Abrahamin kirja tieteen valossa

on net. Ei siis takuita että on oikeaa asiaa mormonismista. En viitti edes tsekata. Jos on yhtä paljon "tietoa" kuin ennenkin net:in sivuissa.

on koraanissa. Kristinuskon kanssa sillä ei varsinaisesti ole ollenkaan tekemistä. Toki suomesskin islamin tutkimus on viimevuosina yliopistotasolla merkittävästi lisääntynyt. Tietääkseni täsmällistä tietelliset mitat täyttävää vertailua Koraanin ja Raamattuun välillä ei kuitenkaan toistaiseksi ole tehty.

Tieteellisen historian maailmassa on ollut lukuisia kirjoittajia, jotka ovat kirjoittaneet ja laatineet tuhansittain kirjoja ja julkaisuja, ja on tunnettua, että lähes kaikissa näissä teoksissa on ainakin jonkin verran logiikkaa ja totuutta. Sen vuoksi on epäoikeudenmukaista ja epäreilua väittää, että mikä tahansa teos, jossa on jonkin verran totuutta, on Jumalan sanaa!

Erityisen mielenkiintoista on tutustua Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon (mormonien) opetuksiin. He uskovat, että Raamattu on oikea, vain mikäli se on käännetty oikein. Se on pohjimmiltaan luotettava. Se on ainoa neljästä standarditeoksesta (Raamattu, Mormonin kirja, Oppi ja liitot, sekä Hyvin arvokas helmi), jota ei pidetä erehtymättömänä.

Täten he uskovat, että: "Mormonin kirja on oikeampi kuin Raamattu." [History of the Church (Kirkon historia), 4:461). He uskovat myös, että: "Todellinen evankeliumi hävisi maasta. Mormonilaisuus on sen palauttaminen." [Mormon Doctrine (Mormonien oppi), Bruce R. McConkie, s. 635). He opettavat lisäksi, että uskosta luovuttiin ja että todellinen kirkko lakkasi olemasta maan päällä!

Raamatusta voidaan löytää kirjoja, joita jotkut kristityt pitävät apokryfikirjoina (kyseenalaisina). Esimerkiksi katolisessa Raamatussa on 73 kirjaa, kun taas protestanttisessa Raamatussa on vain 66 kirjaa, silti molempien väitetään olevan täydellinen Jumalan sana! Protestanttien mukaan katolisessa Raamatussa olevat seitsemän ylimääräistä kirjaa eivät ole jumalallisesti innoitettuja!

(Apokryfikirjat ovat) liite Raamatun Vanhaan testamenttiin, 14 kirjaa, jotka eivät kuuluneet lopulliseen heprealaiseen kaanoniin, mutta jotka roomalaiskatoliset tunnustavat. Uudessa testamentissakin on kiisteltyjä tekstejä, jotka tunnetaan apokryfikirjoina.

Vanhassa testamentissa apokryfikirjat käsittävät 1. ja 2. Esran kirjat, Tobitin kirjan, Juditin kirjan, lisäykset Esterin kirjaan, Viisauden kirjan, Sirakin kirjan, Barukin kirjan, Jeremiaan kirjeen, Kolmen lapsen laulun, Susannan kirjan, Belin ja Lohikäärmeen, Manassen rukouksen, sekä 1. ja 2. Makkabealaiskirjat.

Uudessa testamentissa apokryfikirjat sisältävät Evankeliumin (150 j.a.a.), Ilmestyksen (aikaisempi kuin Evankeliumi), Pietarin teot (200 j.a.a.), Tuomaan Evankeliumin (100-luku) käsitellen Kristuksen varhaislapsuutta ja tuon ajanjakson oletettuja ihmeitä, Paavalin (ja Theklan) teot, jotka ovat katkelmia teoksesta vuodelta 160 j.a.a., Jaakobin Protevankeliumin, suosittu neitsyt Marian elämä vuodelta 150 j.a.a., Marian taivaanastumisen (300-luvulta) antaen legendaarisen kertomuksen hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, Meidän Herramme ja Abgaruksen kirjeet, 200-luvun legenda, ja Agrafan, Jeesukseen liitettyjen sanontojen kokoelma, joita ei ole tallennettu Uuteen testamenttiin (ja) joista jotkut saattavat olla aitoja.

Vaikka apokryfiset teokset ovat hyvin epäluotettavia ja legendaarisia, ne saattavat sisältää joitakin oikeita kertomuksia." (The Hutchinson Encyclopaedia 2002)

Apokryfikirjat raamatullisessa kirjallisuudessa (tarkoittavat) teoksia, jotka ovat hyväksytyn kirjoituksen kaanonin ulkopuolella. Termin käytön historia osoittaa, että se viittasi joukkoon esoteerisia kirjoituksia, joita ensin arvostettiin, myöhemmin suvaittiin ja lopulta suljettiin pois. Laajimmassa merkityksessään apokryfikirjat-termi tarkoittaa mitä tahansa kirjoituksia, joiden lähde on kyseenalainen.

