Sampo Terho valittiin lauantaina selvällä äänienemmistöllä perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi.
Kakkoseksi jäänyt Jussi Halla-aho menetti mahdollisuuteensa viimeistään kahdeksan vuoden salasuhteeseen Kokoomuksen Elisa Siekkisen kanssa. Lisäksi Halla-aho valehteli medialle useaan otteeseen lastensa lukumäärästä sanoen näitä olevan neljä, vaikka oikeasti lapsia on (vähintään) viisi. Puoluekokouksessa lähes jokainen ilmoitti Halla-ahon käytöksen sotivan vahvasti perussuomalaisten arvoja vastaan.
Kakkoseksi jäänyt Jussi Halla-aho menetti mahdollisuuteensa viimeistään kahdeksan vuoden salasuhteeseen Kokoomuksen Elisa Siekkisen kanssa. Lisäksi Halla-aho valehteli medialle useaan otteeseen lastensa lukumäärästä sanoen näitä olevan neljä, vaikka oikeasti lapsia on (vähintään) viisi. Puoluekokouksessa lähes jokainen ilmoitti Halla-ahon käytöksen sotivan vahvasti perussuomalaisten arvoja vastaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Oikea valinta!
Onnea Sampo!
Heterous on persujen karvaperseäijille kirosana.
Jussilla on muuten yllättävän paljon perskarvoja, vaikka kaljuuntuukin kovaa vauhtia.
Terhon valinta oli selviö.
Minä näin unen siittä että Sammion tukioita virtasi Jyväshyvään kuin heinäsirkkoja Epytkissä. Joukkoa johtatti aasin selästä purppuraviitassa leveä mies jonka selässä luki että LÄSKIMOOSES johtattaa teität luvattuun maahan. Sampo on puoluveen uusi Ristus.
Herää MOLO unestas, vaalejahan ei ole edes vielä pidetty. Ota pois päästäs Soinin kirkkokalsarit niin näet maailman uusin silmin.
halla-ahon skoijari eu meppi ei ikinä pääse persu pj:ksi, ellei suurin osa äänestäjistä ole täys pönttöjä. halla-aho vaan rahastaa ns "matu" vastaisuudella, vaan ei saa mitään aikaiseksi, paitsi eu:ssa jossa hynät imuroi taskuunsa. MOT MOTTAA.
Pakko saada hynää kun elatusmaksuja pukkaa joka pualt
Halla-ahon haastattelu uusin
https://www.youtube.com/watch?v=s_Q1Yw3i8gA
Onnittelut Sampolle!
Oikea mies ruoriin, ehdottomasti!
Ei kahta sanaa.
Jussi voisi jäädä lopullisesti sinne Byrsseliin
Horojakin enemmän kuin Helsingissä
Uskallan väittä, että Halla-aho ei vakavasti haluakkaan puheenjohtajaksi, vaan tarkoitus oli ajaa Soini nurkasta ulos. Eli Halla-aholla hampaan kolossa on Soinia vastaan ja monet kentältä tukeneet tässä. Soinin liian pitkä roikkuminen pj -na huonokuntoinen mies, joka ei olisi pystynyt enää yksiäkään vaalirääkkiä. Halla-aho ym näkivät nyt koittavan aikansa. Saatiin Soini kannettua ulos kuten Veikko Vennamo eduskunnasta aikanaan. Historia toistaa taas.. Uskon todella Sampo Terho on seuraava puheenjohtaja.. Ja hyvä näin! Kuten Kai Turunen jo tänään uutissa sanoi ei kannata sählätä...
Jos asiaa vakavasti ajatellaan. kun S Terho toisti useaan kertaan, että hän ei lähde ehdokkaaksi jos Soini on. Kestään muusta ei olevarteenotettavaa ehdokasta jota Soini olisi pelännyt kuin Halla-ahoa. Vielä eduskunnassa olevat naisehdokkaat joutuvat hakemaan kentältä laajempaa tukea. Nyt kun Halla-aho kantaa Soinin ulos, niin se takaa kentältä palkaksi taas hyvä palkkaisen EU mepin paikan seuraavissa vaaleissa ja Soini huilaa lakkautuspalkoilla eläkeikään saakka, 39 muun kansanedustajien kanssa joita nykyisin loisiin valtion varoilla eri puolueista.
Eikös tuossa puoluekokouksessa voitaisi antaa Halla-aholle kavionkuva persauksiin lopullisesti.
Pilannut puolueen maineen liian monta kertaa.
Olet aivan kuutamolla kuten Sampokin;)!
Terho voitti eilisen väittelyn IS-teeveessä ylivoimaisesti.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005245177.html
Kyllä Terho taisi tuon väittelyn voittaa. Tietenkin hieman arvoitukseksi jää, kuinka moni puoluekokoukseen tuleva PS:n jäsen katsoi tuon ohjelman ISTV:stä tai oli itse paikalla, ja kuinka moni tuon väittelyn perusteella vaihtoi kantaansa PJ-ehdokkaan suhteen. Mutta kun etukäteen voimme ennakoida, kuinka tasaiset voimasuhteet puheenjohtajavaalissa todennäköisesti ovat, niin Terho saattoi tuon esiintymisensä perusteella saada ratkaisevan edun.
Oikea valinta.
Kyllä.
Onnittelut Sampolle täältä Tampereelta myös!
Kokous oli meidän saunan takana. Söivät palvatun sian ja joivat kauppa-autollisen keskikaljaa. Sitten kun Terhoa piti äänestää, äänestivätkin freudilaisen vahingon siivittäminä Halla-ahoa.
Tämä on kuitenkin ainoastaan pelkkää ennenaikaista spekulointia, koska todellisuudessa vaalit käydään puolueessa nyt viikonloppuna. Kumpikaan ehdokas ei tule saamaan mitään selvää enemmistöä äänistä, vaan kokouksessa tulee riittämään jännitystä viimeiseen hetkeen saakka ja mitään ei ole vielä arvattavissa. Kuitenkin minä ennustan vahvasti Jussi Halla-ahon lopulta voittavan, koska hän saa varmasti monet epävarmat jäsenet lopulta taakseen. Lisäksi Halla-ahon takana on sellaisia tunnettuja edustajia kuin Olli Immonen ja varapuheenjohtajaksi tähtäävä Laura Huhtasaari, mutta Terholla on puolestaan tukenaan Jussi Niinistö, minkä lisäksi Timo Soini seisoo vahvasti hänen takanaan. Jännitystä tulee vielä olemaan luvassa reilusti, mutta puolueen oman tulevaisuuden kannalta pitäisi Halla-aho nyt valita puheenjohtajaksi, että persut pääsevät vielä ainakin joskus kilpailemaan isojen puolueiden kanssa ja voivat jättää Vihreät ja etenkin V-liiton taakseen. Kymmenen vuotta sitten tuli Soinin persuille ainoastaan viisi kansanedustajaa silloisissa vaaleissa ja näihin kuuluivat mm. sellaiset kuin Vistbacka ja Veltto Virtanen, mutta näiden huru-ukkojen tilalle ovat nyt astuneet lahjakkaat ja fiksut Halla-aho ja Huhtasaari tukijoineen, joten heille valta puolueessa saisi tästä eteenpäin tulla kuulumaan.
Onnea Sampo!
Hyvä Sampo!
Onnea!
Olit+pahoin+väärässä++ja+se+varmaankin+vituttaa.+Terho+olisi+ollut+Soinin+takinkäätöpolitiikan+automaattien+jatkaja,+jota+Halla-aho+ei+ole.+On+100%+varmaa,+että+persujen+kannatus+nousee,+kun+johtoon+on+saatu+koko+puolueen+älykkäin+j+analyyttisin+mies.
Hi, hi, valittiinko ? kuka valittiin ? vituttaako ? ja varmasti vituttaa !!!
Tulipa muutama Suomen syöjäkin esille, henriksson lupasi auttaa kaikkia ja orpo sanoi olevan vakava paikka. Miksi eivät lähde paikanpäälle auttamaan, ettei Suomen tarvitseisi ottaa lisää velkaa lasten hartioille. Suomi ei ole koko maailman sosiaalitoimisto !
vit..ko saa nauraa!.......
Jokos persut ovat takoneet sen Sammon.
pks joutilaiden äänitorvi tuo sampö tervo,,niinköä vähä jari tervo,,se paskan kirjoittaja
,,nälkään kuolis,jos niillä kirjoilla pitäis elää.Mutta hesassa elää,kun haukkuu kepua ja heittelee koraaneja;anteeksi raamattuja lattialle.
Olipa terholla silmät sirrillään ja suussa tekovirnistys kun Halla-Aho voitti, yritti peittää pettymystään, mutta ei pystynyt, hyvä ettei itkenyt.
orpo , sipilä, henriksson ja monet maanpetturit vapisevat kun ovat kutsumassa lisää elättejä velka-
varoilla elätettäviksi, pelkäävät Halla-Ahoa ja yrittävät syrjiä häntä.
Mikä Suomi on elättämään joutilaita terveitä miehiä velkavaroilla, velka on maksettava ja se jää
lapsillemme maksettavaksi.
Suomalaiset eivät itse uskalla enää tehdä lisää lapsia, kun somput tekevät heidänkin edestään,
vaikka eivät elätä itseäänkään, saatikka 15 henkistä perhettään. Aivan vastuuntunnotonta tehdä muiden elätettäväksi lapsia.
Onnittelut Terholle!