Maailman 'johtajan' paikka vapautumassa

Nyt, kun Trump on ajamassa USAa pois maailman vaikutusvaltaisemman johtajan paikalta, niin paikka vapautuu. Mikähän valtio sen kykenee ottamaan, vai kykeneekö mikään?

Kiina? Ilmeisesti vahvin ehdokas. Haittapuoli on tietysti demokratian puute, mutta talous on vahva kuten armeijakin. Ainakin nykyisin Kiina vaikuttaa yhteistyöhalukkuutta ja -kykyä omaavalta. Lisäksi on tarpeeksi kaukana

EU? Teoriassa hyvät mahdollisuudet. Vahva talousalue,, demokratia toimii. Heikkoutena epäyhtenäisyys sekä 'EU-armeijan' puute ja sen myötä myös vaikutusvallan suuri puute. Hidas päätöksentekokyky ja heikko sitoutuminen yhteisiin päätöksiin.

Venäjä? Ei mitään mahdollisuuksia. Demokratian puuttuminen ja koko ajan siirtyminen yhä kauemmaksi demokraattisista arvoista, pieni ja kehittymätön ja lähinnä raaka-ainetalous. Voimakas armeija, joka voisi lisätä vaikutusvaltaa, mutta Venäjällä ei ole muiden maiden luottamusta eikä kukaan halua antaakaan Venäjälle suurta roolia ja Venäjän nykyinenkin vähäinen vaikutusvalta perustuu ainoastaan sotilaalliseen uhkaan ja pelon ylläpitoon lisättynä arvaamattomaan käyttäytymiseen.

Ei kukaan? Näinkin voi käydä.

USAn paluu kansainväliseen yhteistyöhön? Tämä on todennäköisintä, mutta Trumpin aikana ei ilmeisesti tapahdu. Menee siis todennäköisesti nelisen vuotta ellei Trump joudu väistymään aikaisemmin. Neljän vuoden aikana tapahtuu paljon ja voi olla ettei paluu johtavaan asemaan olekaan enää helpoi itsestäänselvyys.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinpä onkin. Hyvä kysymys on tarvitaanko sellaista.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MielenkiintoisiaAikoja kirjoitti:

Nyt, kun Trump on ajamassa USAa pois maailman vaikutusvaltaisemman johtajan paikalta, niin paikka vapautuu. Mikähän valtio sen kykenee ottamaan, vai kykeneekö mikään?

Kiina? Ilmeisesti vahvin ehdokas. Haittapuoli on tietysti demokratian puute, mutta talous on vahva kuten armeijakin. Ainakin nykyisin Kiina vaikuttaa yhteistyöhalukkuutta ja -kykyä omaavalta. Lisäksi on tarpeeksi kaukana

EU? Teoriassa hyvät mahdollisuudet. Vahva talousalue,, demokratia toimii. Heikkoutena epäyhtenäisyys sekä 'EU-armeijan' puute ja sen myötä myös vaikutusvallan suuri puute. Hidas päätöksentekokyky ja heikko sitoutuminen yhteisiin päätöksiin.

Venäjä? Ei mitään mahdollisuuksia. Demokratian puuttuminen ja koko ajan siirtyminen yhä kauemmaksi demokraattisista arvoista, pieni ja kehittymätön ja lähinnä raaka-ainetalous. Voimakas armeija, joka voisi lisätä vaikutusvaltaa, mutta Venäjällä ei ole muiden maiden luottamusta eikä kukaan halua antaakaan Venäjälle suurta roolia ja Venäjän nykyinenkin vähäinen vaikutusvalta perustuu ainoastaan sotilaalliseen uhkaan ja pelon ylläpitoon lisättynä arvaamattomaan käyttäytymiseen.

Ei kukaan? Näinkin voi käydä.

USAn paluu kansainväliseen yhteistyöhön? Tämä on todennäköisintä, mutta Trumpin aikana ei ilmeisesti tapahdu. Menee siis todennäköisesti nelisen vuotta ellei Trump joudu väistymään aikaisemmin. Neljän vuoden aikana tapahtuu paljon ja voi olla ettei paluu johtavaan asemaan olekaan enää helpoi itsestäänselvyys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu