Kaikki liha on ruoho. Jes. 40:6
Kaikki inhimillinen on väärää, heikkoa, horjuvaa, muuttuvaa, kuten ymmärrys, tunne, ajatus, luulo. Toisinaan esim. näen Jumalan kaikessa minua kohtaavassa, toisinaan taas epäilen, että Jumalaa ei maailmassa olekaan. Toisinaan arvelen Jumalan olevan pelkkää, kuohuvaa armoa ja rakkautta, toisinaan taas tuskastuneen, armottoman, tylyn, vihaisen. Toisinaan luulen itseäni jokseenkin välttäväksi kristityksi. Toisinaan taas aivan auttamattomaksi syntiseksi. Lyhyesti: Luulo, tunne - ne ovat kaikki kuin akanat tuulessa, häilyvät, muuttelevat, pettävät. Sen takia profeettakin sanoo: Kaikki liha on ruoho. Niinpä näen - kaikkien omien luulojeni olevan epäluotettavia.
Herra, mihin sitten turvaankaan? Tiedänpä sittenkin yhden varman ja iankaikkisesti muuttumattoman: taivaassa istuu suuri, pyhä Jumala tuomarina istuimellaan. Hän on puhunut ja taivaasta lähettänyt iankaikkisen, muuttumattoman sanansa, jonka tuomiot ovat vuorta lujemmat, joista ei piirtokaan muutu tai tule tyhjäksi, vaikka taivas ja maa hukkuvat.
Mitä tämä iankaikkinen sana sanoo meistä, mahdollisuudestamme tai mahdottomuudestamme, Jumalan silmissä? Se sanoo: »Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee ei ainoatakaan.» Kun tähän lisäämme, että Jumala on niin pyhä, etteivät hänelle taivaatkaan puhtaat, että hän havaitsee epäpuhtautta enkeleissään ja saastaisuutta pyhissään, niin seuraa tästä, ettei yksikään ihminen voi kestää hänen edessään. Kaikki ovat ikuisen tuomion ansainneita. Juudas ja Johannes ovat saman kadotuksen ansainneita, Pietari ja Simon noita, Neitsyt Maria ja portto ovat saman helvetin ansainneita.
Hirmuista ja mahdotonta, sanot sinä. Huomaa jo tässä, kuinka järki asettuu vastaan, kun suoraan lausutaan, mitä Herran sana sisältää: »Ei ole yhtään erotusta sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.»
Ihmisten silmissä on erotuksia, mutta ei Jumalan. Maan päällä on kyllä erotus laakson pohjain ja vuorten huippujen välillä. Mutta kumpaisenkin etäisyyttä auringosta katseltaessa häviää tämä erotus. Sitä ei oteta lukuun, sillä välimatka on niin pitkä. Sanotaan vain: etäisyys on ääretön. Niin on meidänkin keskuudessamme erotus eri ihmisten ja aikain välillä. Mutta ei niin Jumalan silmissä.
Jokainen ihmisen, myös uskollisin ja jumalisin kristitty on yltänsä saastainen maan mato. Hänen parhaatkin työnsä ovat vanhan käärmeen myrkyn saastuttamat. Hänen uskonsa, rakkautensa, rukouksensa, kiitoksensa, jotka ovat hänen parhaimpiansa ja Jumalan Hengen vaikuttamia, ovat kuitenkin savisen astian saastuttamia: usko kuonan, omanhurskauden ja epäuskon sekoittamaa. Rakkaus on niukkaa, rajoitettua, laiminlyömää. Rukous ja kiitos kylmää, heikkoa eikä Jumalan suurta majesteettia vastaavaa.
Näiden alituisten puutteiden lisäksi, jotka jo itsessään ovat tuomion alaisia, hän myös alinomaa hairahtuu synteihin ja saastuttaa itsensä tiellä. Hän ei koskaan voi niin tarkoin valvoa, ettei synti häntä aina vain tapaa.
Kuohuvan syntitulvan tavoin vallitsee jumalattomuus maailmassa: epäjumalanpalvelus, epäusko, epäily, Jumalan nimen turhaan lausuminen, kiroileminen ja jumalaton puhe, lepopäivän rikkominen, tottelemattomuus, viha, kiukku, riidat, kurittomuus, irstaisuus, epäpuhtaus, ahneus, varkaus, petos, vääryys, valhe ja panettelu. Ja missä ei kaikki puhkea teoksi, kiehuvat kuitenkin sydämessä pahat himot ja halut, jotka Jumalan pyhissä silmissä ovat pelkkää pahaa.
Sellainen on langenneen suvun tila. Kuinka silloin aikoo ihmislapsi kestää Jumalan edessä? Millä, ihmislapsi, aiot velkasi maksaa? Et voi vastata hänelle yhtä tuhannesta. Joskin olisit kauan ollut uskollinen kristitty, kokenut paljon ja toimittanut paljon, niin se ei enempää merkitse. Voi sinua, jos Jumala vain katsoo sinua pyhillä silmillänsä. Vanha hurskas Jumalan palvelija tunsi tämän ja rukoili sen vuoksi: »Herra, älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä sinun edessäsi ei yksikään elävä ole vanhurskas.»
Jumalan edessä ei yksikään elävä ole vanhurskas, tämä on sanan tuomio. Kuinka tämä sotii luuloa ja tunnetta vastaan, jotka aina oltuamme hurskaammat sanovat meidän silloin olevan armoon mahdollisemmat eli Jumalalle olevan helpomman meitä armahtaa. Mutta päinvastoin syntiä tehtyämme luulemme anteeksiannon olevan Jumalalle vaikeamman.
Sillä tavalla armo ja vanhurskaus, ainakin osaksi, tulisivat meidän teoistamme, meidän mahdollisuudestamme. Mutta tämän olemme nyt nähneet Raamatun kieltävän. Muista siis kaikin hetkin olevasi yhtä mahdollinen ja yhtä mahdoton. Tällainen on taivaallisen, iankaikkisen sanan tuomio.
( C.O.ROSENIUS )
Kaikki inhimillinen on väärää, heikkoa, horjuvaa, muuttuvaa, kuten ymmärrys, tunne, ajatus, luulo. Toisinaan esim. näen Jumalan kaikessa minua kohtaavassa, toisinaan taas epäilen, että Jumalaa ei maailmassa olekaan. Toisinaan arvelen Jumalan olevan pelkkää, kuohuvaa armoa ja rakkautta, toisinaan taas tuskastuneen, armottoman, tylyn, vihaisen. Toisinaan luulen itseäni jokseenkin välttäväksi kristityksi. Toisinaan taas aivan auttamattomaksi syntiseksi. Lyhyesti: Luulo, tunne - ne ovat kaikki kuin akanat tuulessa, häilyvät, muuttelevat, pettävät. Sen takia profeettakin sanoo: Kaikki liha on ruoho. Niinpä näen - kaikkien omien luulojeni olevan epäluotettavia.
Herra, mihin sitten turvaankaan? Tiedänpä sittenkin yhden varman ja iankaikkisesti muuttumattoman: taivaassa istuu suuri, pyhä Jumala tuomarina istuimellaan. Hän on puhunut ja taivaasta lähettänyt iankaikkisen, muuttumattoman sanansa, jonka tuomiot ovat vuorta lujemmat, joista ei piirtokaan muutu tai tule tyhjäksi, vaikka taivas ja maa hukkuvat.
Mitä tämä iankaikkinen sana sanoo meistä, mahdollisuudestamme tai mahdottomuudestamme, Jumalan silmissä? Se sanoo: »Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee ei ainoatakaan.» Kun tähän lisäämme, että Jumala on niin pyhä, etteivät hänelle taivaatkaan puhtaat, että hän havaitsee epäpuhtautta enkeleissään ja saastaisuutta pyhissään, niin seuraa tästä, ettei yksikään ihminen voi kestää hänen edessään. Kaikki ovat ikuisen tuomion ansainneita. Juudas ja Johannes ovat saman kadotuksen ansainneita, Pietari ja Simon noita, Neitsyt Maria ja portto ovat saman helvetin ansainneita.
Hirmuista ja mahdotonta, sanot sinä. Huomaa jo tässä, kuinka järki asettuu vastaan, kun suoraan lausutaan, mitä Herran sana sisältää: »Ei ole yhtään erotusta sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.»
Ihmisten silmissä on erotuksia, mutta ei Jumalan. Maan päällä on kyllä erotus laakson pohjain ja vuorten huippujen välillä. Mutta kumpaisenkin etäisyyttä auringosta katseltaessa häviää tämä erotus. Sitä ei oteta lukuun, sillä välimatka on niin pitkä. Sanotaan vain: etäisyys on ääretön. Niin on meidänkin keskuudessamme erotus eri ihmisten ja aikain välillä. Mutta ei niin Jumalan silmissä.
Jokainen ihmisen, myös uskollisin ja jumalisin kristitty on yltänsä saastainen maan mato. Hänen parhaatkin työnsä ovat vanhan käärmeen myrkyn saastuttamat. Hänen uskonsa, rakkautensa, rukouksensa, kiitoksensa, jotka ovat hänen parhaimpiansa ja Jumalan Hengen vaikuttamia, ovat kuitenkin savisen astian saastuttamia: usko kuonan, omanhurskauden ja epäuskon sekoittamaa. Rakkaus on niukkaa, rajoitettua, laiminlyömää. Rukous ja kiitos kylmää, heikkoa eikä Jumalan suurta majesteettia vastaavaa.
Näiden alituisten puutteiden lisäksi, jotka jo itsessään ovat tuomion alaisia, hän myös alinomaa hairahtuu synteihin ja saastuttaa itsensä tiellä. Hän ei koskaan voi niin tarkoin valvoa, ettei synti häntä aina vain tapaa.
Kuohuvan syntitulvan tavoin vallitsee jumalattomuus maailmassa: epäjumalanpalvelus, epäusko, epäily, Jumalan nimen turhaan lausuminen, kiroileminen ja jumalaton puhe, lepopäivän rikkominen, tottelemattomuus, viha, kiukku, riidat, kurittomuus, irstaisuus, epäpuhtaus, ahneus, varkaus, petos, vääryys, valhe ja panettelu. Ja missä ei kaikki puhkea teoksi, kiehuvat kuitenkin sydämessä pahat himot ja halut, jotka Jumalan pyhissä silmissä ovat pelkkää pahaa.
Sellainen on langenneen suvun tila. Kuinka silloin aikoo ihmislapsi kestää Jumalan edessä? Millä, ihmislapsi, aiot velkasi maksaa? Et voi vastata hänelle yhtä tuhannesta. Joskin olisit kauan ollut uskollinen kristitty, kokenut paljon ja toimittanut paljon, niin se ei enempää merkitse. Voi sinua, jos Jumala vain katsoo sinua pyhillä silmillänsä. Vanha hurskas Jumalan palvelija tunsi tämän ja rukoili sen vuoksi: »Herra, älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä sinun edessäsi ei yksikään elävä ole vanhurskas.»
Jumalan edessä ei yksikään elävä ole vanhurskas, tämä on sanan tuomio. Kuinka tämä sotii luuloa ja tunnetta vastaan, jotka aina oltuamme hurskaammat sanovat meidän silloin olevan armoon mahdollisemmat eli Jumalalle olevan helpomman meitä armahtaa. Mutta päinvastoin syntiä tehtyämme luulemme anteeksiannon olevan Jumalalle vaikeamman.
Sillä tavalla armo ja vanhurskaus, ainakin osaksi, tulisivat meidän teoistamme, meidän mahdollisuudestamme. Mutta tämän olemme nyt nähneet Raamatun kieltävän. Muista siis kaikin hetkin olevasi yhtä mahdollinen ja yhtä mahdoton. Tällainen on taivaallisen, iankaikkisen sanan tuomio.
( C.O.ROSENIUS )
Vastaukset 6
Vanhimmat
Luterilaista aivopesua.
Ei ensinkään, vaan totista Jumalan sanaa.
Omavanhurskaus on piikki ihan jokaisen uskovan lihassa.
Tunnustamme sen tahi emme.
Rosenius iskee tässäkin asiassa naulan kantaan.
>>Jokainen ihminen, myös uskollisin ja jumalisin kristitty on yltänsä saastainen maan mato. Hänen parhaatkin työnsä ovat vanhan käärmeen myrkyn saastuttamat. Hänen uskonsa, rakkautensa, rukouksensa, kiitoksensa, jotka ovat hänen parhaimpiansa ja Jumalan Hengen vaikuttamia, ovat kuitenkin savisen astian saastuttamia: usko kuonan, omanhurskauden ja epäuskon sekoittamaa. Rakkaus on niukkaa, rajoitettua, laiminlyömää. Rukous ja kiitos kylmää, heikkoa eikä Jumalan suurta majesteettia vastaavaa.<<
Miksi palvot ihmistä ?
Siis miksi seuraat ihmistä ?
Rosenius menee harhaan kuten kaikki ihmiset !
Tässä ja nyt, on hyvä esimerkki siitä !
Ihmisen OMAT teot ovat kyllä KAIKKI likaisia, Sanan mukaan !
Jes. 64:6 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme.
Siis tässä puhutaan ihmisen omista hyvistä teoista eli omasta vanhurskaudesta, jotka ovat siis kuin tahrainen vaate !
Ihminen ei siis itse itsestään kykene mitään Jumalalle kelpaavaa tuottamaan, eli ei ole olemassa ihmisen omia hyviä tekoja, jotka kelpaisivat Jumalalle !
MUTTA !
Sitten on erikseen Jumalan teot !
Eli kun Jumala vaikuttaa uskovassa tahtomisen ja tekemisen, jotta Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi, niin se Jumalan teko on puhdas !!!
Fil. 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Ef. 2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Siis Jumala on edeltäpäin jo valmistanut ne teot, eli siis Jumalan omat teot, joissa me vain vaellamme !
Nämä Jumalan teot eivät ole saastaisia, emmekä me voi niitä saastuttaa, vaan ne ovat puhtaita !
Siis kuvan kautta sama asia, eli minä olen uskovana, itsessäni vain tyhjä saviastia, mutta kun Jumala laittaa saivastiaan jotain puhdasta ja hyvää tarjolle, niin ei saviastiasta tartu mitään pahaa/väärää siihen hyvään Jumalan antiin.
Se on toinen asia, jos uskova itse lisää siihen tarjolle itsestään jotakin, mutta silloinkaan se ei pahenna tai saastuta sitä mitä Jumala on laittanut, vaan se on erillinen lisä vain vierellä !
Mutta se siis pitää ymmärtää, että kun Jumala vaikuttaa niin tahtomisen ja sitten sen kautta tekemisen, niin se anti on puhdas, eikä likainen kuten Rosenius väitti !!!
Jumalan Teko ei ole koskaan saastainen !
>> ...Hänen uskonsa, rakkautensa, rukouksensa, kiitoksensa, jotka ovat hänen parhaimpiansa ja Jumalan Hengen vaikuttamia, ovat kuitenkin savisen astian saastuttamia: usko kuonan, omanhurskauden ja epäuskon sekoittamaa. Rakkaus on niukkaa, rajoitettua, laiminlyömää. Rukous ja kiitos kylmää, heikkoa eikä Jumalan suurta majesteettia vastaavaa.<<
>>>Mutta se siis pitää ymmärtää, että kun Jumala vaikuttaa niin tahtomisen ja sitten sen kautta tekemisen, niin se anti on puhdas, eikä likainen kuten Rosenius väitti !!!
Jumalan Teko ei ole koskaan saastainen ! <<<
Ei Rosenius suinkaan väitä Jumalan vaikuttamaa tahtomista ja tekemistä meissä saastaiseksi. Et tainnut ihan oikein ymmärtää mitä Rosenius tarkoittaa.
Kysytäänpä näin:
Kun uskovan ihmisen tahtoon ja tekemiseen on saanut Jumalan Henki vaikuttaa, niin onko tällöin meidän ( sinun, minun .... ) USKOMME, RAKKAUTEMME, RUKOUKSEMME, KIITOKSEMME ...TEKOMME/ NÄIDEN ANTI PUHDASTA - JUMALAN SUURTA MAJESTEETTIA VASTAAVAA ( täydellisiä Jumalan Pyhyyden edessä ),
vai onko niihin sittenkin tarttunut saviastiasta mukaan Jumalalle kelpaamatonta, TUON ASTIAN SAASTUTTAMAA.
Uskomme - Jumalan edessä täydellinen?
Rakkautemme - Jumalan edessä täydellinen?
Rukouksemme - Jumalan edessä täydelliset?
Kiitoksemme - Jumalan edessä täydellistä?
>>Se on toinen asia, jos uskova itse lisää siihen tarjolle itsestään jotakin, mutta silloinkaan se ei pahenna tai saastuta sitä mitä Jumala on laittanut, vaan se on erillinen lisä vain vierellä !<<
>Tuossa yllä olevassa sen itse kirjoitatkin: ... jos ( oikeammin KUN ) uskova itse lisää siihen tarjolle itsestään jotakin ... silloinkaan se ei pahenna tai saastuta sitä mitä Jumala on laittanut, vaan se on erillinen lisä vain vierellä !<
Tuo "erillinen lisä", joka tulee aina uskovasta ( -kin ) ihmisestä, hänen saastaisesta saviastiastaan, Jumalan Hengenkin vaikuttamiin tekoihin mukaan, on täysin kelpaamatonta Jumalan edessä.
Rosenius:
"Näiden alituisten puutteiden lisäksi, jotka jo itsessään ovat tuomion alaisia, hän myös alinomaa hairahtuu synteihin ja saastuttaa itsensä tiellä. Hän ei koskaan voi niin tarkoin valvoa, ettei synti häntä aina vain tapaa".
ja:
"Jumalan edessä ei yksikään elävä ole vanhurskas, tämä on sanan tuomio. Kuinka tämä sotii luuloa ja tunnetta vastaan, jotka aina oltuamme hurskaammat sanovat meidän silloin olevan armoon mahdollisemmat eli Jumalalle olevan helpomman meitä armahtaa. Mutta päinvastoin syntiä tehtyämme luulemme anteeksiannon olevan Jumalalle vaikeamman.
Sillä tavalla armo ja vanhurskaus, ainakin osaksi, tulisivat meidän teoistamme, meidän mahdollisuudestamme. Mutta tämän olemme nyt nähneet Raamatun kieltävän. Muista siis kaikin hetkin olevasi yhtä mahdollinen ja yhtä mahdoton. Tällainen on taivaallisen, iankaikkisen sanan tuomio."
JEESUS KRISTUS ON TÄYDELLISESTI TÄYTTÄNYT KAIKKI PUUTTEEMME.
Kyllä se nyt on niin, että sinä et tajunnut mitä kirjoitin !
Jos ajattelemme sitä Jumalan tekoa, joka on täydellinen vaikkapa omenana, niin se omena on Täydellinen eikä saastainen, vaikka uskova laittaisi sen lisäksi itsestään jotain saastaista vaikkapa mätiä rypäleitä.
Mädät rypäleet eivät pilaa täydellistä omenaa, se on mahdotonta.
Minä ymmärrän kyllä hyvin sen, mitä Rosenius ja sinä haluatte sanoa, mutta se menee yli, eli Jumalan Täydellistä antia voi uskova pilata.
Otetaan vaikka Raamatun lause esimerkiksi !
Joku opettaa siitä lauseesta ja siten voi paljonkin puhua omasta päästään ihan valhettakin, se on totta !
Mutta se Raamatun lause on Jumalan anti ja Sana, eikä se pilaannu siitä, että sen ympärille laitetaan saastaista, vaan Sana pysyy puhtaana ja Täydellisenä !
Tajuatko nyt paremmin ?
Ei pidä alkaa sanoa, että esim Jumalan Sana on saastaista, kun me sitä tulkitsemme, Jumalan Sana tai voimme sanoa myös Kristus On ja pysyy puhtaana, vaikka me sekoilisimme mitä !
Pitää olla siis tarkkana, että mitä opettaa ja jakaa muille !!!
Suomessa myös ei-luterilaisilla on oikeus elää ja harjoittaa uskontoaan. Sinä tai Rosenius ette voi kieltää sitä.