S-kauppaan on tullut 200 Tescon tuotetta. Korvataanko näillä sitten Kotimaista-tuotesarjaa, niin sitä ei Kauppalehden uutinen kertonut. Mutta ainakaan ne eivät ole Made in Finland.
Laadukkaita Tescon tuotteita S-kaupan hyllyihin
Epätesko
19246
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Linkkiä: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/s-ryhma-yhteistyohon-tescon-kanssa-200-tescon-tuotetta-suomeen/3zYsF5qD
Olisi mukavaa tietää, saako S-ryhmä Britannian kauppojen hyllyille omiamme? - luulisi joidenkin olevan haluttuja.
Hesarin jutussa sanottiin Tescon tuotteiden korvaavan aikaisempia tuontituotteita, eli ainakaan suomalaiset tuotteet eivät ole katoamassa kaupan hyllyiltä. Mistään vastavuoroisuudesta ei ollut mainintaa. Kaippa briteille kannattaisi jotain kaurapatukoita tarjota.
Saisi tulla Tesco Suomeen ihan Tescona, niin tulisi hieman hintakilpailuakin. Olen Keski-Euroopassa käynyt Tescon kaupoissa, ja siellä on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa. Esimerkiksi puolen litran oluttölkki maksaa alle 50 senttiä, eli vain 1/4 Suomen hinnoista.
Millä muulla tuotteella ei ole väliäkään. Kaljaa koneeseen niin päivä menee lutusasti.
Mistä te tämän kusikuran osaatte aina vetää mittariksi - turhake!
Joo+luuletko+että+se+olut+olisi+täällä+niin+halpaa.+Niin+saksan+lidlissäkin+maksaa+oluttölkki+20+senttiä,+täällä+sama+90+senttiä.+Jostain+kumman+syystä+lidlinkin+hinnat+on+Suomessa+vähintään+50%+kovemmat+kuin+missään+muussa+maassa.
Olut on maailman vanhin alkoholijuoma. Alkoholi tappaa vedestä haitallisia bakteereita. Olut on siten terveellisempi juoma kuin klooratut vesijohtovedet. Nokian vesijohtovesikin on Nokian panimon jälkeen juomakelpoista.
Kaikissa sivistysmaissa juodaan olutta. Siihen eivät voi vaikuttaa suomalaiset pekat eivätkä puskat, eivät edes lestajussit. Huonolla tuurilla suomalaisetkin eurooppalaistuvat, vaikka kepulaiset haraavatkin kovasti vastaan.
Tesco olisi hyvä lisä kauppatarjontaan. Lidlin ansiosta oluen hinta alkoi Suomessakin laskea.
Älä nyt naurata - silläkö asia jotenkin pyhittyy , jos jokin on "vanhin". Tuolla voidaan puolustella vaikka mitä.
Vai että antibakteerinenkin. Taas uutta "omantunnon pönkitystä"? Selviääkö oikein hengissäkään ilman olusia...?!!
Oluella on runsaasti haittavaikutuksia ja monista ihmisistä näkee, kuinka ennenaikaisesti he sairastuvat, kun tosiaan "korvaavat" terveet elämäntavat oluella. Oluen takia ihminen itse asiassa menettää ravinteita.
Erittäin petollinen litku kaiken kaikkiaan, kun se kieltämättä antaa energiaa ..olen noita kaljapaappoja itsekin nähnyt, säälittävä näky.
Minulla ei ole ainakaan mitään tekemistä kepun sun muiden lestojen kanssa. Maalaisjärjen luulisi riittävän.
Itse asiassa etelämmissä maissa olut on ollut elämän edellytys, koska puhdasta juomavettä on ollut harvoin tarjolla. Olut on terveyttä edistävä elintarvike, jossa on toki myös energiaa. Mutta verrattuna energiajuomiin, mehuihin ja limonadeihin olut on terveellinen kevyttuote.
Kunnollinen suola- ja sokerivero kyllä tarvitaan. Niistä ovat ihmisten elintasosairaudet peräisin. Eivät ihmiset olleet liikalihavia diabeetikkoja tuhansia vuosia sitten, vaikka olutta joivatkin.
kohtuudella olutta juonut, niin ei ole pelkoa tulla pyyleväksi naismaiseksi vedensekaisen e-pillerin tuotokseksi kuten nykyisin monet "pojat" ovat.
SOK tuo sitä, maailman kuulua brittiä ruokakulttuuria suomeen !
Ja+vähintään+100%+kovemmalla+katteella.+Halpatuotteet+eivät+ole+enää+niin+halpatuotteita+kun+ylittävät+Suomen+rajan.
Kalliit hinnat joten hyllyyn jäävät. S-market on nostanut hiontojaan viime kuukausina.
Joko ne taas nuo S-kaupan sisäänostajat ovat töpänneet eli kusseet omille kintuille.
Ostin n.10v sitten muka hienon Trend (tradiot?)-digiboksin, vaan sepäs olikin kuin
alkukantaiselle kivikaudelle siirtymistä verrattuna jo 10v aiemmin hankkimaani
Doro-digiboksiin kaikkissa toiminnoissa ! Voitte arvata, että jokapäivä, kun avaan
telkkarin, ni mua niin jurppii, etten taaskaan huomenna astu S-priksiin.
Niin perkeleesti sieppaa vieläkin tuo teidän TEKNINEN ASIANTUNTEMUS !!!
Entiiä tulleeko minusta ennää koskaan S-priksman päivittäisasiakasta?
Voi, voi, 10 vuotta vitutusta !
Ei hyvältä kuulostanut tuo mitä SOK tiedotti
Eli jotain luxus elintarvikkeita tuo Suomeen
Ei siis kosketa minua millään tavalla
Tesco-tuotteiden kysyntä on yllättänyt ja valikoimaa saatetaankin laajentaa. Kuluttajan kannalta laajeneva valikoima on aina positiivinen asia. Alennuksella myytäviä päiväystuotteitakin tulee helpommin saataville, kun kaikkea ei saada myydyksi täydellä hinnalla.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/s-ryhma-saattaa-laajentaa-tesco-valikoimaansa-kysynta-on-yllattanyt-meidatkin-200310740/
Mitä erityisen laadukasta noissa Tesco tuotteissa on? Britanniassa se on vastaava kuin pirkka tai rainbow meillä, uskomatonta markkinamiesten kusetusta ja tuulipukukansa uskoo???
etiketti luki prime? Ihan samanlaatuista kamaa kuin suomessa, ei ihmettä. Chipsit oli hyviä ja teet on aika halpoja, niitä kannattaa kokeila. mutta ei mitään erityistä.
Pitää ottaa joskus testiin.