NYT Halla-Aho on epäsopiva-Soinin perintö jatkuu.

..Kuka muistaa, kun joka puolue suomessa katsoi, että Soini ja perussuomalaist ovat populistista roskaa. Ja vaarallisia suomen demokratialle!
Syynä tuolloin Kreikka tukien arvostelu ja vähäinen mahdollisuus menettää oma vaikutusvalta.
Kreikka tukien arvostelu sai kansainvälistä huomiota. EU:ssa uhkailtiin suomea, jos ei olla porukassa, "samalla tavalla asioidaan suomenkin kanssa, jos vaikeuksia ilmenee" jne.

Jopa SDP ja Kokoomus ryhtyivät edes vähän kantamaan huolta Kreikka tukien suunnattomasta määrästä. Kiitos ainoastaan SOININ ja PERUSSUOMALAISTEN.

NYT Halla-Aho valittiin puoleen puheenjohtajaksi. Soini ja vähäinenkin muutoshalukkuus haudattiin kepulaisen vehkeilijän, Sipilän, hallitukseen. Mutta, osallistumalla tähän kepu roskaan, "diabetes oma syy, sunnuntai lisät pois, palkansaajat syypäitä milloin mihinkin, taksinkuljettajat poistetaan jne. Sipilä vei PS:n niinsanotusti "vakavasti otettavaksi puolueeksi" ja samalla juuri PS vastaa Sipilän palkansaajiin kohdistuvasta vainosta. Maatalouden tukia lisättiin 150 miljoonalla, vaikka maatalouden tuet kaikkinensa ovat vuodessa 7 miljardia euroa!

Halla-aho valittiin, Hyvä asia. NYT pois hallituksesta, EU vastaisuus esille, palataan siihen kun mentiin hallitukseen. Palataan siihen, miksi ihmiset äänestivät perussuomalaisia? Halutaan muutosta! Ulkomaalaispolitiikka on tärkä asia. Muslimien maahanmuutto estettävä suomeen, On selkeästi otettava muu apu, jos sillä humaanisuutta mitataan, kannetaan rahaa irakiin jne. USA antoi sinne 100 miljardia euroa. Ne varastettiin ja myytiin jne. isiksille. Mutta, jos se on inhimillisyyden mitta, niin sinne vaan kaikki verorahamme. MUTTA ei suomeen näitä ihmisiä.

Halla-aho voisi mahdollistaa Perussuomalaisten nousun, tarvitsemme suomessa yhä Muutosta. Perussuomalaiset voisivat vieläkin olla sitä...
366
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...Perussuomalaisilla on mahdollisuus uuteen nousuun ja suomen valloitukseen!
POIS hallituksesta, suomi tahtoo elää!
Perussuomalaiset ;asuminen halvemmaksi, budjettia pienemmäksi, maatalosutukia pienemmäksi,te-keskukset alas, elokuvasäätiöt pois jne,jne SOTE voimaan! oluet kauppoihin, apteekit kilpailutukseen...tätä suomalaisnen palkansaaja haluaa-vapautta kyykytyksestä...

1Äänestä

..Soini pois ulkoministerin paikalta. Halla-aho ulkoministeriksi!...

1Äänestä
Aloittaja

..tänää Kokoomus ja Sipilä, tuo viaton perheyrittäjä, mittaavat HALLA-AHON INHIMILLISYYDEN!
Onko Halla-Aho riittavän humaani hallitukseen!;
Opiskelijoiden rahat pois, omalle perheelle miljoonia verovaroja, sunnuntailisät pois, jalattomita invalideilta "turhat taksi reissut pois", diabetes itse aiheutettua tautia, taksit pois, maatalouden tukia 150miljoonaa lisää, palkansaajilta kesäloma rahoista1/3 pois, lisää 24h palkatonta työaikaa, palkansaajien sopimukset pois, jne,jne. TÄMÄ kaikki on inhimillistä..
Millä he mittaavat humaanisuutta ja inhimillisyyttä! joku raksi ruutuun nopea testi?..voi näitä kuppaisten nihilistien aikaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11406717 kirjoitti:

..Kuka muistaa, kun joka puolue suomessa katsoi, että Soini ja perussuomalaist ovat populistista roskaa. Ja vaarallisia suomen demokratialle!
Syynä tuolloin Kreikka tukien arvostelu ja vähäinen mahdollisuus menettää oma vaikutusvalta.
Kreikka tukien arvostelu sai kansainvälistä huomiota. EU:ssa uhkailtiin suomea, jos ei olla porukassa, "samalla tavalla asioidaan suomenkin kanssa, jos vaikeuksia ilmenee" jne.

Jopa SDP ja Kokoomus ryhtyivät edes vähän kantamaan huolta Kreikka tukien suunnattomasta määrästä. Kiitos ainoastaan SOININ ja PERUSSUOMALAISTEN.

NYT Halla-Aho valittiin puoleen puheenjohtajaksi. Soini ja vähäinenkin muutoshalukkuus haudattiin kepulaisen vehkeilijän, Sipilän, hallitukseen. Mutta, osallistumalla tähän kepu roskaan, "diabetes oma syy, sunnuntai lisät pois, palkansaajat syypäitä milloin mihinkin, taksinkuljettajat poistetaan jne. Sipilä vei PS:n niinsanotusti "vakavasti otettavaksi puolueeksi" ja samalla juuri PS vastaa Sipilän palkansaajiin kohdistuvasta vainosta. Maatalouden tukia lisättiin 150 miljoonalla, vaikka maatalouden tuet kaikkinensa ovat vuodessa 7 miljardia euroa!

Halla-aho valittiin, Hyvä asia. NYT pois hallituksesta, EU vastaisuus esille, palataan siihen kun mentiin hallitukseen. Palataan siihen, miksi ihmiset äänestivät perussuomalaisia? Halutaan muutosta! Ulkomaalaispolitiikka on tärkä asia. Muslimien maahanmuutto estettävä suomeen, On selkeästi otettava muu apu, jos sillä humaanisuutta mitataan, kannetaan rahaa irakiin jne. USA antoi sinne 100 miljardia euroa. Ne varastettiin ja myytiin jne. isiksille. Mutta, jos se on inhimillisyyden mitta, niin sinne vaan kaikki verorahamme. MUTTA ei suomeen näitä ihmisiä.

Halla-aho voisi mahdollistaa Perussuomalaisten nousun, tarvitsemme suomessa yhä Muutosta. Perussuomalaiset voisivat vieläkin olla sitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu