Myös keskustalaisten kannattaa kuulua liittoon

Tässä malliesimerkki siitä miksi työntekijän kannattaa kuulua liittoon:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005239156.html
"Johtaja oli haukkunut työntekijää ylityökorvauksista syntyneen riidan vuoksi. Oikeudessa johtaja kertoi kiroilun ja asiattoman kielenkäytön kuuluvan hänen puhetapaansa muutenkin.
Kahdella paikkakunnalla Etelä-Savossa toimineen yksityisen vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien hoitokodin toimitusjohtaja on tuomittu käräjäoikeudessa tuntuviin sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä."

Työntekijä ei olisi ikinä omilla varoillaan uskaltanut haastaa x-pomoaan oikeuteen mutta liiton lakimiehen lakiavulla oikeus toteutui ja törkymöykky pomo joka luuli pystyvänsä kohtelemaan alaistaan kuin tiskirättiä sai ansaitun rangaistuksen.

Hallituspuolueet kepu etunenässä haluavat kiistää tämän tyyppiset työntekijöiden oikeudet ja haluaisivat antaa työnantajille saneluvallan jolloin työntekijän asema olisi verrattavissa orjan asemaan.
7109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

No nyt kyllä suututit pankkomajurin jonka agenda täällä on käyttää mitä tahansa uutista, että pääsee haukkumaan ay-liikettä. Tai kuten hän kirjoittaa Ay liikettä.

Äänestä

Ne ovat oma heimonsa, jotka ryhtyvät käräjöimään, oli siihen syytä tai ei, ja saadakseen käräjöinnilleen ulkopuolisen avustajan maksajan. Valtaosa suomalaisista ajattelee, että pienimmän reisan tie on vain antaa asian olla.

Sitä paitsi ammattiliittojen juristit eivät lähde automaattisesti ajamaan työntekijän asiaa edes työpaikkatasolla. Tästä löytyy paljon eläviä esimerkkejä. Ilmeisesti lähtökohtanaan on varma voitto. Asianajohalua voi auttaa sekin, että juristia pyytävä on itse jutussa mainittu ”v***n ay-aktiivi”.

Liittoon kuulumiselle on näin ollen paremmatkin perusteet kuin mahdollinen käräjöinti tai muu henkilökohtainen riita työantajan kanssa.

Äänestä
  • Ihmiset, työntekijät ovat enemmän tietoisia omista oikeuksistaan kuin ennen. Näitä tuomioistuinten tuomitsemia työpaikkariitoja on nykyään enemmän kuin ennen. Mutta lisänä rikka rokassa joten tuon kaltaisenkin edunvalvonnan vuoksi on hyvä kuulua liittoon. Mitä enemmän "ay-aktiivi" sitä varmemmin lakiapua saat.

    Äänestä

ay-liikkeen pitää vain rettelöintiä päällä, se parasta heille, johtajat siitä lihoo, ja kommunistit saadaan pidettyä tyytyväisinä, kun maa käräjöi, lakkoilee, ym haitantekoa, ilman sitä ei varsinkaan kommunistit tule toimeen.

Nyt ei vasemmisto kehu enään Neuvostoliiton työläisiä, jotka miljonäärejä.

Äänestä

Saimaan kassa ei politikoi kuten SAK.

Äänestä
  • Saimaan norppako?

    Äänestä

  • Saimaan kassa:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LiittoonKuuluva kirjoitti:

Tässä malliesimerkki siitä miksi työntekijän kannattaa kuulua liittoon:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005239156.html
"Johtaja oli haukkunut työntekijää ylityökorvauksista syntyneen riidan vuoksi. Oikeudessa johtaja kertoi kiroilun ja asiattoman kielenkäytön kuuluvan hänen puhetapaansa muutenkin.
Kahdella paikkakunnalla Etelä-Savossa toimineen yksityisen vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien hoitokodin toimitusjohtaja on tuomittu käräjäoikeudessa tuntuviin sakkoihin työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä."

Työntekijä ei olisi ikinä omilla varoillaan uskaltanut haastaa x-pomoaan oikeuteen mutta liiton lakimiehen lakiavulla oikeus toteutui ja törkymöykky pomo joka luuli pystyvänsä kohtelemaan alaistaan kuin tiskirättiä sai ansaitun rangaistuksen.

Hallituspuolueet kepu etunenässä haluavat kiistää tämän tyyppiset työntekijöiden oikeudet ja haluaisivat antaa työnantajille saneluvallan jolloin työntekijän asema olisi verrattavissa orjan asemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu