytynyttä uskontoa.
Henkiset tarpeeni erotan hengellisistä tarpeista.
Henkiset tarpeeni tyydytän taiteilla eri muodoissa.
Suurimmat taiteilijat ovat kummasti saaneet inspiraatiota - uskonnoista!