Miljonääripääministeri Juha Sipilän hallitus kaatuu ensi viikolla. Se on tietysti isänmaan onni, sillä tämä hallitus on keskittynyt Juha Sipilän ja hänen sukulaistensa omien etujen ajamiseen.
Uudet eduskuntvaalit tuovat uudet tuulet. Kokoomus ottaa jytkyvoiton ja hallituskumppaniksi nousee SDP. Kepu ja persut jätetään oppositioon ja Kepu potkaisee Sipilä ulos puolueesta.
Uudet eduskuntvaalit tuovat uudet tuulet. Kokoomus ottaa jytkyvoiton ja hallituskumppaniksi nousee SDP. Kepu ja persut jätetään oppositioon ja Kepu potkaisee Sipilä ulos puolueesta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minulle käy, kenelle pitää ilmaista kantaansa. Uudet vaalit vaan.
Onko Sipilä siis koko ajan ajanut vain sukulaisten etu??
Kaikki kansalaiset ovat hyötyneet Sipilän hyvän hallituksen toimista.
Sukulaiset ei myöskään voi välttyä hyvinvoinnin lisääntymisestä. :)
No kerropa mitä sinä olet hyötynyt?
Joo, ovat "hyötyneet" ja varsinkin ne, jotka menettävät ison osan kesälomarahoistaan. Ei myöskään pidä unohtaa niitä "hyväosaisia", joiden työpäiviä pidennettiin.
Työttömät "hyötyvät" Sipilän hallituksesta jopa niin, että nyt heidän "tuloista" otetaan 25 prosenttia veroa. Sipilän hallituksen "hyvät eväät" työttömille eivät tähän lopu: lisää vaatimuksia ja rajoitteita, ettei ihan toimettomina maata. Ja nyt on paremmat mahdollisuudet käydä leipäjonoissa, sillä niitä on entistä enemmän. On mistä valita. Hyvä on hallitus :D
Kaikella edellä mainitulla on vientiä kasvattava vaikutus... tai miten se hallituksen laskelmien mukaan meni? Oli miten oli, nyt mittarit näyttävät oikeaan suuntaan ja epätoivon kehäkin on kääntynyt...
Riippuu mitä mitareita ja millaisessa mielentilassa niitä tarkastelee, kovinkaan ihmeellistä "nousua" ei ole ollut, eikä ole näkyvissä, mutta osa kusetetuista huutavat jo nousukaudesta ;) Hallituksen perässä. Tämä on pikku pomppu, joka laantuu yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Minä hyödyin siitä, että teen palkatta töitä julkisella sektorilla ja minun kesälomarahoja leikattiin. Kiitos siitä kirurgi Sipilälle.
Uudet vaalit tulevat yllättämään ne jotka niitä eniten vaativat.
Kyllä kansa tietää!
Ennustus on toteutumassa...
Uusien vaalien myötä Sipilä putoaa kansanedustajaksi tai jopa lentää ulos eduskunnasta. Syyt siihen:
- painosti Yleä saamatta siitä rangaistusta
- ei ymmärtänyt erota kun jäi kiinni Ylen painostamisesta
- ei erotettu pm:n tehtävistä sopimattoman käytöksen vuoksi
- alkoi käyttäytyä kuin kukkahattuakka kun Halla-aho valittiin puheenjohtajaksi
- näillä näkymin aiheutti hallituksen hajoamisen (mikä on hyvä asia).
Orpo, joka oletettavasti ryhtyi Sipilän lakeijaksi, joutaa hänkin lähteä.
Jos ja kun uudet vaalit ovat, on äänestäjillä erinomaisen hyvä tilaisuus vapauttaa Sipilä, Vanhanen, Anttila, Orpo, Kaikkonen, Juhantalo ynnä muut surkeat poliitikot tehtävistään. Tilalle on saatava nykyaikaisia, suuria ongelmia ymmärtäviä poliitikkoja. Myötäilijät, lumepoliitikot, rikoksista tuomitut ja fossiilit ulos.
Rotat ulvovat.