Mukava mies melkein NL: johtajaksi

"Berija etsi Moskovasta teini-ikäisiä tyttöjä, jotka hänen apurinsa toimittivat hänelle, joskus viisi, kuusi tai seitsemänkin kerrallaan. Tytöt pakotettiin strippaamaan, ja sen jälkeen Berija raiskasi heidät.

Berijan myös oletetaan henkilökohtaisesti kiduttaneen ja tappaneen monia puhdistusten uhreista, etupäässä naisia. Hänen entisestä asunnostaan, joka on nykyisin Tunisian lähetystönä, on löytynyt uhrien hautoja. Vuoden 2001 remontin yhteydessä keittiön seinien takaa löytyi ihmisluita. Kellarissa, jossa Berija käytti puhalluslamppua uhriensa kidutukseen, seinät ovat hiiltyneet mustiksi."

Kaikki ne tais olla vähän hulluja
8150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Keitähän muita orgioihinsa osallistui.

Äänestä

Eipä tainnut Putin ehtiä noihin pippaloihin, mutta perinne varmaan säilynyt.

Äänestä

Kuka tietää mikä hän yksityiselämässään oikeasti on ollut? Ihmisiä kun NL:ssä mustamaalattiin milloin millaiseksi kansanviholliseksi, vaikka millaisin "todistein".

Nykyäänkin saamme omin silmin lukea, miten erään toisen suurvallan johtajaa oikein urakalla mustamaalataan, vaikka minkälaiseksi elostelijaksi ja diktaattoriksi.

Äänestä

Millainen Neuvostoliitosta olisi tullut Berijan johdolla.

Äänestä

SAARNAAJA 12
13. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä.
14. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.

Äänestä

Mene nyt jeesustelemasta siitä tämä on historia palsta.

Äänestä

Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hullut.johtajat kirjoitti:

"Berija etsi Moskovasta teini-ikäisiä tyttöjä, jotka hänen apurinsa toimittivat hänelle, joskus viisi, kuusi tai seitsemänkin kerrallaan. Tytöt pakotettiin strippaamaan, ja sen jälkeen Berija raiskasi heidät.

Berijan myös oletetaan henkilökohtaisesti kiduttaneen ja tappaneen monia puhdistusten uhreista, etupäässä naisia. Hänen entisestä asunnostaan, joka on nykyisin Tunisian lähetystönä, on löytynyt uhrien hautoja. Vuoden 2001 remontin yhteydessä keittiön seinien takaa löytyi ihmisluita. Kellarissa, jossa Berija käytti puhalluslamppua uhriensa kidutukseen, seinät ovat hiiltyneet mustiksi."

Kaikki ne tais olla vähän hulluja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu