Poliisit pilkkasivat itsemurhaa yrittänyttä

Poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä käydään avoimen rasistista keskustelua, väittää verkkojulkaisu Long Play .

Long Play on nykyään keskittynyt maahanmuuttoon. Esimerkki: Long Playn mukaan Perussuomalaisissa on joukko poliitikkoja, jtoka haluaisivat lopettaa koko turvapaikkabusineksen.

Olisikohan Long Playssä vähemmän sensuuria kuin täällä?

Kannattaisiko päätoimittajaa lähestyä artikkelilla?
1361752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 136

Vanhimmat

Poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä käydään avoimen rasistista keskustelua, kertoo verkkojulkaisu Long Play . Asia käy ilmi yli sadasta Long Playlle toimitetusta kuvakaappauksesta.

Keskustelussa on kommentoitu muun muassa Iltalehden uutista turvapaikanhakijan hirttäytymisyrityksestä Helsingin Rautatieasemalla toteamalla ivallisesti, että "Edes tota ne ei osaa" ja "kelvottomalta yritykseltä näytti".

Kuvakaappausten mukaan räppäri James Nikanderin eli Mustan barbaarin perhettä koskevassa keskustelussa Nikanderia kutsuttiin pinkiksi gerbiiliksi ja ehdotettiin, että ulkomaalaiset velvoitettaisiin kantamaan hihamerkkiä.


Ruotsissa sentään ehdotettiin jalkapantoja

Äänestä
  • Sehän näytti ainakin videolla näytösluontaiselta feikiltä.

    Äänestä

ELÄKÖÖN SUOMEN POLIISI.....

Äänestä
  • Kohta rupeaa suomessa todella tapahtumaan jotain ,jos ihmisiltä kielletään mielipiteet, tässä tapauksessa poliiseilta, niin huonosti on asiat. Kenellä oikeus tuomita ja kieltää suljetun ryhmän mielipiteitä. Poliisi jos kuka tietää totuuden näistä täysihoitohuijareista. Pakko purkaa poliisinkin vitutustaan mitä tämä maahanmuutto teatteri kaikkine pelleilyineen heillekkin aiheuttaa. Jumalauta mitä sievistelyä , nyt menee jo liian pitkälle.

    Äänestä

  • HYVÄ POLIISI, LÄHES KAIKKI SUOMALAISET SAMAA MIELTÄ, VITUTUS KASVAA VAAN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ.

    Äänestä

  • Kyllä tätä onkin odotettu poliisilta. On ollut epäilys, että ei poliisimies voi olla niin naivi mitltä se ulospäin näyttää.

    Toivottavasti saadaan tämä asenne näkymään myös katukuvaan ja siihen, miten poliisi palvelee kansalaisia, veronmaksajia eli työnantajaa.

    Haittamaahanmuutto on saatava pysäytettyä, Hakkaraisesta on tehtävä pikavauhdilla sisäministeri ja poliisijoukkojen komentaja, arvojohtaja.

    Äänestä

  • sampssa kirjoitti:

    HYVÄ POLIISI, LÄHES KAIKKI SUOMALAISET SAMAA MIELTÄ, VITUTUS KASVAA VAAN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ.

    Poliiseilla on oikeus mielipiteisiinsä kuten jokaisella ihmisellä. Typerää tehdä tästä facebook jutusta numeroa. Poliisit ovat nähneet mitä nämä turvapaikahakijat todellisuudessa ovat. Valtaosa kansasta haluaisi nämä arabit , somput ym. etniset pois maasta. Tämä on faktaa ja tästä yritetään kansa vaientaa. Me emme halua islaminuskoisia maahamme.

    Äänestä

  • Nauraa tuomosia itsariyrityksiä saakin ,ei niissä useinkaan ei ole itsaria tarkoitus tehä ,vaan herättää huomiota niin kuin tuossa mamun tapauksessakin.
    Julkisella paikalla alkaa mukamas itseään hirttämään,höpö höpö ja he he.Itsari onnistuu kyllä jos on todellinen tarkotus tehä itsari.

    Äänestä

Jokainen järkevä ihminen haluaa lopettaa turvapaikkabisneksen, eikä kukaan pidä itsemurhista saati niillä huomiota kerjäävistä.

Äänestä

kelvottomalta yritykseltä näytti".


Selvästi rasistinen kommentti

Äänestä
  • Kelvoton kommentti. Yrityskin meni ketuille.

    Äänestä

  • mitä rasistista siinä on jos kommentoi jonkun osaamista tai sitä ettei ehkä yrittänyt tosissaan

    Äänestä

  • Rasismi on hyväksi Suomelle

    Äänestä

  • kjhkjhlkjlk kirjoitti:

    mitä rasistista siinä on jos kommentoi jonkun osaamista tai sitä ettei ehkä yrittänyt tosissaan

    Jos väittää vähemmistöläisen osaamisessa tai yrityksessä olevan jotain vikaa, on yksiselitteisesti rasisti. Ei tämä katsos sen vaikeampaa ole.

    Äänestä

  • trumpisti kirjoitti:

    Jos väittää vähemmistöläisen osaamisessa tai yrityksessä olevan jotain vikaa, on yksiselitteisesti rasisti. Ei tämä katsos sen vaikeampaa ole.

    Etelä-Afrikassa valkoiset olivat vähemmistö ja ovat edelleen. Jos jonkun osaamisessa de facto on puutteita ja tämän toteaa ääneen, niin kyseessä on tosiasian toteaminen eikä mikään muu.

    Äänestä

Jättäkää politrukit Suomen Poliisit rauhaan, tekevät vain työtään, ja lapioivat kaiken sen paskan, jonka te, eli suomipoliitikot olette saaneet surkealla matupolitiikallanne aikaan.

Risikon akka tuli esille juuri, keräämään irtopisteitä: Tuskin olisi pamelalla varaa kääntyä omiaan vastaan. Säälittävä opportunisti sisäministerinä. Aivan samanlainen tuuleenhuutaja, kuin aiempi Orpo Petteri joka piti rajojamme auki. Onko nää kaksi koijaria mukana vokkibisneksessä, joko suoraan, tai vaikkapa sukulaisten kauuta???

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/risikko-poliisien-facebook-ryhmasta-rasismille-on-nollatoleranssi/6457722

Äänestä
  • Kyllä poliiseillakin on oikeus purkaa v-tutustaan. Tuon nollaporukan paimentamisessa menis mullakin hermot.

    Äänestä

  • Ymmämmärrän poliiseja. He näkevät todellisuuden kuten palveluammateissa toimivat ja muutkin, jotka eivät elä unelmakuplasssa eivätkä ole aivopestyjä punikkeja eivät punasokaistuja hölmöjä.

    Äänestä

  • Kaikki nykyinen paska johtuu saksalaisista, etenkin Merkelistä.
    Ruotsissa on jo joku suvakkipäättäjä rääkäissyt hätähuutonsa, jotta rikas Ruotsi ei selviä enää taloudellisesti ns. pakolaissista.
    Kuulin eräältä saksalaiselta nuorelta turistilta Espanjassa, että EU:n tarkoituksena on pitää sodat pois Euroopasta, johon päästää siedätyshoidolla ottamalla hellvetillinen määrä kantaväestölle vastenmielistä porukkaa maahan. Tämä muka sitten ajan myötä vähentää kansallismielistä ajattelua.
    Taitaa käydä päin vastoin. Eurooppaan tulee sisällisotia.

    Äänestä

Hyvä että poliisitkin saavat purkaa tuntojaan tähän vähä-älyiseen pakkounelmaan liittyen. Sisäministeri ja Yle on loogisesti pihalla kuin tamppoonin naru.

Äänestä

Tämä asia ja sen uutisointi on suomalaista suvakismisensaatiohakua räikeimmillään. Todennäköisesti liioittelua suurimmilta osin. Ilmaiskaa hyvät Kanta-Suomalaiset tukenne maamme Poliisille. Ovat tasan ainoa ja viimeinen kansamme puolustaja arkielämässämme. Poliitikot yrittävät tehdä Poliisista samanlaista helpostihallittavaa ja painostukseen alentuvaa työkalua, kuin joistakin medioistamme.

Äänestä
  • KANSAN TUKI TÄYSIN POLIISIEN PUOLELLA. ÄLKÄÄ ALISTUKO.

    Äänestä

  • Mä kuulun kansaan ja mun tuki ei ole yhtään sen enempää rasisti-/natsipoliisien puolella kuin joiden kirjoitustaidottomien persuääliöiden.

    Äänestä

  • AlasNatsit kirjoitti:

    Mä kuulun kansaan ja mun tuki ei ole yhtään sen enempää rasisti-/natsipoliisien puolella kuin joiden kirjoitustaidottomien persuääliöiden.

    aivopesty suvakkirasisti siinä vouhkaa, ikävää että kuulut siihen vähemmistöön, joka haluaa lahjoittaa kotimaansa hyvinvoinnin ja kulttuurin islamisaatiolle. ja ihan tiedoksesi että suurin osa haittamaahanmuuton vastustajista ja naisten oikeuksien puolustajista ei ole persujen kannattajia, meitä on ihan jokaisessa puolueessa, jopa vihreissä.

    Äänestä

  • AlasNatsit kirjoitti:

    Mä kuulun kansaan ja mun tuki ei ole yhtään sen enempää rasisti-/natsipoliisien puolella kuin joiden kirjoitustaidottomien persuääliöiden.

    No sua nyt ei lasketa kansaan ollenkaan. Pysy siellä marginaalissasi.

    Äänestä

  • AlasNatsit kirjoitti:

    Mä kuulun kansaan ja mun tuki ei ole yhtään sen enempää rasisti-/natsipoliisien puolella kuin joiden kirjoitustaidottomien persuääliöiden.

    Sivistynyt rasismi on eduksi Suomella ja sen kansalaisille.

    Äänestä

  • AlasNatsit kirjoitti:

    Mä kuulun kansaan ja mun tuki ei ole yhtään sen enempää rasisti-/natsipoliisien puolella kuin joiden kirjoitustaidottomien persuääliöiden.

    Kirjoitustaitosi perusteella ääliö sinäkin. Oman arviosi mukaan siis. No itsehän itsesi parhaiten tunnet.

    Äänestä

Kauhulla odotan, milloin puolikuun-paula pääsee näpräilemään Supon islamisoinnin edesauttamiseksi. Draivi näyttää olevan päällä, sillä ei mennyt aikaakaan Poliisimme epäselvästä rasistisyytösuutisesta, kun Paula raapaisi pintameikin päälle ja tuli kameroiden ja median eteen. Ja millä lausunnoilla!!! Mikä noita sisäministereitä oikein vaivaa? Räsänen alasajoi poliisitiomintaa - Orpo piti rajat auki vaeltajille ja nyt Risikko hyökkää omiaan vastaan. Mistä ministereille oikeastaan maksetaan?

Äänestä

joo ,olen poliisien puolella,eiköhän tässäkin asiassa tehdä lehmäsestä härkästä.

Äänestä

Olisiko sitten poliisien pitänyt olla syvästi järkyttyneitä jos jokin itsemurha yritys nyt näyttää kokeneen silmiin teatterilta.Yhtähyvin voisi sitten mithään en ottanut rattijuopot päästämään jatkamaan matkaan jos sanaan pitäisi uskoa.Taas jokin barbaarin uhriutuminen jo aikapäiviä tullut jo niin tutuksi jos vielä suvakit jaksaa kauhistella.

Äänestä

En kyllä löytänyt mitään rasismia noista esimerkeistä.

Äänestä
  • En minäkään, saa kai sitä mielipiteensä sanoa............ ai niin eipäs saakkaan

    Äänestä

  • Rasismi tuo iloa elämään. Rasismi on iloinen asia.

    Äänestä

  • 8987 kirjoitti:

    En minäkään, saa kai sitä mielipiteensä sanoa............ ai niin eipäs saakkaan

    Kahtiajako suvakit ja rasistit on tullut juuri tästä, että rasistit eivät saa sanoa julki mielipiteitään, mutta suvakkien päämielipidekanavia ovat YLE ja Helsingin Sanomat. Mitä enemmän ihmisten sananvapautta rajoitetaan, sitä voimakkaammin kapina kytee kulissien takana. Meillä ei voi arvostella julkisesti maahanmuuttopolitiikkaa. Rautatien torilla turvapaikanhakijoitten leirissä turvapaikanhakijat arvostelevat Suomen maahanmuuttolinjaa ja siellä käy Helsingin päättäjiä komppaamassa heitä näkyvästi. Sosiaalipuolen ja poliisin ammateissa kohdataan maahanmuuttajien arjen todellisuus. Jokaisella ihmisellä on näkemyksensä asioihin ammatista riippumatta. Jos suljettu facebook-ryhmä joutuu rikossyytteeseen tuuletuksistaan, mikä on seuraava askel sanan- ja mielipiteenvapauden rajoittamisessa? Meillä tuomitaan julkisesti maahanmuuton arvostelijat. Jos turvapaikanhakija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, siitä saarnataan Tuomiokirkossa, entinen presidentti puuttuu tilanteeseen ja tuomitsee sen jyrkästi, YLE kutsuu arvovaltaiset vihervasemmiston edustajat kommentoimaan tilannetta A-studioon ja Helsingin Sanomat julkaisee sen pääkirjoituksessaan.

    Äänestä

Selvää teatteriahan semirakilaisen itsariyritys oli ja sitähän nämä tässä vain ääneen sanoivat

Äänestä
  • Poliiseilla ei ole ollut muutakaan keinoa kertoa, mitä asioista oikeasti ajattelevat. Ja kyseessähän olivat salaiset sivut, joilla tuulettaa tuntojaan. Olen ehdottomasti näiden poliisien puolella. Jos sivut olisivat olleet julkiset, eri asia. Viran puolesta heidän on säilytettävä "stiff upper lip". Kokemuksesta tiedän, että jos oikein jurppii, siihen sairastuu, ellei kukaan kuuntele.

    Äänestä

Kirjoituksia arvioidaan tuota vasten:

15 f § (22.7.2011/873)

Poliisimiehen käyttäytyminen

Poliisimiehen on virassa ja yksityiselämässään käyttäydyttävä siten, ettei hänen käyttäytymisensä ole omiaan vaarantamaan luottamusta poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Arvioitaessa poliisimiehen käyttäytymistä otetaan huomioon myös hänen asemansa ja tehtävänsä poliisihallinnossa.

Äänestä
  • eiköhän samat säännöt, suunnilleen ainakin, koske myös pappia,missä hullun rikollisen punapää papin tuomitsijat.

    Äänestä

  • Ei punapääpapin huutelu ainakaan herätä luottamusta, ja huuteli vielä julkisesti.

    Äänestä

  • Vieläkö kyseinen hengenjättiläinen on maisemissa? Se vouhkasi taannoin muuttavansa Afrikkaan. Ilostuin suunnattomasti. Toivottavasti lähti jo ja vei kaverinsa mennessään.

    Äänestä

Itse en lähtisi poliiseja rankaisemaan, koska "turvapaikanhakijoiden" tulva oli poikkeuksellinen ja rasitti kothtuuttomasti poliisivoimia.

Kohtuuton stressitilanne pitää ottaa huomioon.

Äänestä

Onneksi poliiseilla on vielä jotain järkeä päässään. Huomasitteko, että suvakkimedia on taas sulkenut mahdollisuuden "uutisten" kommentointiin.

Äänestä

- Hei, minä olen Musta Barbaari.

- Hah, kas kun et Pinkki Gerbiili.

- RASISMIA!

...

- Muutin nimeni Pekka Puupääksi.

- Missä Pätkä on?

- Nyt kyllä pahoitin mieleni. Teetkö sinä pilaa minun nimestäni?

...

Äänestä

Ainoa asia joka täytyy juurtajaksain tutkia, on se, olisiko paikalle ensimmäiseksi ehtinyt poliisipartio voinut opastaa matua oikeanlaisen silmukan virittämisessä. Ellei, niin päällystöainesta selvästi nykyisen mittapuun mukaan. Sisäministeriölle toivoisin kansantalouden nimissä selvempiä hangUself ohjeistuksia, - myös arabiakielisinä. Rouva sisäministeri voisi omakohtaisesti kernaasti havainnollistaa miten hangUself tulee suorittaa, ilman, ettei Suomen vapisevaan ja heikkoitsetuntoiseen maineeseen tule kolhuja.

Äänestä

Joku suvakki taas vittu märkänä lähetellyt noita kuvakaappauksia.

Äänestä

Poliisille+100%+tukea!+Respect!!!!!

Äänestä

Tuvapaikkabisnes. Niin juuri. Sitähän se on. Miten monet tuosta ruletista hyötyvätkään. Hyvin monet. -Ja kenen kustannuksella!

Äänestä

Mä ihmettelen, että mitä se kenellekään kuuluu, mitä poliisit SALAISESSA ryhmässä keskustelee. On tää melkoista vainoamista jo. Mä istun vessassakin salaisesti yleensä. Onko sekin salakuuntelussa?
Lopettakaa jo ressukat. Nyt poliisi johto saisi sanoa suoraan, että se on oikein että poliisit keskustelee salaisesti mitä haluaa.
Vainoaminen on sairasta.

Äänestä
  • Kyllä ne vessatkin pian ovat salakuuntelussa ja -katselussa. kato vaan minkäväristä torttua väännät ja uskallatko sanoa sitä jotain.

    Äänestä

  • älä ota vessaan puhelinta mukaan

    Äänestä

Facebookia voidaan sensuroida, mutta poliisiennajatuksia ei. Sanoihan useampikin Ruotsin poliisi, ettei halua tehdä töitä alueilla, joissa on paljon maahanmuuttajia, silä se on hyvin vaarallista. Suomessakin turvapaikanhakijoiden välivaltaisuus on johtanut siihen, että poliisia tarvitaan VOKeissa usein, myös ambulansseja saattamassa.

Tuo hihamerkkikommentti oli kyllä täysin asiaton. Ei poliisienkaan pitäisi laajentaa turvapaikanhakijoiden ongelmia kaikkiin ulkomaalaisiin.

Toisaalta Long Playnnjutussa on virhe, sillä kyseinen turvapaikanhakija ei yrittänyt itsemurhaa. Hän vain esitti yrittävänsä. Sehän oli kaikille selvää alusta alkaen.

Musta Barbaari on julkkis ja hänen äitinsä ja siskonsa käyttäytyivät epäilyttävästi poliisia kohtaan. Totta kai siitä käydään julkistakin
keskustelua.

Rasismia ei kitketä sensuurilla. Se katoaa siten, että turvapaikkaa tulevat hakemaan vain oikeasti hädässä olevat, jotka tekevät parhaansa sopeutuakseen kulttuuriimme. Tärkeää olisi myös se, että ne, joille ei voida myöntää turvapaikkaa, poistuisivat maasta eivätkä järjestäisi mitään esityksiä toreilla.

Poliisi on joutunut pidättämään paljon irakilaisia. Heidän määränsä vankiloissa on kasvanut. Jos suomalaiset esim. riehuisivat ulkomailla kännipäissään rikoksia tehden, suurissa joukoissa, emme varmaankaan ihmettelisi, jos paikallinen poliisi puhuisi meistä negatiiviseen sävyyn - vaikka kaikki suomalaiset eivät olisi osallistuneet rikoksien tekemiseen. Mutta me muut häpeäisimme törttöilijöiden puolesta. En usko, että kukaan haukkuisi ulkomaiden poliiseja rasisteiksi, mikäli he kritisoisivat suomalaisten käytöstä.

Äänestä
  • JUURI NÄIN, ovatko matut jotain suojelukohteita joiden rikoksia ja muita röyhkeyksiä ei saa julkistaa, eikä niistä saa edes olla omaa mielipidettä , MILLOIN ON ESIM IRAKIN TAI MUUN MUSLIMIMAAN HALLINTO JULKISESTI TUOMINNUT ONNISTUNEEN TERRORI ISKUN LÄNSIMAITA KOHTAAN. jokaiselle ,myös poliiseille, on suotava omien aivojen käyttö oikeus. maailmassa ei ole yhtään muuta uskontoa tai lahkoa joka olisi tuollainen uhka muille uskonnoille ja kansoille kuin islam ja muslimit. meno alkaa euroopassa muistuttamaan natsisaksaa, kukaan ei halunnut uskoa natsien hirmutekoja vaikka näki ne, ENNENKUIN OLI JO MYÖHÄISTÄ.

    Äänestä

Eivät pilkanneen, ovat huhujen mukaan sanoneet toduuden, ettei apinat osaa sitäkään tehdä.. loisiminen ja raiskaukset ja häiriökäyttäytyminen on ainoat jotka apinoilta onnistuu...

Äänestä

suomi on jo kuin pohjoiskorea ja neuvostoliitto, mitä me vielä suvaitaan, me suomalaiset, pieneltä vähä-älyiseltä päättäjä joukolta.

Äänestä

Hyvä poliisit!

Äänestä

JOS itsari jää yrityksen asteelle !!! niin on pilkan ansainnut .

Äänestä
  • Ei se ollut oikea itsarin yritys vaan teatteria. Tästä on jossain ollut erään paikalla olleen todistus ellen väärin muista.

    Äänestä

Naamakirja tuhoutuu muutaman vuoden sisällä sensuuriinsa.

Äänestä

Kiitos Suomalaiset Poliisit. Perustakaa joku ihan oma keskusteluryhmä johonkin sellaiseen, missä saa rauhassa purkaa tuntojaan.
Me kansalaiset olemme samaa mieltä teidän kanssanne. Ja jos tuollaiset sanat, mitä on kerrottu teidän keskusteluissa olleen :" ei ne tuotakaan osanneet", ovat risikon mielestä rasismia, niin hän on kyllä aivan väärässä ammatissa.

Äänestä

Täällä voi katsoa koko videon tuosta Rautatientorin näytelmästä:

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/03/08/turvapaikanhakija-yritti-hirttaytya-helsingin-leirissa-video/

Minusta tuo on aika epätoivoista ja lapsellista toimintaa. Huomionkipeää ja säälittävää.

Jos kyseisellä henkilöllä ei ole oikeutta turvapaikkaan, ei siinä näytelmät auta. Vaikka kyllähän tuolla sai sitä huomiota ja kovan mölinän aikaan paikan päällä.

Islmissa itsemurha on kielletty eli aivan turhaan tuossa ulkopuoliset hössöttivät. Parasta olisi ollut jättää esitys täysin ilman huomiota.

Äänestä
  • kyllä oli hyvää " filmausta ja lavastusta ja joutavaa matumölinää." miksi näitä laittomia matuja ei karkoiteta suomrsta.menkööt omiin maihinsa mölisemään,taitaa vaan olla niin "tuottoisaa bisnestä " tämä sosiaalisyöpäläisturismiteollisuus.siinähän on niin paljon näitä pölhöpoliitikkojakin mukana ja lähes kaikki puolueet persuja myöten.kuulemma orpon vaimokin rahastaa matubisneksellä,niinpaljon ,kun kerkii.milloin nämä saatetaan valtakunnanoikeuteen,ja tuomitaan kansanvihollisina,se aika tulee varmaan pian.tulee uusi herätys.

    Äänestä

Laki edellyttää poliisimieheltä tavallista kansalaista moitteettomampaa käyttäytymistä, sekä virassa että yksityiselämässä. Kun kiihottamien kansanryhmää vastaan on laissa kielletty, poliisin tulisi tarkoin harkita maahanmuuttajia koskevia julkisia kommenttejaan. Mielipiteitä saa jokaisella kansalaisella toki olla, mutta niiden julkisessa huutelussa tulisi käyttää riittävää harkintaa.

“Ja kyseessähän olivat salaiset sivut ...”
Kun jäseniä suljetussa FB-ryhmässä on yli 2000, mielipiteen julkaisu sivulla on julkinen kommentti. Ei näistä kommenteista millään väännöllä yksityisiä tehdä, se on varmaa.

Ilmeisesti kyse on taas näistä vitsi-pettereistä, jotka yrittävät olla nokkelia ja heittää vitsiä jokaisesta asiasta. Kun jutut sitten menevät pahasti överiksi ja asiaan puututaan, ollaan silmät pyöreinä hämmästyksestä: hei, sehän oli vaan läppää. Tällaista silmien pyöritttelyä ollaan nähty persujen osalta, kun tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan naksaa kännyyn. Hei, sehän oli vaan vertauskuvallista puhetta se saunan taa taluttaminen.

Lienee aivan oikein ja paikallaan, että poliisilta edellytään myös harkintaa. Jos asia ei muuten ole koko poliisikunnalle selvä, tutkitaan asia ja kysellään pahimmilta vitsi-pettereiltä, että mitä FB-kommentit tarkoittivat. Uskon, että viesti menee kyllä perille. Näinhän siinä Myllylän tietojen urkkimisen tapauksessa meneteltiin, opetettiin soveliasta käytöstä kantapään kautta.

Äänestä
  • mielipiteesi kaikkineen tuntuu kovin ontolta..... mitä sellaista matut on tehneet ettei heitä saa inhota ja halveksia....edes salaisilla sivuilla.......minä esim inhoan viereisen talon epäsiistiä rouvaa ja veroviraston epäpätevää virkailijaa ,enbuske inhoaa ja oksentaa kuninkaallisia, ihan oikein iltalehden sivuilla, kenenkään paheksumatta hänen inhoaan ym, ym....eikö sinusta asiassa ole jotain epämääräistä, varsinkin kun tämä palvottu ja paapottu erityis ryhmä jälleen tappoi uskontonsa käskyn mukaisesti lontoossa muutamia heitä kunnioittavia elättäjiä.

    Äänestä

  • Voi olla, että poliiseilta saa odottaa asiallisuutta kaikkialla.

    Voi myös olla, että jonkunlaista asiattomuutta noissa kommenteissa oli, mutta ei kyllä kovinkaan törkeää rasismia. Huomautuksen paikka voisi olla joidenkin kommenttien kirjoittajille.

    Noita oikeasti edes vähän törkeitä kommentteja oli kuitenkin yksittäisiä ja niillä oli tykkääjiä jotain viisi per kommentti, jos sitäkään. Ja tämän perusteella siis vasemmistourpot huutavat, että koko ryhmä rasisteja?! Voi jumalauta mitä ääliöitä.

    Äänestä

Aika mielenkiintoista että ääliö ENBUSKE vihapuhuu JULKISESTI JA HYVÄKSYTYSTI euroopan kuninkaallisista. Eikö enbusken jutut ole juuri sitä vihapuhetta jotain ihmisryhmää kohtaan pahimmillaan, missä sensuuri......HALOOOOOOOOOOO....... TÖRKEÄÄ TEKSTIÄ, on sitten puolesta tai vastaan. Ainoa ihmisryhmä mistä ei saa olla negatiivista MIELIPIDETTÄ on tämä terroristien suosima ,koraanin oppien mukaan muita uskontoja ja kansoja raukkamaisesti tappava matupopulaatio. Ne nauttii näköjään jotain jumalaakin suurempaa arvonantoa täällä meillä suomessa. HÄVETKÄÄ PÄÄTTÄJÄT. Poliisille voimia seisoa mielipiteidensä takana, julkisesti he ovat jo toimineet matuttaja hallituksen oikkujen mukaan, hampaita kiristellen,ja kehitysmaalaisten ylityöllistämänä.

Äänestä
  • Niin, samaa minäkin ihmettelin, että miten enbusken kirjoitus voitiin julkaista. Hänen blogissaan on otsikkona jotain, että kuninkaalliset painukaa helvettiin täältä.
    Kaikki hänen kirjoituksensa ovat hiukan hyvien tapojen vastaisia, mutta ehkä Suomessa ollaankin jo päästy siihen pisteeseen, että sivistyneen käytöksen voi heittää romukoppaan.
    Alatyylin ja alapään tuotosten kommentointi sopii hänelle niin hyvin, on ilmeisesti synnynnäinen lahjakkuus sellaisessa.

    Äänestä

Poliisit+kirjoittaa+siitä+mitä+90%+suomalaisista+ajattelee.

Äänestä

Poliisiylijohtaja Kolehmainen on pelkkä nilkki. Hän on kaikkien poliisien ylin esimies. Hänen pitää tukea poliisia instituutiona ja omia poliisimiehiään yksilöinä. Nyt hän tanssii jotain helvetin menuettia punavihertoimittelijoiden pillin tahtiin. Siinä pyöriessään heittää muutaman poliisimiehen laiturilta piraijoiden järsittäväksi. Kuvottavaa. Oikea limanuljaska koko mies.

Äänestä
  • Poliisitkin tarvitsee selkänojan työlleen, mutta tuo Kolehmainen ei taida olla oikealla paikalla.

    Äänestä

  • Niinhän nuo poliisipomot aina. Niin oli edellinenkin, kunnes pääsi eläkkeelle, jonka jälkeen puhui suunsa puhtaaksi ja viherkommunistinen mediaeliitti ja "älymystö" julisti hänet parissa kuukaudessa seniloituneeksi rasistihöperöksi, joka ei tiedä mistään mitään, vaan levittää vihavalepuheita.

    Äänestä

Johan tuonlaista itsemurhayritystä ,joka oli täyttä teatteria pilkkasivat aidan seipäätkin,
eikä ihme,sillä eihän matut muuta kun valehtelevat ja keksivät mitä hölmömpiä valheita,saadakseen valloittaa maamme ,hyväuskoisten suvakkien avustuksella.Toiviaisen neuvojen mukaan kääntymällä kristityiksi ja he ovat omassa maassa murhanneet ihmisiä ja
tarvitsevat nyt turvapaikkaa,valehtelevat ikänsä lapsiksi vanhat äijät ,sekä pitävät muunlaisia
täysin hölmöinä uskomaan heidän valheensa,ja nauraavat ylimielisesti päälle.
Herätkää näkemään ,mitä islamistit todellisuudessa ovat,älkääkä uskoko heidän valheisiinsa.

Äänestä

Miksei uskota, että ne ovat aikuisia, vai annetaanko miesten pituuden hämätä.

Äänestä
  • joo 35 -40 vuotiaita sotalapsia, menevät ekaluokalle ,jus ja just oppivat apinat aakkoset kun jo eläkkeelle jäävät , loisimista koko ikä .

    Äänestä

Hienoa nähdä ettei koko poliisilaitos ole mädättynyt, Suomi ensin.

Äänestä

Kuka tuota longplayta rahoitaa?

Äänestä

Forss kertoi:
”Poliisin käyttäytymisvelvoitteen osalta voisi todeta, että myös poliisilla on sananvapaus. Erityisesti kun toiminta tuossa ryhmässä tapahtuu kaikkien osalta vapaa-ajalla, eikä viran puolesta.”

Jonka jälkeen Fors veti henkeä ja totesi: "Teillä taviksilla ei tätä samaa oikeutta ole"

Äänestä

Aivan kuin vihapuhe ei olisi tuomittavaa poliisin vapaa-ajalla, kun sitä kuitenkin jo vaaditaan muilta kansalaisilta. Jopa perustettu uusia poliisivirkoja kyttäämään kansalaisten kirjoittelua, huh.

Aivan kuin vihapuhe olisi sallittua suljetussa keskusteluryhmässä. Perustetaan koko kansan suljettu keskusteluryhmä.

Aivan kuin nykyinen nettipoliisi, ent. moderaattori tässä vuodetussa keskusteluryhmässä, ei olisikaan vastuussa hyväksymästään vihapuheesta, eikä hän ole nostanut syytteitä selvästä rasistisesta kirjoittelusta.

Eikös poliisiylijohtaja ilmoittanut että rasismissa on nollatoleranssi. Mitä tekee poliisiylijohtaja. Luetaanko poliiseille syytteitä. Mitä tekee Risikko nyt. Odotamme malttamattomana.

Ylpeänä he ilmoittavat kuinka tämä uusi organisaatio nettipoliisit ovat löytäneet ensimmäisen toimintakuukauden aikana 10 kansalaisen vihapuhetta, jotka siirretään syyttäjälle. Miten sama vihapuhe olisi nyt yllättäen sallittua poliisille.

Voin kuvitella otsakkeet ulkomaisissa medioissa: "Suomen nettipoliisin tutkimusten ensimmäinen tuomittu rasistisesta kirjoittelusta on itse POLIISI. " Sitä naurun ja pilkan määrää.

Äänestä
  • Eikös poliisin vihapuhe ole samalla viivalla mistä Halla-Aho sai tuomion.

    Äänestä

  • No joo. Pannaan sitten 2000 poliisia viralta ja katsotaan, mitä tapahtuu. Taitavat loputkin heittää hanskat tiskiin.

    Äänestä

  • Eivät he kaikki ole syyllistyneet vihapuheeseen.

    Kyllästyneitä varmaan ovat tähän kaksinaismoraaliin ja valehteluun niin kuin suurin osa kansasta. Poliisijohto ja poliitikot ovat tämän kusetuksen takana. Paska lentää nyt omaan naamaan.

    Äänestä

  • HS 19.9.2016 "PÄÄMINISTERI Juha Sipilä (kesk) tuomitsee blogissaan väkivallan, rasismin ja vihapuheen kaikissa muodoissaan."

    Odotamme pääministerin ulostuloa näin suuren ryhmän ja vakavan rikollisuuden ilmetessä. Tämä on tuomittavaa.

    Äänestä

  • Salainen rikollisryhmä ja poliisin suojeluksessa.

    Äänestä

On se hienoa kun saa jahdata väärinajattelevia, ja ehkäpä tuhota heidän uransa ja elämänsä, koska heidän mielipiteensä haittamaahanmuutosta ja mamujen rötöstelystä ovat erilaisia kuin minun. Tätä on olla suvaitsevainen vuonna 2017.

Tuhotkaamme luottamus poliisiin, aiheuttakaamme kansan jakautumista ja sulkekaamme silmämme ja korvamme kaikelta tiedolta mikä rikkoo omaa maailmankuvaa vastaan. Näin rakennetaan parempaa maailmaa ja unelmayhteiskuntaa,jossa poliisit kulkevat konekiväärit olalla kaduilla ja joka viikko silti jysähtää ja kuolee kymmeniä. Naisia raiskataan tuhansia vuodessa ja verovaroin kustannamme elämän tuhansille kunniakansalaisille, jotka nauttivat immuniteettisuojaa kaikelle arvostelulle ja säännöille. Asuntoja ryöstellään päivittäin, koska rajat ovat kaikille avoimet ja heillä on oikeus! Osa alueista on rikollisjärjestöjen hallinnassa,siksi koska suvakit heille opettivat että kyttä on rasistinatsisika, jota ei tarvitse kunnioittaa. Naiset kulkevat päästä varpaisiin hunnutettina, tai muuten heitä ahdistellaan.

Suvakit, en halua elää unelmayhteiskunnassanne, haluan elää rauhassa ja turvassa. Lopettakaa noitavainonne, ja keskittäkää energianne johonkin hyödylliseen. Rasismi- sana on kokenut inflaation, ja siihen reagoiminen tulisi lopettaa kokonaan, kunnes sitä aletaan taas käyttää oikeassa käyttötarkoituksessaan ja -tilanteissa. Koko poliisivoimien leimaaminen rasistifasisteiksi oli ehkä typerin tekonne tähän mennessä. Hävetkää.

Äänestä
  • Muuta takaisin Venäjälle.

    Äänestä

Todella noloa pilkata kun toinen epäonnistuu yrityksessään.Sensijaan poliisin pitäisi neuvoa ,tukea ja kannustaa uuteen yritykseen.

Äänestä
  • Poliisin velvollisuus olisi ollut auttaa.

    Äänestä

  • todellakin auttaa jos ei omat kyvyt riitä ( saako nauraa moccakulli apinan kyvyille) lipas tyhjäks asti ja alkukantainen alkulima katuun . mikä asia olis huonommin sen jälkeen EI MIKÄÄN yks loinen vähemmän.

    Äänestä

Ehdotan, että paikalle ensimmäisenä etineet poliisipartin jäsenet torutaan raskaastikohdehenkilön auttamiseen hänen tavoitteissaan, ja näitä tavoitteita tukevan välittömästi tarvittavan uudelleenohjeistuksen puutteista johtuen, donitsien, täytekakun ja tuoreen kahvin kera, jonka jälkeen heidät voidaan ylentää suoraan ylikomisarioiksi.

Äänestä

Olishan se kumma jos ei ironia kukkis poliisien piirissä kun joutuvat pakolaisten takia ravaamaan siellä sun täällä. Pakolaiset kun keksii ties mitä 'huvitusta'. Ottas kai ketä tahansa pottuun ku joutuu työkseen selvitteleen tällasii feikkihirttäytymisiä sun muuta.

Mitä nää LP:t sun muut yksityisiä keskusteluja rupee levittelemään julkisuuteen? Onko se laillista?

Jos vähänkään (vilkkaalla mielikuvituksella), jonkun sanoja voi tulkita rasistisiks niin heti tulee syyte ja tuomio, mutta terrorismia saa ihailla ja siihen kannustaa ihan vapaasti . Hommatkaapa LP haltuunne kuvakaappauksia terrorimin ihannoijien (salaisista) nettikeskusteluista, ja julkaiskaa niitä?

Tosin eihän siitä mitään syytteitä saati tuomioita seurais.

Äänestä

Pilkkasivat sitä, että se 'itsariyritys' oli pelkää teatteria/julkisuustemppu.

Äänestä
  • Siellä poliisin keskusteluryhmässä oli useita rasistisia kirjoituksia ja tämä foppa jätti syytteet nostamatta. Foppa jahtaa tavallisien suomalaisten kirjoituksia voisiko ne olla kiihottamista.

    Äänestä

Itsemurhan yrittäjä tulee asettaa (sukulaisineen) syytteeseen. Vähintään 12 vuotta kakkua kaikille ja alaikäiset puolella, mikäli suostuvat vapaaehtoisesti palaamaan kotimaahansa. Fair Play! Eikä polkupyörää Tasavaltamme Presidentiltä - Kiitos!

Äänestä
  • Itsemurhan yrittänyt syytteeseen murhan yrityksestä. Vastaaja, asianomistaja, kuultavana ja todistajana sama henkilö. Varma voitto.

    Äänestä

Erikoista, ettei 2800 poliisin yhteisössä kukaan ole ilmoittanut eteenpäin rikoksen tunnusmerkit täyttävästä kirjoittelusta.

Äänestä
  • Voiko sitä kukaan nauramatta olla, kun aivan selvää on, että yritys oli vain pelkkää teatteria ja sekin huonoa. Kyllä se henki lähtee, jos todella yrittää.
    Ennen vanhaan lännellä intiaanit ottivat hengen itseltään pois olemalla vain hengittämättä tarpeeksi kauan. Ne olikin tosi miehiä, joita nykyisin ei enä ä tapaa.

    Äänestä

  • Syyllistyvätkö kaikki ryhmässä olevat poliisit rikkeeseen kun eivät puuttuneet vakavaan rikokseen. Heidän tulee puuttua sellaiseen myös vapaa-ajallaan.

    Poliisiylijohtaja sanoi teeveessä tänään ettei heillä ole pääsyä tähän suljettuun ryhmään, heh heh heh. Tässä suljetussa poliisin keskusteluryhmässä on todettu rikollista toiminta eikä poliisitutkijalla ole sinne pääsyä, KOSKA sieltä voisi löytyä vielä enemmän rikoksia.

    Äänestä

  • Ryhmä melkein täyttää järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit, niin kuin eduskuntakin :)

    Lainaus wikistä:
    "Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla.
    Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.

    useamman kuin kahden henkilön yhteistyö
    ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät
    ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan
    ryhmä käyttää sisäistä kuria
    ryhmää epäillään törkeistä rikoksista
    ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla
    ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja
    ryhmä käyttää peiteyhtiöitä
    ryhmä harjoittaa rahanpesua
    ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin
    ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä."

    Äänestä

  • No ainakin eduskuntaan sopii kuin nyrkki silmään!
    Minusta politiikka pitäisi lailla kieltää, kun se mahdollistaa kaikki hyvä-veli -verkostot.
    Kansanedustajat eivät ole tinkineet omasta elintasostaan samalla kun viidesosa? kansasta elää köyhyysrajan alapuolella ja heidän elinolojaan koko ajan heikennetään.

    Äänestä

Tämä on vuosisadan juttu. Nettipoliisin ensimmäinen rikokseen tuomittu on itse POLIISI.

Tälle nauraa koko maailma.

Äänestä

A- studion toimittaja syötti Kolhmaiselle syytöksiä joista jäi käsitys, että poliisien olisi pitänyt jäädä itkemään siihen puun juurelle ,kun se seikkailija kiipeili puussa.

Äänestä

Poliisien olisi pitänyt hirttää se tyyppi,silloin poliisi olisi toiminut oikein ja tehnyt palveluksen ressukalle joka oli armeijaa paossa kotimaastaan...

Äänestä

Poliisit ovat ihmisiä ja tekevät tärkeätä työtä valvoessaan lakia, joka suojelee meitä. On hyvä, että heillä on jokin kanava, jota pitkin päästää henkisiä paineitaan ja vitutusta.
Suomessa on maailman parhaat poliisit ja heillä on hyvä koulutus.

Missähän minäkin voisin käydä salaisesti julkisia keskusteluja??????

Äänestä
  • Kunhan perustat facebookiin koko Suomen kattavan suljetun keskusteluryhmän!

    Poliisiylijohtajan mukaan sellaisessa poliisitkin ovat saaneet kirjoitella rasistisia vihapuheita kenenkään lainvalvojan siihen puuttumatta ennen kuin ulkopuolinen lehti julkaisi kirjoitukset.

    Eihän täällä kukaan tuomitse rivipoliisia, vaan nämä meidän johtajat ja päätäksiä laukovat poliitikot.

    Äänestä

Nyt huhutaan että Fobba uhrattiin!

Poliisiylijohtajan pitäisi astua julkisuutten ja kertoa lopultakin rehellisesti totuus, eikä laukoa epämääräisiä valkoisia valheita, jotta erilaisilta huhuilta saadaan siivet katkottua.

Äänestä

Poliisiylijohtaja Kolehmainen korosti vallan asiallisesti sitä, että syyttäjänvirasto arvoi ensin sen, onko syytä epäillä rikosta. Jos on, asia siirtyy esitutkintaan. Varsinaisesta oikeusprosessista ollaan vielä kaukana.

Poliisien FB-ryhmän jäseninä on myös entisiä tai eläkkellä olevia poliiseja sekä vartijoita. Mikäli tässä olisi tapahtunut rasistinen rikos, kaikki kirjoittajat olisivat tietysti samalla viivalla. Mikäli tässä on vain kyse poliisille sopimattomasta käytöksestä, poliisin kurinpitotoimet koskisivat vain virassa olevia poliiseja.

Tässä ketjussa kaikki eivät ole ymmärtäneet sitä, että syyttäjä voi arvioida tapausta vain nyt julkisena olevan Long Play-materiaalin perusteella. Vasta jos esitutkinta päätetään aloittaa ts. on syytä epäillä rikosta, voidaan tarkastaa kaikki FB-ryhmän kirjoitukset. Tämä on ihan normaali menettely oikeusvaltiossa, tiedoksi vaan kaikille asiasta tietämättömille,

Nyt julkisena olevan aineiston perusteella näyttää siltä, että kyse on pääosin vain huonoista vitseistä. Osa porukasta - myös poliiseista - on sellaisia, että he eivät pysty koskaan pitämään päätänsä kiinni. Nämä lässy-petterit heittävät muka nokkelaa läppää, vaikka valtaosa siitä on vain järjetöntä lässytystä. Tämä ilmiö näkyy hyvin kaikilla somepalstoilla, täälläkin.

Uskoisin - ei vaan tiedän - että minäkin saan taas osani näiden lässy-pettereiden älyn säihkeestä. ;)))

Äänestä
  • Kyllä noista vitseistä tuomio tulee, muutenhan kyseessä olisi suvakeille suuri nöyryytys ja arvovaltatappio ja niin ei saa missään nimessä käydä.

    Minusta lässytys ja vitsit ovat oleellinen osa ihmisen elämää, eikä tarvitse olla mikään debiili, että ajoittain jauhaa jaskaa. Tuollaista läppää on varmasti heitetty ja heitetään kautta aikojen. Nyt vaan some tallentaa kaiken.

    Äänestä

  • PAHUUSZ kirjoitti:

    Kyllä noista vitseistä tuomio tulee, muutenhan kyseessä olisi suvakeille suuri nöyryytys ja arvovaltatappio ja niin ei saa missään nimessä käydä.

    Minusta lässytys ja vitsit ovat oleellinen osa ihmisen elämää, eikä tarvitse olla mikään debiili, että ajoittain jauhaa jaskaa. Tuollaista läppää on varmasti heitetty ja heitetään kautta aikojen. Nyt vaan some tallentaa kaiken.

    "Minusta lässytys ja vitsit ovat oleellinen osa ihmisen elämää..."

    Ajatteleva ihminen osaa tehdä eron julkisen ja yksityisen välillä. Se mitä höpötetään kavereiden kesken saunaillassa, ei välttämättä sovi huudeltavaksi työpaikalla tai metrossa. Lässy-petteri ei ymmärrä tätä eroa.

    Lässy-petteri ei myöskään ymmärrä, että ei ole "suvakeille suuri nöyryytys ja arvovaltatappio " vaikka poliisi ei olisikaan syyllistynyt rikokseen. Tällä en ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen, sen ratkaiskoon aina oikeus.

    Äänestä

  • hovi.oikeus.neuvos kirjoitti:

    "Minusta lässytys ja vitsit ovat oleellinen osa ihmisen elämää..."

    Ajatteleva ihminen osaa tehdä eron julkisen ja yksityisen välillä. Se mitä höpötetään kavereiden kesken saunaillassa, ei välttämättä sovi huudeltavaksi työpaikalla tai metrossa. Lässy-petteri ei ymmärrä tätä eroa.

    Lässy-petteri ei myöskään ymmärrä, että ei ole "suvakeille suuri nöyryytys ja arvovaltatappio " vaikka poliisi ei olisikaan syyllistynyt rikokseen. Tällä en ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen, sen ratkaiskoon aina oikeus.

    Itte et ymmärrä mitään, vaan oot ihan kakka-aivo! Valitettavasti et tuotakaan ymmärrä, koska nykyään vajakitkin koulutetaan, mikä aiheuttaa teille valheellista älykkyyden-, sivistyneisyyden- ja ylemmyydentunnetta. Todellisuudessa olette niitä samoja lässyttäjiä eri kuorissa, kuten juuri olet kahdella lässyviestilläsi todistanut. Informaatioarvo jutuillasi nolla, tavoitteena vain päästä tappelemaan, etkä sitäkään osaa tehdä juuri sen nokkelammin kuin duunarivajakit nakkikioskilla.

    Äänestä

  • Mitä hovioikeusneuvos vastaa siihen kysymykseen kun asiaa ruvettiin tutkimaan vasta sen jälkeen kun sen toi yleiseen tietoon jokin media?

    2800 jäsenen ryhmää voidaan pitää julkisena. Ei ole enää saunaillan höpinöitä.

    Äänestä

  • maailmanmatin elämä on 24/ 7 tittelinvaihtoa ja narsistisen maailmankuvansa pönkittämistä.
    Kyllä masalla on leppoisaa tuo pöpieläkkeellä olo.

    Äänestä

Totuus on, että se itsemurhayritys oli ihan naurettava feikki. Hei haloo!!

Äänestä

Eikös tässä ryhmässä pilkattu itsemurhaa yrittävää turvapaikan hakijaa?
Sehän on kuin sanoisi ISIS pommittajalle että : Do IT!????

Äänestä

Juntti on tyhmä. Juntti ei harrasta lukemista. Juntilla on hyökkäävä käytös. Suuri osa junteista nautiskelee tulonsiirroista kaikissa muodoissaan. Asumistuella vuokrakasarmissa asuva rasistijuntti haluaisi häätää muut ihmiset koko rapusta. Junttien tulisi kiittää ja kumartaa työssä käyviä maan hiljaisia, jotka kustantavat heidänkin hyvinvointinsa.

Äänestä
  • Olen helvetin kiitollinen että tuollaiset juntit kuin edellinen sekoilija ,ovat suurimmalta osaltaan suljetulla osastolla hesperiassa tai muissa alan laitoksissa!

    Äänestä

  • Naiville kirjoitti:

    Olen helvetin kiitollinen että tuollaiset juntit kuin edellinen sekoilija ,ovat suurimmalta osaltaan suljetulla osastolla hesperiassa tai muissa alan laitoksissa!

    Kirjoitetaan Hesperiassa, ei "hesperiassa". Kannattaa sinunkin, junttipelle, opetella oikeinkirjoitusta.

    Äänestä

  • Sellaisia ne vihervasemmistoanarkistijuntit tuppaa olemaan.Omastaan eivät anna mutta muiden omat jakavat.Rahaa saa seinästä ja puusta.

    Äänestä

  • kieltenope kirjoitti:

    Kirjoitetaan Hesperiassa, ei "hesperiassa". Kannattaa sinunkin, junttipelle, opetella oikeinkirjoitusta.

    Sinä siis kirjoittelet Hesperiassa ? Sen kyllä huomaa :) Onko pehmeät seinätkin?
    Muista pyytää aamulääkkeet.Jos unohtavat kieltenopen lääkitsemisen.

    Äänestä

Kyllä junttirasistipellen kannattaa kaljoitella hiljaa vuokraluukussaan. Ei sovi asumistuella asuvan isotella. Pitää olla kiitollinen, että tulonsiirrot pitävät mukulatkin ravittuina ja vaatetettuina. Suihkussa pitäisi kuitenkin käydä vähän tiuhempaan.

Äänestä

Poliisi on se ohut sininen linja, joka suojaa meitä kansalaisia terroristeilta. Sitä linjaa ei kannata hajottaa pelkän läpän heiton takia. Pinkki gerbiili on hauska havainto.

Äänestä

Onpa media hiljaa. Jos kyseessä olisi perussuomalainen siitä kirjoitettaisiin tauotta.

Äänestä

Joko tapaus on ratkaistu vai unohdettu kokonaan?

Äänestä

Ihan kuin kytät eivät olisi kirjoitelleet suomalaisista aivan samalla tavalla. Taas tehtiin ihme numero turhasta.

Äänestä
  • Tehty kolme rikosilmoitusta, mutta syyttäjä Laura Sairasen mukaan poliisi saa kirjoittaa rasistisia kommentteja, joka on kaikilta muilta ankarasti kiellettyä.

    Esiselvityksessä ei tutustuttu lainkaan ryhmän viesteihin!!!

    Eikö syyttäjä tutustunut teksteihin, joiden perusteella hänen tulisi syyte nostaa??? Hän ei siis löytänyt mitään rasistisia tekstejä, kun ei edes lukenut niitä, kätevää.

    Äänestä

  • sairasta_touhua kirjoitti:

    Tehty kolme rikosilmoitusta, mutta syyttäjä Laura Sairasen mukaan poliisi saa kirjoittaa rasistisia kommentteja, joka on kaikilta muilta ankarasti kiellettyä.

    Esiselvityksessä ei tutustuttu lainkaan ryhmän viesteihin!!!

    Eikö syyttäjä tutustunut teksteihin, joiden perusteella hänen tulisi syyte nostaa??? Hän ei siis löytänyt mitään rasistisia tekstejä, kun ei edes lukenut niitä, kätevää.

    Ei rasismi tai mielipiteen ilmaiseminen toisesta ihmisestä yksityisesti ole laissa kiellettyä! Eli niistä ei voi nostaa syytettä. Sensijaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai julkisesta herjaamisesta voidaan syyte nostaa. Jos kirjoittaa julkisella foorumilla rasistisia kommentteja tai haukkuu toista julkisesti, niin silloin saattaa syyllistyä rikokseen. Tässä tapauksessa syyttäjä on todennut, ettei foorumi ollut julkinen, joten tässä ei voi olla kysessä kiihottaminen kansanryhmää vastaan eikä kunnianloukkaus.

    Äänestä

  • Nämä asiat on jo käsitelty edellä. Näin suurta ryhmää pidetään julkisena, muuten voisimme perustaa koko suomen käsittävän suljetun keskusteluryhmän.

    Poliisin pitää noudattaa moraalia myös työajan ulkopuolella.

    Äänestä

  • ihan_normaalia kirjoitti:

    Ei rasismi tai mielipiteen ilmaiseminen toisesta ihmisestä yksityisesti ole laissa kiellettyä! Eli niistä ei voi nostaa syytettä. Sensijaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tai julkisesta herjaamisesta voidaan syyte nostaa. Jos kirjoittaa julkisella foorumilla rasistisia kommentteja tai haukkuu toista julkisesti, niin silloin saattaa syyllistyä rikokseen. Tässä tapauksessa syyttäjä on todennut, ettei foorumi ollut julkinen, joten tässä ei voi olla kysessä kiihottaminen kansanryhmää vastaan eikä kunnianloukkaus.

    Hahaa, onko itse poliisihallinnosta tultu kommentoimaan suomi24 sivustolle. Tuo tasoista kirjoitusta täällä harvoin näkee.

    Äänestä

  • Todella_normaalia kirjoitti:

    Nämä asiat on jo käsitelty edellä. Näin suurta ryhmää pidetään julkisena, muuten voisimme perustaa koko suomen käsittävän suljetun keskusteluryhmän.

    Poliisin pitää noudattaa moraalia myös työajan ulkopuolella.

    No eikös syyttäjä tuossa ollu todennu, ettei tuo 2500 polisiisin suljettu ryhmä ole mikään julkinen. Eli tuossa suhteesa iniset turhaan.

    Äänestä

  • Tämä oli vain yhden Sairasen mielipide asiasta!

    Äänestä

  • Virka olisi lähtenyt jos ei olisi toiminut kuten käskettiin.

    Äänestä

  • ihanko_normaalia kirjoitti:

    Tämä oli vain yhden Sairasen mielipide asiasta!

    No tuskin oli! Eiköhän tällaisessa tilanteessa tuo päätös ole tullu sen jälkeen, ku on konsultoitu useampaa muutakin syyttäjää. Hyvässä lykyssä kommentit on pyydetty jopa oikeuskanslerilta asti. Tuollaisen asian vieminen oikeuteen ois kyllä ollu totaalista verorahojen haaskausta!

    Äänestä

  • On sulla keksittyjä selityksiä, ihanko ite.

    On Sairasta hyvin konsultoitu, oikein perusteellisesti ja korkealta taholta.

    Äänestä

  • Keskusteluryhmä jossa on 2800 jäsentä ei ole enää sama kuin joku äijien saunailta.

    Nollatoleranssi, hah haa

    Äänestä

  • Ei ne muuta voineet. Koko maailma olisi nauranut Suomen poliisille:

    "Nettipoliisin ensimmäinen tuomittu on itse Poliisi."

    Kyllä tätä on käsitelty niin korkealla taholla jolloin on selvää ettei ole syytä epäillä rikosta. Syyttäjän edes aineistoa lukemattakin se on selvää.

    Äänestä

  • Onko poliisi nyt sitten perusteettomasti antanut potkut Marko "Fobba" Forssin koska syyttäjä ei löytänytkään tapauksesta mitään moitittavaa.

    Äänestä

Ei kenenkään näyttelijänsuoritusta saa liian ankarasti arvostella. Hän voi olla vasta uransa alkuvaiheessa tai koulutus on jäänyt puolitiehen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Faktaapeliin-654 kirjoitti:

Poliisien salaisessa Facebook-ryhmässä käydään avoimen rasistista keskustelua, väittää verkkojulkaisu Long Play .

Long Play on nykyään keskittynyt maahanmuuttoon. Esimerkki: Long Playn mukaan Perussuomalaisissa on joukko poliitikkoja, jtoka haluaisivat lopettaa koko turvapaikkabusineksen.

Olisikohan Long Playssä vähemmän sensuuria kuin täällä?

Kannattaisiko päätoimittajaa lähestyä artikkelilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu