Mitä Yle sillä koittaa viestittää kun se kokoaa perjantai aamuisin joukon trumpfoobisia ja persuja vihaavia hysteerikköjä kuten Janne Saarikiveksen ja Kreetta Karvasen yhteen Jälkiviisaissa. Trump solmi 400 miljardin dollarin ulkomaankaupat Saudi-Arabian kanssa, ne olivat oikeasti vain 300 miljardia eli 75% suuremmat mitä kielitutkija Saarikives oli Nakke Nakuttajan pulmapalstan uutisista lukenut. Koko porukan mukaan Trumpin sopimat kaupat olivat väärin tehty koska oma presidenttimme ei ole tehnyt euronkaan kauppoja kenenkään kanssa. Yhdysvallat maksaa Naton kustannuksista 70% ja nyt kun Trump vaatii että taakanjakoa jaetaan tasapuolisemmin natomaiden kesken niin koko porukka parahti surkeaan poruun. Sitten vasta minua naurattamaan alkoi kun kielitutkija koitti selittää että islamilla ei ole mitään tekemistä islamistien Euroopassa viimeisen vuoden aikana tekemissä terrori-iskuista, siis muutakuin että tekijät ovat kaikki islamisteja. Tämä Saarikiveksen aivopieru ei saanut porukalta mitään kovin valtavaa kannatusta.
Jälkiviisaat kokoontuvat aivopieremään
NathanVonKebap
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.