Kokoomusjohto tai ainakin suuri osa siitä ilmoittaa, että puolue ei istu hallituksessa, jos Halla-aho valitaan PS:n puheenjohtajaksi. Kyse on ennekuulumattoman härskistä ja demokratiaan kuuluvasta tempusta!
Halla-aho on jo ilmoittanut hyväksyvänsä hallitusohjelman. Ja jopa vaatinut sen noudattamista!
Joten ei ole mitään asiallista poliittista syytä vastustaa hänen valintaansa. Eikä se tietenkään edes kuulu toiselle puolueelle.
Nyt ollaan politiikka pahasti henkilöistämässä. Kyse on noitavainosta yhtä henkilöä vastaan. Valta- eli valhemedia on sitä harrastanut jo kauan.
Taas kerran tulee ilmi, millaisessa näennäisdemokratiassa me asumme.
Halla-aho on jo ilmoittanut hyväksyvänsä hallitusohjelman. Ja jopa vaatinut sen noudattamista!
Joten ei ole mitään asiallista poliittista syytä vastustaa hänen valintaansa. Eikä se tietenkään edes kuulu toiselle puolueelle.
Nyt ollaan politiikka pahasti henkilöistämässä. Kyse on noitavainosta yhtä henkilöä vastaan. Valta- eli valhemedia on sitä harrastanut jo kauan.
Taas kerran tulee ilmi, millaisessa näennäisdemokratiassa me asumme.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Piti tietysti olla "demokratiaan KUULUMATTOMASTA tempusta."
Henkilöön menevä demonisointi on jotain mitä ei poliitikassa pitäisi olla
Ehkä tuo on hyvä asia, mene ja tiedä.
Ainaki Hallikseen liittyy ongelmakohtia.
Tiedän kyllä mitä asioita hän kannattaa.
Ne pari/kolme asiaa eivät ole mitään hyviä.
KAIKKIIN poliitikkoihin liittyy "ongelmakohtia." Mutta vain ASIAT ratkaisevat tai pitäisi ratkaista normaalissa demokratiassa.
Ja jos hallitussopimus hyväksytään, niin on TÄYSIN sopimatonta ja jopa törkeää puuttua toisen puolueen johtajavalintaan.
Tämä on selvä periaate. Sinäkin yrität väistää faktan alkamalla puhumaan henkilöstä!?
Samoin ennen edellsiä eduskuntavaaleja VihreätDeRöda julisti, että ei aio mennä smaan hallitukseen Perussumalaisten kanssa!?
Sitten 1970-luvun ei mikään puolue ole blokannut toista puoluetta jo ENNEN hallitusneuvotteluja saatikka jo vaaleja!
Mutta tuo kokoomusjohdon piilovasureiden henkilöön kohdistuva boikotti menee vielä pitemmälle???
Kokoomus oli vielä ennen Kataisen ja Stubbin aikaa maamme isänmaallisin, sinivalkoisin ja suomenmielisin puolue. Nyt se muistuttaa Vihreitä tai Vasemmistoliittoa!?
Kokoomus on Suomen malliesimerkki kulttuurimarxistisesta soluttautumisesta. Liberaali-nimityshän on nykyään yleisin verhonimitys ja osoitus tuosta valtauksesta.
Turhaan Orpo ihmettelee Halla-ahon valintaa, tulihan hän itsekin valituksi ja Stubb sai lähteä. Hallitus jatkui sovitun ohjelman mukaisesti
Eihän se hallituksen politiikka miksikään muutu koska hallitusohjelmaa käsittääkseni jatketaan sovitun mukaisesti puheenjohtajien vaihtumisesta huolimatta.
Oli ikävää kuulla äsken television uutisissa ruotsalaisten puheenjohtajan halventavaa puheenvuoroa Halla-ahon valinnasta. Ilmeisesti ruotsalaiset haluavat tulla itse hallitukseen kuten ovat niin monissa hallituksissa olleet pienistä äänimääristä huolimatta.
Sekä Orpo että Henriksson mainitsivat "isänmaan" kun arvostelivat ainoan isänmaallisen puoluejohtajan valintaa!? Ei varmasti sattumaa.
Nimittäin Kokoomus on Kataisesta lähtien ollut RKP:n apupuolue. Koska RKP-säätiöt maksoivat Kokoomuksen jättivelat taannoin.
Eli taas kerran suuri ruotsinkieline raha vaikuttaa, jotta RKP pääsee halitukseen. RKP lusi hallituksissa 40 vuotta putkeen, mutta yksikin vaalikausi oppositiossa on sille liikaa.
Suomi ei ole demokratia vaan svekokratia.
PS kusi omaan punttiinsa - tahallaan. Halauvat oppositioon lihomaan - hallituksessa eivät saaneet aikaiseksi kuin Sipilän kiiltävän hanurin. Takki heilui ja kaikki vaalilupauksen petettiin yksi toisensa jälkeen.
PS tulee kuolemaan omaan mahdottomuuteensa, aivan samalla tavalla kuin kävi Brittien yhden asian puolueelle, EU-kriittiselle Ukip-puolueelle.
Hyvästi PS en tule kaipaamaan säästämistänne.
Sitä voi Kokoomus aina kävellä ulos hallituksesta jos siltä tuntuu .Tuskin istuu uudessa hallituksessa. Oppositio puolueet voivat antaa kyllä tukensa Keskusta PS puolueille,mutta tuskin kokoomusvoittoinen politiikka saa tukea vasemmistolta tai SDP:ltä jotka ovat kovasti nykyisiä leikkauksia kritisoineet.Tietty jos hlua on lähteä jatkossa Ps paikalle aseman vuoksi,eikä asioita ajamaan on Kokoomus pohjainen hallitus mahdollista ,mutta muuten ei ole uskottavaa että Kokomus istuisi uudessa hallituksessa sen nyt hajotessa. En usko että sellaista hallituspohjaa saataisiin nykyisellään aikaiseksi .Pelata voi aina ,mutta hallituskumppanit ei eroittele toisiaan .Jos jokin taho katsoo että heillä ei löydy yhteistä säveltä on se se osapuoli joka lähtee jos kanttia on lähteä.
"Halla-aho on jo ilmoittanut hyväksyvänsä hallitusohjelman. Ja jopa vaatinut sen noudattamista!"
Hallituksen ohjelma ei kuitenkaan ole vain jonkun alussa laaditun hallitusohjelman orjallista noudattamista vaan jatkuvaa hallituspuolueiden välistä yhteistyötä ja ratkaisujen hakemista. Ja jos hekilökemiat ja arvomaailmat eivät lainkaan kohtaa, ei yhteistyöstä tule mitään. Sen hallitusohjelman muokkaaminen käytännön toiminnaksi kun jää niiden ihmisten tehtäväksi.
Orpo ja Sipilä paljastivat juonensa. Heillä ei ollut tarkitustakaan toteuttaa halltusohjelmaa persujen osalta. Sama kuvio kuin Kataisella edellisessä hallituksessa. Pienten puolueiden ohjelmakohdat jäivät toteuttamatta. S&O pari kusetti Soinia 2 v, mutta kun tilalle tulikin tosi mies, esitetään vaatimuksia, että halltusohjelman rivinväleissä onkin todellinen ohjema, ei siinä mitä on kirjoitettu. Ei ihme, että hallintarekisterillä oli kiiree ja viinalailla ei.
Tässä taisi käydä niin, että Sipilä liputti PS:n ulos, ennen kuin Orpo ehti sen tehdä. Minulle jäi se käsitys, että Halla-aho oli tehnyt tämänaamuisessa neuvottelutilaisuudessa avoimen ja rehellisen vaikutelman, ja että häneen sekä Sipilä että Orpo olisivat voineet luottaa ainakin jossain määrin. Mutta kun Halla-aho piti kiinni aikomuksestaan johtaa Perussuomalaisia Brysselistä käsin, niin PS:n konkreettinen politiikan teko olisi jäänyt Huhtasaaren ja Hakkaraisen vastuulle. Tästä ei Keskustassa pidetty. Kokoomusta todennäköisesti painostettiin EPP:n toimesta heittämään PS ulos, ja tämä sama viesti tuli monilta Kokoomuksen eturivin poliitikoilta. Keskustan kenttä vierasti "nuivaa" puoluetta ja Kokoomuksen kenttä suhtautui siihen vielä kielteisemmin. Orpon pelivara oli liki olematon, kun sekä presidentti että pääministeri olivat nyt toteutuneen ratkaisun kannalla.
Pressa tän teki..