Modernissa käytössä apokryfikirjat on termi muinaisille juutalaisille kirjoille, joita kutsutaan deuterokanonisiksi teoksiksi roomalaiskatolilaisuudessa – eli ne, jotka ovat kanonisia katolisille, mutta eivät ole osa heprealaista Raamattua. (Itäinen ortodoksikirkko myös pitää näitä teoksia kanonisina.)

Kun protestanttiset kirkot palasivat juutalaiseen kaanoniin (hepreankieliseen Vanhaan testamenttiin) uskonpuhdistuksen aikakautena (1500-luvulla), katolisten deuterokanonisista teoksista tuli protestanteille "apokryfisiä" – eli ei-kanonisia. 1800-luvun raamatullisessa tieteellisyydessä keksittiin uusi termi niille muinaisille juutalaisille teoksille, joita eivät katoliset eivätkä protestanttiset kirkot hyväksy kanonisiksi; sellaisia kirjoja kutsutaan nykyään yleisesti pseudepigrafeiksi ("valheellisesti omistetut") – eli kirjoiksi, jotka oli väärin liitetty raamatulliseen kirjoittajaan.

Siihen aikaan kun kreikka oli yleinen puhekieli Välimeren alueella, Vanha testamentti – hepreankielinen Raamattu – oli suurelle osaa väestöstä käsittämätön. Tästä syystä juutalaiset oppineet tuottivat Septuagintan, Vanhan testamentin kirjojen käännöksen monista hepreankielisistä teksteistä yhdessä arameankielisten katkelmien kanssa kreikan kielelle. Tuohon versioon sisällytettiin joukko teoksia, jotka myöhemmin ei-hellenistinen juutalainen oppineisuus Jamnian kokouksessa (90 j.a.a.) tunnisti olevan luotettavan heprealaisen kaanonin ulkopuolella. Talmud erottaa nämä teokset Sefarim Hizonimiksi (asiaankuulumattomiksi kirjoiksi).

Septuaginta oli tärkeä perusta Hieronymuksen Vanhan testamentin käännökselle latinan kielelle Vulgata Raamatuksi; ja vaikka hänellä oli epäilyksiä joidenkin siihen sisältyvien teosten luotettavuudesta – hän oli ensimmäinen, joka käytti kreikan sanaa apokryfi, "piilotettu", "salattu", merkityksessä "ei-kanoninen" – hänet jätettiin huomiotta, ja useimmat niistä sisällytettiin Vulgataan. Trentin kokous 8.4.1546 julisti lähes koko Vulgatan kanonisuuden jättäen pois ainoastaan kolmannen ja neljännen Makkabealaiskirjan, Manassen rukouksen, psalmin 151 sekä ensimmäisen ja toisen Esran kirjan.

Sillä välin itäinen kristikunta oli hyväksynyt Vanhan testamentin apokryfikirjat deuterokanonisiksi – Tobitin kirjan; Juditin kirjan; Viisauden kirjan; Ecclesiasticuksen (Jeesus Siirakin kirjan); kolmannen Esran kirjan; Ensimmäisen, Toisen ja Kolmannen Makkabealaiskirjan; Barukin kirjan ja Jeremiaan kirjeen.

Vanhan testamentin pseudepigrafit ovat erittäin lukuisia ja ne on liitetty lukuisiin raamatullisiin henkilöihin Aadamista Sakarjaan. Jotkut näiden teosten tärkeimmistä ovat Jesajan taivaaseenastuminen, Mooseksen taivaaseenastuminen, Aadamin ja Eevan elämä, Ensimmäinen ja Toinen Eenokin kirja, Riemuvuosien kirja, Aristeaan kirje ja 12 patriarkan testamentit.

Kaikki Uuden testamentin apokryfikirjat ovat pseudepigrafisia, ja useimmat niistä ovat tekoja, evankeliumeja ja kirjeitä, vaikka on myös muutamia ilmestyskirjoja ja muutamia voidaan luonnehtia viisauden kirjoiksi. Jotkut teokset kertovat tapaamisista ja tapahtumista mystisellä kielellä ja kuvaavat vaikeaselkoisia rituaaleja. Useimmat näistä teoksista nousivat lahkoista, jotka oli julistettu tai tultaisiin julistamaan harhaoppisiksi, kuten, merkityksellisesti, gnostikot.

Kristinuskon aikaisilla vuosikymmenillä ei ollut vakiinnutettu mitään oikeaoppisuutta,(vrt. alkukirkko) ja monenlaiset puolueet tai ryhmät kilpailivat valta-asemasta ja säännöllisyydestä nuoressa kirkossa. Tässä asetelmassa käytännöllisesti katsoen kaikki teokset, jotka puolsivat uskoja, jotka muuttuivat myöhemmin harhaopeiksi, määrättiin tuomittaviksi ja tuhottaviksi.

Apokryfikirjojen itsensä lisäksi Uusi testamentti sisältää joukon teoksia ja katkelmia, joita on kuvailtu termin deuterokanoninen toisella merkityksellä: "myöhemmin lisätty". Kirje heprealaisille, joka on liitetty Paavaliin, joka kuoli ennen kuin se kirjoitettiin, on yksi näistä; muut ovat Jaakobin, Pietarin (2), Johanneksen (2 ja 3) ja Juudaan kirjeet sekä Johanneksen ilmestys. Katkelmat sisältävät Evankeliumin Markuksen mukaan 16:9–20, Evankeliumin Luukkaan mukaan 22:43–44 sekä Evankeliumin Johanneksen mukaan 7:53 ja 8:1–11. Kaikki nämä sisältyvät roomalaiskatolisen kirkon kaanoniin, lisäksi itäiset kirkot ja useimmat protestanttisista kirkoista hyväksyvät ne." [Encyclopaedia Britannica Profiles: World Religions (Britannica tietosanakirja profiilit: Maailman uskonnot)]

"Ensimmäinen Raamattu englanninkielellä, joka poisti apokryfikirjat, oli Geneven Raamattu vuodelta 1599. Vuoden 1611 Kuningas Jaakon versio sijoitti ne Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Vuonna 1615 arkkipiispa George Abbot kielsi Raamattujen julkaisemisen ilman apokryfikirjoja, mutta vuoden 1630 jälkeiset laitokset Kuningas Jaakon versiosta usein jättivät ne pois sidotuista kappaleista.

Geneven Raamatun vuoden 1640 laitos oli luultavasti ensimmäinen tarkoituksellisesti Englannissa painettu Raamattu, jossa ei ollut apokryfikirjoja, ja sitä seurasi Kuningas Jaakon versio vuodelta 1642. Vuonna 1644 parlamentti itse asiassa kielsi näiden kirjojen julkisen lukemisen, ja kolme vuotta myöhemmin the Westminster Confession of the Presbyterians (presbyteerien Westminsterin tunnustus) julisti, etteivät ne olleet osa kaanonia. Vuonna 1827 the British and Foreign Bible Society (Brittiläinen ja ulkomainen Raamattuseura) päätti, ettei se koskaan painattaisi tai levittäisi kappaleita, jotka sisältävät apokryfikirjat.

Useimmat englantilaiset protestanttiset Raamatut 1900-luvulla ovat jättäneet kiistellyt kirjat pois tai ne ovat erillisenä nidoksena, paitsi kirjastopainoksissa, joissa ne on sisällytetty Vanhan ja Uuden testamentin yhteyteen." (Encyclopaedia Britannica)

"Yksikään kirja ei ole vaikuttanut englannin kieleen niin perin pohjin kuin Kuningas Jaakon Raamattu vuodelta 1611 … Kuten Adam Nicolson huomauttaa kiehtovassa ja liikuttavassa kertomuksessaan, tämä ei ollut tavallista englantia edes silloin kun se kirjoitettiin. William Tyndale 1520-luvulla toivoi, että renkipojat lukisivat hänen Raamattuaan, ja Martin Luther 1530-luvulla halusi, että evankeliumit kirjoitettaisiin kielellä, jota teurastajat ja suutarit ymmärtäisivät. Mutta Kuningas Jaakon versio kirjoitettiin sellaisella englannin kielellä, jota ei koskaan ollut puhuttu kadulla.

Tämä oli tarkoituksellisen jumalallista kieltä, siitä huolimatta perustettuna helpoilla sanoilla ja yksinkertaisilla asioilla: kykenevä syöksymään yhdessä jakeessa iankaikkisuuden ylevyydestä kalastajan kömpelyyteen hänen hypätessään laivasta." (The Economist, 19.–25.4.2003)

Ainakin yksi totuus on, että edelleen mailman uskovilla on Raamatusta lukuisia toisistaan poikkeavia versioita. Näin mormonit ovat enemmän oikeassa kun he ehkä itsekkään täysin tiedostavat.

Maa niinkuin aurinkommekin ovat Kolobin sisällä.

Tervessi Turust!

Kyllä minustakin tuntuu vähintäänkin epätodennäköiseltä, että planeettaa olisi siirrelty, mutta ajatellaanpas asiaa Jumalan näkökulmasta:

- Oletko sinä sitä mieltä, että Jumala ei pystyisi siirtämään planeettaa paikasta toiseen?

Jos Jumala on kaikkivoipa, niin mikä temppu tuo nyt olisi ollut? Vai oletko mahdollisesti sitä mieltä, että ei Jumala tuollaista voi tehdä?

Nykytutkimuksen mukaan Pluton radan ulkopuolelta löytyy pieniä planeettoja (suurimmillaan lähes Pluton kokoa), jotka rakenteeltaa ovat silti ns. sisäplaneettoja, eli kiveä ja rautaa. Ne kiertävät aurinkoa. Planeettojen syntyteorian mukaan tällaisia planeettoja ei pitäisi esiintyä noin kaukana auringosta. Nyt on esitetty teoria, että ko planeetat eivät olisi alunperin kuuluneetkaan tähän aurinkokuntaan vaan aurinkomme olisi "ryöstänyt" ne kauan aikaa sitten toiselta tähdeltä joka ohitti aurinkokuntamme liian läheltä. Tässähän meillä on jo valmiina esimerkki, miten planeetta on siirretty toisen tähden luota kiertämään toista tähteä.