Seura teki kyselyn Kepun kansanedustajien ja piirijärjestöjen puheenjohtajien keskuudessa.
46:sta tavoitetusta kansanedustajasta 4 halusi Vanhasen jatkavan puheenjohtajana, 17 ei halunnut, 25 ei halunnut ottaa kantaa Vanhasen ehdokkuuteen. 13 nimesi Pekkarisen ehdokkaakseen, jokaisella muulla oli 4 tai vähemmän kannattajia.
Piirijärjesöjen 15:sta puheenjohtajasta 1 kannatti Vanhasta ja 8 Pekkarista, 6 ei julkaissut kantansa ja yksi kannatti Lehtomäkeä.
Olen ollut oikeassa kun olen kauan kirjoittanutVanhasen menettäneen kannatuksensa puolueensa piirissä.
Vanhasen kannatus romahti
4
241
Vastaukset 4
- oivahärkönen
Jutussasi on vain Lipposen nimen tilalle pantu Vanhanen.
Vanhanen on maan suosituin poliitikko. Häntä ei kepunkaan pidä asettaa presidenttiehdokkaaksi, sillä maa tarvitsee pääministerin. Pääministerin tehtävä on nykyisen perustuslain mukaan tärkeämpi kuin presidentin.- Oivariini
Kepun likaisten temppujen osaston uskollinen soturi Oiva taas yrittää vääntää mustaa valkoiseksi.
Vanhanen ei ole maan suosituin poliitikko ja hänen suosionsa oman puolueen sisälläkin alkaa rapista. - Kokeile totuutta välillä
Oivariini kirjoitti:
Kepun likaisten temppujen osaston uskollinen soturi Oiva taas yrittää vääntää mustaa valkoiseksi.
Vanhanen ei ole maan suosituin poliitikko ja hänen suosionsa oman puolueen sisälläkin alkaa rapista.Mitä "likaisten temppujen osasastoa" siinä oli kun Oiva kertoi vain totuuden.
Tuo Seuran juttu koski todellakin demareita ja heidän tulevaa puoluekokoustaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532016
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3551472Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1761034Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279744- 271639
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen21534- 42512