Sipilän hallitus kaatui kahdessa vuodessa

Mitä on tehtävä?

Hallitus kaatui erittäin oikeistolaisen politiikan seurauksena ja jota mm. Keskustapuolueen jäsenet ovat arvostelleet rajusti.
Hallitus ajautui umpikujaan tavallisen rahvaan kurittamisen seurauksena. Se yrittää selviytyä Sipilä II hallituksen turvin ja jättää voimaan sosiaaliturvan yksityistämisen, heikennykset työelämään ja ulkopolitiikassa voimakkaan lähentymisen sotaiseen nato järjestöön.

Ylen uutisoimassa Kokoomuksen ja Keskustan tiedonannnossa pääpukarit yrittivät selviytyä siirtämällä vastuun hallituksen hajoamisesta Perussuomalaisten kontolle. Sekä entinen että nykyinen Perussuomalainen Puolue on vakuuttanut olevansa täysillä mukana työväen kyykyttämisessä.

Oppositio on arvostellut rajusti hallitusta sen barbaarisuuden perusteella. Oppositiopuolueilta odotetaan selkärankaa olemaan menemättä tukemaan Sipilä I:n leikkauksia
19205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

>> Hallitus kaatui erittäin oikeistolaisen politiikan seurauksena...<<

No ei! Se kaatui siksi, että muut hallituspuolueet eivät halua toimia yhdessä Perussuomalaisten kanssa, koska PerSut haluavat sellaista arvomaailmaa, johon muut eivät voi suostua.
Joten äläpäs nyt taas hölise täysin olemattomia. Katsos kun muutkin seuraavat asioita ja osaavat ajatella. Ja sen lisäksi ymmärtävät asioita.

Äänestä

http://minnakarkkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238388-onko-tassa-todellinen-syy-hallituskriisiin-nokkamieheksi-ei-tulekaan-halla-aho

US:n nettitoimittaja Minna Karkkola aloitti Kokoomuksen ja Keskustapuolueen pesun puhtaaksi kaikista kahden vuoden aikana tekemistään pahoista päätöksistään. Kuvio on normaali. Keskustelu suunnataan heti alkuunsa toisarvoisiin sivu-uomiin.
Sipilä II hallitukselle suunnitellaan loppuajaksi 10 miljoonan peruminen sadan miljoonan leikkauksiin, 20 miljoonan apu miljardileikkaukseen ja sillä ne ratsastavat seuraaviin eduskuntavaaleihin. Soten yksityistäminen jätettäisiin voimaan sekä maan sitominen naton sotapolitiikkaan.

Miten Perussuomalaiset olisivat muuttuneet. Sehän järjesti kaiken aikaa väkivaltaista liikettä natosotien aiheuttamia pakolaisia kohtaan. Persut olivat ja ovat homojen oikeuksia vastaan ja levittävät jatkuvasti ilkeämielistä propagandaa. Sitä he tekevät tälläkin palstalla. Suomi 24 uskontopalstoilla persumainen homojen ihmisarvon loukkaaminen on ennenkuulumattoman voimakasta.

Syy hallituksen kaatumiseen on erittäin vahvassa työväen vastaisessa talous- ja ulkopolitiikassa. Kokoomus ja Keskusta pelkäsivät kansan tuomiota ja siirtävät syytä hallituksen kaatumisesta sivuraiteille. Siirretään keskustelu toisarvoisiin seikkoihin.

Toki persut ovat barbaarinen puolue mutta hallitus hyväksyi yksimielisesti natosotakoneet lähes jatkuvasti harjoittelemaan sotaa meidän alueeltamme Muurmanskiin, Kuolaan ja Venäjän pohjoisosiin. Natosopimus, Isäntämaasopimus, allekirjoitutettiin kenraalilla vastoin perustus- ja muita lakeja.

Äänestä

Normaalisti demarit ovat tulleet rahaporvariston tueksi sen möhlittyä poliittisesti.
Nyt demareilta odotetaan kanttia antaa hallituksen kaatua ja vaatia eduskuntavaalit. Ei ole mitään syytä antaa sipilöiden päästä poliittisesta vastuusta kuin koira veräjästä.

Äänestä

Rehelisesti en ymärrä miksi helvetissä Halla - aho lähti puheenjohtaja kisaan kun ei ollut pienintäkään aikomusta johtaa puoluetta, olla hallitusvasuutssa vaan sinne EU:hun pitää piiloutua, vaikka sitä vastaan muka ollaan! Voi vattu mikä vatuloija!
Minua kiherryttää ihan pelkkä ajatus siitä kuinka Hakkaraisen mukana hallitukseen olisi tullut "kansan" mies, joka olisi vienyt suomalaisen arjen hallituksen "iholle".
Hakkarainen perjantaipullon nautittuaan olisi pitänyt luennon hallitusohlelmasta, Sipilän ja Orpon hapatuksesta ja jatkanut juttua aina kun olisi humalastaan herännyt!
Herrat höpöttää arvoista kun on kyse känneistä ja pikku, pikku örvellyksistä! Vain elmää, ei se enempää ja niine delleen....

Äänestä

http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238380-suomeen-iski-nyt-todellinen-hallituskriisi

US:n päätoimittaja on jäljillä.
Sipilä ja Orpo ovat käyneet neuvottelua RKP:n ja Kristillisten kanssa. He hakevat näitä tueksi lopuiksi kahdeksi vuodeksi hämärtämään hallitustaipaleen raakaa politiikkaa. Persujen tekemiset ovat sivuseikka. Tulee muistaa hallituksen ensi toimet työelämän heikentämiseksi pakkolakisuunnitelmina ja jonka vuoksi palkkatyöläiset nousivat barrikaadeille.
Varsinkin Kristilliset (Essayah) on esittänyt monia kommentteja rehdisti työväen ja sivistyksen puolesta. Kristillisten ja RKP:n petos olisi yhtä raaka kuin hallituspuolueiden takinkääntö vaalienaluspuheisiinsa.

Sipilä ja hallituksensa on ehkä raaempi kuin aikanaan Englannin Thatcherin hallitukset. Sielläkin Thatcher Kokoomuksen sisarpuolueen avulla aloitti sodan kaltaisen liikkeen ammattiyhdistysliikkeen nujertamiseksi. Jatkossa demarihallitukset siunasivat Thatcherin liittymällä natosotiin arabimaailman tuhoamiseksi.
Työväenliike ei saa tukea millään tavalla Sipilän hallituksen puhtaaksipesemistä. Uudet vaalit ovat välttämättömät.

Äänestä

Miksi työväenluokan tulisi antaa veronkiertäjä Sipilän porukoineen jatkaa pienituloisten kurittamista.

Äänestä
  • SAK:n rinnalla Sipilä ja kokkarit ovat harjoittelijoita veronkierrossa.

    Äänestä

  • HakaniemenVeroparatiisi kirjoitti:

    SAK:n rinnalla Sipilä ja kokkarit ovat harjoittelijoita veronkierrossa.

    No haastahan sitten vain SAK oikeuteen vastaamaan teoistaan, jos se on sinun mielestäsi syyllistynyt jonkinlaiseen laittomaan ja rikolliseen toimintaan.

    Äänestä

  • ihanko_tosi kirjoitti:

    No haastahan sitten vain SAK oikeuteen vastaamaan teoistaan, jos se on sinun mielestäsi syyllistynyt jonkinlaiseen laittomaan ja rikolliseen toimintaan.

    No haastapa Sinä Sipilä porukoineen oikeuteen veronkierrosta, kun ne kerran mielestäsi ovat rikollisia.
    Vai tarkoitatko ehkä, että SAK on syytön ihan kaikkeen ja Sipilä syyllinen rikollinen ihan mihin vaan. Jotenkin tulee mieleen heijastuma ajalta, jolloin kommunismi oli vielä olemassa ja sitä johdettiin Moskovan Kremlistä. Siis aika ennen kommunismin täydellistä romahtamista.

    Äänestä

  • Tämän päivän kommareiden ongelma on varovaisestikin arvioiden vaatimaton yleissivistys ja tietopohja. Niinpä he eivät ymmärrä, että verosuunnittelu ja veronkierto eivät ole synonyymeja. Eivätkä myöskään sitä, että veroja maksava on oikeutettu kaikenlaisiin verovähennyksiin.

    Äänestä

  • Impuesto kirjoitti:

    Tämän päivän kommareiden ongelma on varovaisestikin arvioiden vaatimaton yleissivistys ja tietopohja. Niinpä he eivät ymmärrä, että verosuunnittelu ja veronkierto eivät ole synonyymeja. Eivätkä myöskään sitä, että veroja maksava on oikeutettu kaikenlaisiin verovähennyksiin.

    No miksi sitten täällä jotkin riistokapitalistit syyttävät SAK:ta laittomasta ja rikollisesta veronkierrosta? Vaikka siitä ei ole olemassa missään minkäänlaista todellista oikeaa näyttöä.

