Otsikko on Ristin Voitto-lehden "Lukijapalstalta" kirjoittaja on:
"Juhani Kuosmanen" Lainaan sen siis tähän.Kyllä kai tämän voi lainata,jos ei,niin sheriffi ottakoon pois !!!
>>// Totuus personoitui Jeesuksessa. Hänessä olmoitettiin Jumalan totuus. Evankeliumi,sanoma Jeesuksen täytetystä työstä,on perustotuutemme.
Paavali ei hetkeksikään antanut periksi evankeliumin totuudesta. Hän ei myynyt sitä mistään hinnasta,koska siitä riippui iankaikkinen elämä.Ihmisellä ei ole valtuutta sielunsa lunnastamiseksi. Vain Kristuksen täytetty työ kelpaa.
Paineita evankeliumin totuuden myymiseksi on jatkuvasti. Sana rististä on luonnolliselle ihmiselle hullutus ja maailmaa miellyttääksemme saattaa meille tulla kiusaus luopua evankeliumista ainoana pelastustienä. Joskus evankeliumi pitäisi juutalaistaa,toisinaan taas kreikkalaistaa,tai muuten vain uskonnollistaa ympäröivän yhteiskunnan ja maailman mukaiseksi.
Tänäänkin tulee kauppiaita monelta taholta.Jotkut ehdottavat luopumista ristin kuoleman merkityksestä epäeettisenä. Ihmisen itse sovittaa itsensä. Jos ei tajuta synnin kauheutta,on ristin sanoma liian verinen ja epäesteettinen.
Ylösnousemusksesta pitäisi luopua epätieteellisenä. Vaikka historialliset Faktat kuinka todistaisivat,eivät risti ja ylösnousemus sovi ihmisen logiikkaan.
Meille saatetaan tarjota myös yleistä hyväksyntää korvaukasena evankeliumin vesittämisestä lapsikasteen uudestisynnyttäväksi armoksi tai humaaniksi suvaitsevuudeksi.Tuossa suvaitsevuudessa suvaitaan kaikkia muita,paitsi evankeliumiin pitäytyvät.
Raamatun itseilmoituksen mukaan koko Jumalan Sana on totuus. Siis muutkin Raamattuun kirjoitetut opit ovat totuutta. Totuus ja elämä eivät ole toistensa vastakohtia, vaan oikea totuus stnnyttää ja tukee elämää. Samoin kuin totuus Jumalan armosta ja Kristuksen täytetystä työstä tuovat elämän,samoin totuus vesikasteesta,henkikasteesta ja Jeesuksen tulemuksesta varjelevat elämää ja synnyttyävät toivoa.
Seurakunta on totuuden pylväs ja perustus. Ei totuus maailman laajuisesta Kristusken ruumiista tai paikalliseurakunnasta ole ihmisoppi tai lyömäase,vaan meidän parhaaksemme annettu Raamatun ilmoitus.
Esi-isämme olivat valmiit jopa kuolemaan evankeliumin ja Raamatun totuuksien puolesta. Olemmeko me valmiit myymään evankeliumin ,kaste- ja seurakuntatotuuden esimerkikisi yleisen hyväksynnän tai suurempien joukkojen toivossa.
Raha,valta ja suosio ovat olleet monen vaihtovaluuttaa. Näin voi käydä rivikristitylle,saarnaajalle, muusikolle, laulajalle, julkikselle,teologille tai johtjavalinnoissa syrjäytyneelle. Se on vahinko. Totuutta tulee siis ostaa,ei myydä.//
"Juhani Kuosmanen" Lainaan sen siis tähän.Kyllä kai tämän voi lainata,jos ei,niin sheriffi ottakoon pois !!!
>>// Totuus personoitui Jeesuksessa. Hänessä olmoitettiin Jumalan totuus. Evankeliumi,sanoma Jeesuksen täytetystä työstä,on perustotuutemme.
Paavali ei hetkeksikään antanut periksi evankeliumin totuudesta. Hän ei myynyt sitä mistään hinnasta,koska siitä riippui iankaikkinen elämä.Ihmisellä ei ole valtuutta sielunsa lunnastamiseksi. Vain Kristuksen täytetty työ kelpaa.
Paineita evankeliumin totuuden myymiseksi on jatkuvasti. Sana rististä on luonnolliselle ihmiselle hullutus ja maailmaa miellyttääksemme saattaa meille tulla kiusaus luopua evankeliumista ainoana pelastustienä. Joskus evankeliumi pitäisi juutalaistaa,toisinaan taas kreikkalaistaa,tai muuten vain uskonnollistaa ympäröivän yhteiskunnan ja maailman mukaiseksi.
Tänäänkin tulee kauppiaita monelta taholta.Jotkut ehdottavat luopumista ristin kuoleman merkityksestä epäeettisenä. Ihmisen itse sovittaa itsensä. Jos ei tajuta synnin kauheutta,on ristin sanoma liian verinen ja epäesteettinen.
Ylösnousemusksesta pitäisi luopua epätieteellisenä. Vaikka historialliset Faktat kuinka todistaisivat,eivät risti ja ylösnousemus sovi ihmisen logiikkaan.
Meille saatetaan tarjota myös yleistä hyväksyntää korvaukasena evankeliumin vesittämisestä lapsikasteen uudestisynnyttäväksi armoksi tai humaaniksi suvaitsevuudeksi.Tuossa suvaitsevuudessa suvaitaan kaikkia muita,paitsi evankeliumiin pitäytyvät.
Raamatun itseilmoituksen mukaan koko Jumalan Sana on totuus. Siis muutkin Raamattuun kirjoitetut opit ovat totuutta. Totuus ja elämä eivät ole toistensa vastakohtia, vaan oikea totuus stnnyttää ja tukee elämää. Samoin kuin totuus Jumalan armosta ja Kristuksen täytetystä työstä tuovat elämän,samoin totuus vesikasteesta,henkikasteesta ja Jeesuksen tulemuksesta varjelevat elämää ja synnyttyävät toivoa.
Seurakunta on totuuden pylväs ja perustus. Ei totuus maailman laajuisesta Kristusken ruumiista tai paikalliseurakunnasta ole ihmisoppi tai lyömäase,vaan meidän parhaaksemme annettu Raamatun ilmoitus.
Esi-isämme olivat valmiit jopa kuolemaan evankeliumin ja Raamatun totuuksien puolesta. Olemmeko me valmiit myymään evankeliumin ,kaste- ja seurakuntatotuuden esimerkikisi yleisen hyväksynnän tai suurempien joukkojen toivossa.
Raha,valta ja suosio ovat olleet monen vaihtovaluuttaa. Näin voi käydä rivikristitylle,saarnaajalle, muusikolle, laulajalle, julkikselle,teologille tai johtjavalinnoissa syrjäytyneelle. Se on vahinko. Totuutta tulee siis ostaa,ei myydä.//
Vastaukset 29
Vanhimmat
1. Tim.3:15-16
15. Siltä varalta, että viivyn, minä muistutan siitä, miten tulee olla Jumalan huoneessa, joka on elävän Jumalan seurakunta.
16. Totuuden pylväs ja perustus
Totuuden pylväs ja perustus* ja tunnetusti suuri on jumalisuuden salaisuus: [Hän,] joka on ilmestynyt lihassa, vanhurskautunut Hengessä, näyttäytynyt enkeleille, saarnattu kansojen keskuudessa, uskottu maailmassa, otettu ylös kirkkauteen.
Myös Toivo Koilon SUURI ILOSANOMA, mikä on mielestäni erittäin hyvä käännös, kääntää tähän tapaan. - Välimerkkijako on alkuperäiseen yhteen pötköön kirjoitettuun Raamattuun lisätty jälkikäteen niin, kuinka kulloisetkin kääntäjät asiaan ovat suhtautuneet. Ainakin minun järkeni sanoo, että srk EI VOI OLLA totuuden pylväs ja perustus, vaan kyllä se on yksiselitteisesti Jeesus, joka sanoo itsestään: "MINÄ OLEN tie, totuus ja elämä." - Jos srk olisi se, niin mikä srk? Ev.lut. vai ortodoksinen, helluntai- vai vapaakirkko, adventisti- vai metodisti- tai baptistisrk? Vaiko peräti Helsingin Juutalainen Seurakunta?
ei ole ainoastaan yksi tuosta listalta mitä luettelit,ne on paikallisseurakuntia,ja jokaisessa,jossa saarnataan täyttä vilpitöntä evankeliumia,niinkuin se Raamatussa ilmoitetaan,on osa Jumalan seurakuntaa,ja se koostuu maailmanlaajuisesti jokaisesta Jeesukseen uskovasta jolla on "veren merkki" sydämessään,eli on uudestisyntynyt elävään uskoon,Sanan ja Pyhän Henegen peson kautta,ja Henki rinnassai todistaa,että olen Jumalan lapsi, ei minkään rituaalin,tai tekmisien kautta,ei kasteenkaan kautta,oli se sitten lapsi -tai aikuiskaste.
Raamatun malli on tässä,kaikessa yksinkertaisuudessaan ja totuudessaan:
Lue Apt. 1:1 - 2:47, niin siinä on rakennusaineet Raamatulliselle seurakunnalle,kun näitä ohjeita noudatetaan,siihen mitään lisäämättä,tai pois ottamatta,kirjoitusten mukaan, niin hyvin käy!
Hei Ritari!
Kiitos vaivannäöstäsi! Lainaukset ovat OK, jos myös lähdetiedot ovat näkyvillä ja niinhän ne ovatkin.
Anne
pylväs ja perustus...
näin todella on ...sillä siinä on hänen koko täyteytensä..
mutta mitä totuuden kirjaan on kirjoitettu lahkoista...eriseuroista...harhaopettajista..ja siitä ettei JUMALA asu käsillä tehdyissä huoneissa...
todella Hengen saanut ei milloinkaan sulje korviansa eikä sydäntään totuudelta..
haureuden henki on eksyttäväinen...(haureus Jumalaa JA SANAA vastaan)
ketä juutalaiset palvelivat...kuka heitä ohjasi ja kuljetti niin ettei vaatteet päällä kuluneet yhtään ..antoi mannaa taivaasta...aukaisi meren käydä jalan yli..
kuitenkin vaikka näkivät Jumalan tekoja ja mooses saarnasi..niin aina he eksyivät mielessään ja tahtoivat palvella oman mielensä mukaan tai olla palvelematta...
KUN MINÄ SANON TÄMÄ JA TUO ON JUMALAN (SEURAKUNTA) NIIN SE SILLOIN ON ..HÖH...SANOKOON SANA MITÄ TAHTOJAAN MINÄ PALVELEN NÄIN...
ONKO TUTTU AJATUS...
"Esi-isämme olivat valmiit jopa kuolemaan evankeliumin ja Raamatun totuuksien puolesta."
Tarkoittaako tämä esi-isiämme aina 6 miljoonan vuoden takaa? Ihmisen puhukyky kehittyi vasta 40 000 (joidenkin arvioiden mukaan 120 000) vuotta sitten tasolle, joka mahdollisti "joukkoviesinnän". Oliko jo silloin samat "totuudet" tiedossa?
maailman 6 päivässä raamatun mukaan...
evoluutioteorian kannattajat pitävät sellaisia todisteita piilossa mitkä eivät tue heidän oppejaan..
hiiliajoitus ja radioaktiivinen ajoitus ei kerro yhtään mitään maapallon iästä....
todistettavasti geologit ovat löytäneet,, maakerrostumien joilla on mitattu olevan miljoonia vuosia ikäeroa,,puunkappaleita jotka ovat pystyssä näiden ikäkerrostumien läpi,,,
eli tosiasia on että puu olisi lahonnut jo ensimmäisen kerrostuman syntyessä mikäli ajoitus pitäisi paikkansa..
näitä löytöjä koskevia kirjoituksia on täällä netissä pullollaan...ym faktaa mitä pimitetään..
unohdetaan myös sellainen asia kun eka solu syntyi niin sen on täytynyt myös kuolla...
solut eivät ole kovin pitkäikäisiä..joten on ollut kova työ keksiä miten yhtäkkiä sitten jakautuisi...eli tekisi jälkeläisiä...
samoin mistä järjetön luonto yhtäkkiä päättäisi mitä kukin tarvitsee...eri muotoja..ruokaa..syömiskaluja..ruuansulatusta..näkökykyä..kuuloa..eri sukupuolia..koiraita .naaraita..erilaisia sukuelimiä..viettejä..tuntoaistia...siipiä..kiduksia..hengityselimiä..
tyhjästä on paha nyhjästä...onko luonnolla älyä..viisautta..järkeilykykyä...
kasvata pyrstö ja evät ja kidukset jos pidät uimisesta...tai siivet ja höyhenet jos pidät lentämisestä...ja rupea munimaan...
luonnontieteistä. Olet myös nielaissut kaikki nuo kreotionistien "koukut" pureksimatta. Netti on pullollaan tuollaista (taika)uskovaisten kirjoittamaa hölynpölyä.
Maapallon iäksi on monilla eri menetelmillä saatu 4 –5 miljardin välillä olevia lukuja. Tarkimmat viimeaikaiset iänmääritykset antavat iäksi 4570 miljoonaa vuotta. Lisäksi koko maailmakaikkeuden iäksi on MAP-luotaimen avulla saatu 13,7 miljardia vuotta. Sadat tuhannet ihmiset ovat vuosikymmenten ajan tehneet ahkeraa työtä näiden ikien mittaamiseksi. Monet ovat ”uhranneet” koko elämänsä näiden asioiden tutkimiseen. Miksi he olisivat valehtelijoita?
Evoluutioteoria on erittäin vankalla pohjalla; kenenkään ei tarvitse sitä vastaan puhuvia todisteita piilotella.
Esim. 1987 Yhdysvalloissa tehtiin laaja gallup-tutkimus. Siinä selvitettiin 480 000 geologin ja biologin mielipide evoluutioteorian uskottavuudesta (USA on johtava maa biologian ja geologian tutkimuksessa).
Heistä vain 0,15 % (700 tutkijaa) hyväksyi kreotismin. Vain erittäin syvästi uskonnolliset tutkijat vastustavat evoluutioteoriaa, jotkut erittäin ponnekkaasti.
Koska evoluutioteoria on niin vakuuttavasti jyrännyt kreotismin, tämä näkyy myös uskonnollisten lahkojen muuttuneina käsityksinä, ts. ne ovat joutuneet joustamaan ja muuttamaan sanamuotojaan. Vielä 1950-luvulla (ennen DNA:n keksimistä) kreotismi oli melko vahvoilla. Jumala olisi luonut kaiken kerralla valmiiksi. 1960-luvulla monet uskonnolliset tahot joutuivat hyväksymään evoluution, mutta vain osin; he uskoivat, että tapahtuu vain mikroevoluutiota. Uusia lajeja ei Jumalan luomisen jälkeen olisi siis enää syntynyt. Koiria, sikoja ja lehmiä voidaan kyllä jalostaa, mutta lehmä on kuitenkin aina lehmä.
1980-luvulla saatiin kuitenkin todisteita uusien lajien synnystä. Löydettiin esim. maanalaisia luolastoja, jotka olivat jääneet täysin eristykseen muusta maailmasta. Alle 5 miljoonassa vuodessa oli tapahtunut niin suuria geneettisiä muutoksia, että uusia lajeja oli syntynyt.
Samoin alettiin ymmärtämään niitä mekanismeja, joilla lajiutuminen tapahtuu. Normaalistihan eläimet pyrkivät karttamaan liian läheisiä sukulaissuhteita periytyvien sairauksien välttämiseksi. Eläinten perimästä löydettiin kuitenkin geenejä, jotka aiheuttavat sen, että saman lajin koiraat ja naaraat menettävät mielenkiinnon kokonaan toisiinsa, jos geneettisessä koodissa oli riittävä ero. Tämä, johtuu taas siitä, ettei ole lajin säilymisen kannalta järkevää tehdä jälkeläisiä lajitoverin kanssa, jonka perimä ei ole riittävän optimoitu juuri paikallisiin olosuhteisiin.
Samoin altruismin pitkään vaivannut ongelma on saatu ratkaistua (kreotistien pettymykseksi) ajattelemalla lajin säilymistä geenien eikä yksilön kannalta.
Nykyisin myös tiedetään, että meteoriittitörmäyksissä maapallon lähes koko eläinlajisto on tuhoutunut useita kertoja (tod.näk. 5 kertaa). Viimeksi 65 milj. vuotta sitten yli 90 % lajeista tuhoutui. Nykyisin maapallolla elää 30 – 40 miljoonaa eläinlajia. Tuhon jälkeen, 65 miljoonaa vuotta sitten, se oli varmasti tästä vain murto-osa.
Nykyisin uskovaiset tahot ovatkin hyväksymässä myös MAKRO-evoluution, ts. uusia lajeja syntyy tänäkin päivänä. He uskovat, että Jumala onkin luonut kaiken elollisen juuri evoluution mukaisella tavalla. Vaikkakin se kestää yli miljardi vuotta (miljoona x miljoona), se ei ole ongelma koska Jumalalle yksi päivä on niin kuin tuhat vuotta ..etc.
Älä viitsi peruskoululainen yrittää mitään, kun et edes termejä hallitse niiden oikeilla nimillä.
Jatkaisit nyt vain siellä koulun pankillä riittävän ajan. "Tietosi" ovat teorioita, joita ei kukaan ole kyennyt todistamaan paikkansapitaviksi. Sitä paitsi ne muuttuvat sitä mukaa, kun "tiedemiessukupolvet" muuttuvat.
Usko sinä vaikka joulupukkiin - sekin on helpommin todistettavissa oikeaksi, kuin nuo "tiedemiesten" sadut.
""Tietosi" ovat teorioita, joita ei kukaan ole kyennyt todistamaan paikkansapitaviksi. Sitä paitsi ne muuttuvat sitä mukaa, kun "tiedemiessukupolvet" muuttuvat."
"Peruskoululaisen" teksti oli perusfaktaa, jonka jokainen luonnontieteilijä voi allekirjoittaa.
Kerropa nyr edes yksi esimerkki, joka ei tuossa tekstissä pidä mielestäsi paikkaansa?
Evoluutionteoria on todella vahvoilla ja uudet geenitutkimukset päivittäin ympäri maailmaa antavat sille lisätukea; ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö kaikki elämä ole kehittyntyt evoluution kautta n. 3500 000 000 vuoden aikana.
Sen sijaan jumalien, taivaiden, menninkäisten, yksisarvisten, jättiläisten, puhuvien käärmeiden ja aasien, enkelien ja muiden henkiolentojen olemattomuudesta voimme olla kaikki 100% varmoja.
Tällaiset nimimerkki Kastetun tekstit jossa kirjoittaja leimataan esittämättä ensimmäistäkään perustelua toisen hyvin faktapitoiseen tekstiin on suurin syy miksi teitä pidetään ihan v**tun tyhminä.
Onneksi edes työelämässä te saatte ansionne mukaan, vaikkakin on väärin että teistä vähäosaisimpia tuetaan fattan luukulla ja yllytetään näin monistamaan onnettomia geenejänne ja meemejä jälkipolvien kiusaksi.
turhan tarkka luku,ja siksi täysin epätodellinen,ei kukaan eikä koskaan voi määritellä tuollaista lukua,on tosi väärin syöttää tuollaista harhaa,esm. kouluissa täytetnä totuutena,missä on tieteen vastuu?
Toinen täysin avaoin kysymys tieteellä on,mitä oli ennen tuota oletettua maailmankaaikkeuden syntyä,mitä siitä taaksepäin oli,jotain siellä täytyi olla,että täm 13,7 miljardin v vanha olisi voinut syntyä. Mitä siellä oli,sano se?
Minä tiedän ja ymmärrän uskon kautta,että siellä oli ja on ja tulee aina ja iankaikkisesti olemaan JUMALA kolmiyhteinen,Isä Poika ja Pyhä Henki.
"13,7 miljardia vuotta turhan tarkka luku,ja siksi täysin epätodellinen,ei kukaan eikä koskaan voi määritellä tuollaista lukua,on tosi väärin syöttää tuollaista harhaa,esm. kouluissa täytetnä totuutena,missä on tieteen vastuu?"
Ymmärrätkö että tuon luvun tarkkuus on muutama statuhatta vuotta. Siis esimerkiksi 400 000 tuhatta vuotta. Sinun Jessepoikasi "eli" 2 tuhatta vuotta sitten.
"Toinen täysin avaoin kysymys tieteellä on,mitä oli ennen tuota oletettua maailmankaaikkeuden syntyä,mitä siitä taaksepäin oli,jotain siellä täytyi olla,että täm 13,7 miljardin v vanha olisi voinut syntyä. Mitä siellä oli,sano se?"
Mitä oli ennen jumalaasi, mitä?
"Minä tiedän ja ymmärrän uskon kautta,että siellä oli ja on ja tulee aina ja iankaikkisesti olemaan JUMALA kolmiyhteinen,Isä Poika ja Pyhä Henki."
Joo, kunhan lääkityksesi paranee niin ehkä huomaat että rikollisuus, uskonnollisuus ja vähä-älyisyys ovat kaikki parannettavissa.
Ja mikä järkyttävintä, ilman yhtään yliluonnollista ilmiötä tai jumalaa...
Et todistanut väitteitäsi, ne ovat siis teorioita. Yhtä hyvin minä voisin väittää, että minun koirani tai autoni syntyivät itsekseen - ei niitä kukaan tehnyt. Vai perusfaktaa - pah.
Tiedän paljon jo kauan sitten peruskoulunsa suorittaneita (tiedemiehiä tai muita) asioita tutkineita, jotka EIVÄT MISSÄÄN TAPAUKSESSA allekirjoittaisi väitteitäsi.
Suurena tieteellisenä totuutena pidettiin esim. Piltdownin ihmistä -luunkappaleita löytyi sieltä ja täältä sillä alueella. Myöhemmin jouduttiin tunnustamaan se täydeksi huijaukseksi. - Tiedät kai tapauksen LATIMERIA? Jne jne. Puuttuvien renkaiden etsintä on parempi suorittaa syksyllä huoltoasemalta kuin jostakin afrikkalaisesta tai australialaisesta kaukomaasta - suosittelen: tulee sitäpaitsi paljon halvemmaksi!
Älä viitsi sekoittaa noita omia uskomuksiasi Raamatun ilmoitukseen, jonka monet jopa sinuakin, peruskoululainen, viisaammat ihmiset ovat uskoneet. Et näy olevan kovinkaan kriittinen, kun uskot moisia satujasi.
kaltaisiasi kirjoittajia löytyy.
Nimittäin olette parhaita uskistumisen ennaltehkäisijöitä.
Pikkasen epäilyttää että olet ateistisaatanaperkelekiusaus, ei kai noin hyvin saatanan asiaa osaa ajaa jos on ihqu aito uskis?
Toisaalta, ei niin vilkasta mielikuvitusta etteikö uskis löisi ällkällä.
Taidatkin olla ällikämies trubaduuri.
Jälleen täyttä tietämättömyyttä, kuten kaikki tekstisi. Täynnä olettamuksia, joita syydät pelkän Jumalavihasi vuoksi laistesi hengenheimolaisten tuella. Kiitän Jumalaani (sinun kiusallasikin) siitä, että olen kyennyt kasvattamaan lapseni sinua sivistyneemmiksi, jopa ilman niitä tukia, mitä mainostit. Olisit kiitollinen heistä minun tavallani; heitä on sellaisissa ammateissa, mitkä hyödyttävät tätä yhteiskuntaa - saatat jopa itse tarvita joskus apuaan. Sellaisessa olen minäkin - asiakkainani ja ystävinäni on kaikenlaisia ihmisiä professoreista putkimiehiin, siivoojista fyysikoihin ja kaikkea siltä väliltä. Eivät pidä minua tyhmänä pitkien keskustelujemme perusteella - mutta ei se mitään - en minäkään pidä sinua viisaana noiden "sivistyneiden" sanojesi vuoksi.
Mene kahville, jos se helpottaisi tuota jumalavihaasi - ehkä se auttaisi sinua huomaamaan Newtonin tavoin, ettei ilman tekijää mitään synny. Entropian laki opettaa, ettei ilman ylläpitävää voimaa, ulkopuolista informaaatiota,tms., voi mikään pysyä koossa tai toiminnassa. Ymmärrät sen parhaiten talosta, mikä jätetään hoitamatta. Mitä paremmin se on tehty, sitä kauemmin se on kunnossa. Lopulta se kuitenkin alkaa hajoamaan, kunnes siitä ei näy enää mitään olemassa. TARVITAAN ulkopuolinen ylläpitäjä, korjaaja. Jumala on sellainen "remonttimies", joka pitää yllä tätä maailmankaikkeutta ja pyrkii korjaamaan sen virheet. Mm. kaltaisteni uskovien kautta; emme halua ketään ampua hengiltä, monet helluntailaiset eivät tietojeni mukaan omantunnon syistä ota asetta asevelv.aikanaan.
Sinä muuten olet erittäin epäjohdonmukainen: taistelet sellaista vastaan, jota et edes myönnä olevan olemassa. Anteeksi vain, mutta minua naurattaa turha touhusi. Vai uskotko sittenkin Häneen, haluat vain osoittaa minut ja muut Jeesus-uskovat imbesilleiksi? Yritä paremmin, huuda lujempaa, jospa se herrasi kuulisi ja auttaisi!
olevasi hiukan parempi. Tarvehan sinulla on.
Syy miksi pidän edelleen sinua kusipäisenä idioottina vaikka tunnen helpostusta että lapsistasi on kuitenkin kasvanut oletettua faijaansa kypsempiä ihmisiä on että et kyennyt vastaamaan mitään järkevää tähän kirjoitukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000006560162
Olet ilmeisesti sitä porukkaa joka "ajattelee" että oikeassa oleminen on etuoikeus jota ei tarvitse perustella ja kaikki sen kyseenalaistavat henkilöt ovatkin vain niitä jotka esittävät olettamuksia.
Kaltaisesi kusipäätä ja argumentoinnin suhteen keravasektoriin napsahtavet heebot olivat Internetin alkuhämärissä yleinen ilmiö. Onkin ilmeistä että kokemuksesi alueelaty rajoittuu hyvin lyhyeen lähimenneisyyteen.
Jos ja kun edelleen aiot jatkaa valisemallasi linjalla, oppimateriaaliksi suosittelen mm. seuraavaa:
Nettipeelon opas: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/peelo-opas.html#viittaus
Nyysiväittelyn opas: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html
(ajattele, p33l0 ei edes tiedä mistä on kyse)
Lounelan asteikko värisee kanssasi :D
Sinä taidat puolestasi olla parhaita uskoontulemisen edistäjiä. Toimit kuin entinen taksimies: ajoi hullun lailla lujaa. Saman pitäjän pappi oli kuin muutkin tavalliset papit: oli 5 min saarnannut, niin kaikki nukkuivat.
Olivat yht'aikaa taivaan portilla ja taksimies pääsi oikopäätä sisään, mutta pappi pantiin kuumaan paikkaan. Hän protestoi, että minä sentään olin Jumalan palvelija ajassa. Hänelle sanottiin siellä portilla, että 'sinä saarnasit, niin kaikki nukkuivat, mutta tuo taksimies ajoi, niin kaikki, jopa kyydittävät juopotkin, rukoilivat koko ajan'.
Kuuleppas Nassen, usko on vakava asia, ja "harvat ovat, jotka sen löytävät". Mutta he, jotka löytävät sen sellaisten kokemusten ja kirjoitusten kautta, kuin minä, he OVAT uskossa. Ja takaan ja alleviivaan, että jos samanlaiset saat kokea, kuin minä, tulet VARMASTI uskoon. Varo vaan; näille palstoille saattaa ilmestyä sinun tekstiäsi, mutta Jeesuksen puhdistamana tuosta rumasta kielenkäytöstäsi.
En muuten ole laulumiehiä, mutta luku- kylläkin.
"Mene kahville, jos se helpottaisi tuota jumalavihaasi "
Kiitti, juon kahvia vain arkiaamuisin. Mitä mainitsemaasi vihaan tulee, niin yleensä uskishihhullit kirjoittavat sanan jumala isolla J-kirjaimella. Ehkä tuossa sulla kävi typo?
Itse en tunne tarvetta vihata olemattomia, miksi siis vihais jumalaa tai saunatonttua. Oikein, en vihaakkaan, halusit vain harhojasi projisoida, tyyppisukisken toimintamalli numero 4.
"ehkä se auttaisi sinua huomaamaan Newtonin tavoin, ettei ilman tekijää mitään synny."
On sitten jäänyt nämä yksinkertaisimmatkin fysiikan mallit oppimatta?
"Entropian laki opettaa, ettei ilman ylläpitävää voimaa, ulkopuolista informaaatiota,tms., voi mikään pysyä koossa tai toiminnassa."
Päinvastoin, entropian perusideakin on silunta hukassa. Nyt olen vähän ilkeä mutta oletko ikänä suorittanut edes oppivelvollisuutta?
"Ymmärrät sen parhaiten talosta, mikä jätetään hoitamatta. Mitä paremmin se on tehty, sitä kauemmin se on kunnossa. Lopulta se kuitenkin alkaa hajoamaan, kunnes siitä ei näy enää mitään olemassa."
Mitä paremmin hoitamatta jättäminen on tehty sen paremmin talo on kunnossa?
"TARVITAAN ulkopuolinen ylläpitäjä, korjaaja. Jumala on sellainen "remonttimies", joka pitää yllä tätä maailmankaikkeutta ja pyrkii korjaamaan sen virheet."
Kiitti vinkistä, irtisanonkin kaikki huolto- ja palvelusopimukset.
"Mm. kaltaisteni uskovien kautta; emme halua ketään ampua hengiltä, monet helluntailaiset eivät tietojeni mukaan omantunnon syistä ota asetta asevelv.aikanaan."
Niin, oppivelvollisuuden lisäksi on asevelvollisuuskin jäänyt suorittamatta?
"Sinä muuten olet erittäin epäjohdonmukainen: taistelet sellaista vastaan, jota et edes myönnä olevan olemassa."
???
"Anteeksi vain, mutta minua naurattaa turha touhusi."
Korjaa lääkitystäsi.
"Vai uskotko sittenkin Häneen"
Mihin, keneen?
"haluat vain osoittaa minut ja muut Jeesus-uskovat imbesilleiksi?"
Ei ole tarpeen, teet sen itse. Tosin tuossa raja debiilin ja imbesillin välillä on huojuva.
"Yritä paremmin, huuda lujempaa, jospa se herrasi kuulisi ja auttaisi! "
Noh, kokeile välillä muita konsteja.
Ei ole mitään tarvetta. Osoitithan jälleen oman tasosi ja alitit sen oikein kirkkaasti. Jatka vaan, niin ihmisiä alkaa tulemaan uskoon sinunkin kauttasi: näkeväthän he, millaisesta "sivistyksestä" kohdallasi on kyse. Elämänkokemukseni taitaa olla eri tasolla, kuin sinun, enkä siis tarvitse neuvojasi sinun lähteistäsi. Mutta sinulle suosittelen mitä lämpimimmin sellaista perusteosta, kuin mitä Jukolan veljeksetkin lukivat ahkerasti: AAPINEN!
Juhani oppi sen viimeksi, mutta pirtti siinä paukkui, kun hän paiskoi koivuhalkoa lattiaan. (Varaa sinä niitä riittävästi, ja siirry betonilattialle, jos aiot aloittaa opiskelut!)
Kaikkea hyvää Sinulle ja menestystä opintiellä!
Minulla oli vähän pitempi asevelvollisuus, olin jv-sissi niissä kouluissa. Palvelin myös rauhanturvatehtävissä kauan sitten. Näyt vihaavan todella "uskiksia", mutta niihän se Raamattu sanookin, että "te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden" ja "monet puhuvat teistä valhetellen kaikkinaista pahaa". En ollenkaan ihmettele tekstejäsi; minun tulisi ihmetellä, ellet kirjoittaisi siten. Siinä tapauksessa minussa olisi jotakin vikaa - minun olisi silloin syytä epäillä, että päässäni olisi jotain 'häikkiä'. Mutta kiitos Sinulle: nyt voin turvallisin mielin lopultakin mennä nukkumaan ja herätä virkeänä aamulla jälleen töihini. Toivotan Sinulle oikein rauhallista yötä; voit muuten varautua siihen, että Jumala tulee ilmoittamaan Sinulle itsensä. Luulet Hänet olemattomaksi, mutta erehdyt. Kirjoita sitten, kun niin käy - on mielenkiintoista kuulla, kuinka se tapahtuu!
Ajankohtaa en tiedä mutta asian tiedän KOKEMUKSESTA.
Ei niin mitään,koska Jumala on on ollut aina ja iankaikkisesti. Jumala on yliymmärryksen käyvä totuus,ennen Häntä ei ole ollut muuta jumalaa,Hän on A ja O tietänet mitä nuo kirjaimet sisältää?
""Ilm.1:7,6.Katso,hän tulee pilvissä!
Kaikki silmät näkevät hänet,
niidenkin,jotka hänet lävistivät.ja kaikki maan sukukunnat
vaikeroivat hänen tähtensä
Totisesti,aamen.
Minä olen A ja O, sanoo Herra Jumala,joka on,joka oli ja joka tuleva on,Kaikkivaltias.""
vakaumus, ettei sitä kukaan pysty muuttamaan.
Seuraile nyt kumminkin muitakin julkaisuja kuin saarnamiesten sepitelmiä maailman ja ihmisten iästä.
Ei ihan kaikkea pitäisi lapsellisesti uskoa, mitä pappisviisaat puhuvat.
Uskonto ja uskonmiehet ovat kautta historian olleet suurimpia jarrumiehiä kaiken kehityksen tiellä.
Kun sitten oma typeryys on huomattu, on häpeämisen aika.
Katso sinäkin kaste mies-nainen, ettet joudu aikanaan höynäytetyksi ja siitä edelleen häpeämään ajatuksiasi.
Minusta uskonnolla ei tulisi perustella luonnontieteen faktoja eikä myös luonnontieteen faktoilla uskomuksia.
Ne kumpikin painivat vallan eri sarjoissa.
..siihen, mitä toivotaan. Ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy.
Sinä olet varmaankin vilpitön, mutta erehdyt.
Uskossa en ole minulle pappismiesten opettamien asioiden vuoksi, vaan kokemusteni vuoksi: Jumala otti minut, lapsena uskossa olleen kiinni määrätyillä merkillisillä asioilla ja osoitti minulle selkeästi Raamatun jumalallis-profeetallisen alkuperän, vaikka se onkin ihmisten kirjoittama.
Kritisoin vähän tuota seuraavaa väitettäsi:
--Uskonto ja uskonmiehet ovat kautta historian olleet suurimpia jarrumiehiä kaiken kehityksen tiellä.
Kun sitten oma typeryys on huomattu, on häpeämisen aika.---
Länsimainen sivistys on pääosin kristinuskon aikaansaannosta, vaikka siinä onkin ne pimeät puolet. Esim. maassamme on uskonnonvapaus ja pyrkimys huolehtimaan hyvinvoinnista osattomienkin toimeentulosta. Se on suoraan Jeesuksen vuorisaarnan mallia. Samoin voitaisiin johtaa paavalilaisen kristinuskon syntymisestä yhdysviiva nykyaikaan. Katolinen kirkko ennen Lutherin ns. uskonpuhdistusta oli kauhistus (mutta se pitää samoja kauheuksia edelleen sisällään: ei ole oppejaan peruuttanut). Niihin aikoihin oli humaaneja uskovia kyllä olemassa, mutta heidän oli pakko paeta vainoa syrjäiseen vuoristoon (valdolaiset). Neuvostoliitossa oli voimakkaat uskonvainot: vankilaan pantiin uskovia ja poliittisia suurin joukoin. Uskovia käytettiin esim. meillekin tuodun maakaasujohdon alkupäässä: pantiin polvilleen pakkasessa ja vaadittiin luopumaan uskostaan. Kun eivät sitä tehneet, ruiskutettiin kylmää vettä päälle ja jäädytettiin heidät elävältä. Se oli ateistien "laupeutta". Katolisen kirkon laupeutta puolestaan oli se, kun he tappoivat miljoona serbiä viimeksi vain muutama vuosikymmen taaksepäin. Jesuiitat ovat mestareita masinoimaan tuollaisia. Hehän aikoinaan masinoivat myös Abraham Lincolnin murhan: J.W. Booth ampui hänet lähietäisyydeltä. En viitsi tässä alkaa kaikkia luettelemaan, mutta kirja -50 VUOTTA ROOMAN "KIRKOSSA" (Charles Chiniquy) kertoo asioista. Toinen lähde myös tulkoon mainituksi, se on entisen jesuiittapapin A. Riveran -JESUIITTOJEN SALAINEN HISTORIA- . Rooman kirkko ja jesuiitat eliminoivat yleensä vastustajansa, mikäli voivat ja mikäli he ovat vaikuttavia henkilöitä. En tiedä olivatko he viimeksimainitun henkilön ruokamyrkytyksen takana, mutta menetelmä on heille tyypillinen. Kertoihan Topeliuskin VÄLSKÄRIN KERTOMUKSISSA eräästä jesuiittamunkista ja hänen sitkeydestään ja menetelmistään (todenperäistä romaania).
Lipsahdin asioista sivuun, mutta rauhanturvaajana palvellessani jo kauan sitten otti Jumala minut kiinni, osoittaen minulle, että kaikki näkyvä ja aistein havaittava EI OLE KAIKI, MITÄ ON OLEMASSA. Tarvittiin vain johtopäätösten tekoa ja avointa mieltä, että havainnoin asioita ja löysin kuin löysinkin Hänet. Mutta Hän löysi ensin minut.
OLET OIKEASSA: OLEN SUORASTAAN MARMOROITU TÄHÄN KÄSITYKSEEENI. Ei ole jäänyt kokemusteni ja tietojeni pohjalta mahdolliseksi epäillä Hänen olemistaan. Jos epäilisin, olisi minun asetettava oma järkeni ja johdon´mukaisuuteni kyseenalaiseksi.
- Pimeimmässä afrikkalaisessa viidakossa elävä ihmisolento ei tiedä eikä usko, että Suomessa lumen keskellä ja jään päällä elää ja kulkee valkoisia ihmisiä, mutta niita on ja kulkee siitä huolimatta.
En nyt ehdi enempää, kyllä tätä jo tulikin.
Oletko mukamas joku "huippufyysikko", kun osaat ja rohkenet noin kritisoida???
Maailmankaikkeuden ikä on voitu määrittää 100% varmasti haarukkaan; 13,7 miljardia +/- 1%.
Moreover, they pinpoint the age of the universe at 13.7 billion years old--give or take 200 million years--a mere 1 percent margin of error.
http://www.sciam.com/article.cfm?chanID=sa003&articleID=0000EF52-6483-1E49-967D809EC588EEDF
Miksi otat kantaa ja kritisoit asioita, joista sinulla ei ole tuon taivaan harmainta aavistustakaan?
Ei voi olla olemassa sellaisia metodeja,joilla voidaan päästä tuollaisiin äärettömyyksiin,muutokset sellaisissa kuumuuksissa joita tuskin voidaan edes mitata minkäänlaisilla mittareilla,muuttavat aineita koostumuksiltaan täysin tunnistamattomiksi,aikoihin nähden,ne ei siis VOI pitää paikkaansa.
Siksi toiseksi,ihminen on käynyt vasta iankikkisen maailmankaikkeuden reunamilla,niin miten ihmeessä voisimme tietää,mitä on siellä,missä äärettömyys vasta alkaa,kun se äärettömyyden alkukin on jo äärettömyyksissä,maailmankaikkeus on yhtä käsittämätön kuin Jumalakin,jolla ei ole alkua eikä loppua,niin miten sitten me "pienenpienet muurahaiset" voisimme mitata Jumalan syvyyksiä ,pituuksia,läveyksiä ja korkeuksia.
Onko suhteellisuus taju hukassa?
Mutta tieteellä pitää olla jotain tarjottavaa,että se saa rahoituksen kansojen maksamista veroista.
Ne on hienoja ja näyttäviä tuloksia,mutta täysin oletusarvoisia faktoiltaan.Jotka muuttuvatkin joka päivä,sitä mukaa kuin tiede pääsee etenemään.Faktoja ulkoavaruudesta on olemattoman vähän,jos ollenkaan,koska ulkoavaruudessa ei ole edes käyty millään laitteellakaan,joka sieltä voisi tietoa antaa, marsit ja sen lähisukulaiset ei mielestäni vielä ole ulkoavaruutta,koska se näkyy maahan?
Esm. maa paleneetamme ikää ei pystytä mitenkään täysin varmuudella päättelemään,koska maan perustukset on täysin tutkimattomissa,samoin kuin merten syvyydet,syvimmiltään,niihin on Jumala pannut ajokiellon.Ihmisen on mahdotonta niitä päästä tutkimaan.
???
ettäs viisastuisit Jumalan tyhmyydestä,koska Hänen tyhmyytensä on viisaampi, kuin ihmisten viisaus!
"ovat olleet maailman luomisesta asti nähtävinä", (Rm.1:20).