Raiskattiinko punaisten naisia?

Kevättalvella sitten pitkät ajat pesemättömiä ja yleensä ronskit puheet ja tavat ja monella sukupuolitautiakin kun seikkailun takia mukana niin vain sitten rehvastelun takia.Jääkreille ja kunnostatuneile sotureille ei kyllä riittänyt kuin kohteliaisuus ja pitkä katse sänkyseuraan.

Joukkoraiskauksia oli paljonkin. Lahden seudulla valkoiset myivät viinapullosta nuoria tyttöjä saksalaisille.

Kun kuriton lahtarikaarti ammuskeli ihan huvikseenkin punikkeja niin takuulla nämät sankar-
pojat vetivät viikseen ihan porukalla saamiaan punakaartilaisnaisia. Sitten vain montun syr-
jälle ja sinne haudattiin ikiajoiksi isänmaallinen siemen v. 1918 kevätkylvössä.

Eipä tuo mikään ihme ole. Lahtari myi punavanki naisia. halusi saksalaisten sotivan hyvin ja tyydyttäessään sakujen perverssiot sai heidät tekemään sen mitä lahtari halusi.

"Eipä tuo mikään ihme ole. Lahtari myi punavanki naisia. halusi saksalaisten sotivan hyvin ja tyydyttäessään sakujen perverssiot sai heidät tekemään sen mitä lahtari halusi. "

Saksalaiset saivat itse satamäöärin vankeja Fellmanin pellolla Lahdessa. Mihin he tarvitsivat muka apua vankien saamisessa?

Jos tutkit näitä naisten vagiksiottoja niin saksalaiset luovuttivat vankinsa miltei välittömästi suomalaisille. He ainoastaan sotivat eivät halunneet vahtia ja "holhota" vankejaan. mm hennalassa suomalaiset anto eräänkin kerran 25 teloitettavaa naista ja tyttöä saksalaisten käyttöön kahtatuntntia ennen teloitusta. Tämän jälkeen suomalainen teloitusyksikkö ampui naiset.

Kommunistisessa Suomessa tämä punikkien kansanperinne onmuuttunut historiaksi. Perustu juoruihin, että Valkeakoskella ammutut naiset olisi raiskattu, joku punaämmä kuullut yöllä tällaisia huutoja metsän takaa

On totta että varsinkin Pohjanmaalla miehet ovat aina olleet vähän kallellaan samaan sukupuoleen, jo heidän hirveä himonsa ja kiimansa painiin viittaa siihen että on kiva päästä tuuppaaman päänsä toisen miehen hieltä ja muilta eritteiltä haisevaan haarukseen ja välillä kouria toista miestä nivusista. Mutta kyllä Pohjanmaan miehille vangittu punainen nainenkin kelpasi jos ei miestä ollut juuri sillähetkellä saatavissa kun mieli alkoi tehdä, sen Marja Liukkosenkin lisenssiaattitutkimus paljasti. Isoisäni kertoi minulle noita tarinoita joita oli kuullut isältään ja tämän veljeltä Isossakyrössä kapinan jälkeen.

Tarkkis suuttuu jos verneri lehtimäestä kirjoitetaan jotain negatiivista.

Jutut menevät taas "vähän" sivuun otsikosta. Kun asiaa ei ole niin oksennus vaan jatkuu.

Raiskasivat kuulemma äiteesi ja saivat siltä hullulta ämmältä tippurin.

Ketään ei ole raiskattu, mielikuvitusta.

Kovin on lahtari kiihkoissaan täskäkin kirjoittelusta koska on poistattanut asiallisia viestejä. Rikoksia ei saisi tuoda julki, sitä kai se on.

Teurastajat eli lahtarit ei tappaneet sisällissodassa yhtään siviiliä. Kaikki tapetut olivat kivääri ojossa tekemässä bolsevikkien vallankumousta.

Ei tarvinnut raiskata koska antoivat vapaaehtoisesti.

Valkoisessa terrorissa Jaakko Paavolainen otti esille kysymyksen, missä määrin naisiin kohdistuvaan vihaan liittyi seksuaalisia jännitteitä:

“On tavallaan odotettavaakin, että valkoisen terrorin kaltainen rangaistusperiodi suuntautui myös naisiin. Naisten osuutta juuri poliittisen opinionin muodostumisessa ei tietenkään voinut hyväksyä. ... Toisaalta seksuaalisväritteiset käsitykset sukupuolten rooleista, kenties suorastaan nietzscheläiset tunnelmat naissukupuolen viheliäisestä luonnosta ovat olleet ruokkimassa säälimättömyyttä, joka purkautui teloituksina.”

Missä määrin punakaartin naisiin kohdistui seksuaalista väkivaltaa? Punaisten muistitiedoissa mainitaan vankileireillä “naisia kovakouraisesti raiskatun”. Eräs henkilö mainitsi enonsa kertoneen hänelle, miten

valkoiset raiskasivat naiset ennen teloitusta. Jukka Rislakki mainitsee kirjassaan Kauhun aika usean miehen raiskanneen erään jämsäläisen naisen juuri ennen ampumista.

Tämäkö on se Suomi-neito?

Heti sodan jälkeen parin kolmen viikon aikana ns. valkoinen terrori riehui vankileireillä jokseenkin esteettömästi. Kenttäoikeudet jakelivat päivittäin kuolemantuomioita. Mannerheimin määräyksestä vankien vahdinpito oli huolehdittava suurimmalla ankaruudella. Hennalassa metsään ammuttiin toukokuun alussa yksierä 152 naista, jotka oli riisuttu alasti. Raiskauksien ja kidutuksen jälkeen heidät surmattiin ja kuopattiin läheiseen suohon.

Santahaminassa naisvangeille oli suoritettu myös ”lääkärintarkastus”. Odotushuoneessa oli ensin määrätty kaikki riisumaan housunsa, ja sitten tarkastukseen jokainen vuorollaan. Tarkastushuoneessa oli pöytäteline johon jokaisen oli käytävä. Telineellä, joka oli siten sijoitettu, että kaikki huoneessa olijat siihen hyvin näkivät, joutui tutkittava sellaiseen asentoon, että hänen naisellisuutensa tuli kaikkien näkyviin. Yksi tutkijoista sitten hansikoidulla kädellään esitteli paikkoja kaikkien nähtäväksi. Katselijat nauraa hohottivat ja lausuivat arvostelujaan muodoista ja kelvollisuudesta. Raiskaukset jätettiin tutkimatta.

1918 kesällä ja alkusyksystä Englannissa saapui Suomeen nootti jossa arvosteltiin jyrkästi leireillä tapahtuvia raiskauksia ja teloituksia.Mannerheim pelkäsi joutuvansa kansainvälisesti epäilyttävään valoon ja syytetyksi joukkomurhista.Niinpä valmisteltiin pikaisesti vankien joukkoarmahtamiset ja valmisteltiin laki joka antaa valkoisille syytesuojan.Arkistot ja dokumentit tuhottiin ja alettiin kaunistella tapahtumia.Filmit ja valokuvat takavarikoitiin ja raskauttavimmat todisteet tuhottiin.Mannerheim pakeni ulkomaille ja pesi kätensä koko kansalaissodasta.Kehtaa jopa muistelmissaan valehdella ettei tiennyt jääkäreiden olemassaolosta kuin vasta tammikuussa 1918.Säälittävää.

Minulle Mister Märrski menee samaan kategoriaan kuin joku Argentiinalainen joulukuusi.

Kiannon julma julistus vuodelta 1918 auttoi osaltaa naarassusien hävittämisessä... Millaisia
susia ne nuoret tietämättömät plikat mahtoikaan olla? Sen ajan leijona-äitejä?

Kiannon julma julistus vuodelta 1918:

Kenties järkyttävin on kirjailija
Ilmari Kiannon huhtikuussa 1918
Keskisuomalaisessa julkaistu punakaartin naisiin
kohdistunut vaatimus, joka hakee varmaankin
vertaistaan sivistyskansojen historiasta:

”Eikö olisi oikeaa tuomiotaktiikkaa ottaa
joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta
– siten siveellisesti varoittaakseen
niiden kurjien ammattisisaria. Sudenjahdissa
kelpaa maalitauluksi juuri naarassusi
ehkä enemmän kuin uros, sillä metsästäjä
tietää, että naaras synnyttää yhtä pahoja
penikoita, joista on oleva ikuinen vastus.
Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa
punakaartilaiset olivat petoja, monet
heidän naisistaan – susinarttuja, vieläpä
naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla
ampumatta petoja, jotka meitä ahdistavat?”

Punakaartin naisia, missä tehtävissä he
olivatkaan, häväistiin ja teloitettiin suruttomasti.
Nykytietämyksen mukaan sodan jälkiselvittelyissä
teloitettiin 364 naista, eniten
Lahdessa 1918. Siellä teloitettiin yli sata
naista, pääasiassa nuoria tyttöjä.

"Vuonna 1889 säädettiin kokonaan uusi rikoslaki. Sen mukaan kuolemanrangaistus voitiin vielä tuomita kuudesta rikoksesta. Valtio­petoksesta, keisarinnan, perintö­ruhtinaan, leski­keisarinnan tai muun keisarillisen perheen jäsenen sekä ystävyydessä olevan valtion päämiehen murhasta se oli ainoa mahdollinen rangaistus. Vaihto­ehtoisesti muun rangaistuksen kanssa se olisi voitu tuomita muustakin murhasta sekä majesteetti­rikoksesta ja maan­petoksesta."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemanrangaistus_Suomessa

Punakaartilaiset syyllistyivät ainakin valtio- ja maanpetokseen sekä murhiin, joten edellytykset kuolemantuomioille olivat selvät.

Suomi oli sodassa vuonna 1918, sodan oli julistanut Venäjän Suomessa olevien joukkojen komentaja. Vangittuja venäläisiä kohdeltiinkin sotavankeina Brest-Litovskin rauhaan asti. Sen mukaanhan heidän oli poistuttava maasta, joten Suomeen jääneet venäläissotilaat olivat tämän jälkeen lainsuojattomia. Punakaartin aloittama vallankumousyritys taas teki siitä rikollisjärjestön, joka muiden rikostensa ohella avusti aktiivisesti Suomen hallituksen joukkaja vastaan sotivaa vihollista.

Teurastajat eli lahtarit ampuivat Lahden keskitysleirillä yli 200 naista. Nuorimmat olivat 14 vuotiaita tyttöjä.

Saksan keisarikunnan intervention tavoitteet keväällä 1918 Suomen ja Fennoskandian suunnalla olivat suurvalta-, talous- ja sotilaspoliittiset. Saksalaiset halusivat käyttöönsä sekä Suomen että Kuolan niemimaan raaka-ainevaroja. Karjalankannakselta puolestaan kyettiin uhkaamaan Venäjän pääkaupunkia Pietaria. Lisäksi Saksaa huoletti Britannian laivaston toiminta Jäämerellä ja Murmanskissa Kuolan niemimaalla. Suomalaiset aktivistit olivat pyytäneet saksalaisia joukkoja Suomeen jo kesällä 1917, mutta Berliinissä päätavoite oli rauha Neuvosto-Venäjän kanssa, länsirintaman takia. Joulukuussa 1917 käynnistyneiden Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen aikana Saksa edisti etujaan Suomessa lupaamalla kotiuttaa Jääkäripataljoona 27:n ja myymällä 70 000 kivääriä suojeluskunnille. Lev Trotski kuitenkin katkaisi rauhanneuvottelut 10. helmikuuta 1918, vaikka Lenin kannatti rauhansopimusta. Trotskikaan ei kannattanut sodan jatkamista, vaan tilannetta, jossa lopullista rauhaa ei tehdä, mutta tulitauko jatkuu ennallaan, vaikka ei neuvotella. Saksan sodanjohto päätti lopulta pyrkiä ratkaisuun ja aloittaa sotatoimet uudelleen Venäjää vastaan 18. helmikuuta ja kulissinomaisena toimena sen lähinaapureilta vaadittiin ”avunpyyntöjä” hyökkäyksen perustelemiseksi. Suomen valkoisen hallituksen lähettiläänä Saksassa toiminut Edvard Hjelt esitti Saksan kehotuksesta pyyntönsä 14. helmikuuta. Saksan armeijan uusi hyökkäys Baltian suunnalla luhisti nopeasti venäläisten puolustuksen, mikä johti maiden välisen Brest-Litovskin rauhansopimuksen solmimiseen 3. maaliskuuta 1918. Sen mukaan Neuvosto-Venäjä luovutti Suomen, Baltian, Puolan ja Ukrainan Saksan vaikutuspiiriin tunnustamalla itsenäisyyksiä. Saksan sodanjohdon V. I. Leniniin kohdistamat toiveet olivat siten lopulta toteutuneet.

30.3. Saksa jätti bolsevikkihallitukselle nootin Pietarista "virtaavista" punaisista venäläiskaarteista ja uhkasi ryhtyä toimiin, jos se ei lopu. Joukot olivat jo matkalla. 1.4. Lenin taipui kieltämään Pietarin viranomaisia lähettämään enempää venäläisjoukkoja Suomeen.

Saksalainen laivasto-osasto nousi maihin Ahvenanmaalle 5. maaliskuuta 1918. Sodan kolmannessa vaiheessa valkoisen armeijan yleishyökkäystä Etelä-Suomeen täydensi kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johtaman Saksan Itämeren divisioonan maihinnousu Hangossa 3. huhtikuuta 1918. Divisioonan vahvuus oli 10 000 sotilasta. Lisäksi Loviisassa nousi maihin 7. huhtikuuta, Tallinnasta edennyt, noin prikaatin vahvuinen osasto Brandenstein (3 000 miestä). Hangosta edennyt osasto valloitti Helsingin 12.–13. huhtikuuta (Helsingin taistelu 1918), Hyvinkään 21. huhtikuuta, Riihi­mäen 22. huhtikuuta ja Hämeenlinnan 26. huhtikuuta 1918. Loviisasta liikkeelle lähtenyt prikaati valtasi Lahden 19. huhtikuuta ja katkaisi läntisten ja itäisten punakaartien väliset yhteydet. Saksalaisjoukot nopeuttivat merkittävästi punakaartien sotilaallista tappiota ja lyhensivät sodan kestoaikaa. Toisaalta Suomi joutui sodan jälkeen Saksan vaikutusvaltaan.

Vaasan senaatti palasi Pohjanmaalta Helsinkiin 2. toukokuuta 1918. Pääkaupungissa sitä eivät kuitenkaan vastaanottaneet Suomen Valkoisen armeijan osastot vaan keisarillisen Saksan Itämeren divisioonan kunniakomppania soittokuntineen, ja Suomen ”todelliseksi valtionhoitajaksi” kutsuttu kenraalimajuri Rüdiger von der Goltz. Valkoinen kenraali Mannerheim järjesti armeijansa kunniaksi suuren voiton­paraatin Helsingissä 16. toukokuuta 1918, saksalaisjoukoista huolimatta. Monille sodille tyypillisiä virallisia aselepo- ja rauhanneuvotteluja ei käyty eikä virallisia sopimuksia Suomen sisällissodan lopettamiseksi koskaan allekirjoitettu.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_sisällissota

Voidaan sen suuremmitta jossittelun vaaroitta sanoa, että mikäli neuvostovalta olisi vuonna 1918 ollut voimissaan ja levittäytynyt Keski-Eurooppaan, Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon, ja jos Saksa olisi ollut voimissaan ja kansanvaltuuskunta Suomessa silti pärjännyt, kansanvaltuuskunta olisi joutunut imaistuksi tulevaan Neuvostoliittoon.

Venäjän hallitus oli siinä mielessä tekopyhä, että se ilmoitti Suomen tulevan liittymään Venäjän federaatioon vapaaehtoisesti. Käytännössä se kuitenkin takatietä oli valmis takaamaan ajatuksen toteutumisen, antamaan sille vauhtia. Niinpä se suoranaisesti järjesti Suomessa kaappauksen. En tässä puheenvuorossa puutu lainkaan kysymykseen, olisiko Suomessa ehkä jo vuonna 1918 muutenkin syntynyt vallankumous. Neuvostohallitus antoi marras-, joulu- ja tammikuussa kaappaukseen kehotukset, se toimitti kaappaajille aseet ja takasi voimiensa puitteissa Venäjän Suomessa olevan armeijan tuen sekä lähetti Pietarista Suomeen kaikki kynnelle kykenevät (ts. kuuliaiset) joukot ja punakaartit. Näin tehdessään neuvostohallitus edellytti, että uusi Suomen hallitus liittyisi Venäjän federaatioon. Tämä on täysin selvästi luettavissa sekä Leninin että Stalinin kirjallisesta aineistosta. Eivätkä Lenin ja Stalin toki olleet ainoat neuvostohallituksen jäsenet. Lenin joutui koko alkuvuoden 1918 tekemään jatkuvia kompromisseja pitääkseen hallituksensa koossa ja ennen kaikkea pitääkseen armeijan kurissa ja puolellaan.

Tilanne oli Suomen suhteen muodollisesti täysin sama kuin vuonna 1939. Silloin Kuusisen hallituksen oli tarkoitus tukeutuen venäläisten joukkojen apuun muodostaa Suomesta sosialistinen tasavalta, joka liittyisi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Tästä ei ole enää mitään epäilyksiä, sen jälkeen kun Kuusisen paperit ovat avautuneet Moskovassa tutkimuksen käyttöön. Vastaavasti Neuvostoliitto vuonna 1940 rauhansopimuksessa käytännössä tunnusti olleensa sodassa Suomea vastaan.

Vertailu on tässä hyödyksi etupäässä kuvastamassa neuvostovaltion suhtautumista. Eroa vuoden 1918 ja 1939 välillä on muutoin tietysti käytännössä joka asiassa. Yksi suurimmista on se, että vuonna 1918 Venäjän armeija oli jo Suomessa ja että vuonna 1939 Suomella puolestaan oli koulutettu armeija. Toinen on se, että suomalaiset vuonna 1939 olivat parinkymmenen vuoden ajan nähneet, miten ihanteet ja todellisuus olivat ristiriidassa Neuvostovaltiossa ja miten vapaaehtoisuus tällaisessa järjestelmässä pelasi.

http://www15.uta.fi/koskivoimaa/valta/1918-40/vapaussota.htm

Teloitukset puhdistustoimenpiteenä
Kuva esittää todennäköisesti Syrjäntaan taistelun jälkeen vangittuja Valkeakosken naiskaartilaisia suomalaisten ja saksalaisten sotilaiden vartioimina. Heistä yli 20 teloitettiin pari päivää myöhemmin Hauholla.

Punaisten naisten teloituksia on pidetty myös rotuhygienisenä toimenpiteenä, koska heidän katsottiin muodostavan uhan suomalaisen rodun puhtaudelle. Tutkija Marjo Liukkosen mukaan sodan voittaneiden valkoisten tarkoituksena oli rakentaa porvarillinen Suomi, josta haluttiin karsia kaikki turmeltuneina pidetyt punaiset naiset. Tähän viittaa hänen mukaansa muun muassa se, että miesten kohdalla teloitettiin järjestelmällisesti lähinnä johtajina pidettyjä punakaartilaisia, mutta naisista myös tavallisia rivijäseniä.

Punakaartien naiset eivät sopineet naiskuvaan, jota esimerkiksi veljekset Lauri ja Martti Pihkala levittivät. Martti Pihkalan juuri ennen sisällissodan loppua ilmestyneessä kirjassa Minkälainen Suomi meidän on luotava? hän varoittaa lyhyttukkaisista, miestä jäljittelevistä naisista, jotka eivät ymmärrä tehtäväänsä synnyttäjänä. Pihkala kehottaakin kirjassaan tuhoamaan kaikki kaupunkien työläisnaiset ja yleisinä naisina pidetyt. Veljesten ajatuksista oli innostunut myös valkoisten pahamaineisin teloittaja Hans Kalm, jonka joukot suorittivat suurimman osan Lahdessa tehdyistä naiskaartilaisten teloituksista. Rotuhygiaan liittyivät myös etniset puhdistukset, jossa kaikki venäläisiksi paljastuneet teloitettiin muun muassa Hennalan vankileirillä sekä Viipurissa (ns. Viipurin puhdistus). Molempien ihmisryhmien mahdollinen lisääntyminen nähtiin ongelmana suomalaiselle rodulle ja porvariston puhtaudelle. Naiskaartilaisia pidettiin myös uhkana äitiyden kaltaiselle instituutiolle, koska hoivaamisen sijasta he tarttuivat vallan symboleina pidettyihin aseisiin. He eivät sopineet aikakauden keskiluokkaiseen naisihanteeseen jo pelkästään ulkonäkönsä perusteella, kun naiskaartilaisilla oli lyhyet hiukset ja jaloissaan miesten asusteena pidetyt housut. Useiden teloitettujen naisten pidätyskorteissa olikin heidän pukeutumiseensa viittaavia merkintöjä, kuten ”housut” tai ”hengselit”.

Lisäksi taustalla oli punaisten naisten demonisointi porvarillisessa lehdistössä. Naisten kohtaloon saattoi vaikuttaa myös saksalaisten ja valkoisten kireät välit. Suomalaiset joukot oli alistettu saksalaisten komentoon, eivätkä näin ollen voineet nousta heitä vastaan. Sen sijaan valkoiset pystyivät ampumaan yhteiskunnallisesti arvottomina pidettyjä työläisnaisia, joita saksalaiset taas yrittivät suojella ja joita he mielivat itselleen.