Ilmastonmuutos

säämies2017

Tämä ns. ilmastonmuutos johtuu yksinomaan siitä, että maapallolla on liikaa ihmisiä. Tilanne muuttuu koko ajan pahemmaksi ja kukaan ei tee mitään tämän hirveän väestöräjähdyksen hillitsemiseksi.

35

481

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todennäköistä

      Puutuit kiellettyyn asiaan. Olet täysin oikeassa, mutta jostain syystä tästä ei puhuta. Olettamus on että jokin pandemia tai vastaava luonnon ilmiö korjaa asian jossain vaiheessa. Kohta joitakin lääkkeitä ei voi käyttää kun taudit ovat kehittäneet niitä vastaan vastustuskyvyn. Sitten luonto hoitaa. Kun jossain päin maailmaa tämä homma repeää tulee matkustuskiellot kunnes suuri pandemia on ohi.

    • eimäärävaanlaatu

      Länsimaiset ihmiset kuluttavat keskimäärin moninkertaisesti maapallon resursseja verrattun kehitysmaiden ihmisiin. Länsimaisille ihmisille kaupat pursuavat elintarvikkeita joista suuri osa kuskataan lopulta kaatopaikalle. Länsimaiset ihmiset syövät kymmenien kehitysmaalaisten edestä ruokaa, joka näkyy valtavana lihavien määränä. Sitten itkevät netissä, että miten heidän tahdonvoima ei riitä mässäilyn lopettamiseen. Samaan aikaan joku afrikkalainen nälissään tuijottaa kuivaan saviastiaansa ja miettii mistä saa seuraavan niukan ateriansa?

      Maapallon mittakaavassa se "kehittynein väestönosa" kuluttaa ja saastuttaa maapalloa eniten. Eivät ne savimajoissa kyyhöttävät ihmiset vaikka heillä kymmeniä lapsia olisikin.

      Ja tehdäänhän asialle kokoajan jotain, sillä länsimaissa syntyvyys on maailman kolkista alhaisinta.

      • biol.jaterv.tieteenmaist

        ainoa apu onkin että ihmiset lopettavat lasten tekemisen ja kehittävät tahdon-
        voimaansa.Ihminen on sitä mitä syö, joten älkää tosiaankaan tulko nettiin parkumaan
        omaa rumuuttanne. Luonto- ja ympäristöasiat ovat tärkeimmät. Kun pelastatte luonnon ja
        ympäristön pelastatte myös itsenne ja siitä alkaa todellinen onni.


      • Häpeäisit.edes

        Hyvin on kulttuurimarksistien aivopierut sinuun uponneet, täytyy myöntää. Kun ei mistään asioista mitään tiedä eikä viitsi ottaa selvää, uppoaa mikä tahansa paska tyhjään päähän, mikä on omassa puheenvuorossasi perusteltu.


      • Uppovoi

        Häh?


      • Sylki
        biol.jaterv.tieteenmaist kirjoitti:

        ainoa apu onkin että ihmiset lopettavat lasten tekemisen ja kehittävät tahdon-
        voimaansa.Ihminen on sitä mitä syö, joten älkää tosiaankaan tulko nettiin parkumaan
        omaa rumuuttanne. Luonto- ja ympäristöasiat ovat tärkeimmät. Kun pelastatte luonnon ja
        ympäristön pelastatte myös itsenne ja siitä alkaa todellinen onni.

        Ei ihmisellä ole mitään tahdonvoimaa.Geenit ohjaavat ihmistä.Syö aina mahdollisimman paljon,kun syötävää yms. on saatavilla.


    • Cityautoilustavapaa

      Väestö sikiää alikehittyneissä maissa ja väestökeskuksissa jossa on eri uskontokuntia sekä sukukyosiä nuoria jotka pääsevöt helposti pariutumaan ja vahinkojakin sattuu. Maahanmuutto lisää pariutumisia.
      Ympäristönsuojelun voisi aloittaa ja pitäisikin tehdä kiireen vilkaan perustamalla ruuhkamaksut ruuhkaisille kaupunkien sisääntulo väylille kuten ruotsissa on ollut vuosikymmenen. Myös kaupunkien keskustat pitäisi kieltää yksutyisautoilijoilta jotka kuormittavat suuresti keskustoja ja hiilivedyt pölyineen aiheuttavat sairastumisia.

    • rirapurallia

      Mitäs jos kiellettäisiin hupilennot eli turistien lentomatkat. Viikonloppu Lontoossa, jos asuu Suomessa, on pelkkä saastepaukku. Samoin olisi syytä puuttua armeijan, kaikkien armeijoiden tuottamiin päästöihin. tuskin tankissa tai suihkuhävittäjässä on katalysaattoreita! Entäs rallit, missä ja milloin tahansa, joutavaa bensan polttoa. Myös mikä tahansa festgari ja urheilukilpailu aiheuttaa tuhottmasta päästöjä kun ihmiset ajelevat tapahtuimien perässä satpoja kilometreja ja toiset jopa lentävät katsomaan jotain pallon potkimista. Käydäänpä niihinkin kiinni vai oko urheilu niin pyhää,ettei siitä saa edes puhua

      • Suhteuta

        Urheilu ja muutama sata tankkia ja hävittäjälentskaria on hyvin pieni osa saasteisiin. Jo nuorison jokapäiväinen moporälläys ja amisten pilluralli tuottaa enemmän saastetta koska ovat paljon runsaslukuisempia.


    • enolerobottikaan

      Kielletään ensiksi kaikki tulivuorten purkaukset, sitten lentoliikenne, autot, sekä moottorisahat ja ruohonleikkurit, niin eiköhän se "siittä" ?

    • siivetönSTUKA

      G-20 kokonntujat kävelemään, ilman lentokoneitaan saastuttamassa ilmastoa.

    • Variantti

      Ihan yhtä rakentavasti, metsäpalot pitää kieltää, täysinnturhaa hiilkidioksidin pukkaamista. ja ei saa hengittää raskaasti, vähän kevyemmällä, niin päästään tavoiteesen. ...Kaikkea paskaa. Tehokkaampia laitteita, pysyvämpiä sellaisia, kertakäyttö kaksikertakäytöksi ja edelleen kolmekertaköytöksi....

    • y34y34y

      Joo, mutta Suomi ja koko EU tarvitsee maahanmuuttoa. Kaikkien pienen hiilijalanjäljen omaavien kehitysmaiden ihmisten on saatava tulla suuren hiilijalanjäljen EU-maihin lisääntymään ja aiheuttamaan täällä ennennäkemättömän väestöräjähdyksen. Se on Vihreiden ja lähes kaikkien muiden puolueiden kuin Perussuomalaisten agendalla. Näin he luulevat luovansa Uuden Uljaan Maailman ja vain persut ovat jäljellä puolustamassa isänmaan itsenäisyyttä ja suomalaisen elämänmuodon säilymistä. Ehkäpä he ajattelevat myös väestöräjähdyksen torjumista, joka on ilmastonmuutoksen, saastumisen ja luonnon tuhoutumisen ainoa syy. Miten meidän käy, jos yksi ainoa järkevien ihmisten muodostama puolue ei ole riittävän vahva torpatakseen muiden haahuiluja ja miksi muut ovat kuin hölmöläisiä, ei vaan pahempaa, idiootteja ja isänmaanpettureita?!

    • ihmisten määrä on yksi syistä mutta nyt maailman pitää keksiä ratkaisuja jotka hyödyntävät tätä ihmispaljoutta.

      • POpotti

        Klassinen zombievirus olisi kelpo ratkaisu, ihmiskunta söisi itsensö zombieksi, joten se ratkaisisi kaiken.


      • POpotti kirjoitti:

        Klassinen zombievirus olisi kelpo ratkaisu, ihmiskunta söisi itsensö zombieksi, joten se ratkaisisi kaiken.

        mutta ilmasto pysyisi samana...


      • sompie
        POpotti kirjoitti:

        Klassinen zombievirus olisi kelpo ratkaisu, ihmiskunta söisi itsensö zombieksi, joten se ratkaisisi kaiken.

        Zombit piereskelee, enemmän kuin lehmät.


    • Tuplakuittila

      Ainoa ratkaisu ihmispaljouden hyödyntämiseen on vähentää sitä erityisesti suuren hiilijalanjäljen maissa, kuten Suomessa ja muissakin Euroopan maissa. Väestöräjähdystä ei saa päästää tänne kehitysmaalaisten mukana, kuten nyt tapahtuu!

      • Eisiihenoleratkaisua

        Taitaa maapallolle olla ihan yksi lysti missä väestö räjähtää. Jos kaikki maapallon ihmiset saataisi "länsimaistettua" niin liikasyntyvyys ongelma korjaantuisihiljalleen mutta. Mutta ne länsimaistuneet kehitysmaalaiset haluaisivat lopulta saman elintason kuin meillä ja sitä maapallo ei kestäisi.

        Jossain vaiheessa kansakunnat heräävät liikakansoituksen tuomaan uhkaan ja alkavat toimia kaikin käytettävissä olevin keinoin moraalista piittaamatta, kun vaihtoehtona on maapallon perikato. Luuletko että siihenmennessä lähinnä eläkeläisistä koostuva Suomi on kovinkaan kilpailukykyinen? Sitä päivää varten kansakuntien olisi vain lisäännyttävä kuin kanit, että riittää siihen taisteluun sotilaita.
        Eiköhän kuitenkin valkoinen mies ole jo tarpeeksi kauan hallinnut maapalloa, seuraavaksi voisi olla vaikka Aasialaisten vuoro tai Afrikkalaisten? Ja siellä varmasti muistetaan miten Eurooppalainen mies on heitä aikoinaan kohdellut siirtomaana. Pelottava ajatus....


    • Klickklick

      ISIS on jo ryhtynyt toimenpiteisiin. Lisäksi minä olen auttanut asiaa leikkauttamalla siemenjohtimeni poikki. Olen niin ruma ukko, likinäkönen ym, että tein omakohtaista eugenetiikkaaa.

      • 56544522

        Samoin pitää tehdä jokaiselle raiskaajalle ja rikoksiin syyllistyville muslimeille. Emme tarvitse heitä lisää!


    • jees--

      Niin miksi esimerkiksi Greenpeace ja WWF eivät puutu tähän suurimpaan ongelmaan vaan ovat siitä hiljaa kuin pissa sukassa?

      • Apripor

        Koska ovat lapsia tai lapsellisia.


    • EutanasianPuolesta

      Järkevä keino lisätä ympäristönsuojelun nimissä olisi aktiivisen eutanasian laillistaminen.

      Laillinen aktiivinen eutanasia säästäisi:
      1.Ympäristöä.
      -Vähemmän luonnonvarojen kulutusta erilaisiin lääkkeisiin.
      -Ajoneuvojen polttoaineiden kulutusta koska autoilla,moottoripyörillä yms. ajettujen kilometrien määrä vähenisi monien ihmisten osalta kuten esim. potilaiden hoitajilta, omaisilta ja kavereilta. Samalla vähenee päästöjen määrä.
      2. Veronmaksajien rahoja.
      3. Ihmisten ongelmia(potilaan kivut yms.).

      Eutanasian avulla ihmisten kuolemien määrä nousisi jo pelkästään Suomessa 200-1000kpl vuosittain. Ehkä saattaisi saada aikaan ns. eutanasiaturismia missä sairaita ihmisiä tulee ulkomailta Suomeen kuolemaan eutanasian kautta. Tämä eutanasiaturismi olisi pidemmällä tähtäimellä pelkkää voittoa Suomelle ja ympäristölle. Koska eutanasiaa/kuolemaa haluavien sallittaisiin kuolla aikaisemmin ja mahdollisimman kivuttomasti.

    • kumi_on_ratkaisu

      Ei muuta kuin miljardeja kortsuja aasiaan ja afrikkaan. Eiköhän väkiluku lähde laskuun.

      • Eevalainen

        Kuka niitä viitsii käyttää, kun se on tylsää ja voi tullea vaikka Suomeen, jossa jokaisesta lapsesta saa paljon rahaa, sillä maahanmuutto on rikkaus.


    • Hyödytön

      Vetää natsiliput salkoon niin eiköhän se väkiluku taas vähene.

      • ratkaisusekin

        Lapsiluku vähenee ainakin siltä sen lipun salkoon vetäjältä, kun ei naiset oikein innostu sellaisista tyypeistä. Huomattavan miesvaltaisia ovat tähänkin mennessä mielenosoitukset olleet.


    • Hyödytön

      Jos nyt on 400ppm pierukaasua, niin about 500 miljoonaa vuotta sitten oli 5000ppm. Vaan media vääristelee. Kestää ripulipeppuja lisää maapallo vaikka miten paljon, YK:n terrorismi tosin ei päivänvaloa kestä päivääkään. Milloin uhkaa mikäkin, ja ainakaan 100 vuoteen ei öljy lopu. Lisää verorahoja kyllä palaa tieteeseen ja taiteeseen.

    • tg234gwgwe

      Kaikki maailman väestöräjähtäjät, tervetuloa Suomeen ja muihin kerkakulutusmaihin väestöräjähtämään ennennäkemättömällä nopeudella! Kaikki on ilmaista, sillä me maksamme teille kaiken lapsista ja ruuasta sairauksienne hoidon kautta kielenkääntäjiin ja lakimiehiin. Maksamme myös sakkonne ja kaikki kulut, siis kaikki kulut. Vielä kerran: TERVETULOA VÄESTÖRÄJÄHTÄJÄT SUOMEEN. SAATTE TÄÄLLÄ KAIKEN!

    • hähmies

      Jokainen voi aloittaa itsestään... pienistä puroista syntyy suuri virta?

      • 5434gweg

        Ei ole tähänkään asti syntynyt, eikä synny jatkossakaan, muuta kuin suuri saastevirta! Revi siitä.


      • hähmies

        Heh... tollo!


    • Co2ongelmaratkaistu

      Ilman Co2:sta ja vedestä voi tehdä polttoainetta. Se ratkaisee jo myrkyttymisongelman aika pitkälle kun öljyn,puun,turpern ja hiilen poltto kielletään.
      Tarpeeksi vain co2 imureita ja suodattimia puhdistamaan ilmaa siitä ja sitten co2 vain muutetaan veden vedyn kanssa polttoaineeksi.
      Tällä tavalla alkaa co2 pitoisuudet laskemaan ilmassa vähitellen ja saadaan ne jämään nykytasolle korkeintaan.

    • Tauno.Tasanen

      CO2-päästöjen leikkaukset väärä ratkaisu!

      Atmosfäärin CO2-pitoisuuden muutostrendit seuraavat ilmaston lämpötilan muutostrendejä eikä päinvastoin

      http://lauriheimonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246735-co2-paastojen-leikkaukset-vaara-ratkaisu

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6123
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3886
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2254
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1880
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1333
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      959
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      36
      901
    Aihe