    Äänestä

Sipilän rahapussi pullottaa, eli Sipilä teki sisäpiirin kaupoilla ja tiedoilla niin paljon hynkkyä, että joku kusinen ministerinvirka ei enää kiinnosta.

Äänestä
  • Eikös se ole pelkästään positiivinen asia jos pääministeri tietää miten rahaa voi ansaita? Onhan siinä mahdollisuus näyttää kyntensä ja hankkia meille veronmaksajillekin siinä ohessa hieman lisää liksaa.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Eikös se ole pelkästään positiivinen asia jos pääministeri tietää miten rahaa voi ansaita? Onhan siinä mahdollisuus näyttää kyntensä ja hankkia meille veronmaksajillekin siinä ohessa hieman lisää liksaa.

    Miäli minä olen ymmärtänyt niin Sipilä on luonnon lahjakkuus mitä tulee tavallisen veronmaksajan lypsämiseen! SOTE on mittaamaton mahdollisuus YKSITYISILLE terveydenhoitoalan yrityksille rahastaa ja kunnolla. Sipilän kuningasajatus oli nimittää Anne Berner ministeriksi ja Anne pisti tuulemaan: taxiliikenne on villi länsi, veropohja katosi vapaan kilpailun myötä ja ihan lakiin kirjattiin veroton ammatinharjoittaminen. Sitten tämä tieden yhtiöittäminen, perkale kaikki maksut lisätään KAIKKIIN hinoihin ne saakelin tiemaksut.
    Sanoisin Sipilää rahan huippuimuroijaksi, kohde olemme me suomalaiset veronmaksajat.
    Minun kannaltani siinä ei ole mitään positiivista.

    Äänestä

  • köyhäkomukka kirjoitti:

    Miäli minä olen ymmärtänyt niin Sipilä on luonnon lahjakkuus mitä tulee tavallisen veronmaksajan lypsämiseen! SOTE on mittaamaton mahdollisuus YKSITYISILLE terveydenhoitoalan yrityksille rahastaa ja kunnolla. Sipilän kuningasajatus oli nimittää Anne Berner ministeriksi ja Anne pisti tuulemaan: taxiliikenne on villi länsi, veropohja katosi vapaan kilpailun myötä ja ihan lakiin kirjattiin veroton ammatinharjoittaminen. Sitten tämä tieden yhtiöittäminen, perkale kaikki maksut lisätään KAIKKIIN hinoihin ne saakelin tiemaksut.
    Sanoisin Sipilää rahan huippuimuroijaksi, kohde olemme me suomalaiset veronmaksajat.
    Minun kannaltani siinä ei ole mitään positiivista.

    Tuo on kaikki kuvitelmaa! Mitään noista esittämistäsi ei ole toimessa joten niitä on mahdotonta edes arvioida.

    Äänestä

  • Extyökkäri kirjoitti:

    Tuo on kaikki kuvitelmaa! Mitään noista esittämistäsi ei ole toimessa joten niitä on mahdotonta edes arvioida.

    Sipilähän se opetuslapsineen meinaa nyt saada Suomen talouden kuntoon leikkaamalla vain vähäosaisten eläkeläisten, opiskelijoiden ,yksinhuoltajien ja julkisen sektorin työntekijöiden täysin ansaittuja tuloja. Ja keventämällä hyvätuloisten verotusta.

    Saapas nyt nähdä koska meidän suomalaisten duunareiden mitta tulee täyteen. Veikkaan ettei tämä Sipilän hallitus istu vallassa koko virkakauttaan.

    Äänestä

  • sipilä_sucks kirjoitti:

    Sipilähän se opetuslapsineen meinaa nyt saada Suomen talouden kuntoon leikkaamalla vain vähäosaisten eläkeläisten, opiskelijoiden ,yksinhuoltajien ja julkisen sektorin työntekijöiden täysin ansaittuja tuloja. Ja keventämällä hyvätuloisten verotusta.

    Saapas nyt nähdä koska meidän suomalaisten duunareiden mitta tulee täyteen. Veikkaan ettei tämä Sipilän hallitus istu vallassa koko virkakauttaan.

    Taas tulee komupravdaa!! sipilä_sucks on vauhdissaan!!

    Olen ollut eläkeläinen jo kymmenen vuotta eikä sen enempää Sipilä kuin kukaan muukaan ole vienyt eläkettäni vaan sitä maksaa eläkeyhtiö ihan sopimusten mukaan.

    Opiskelijat saavat tuloja vastikkeetta suunnattomasti enemmän kuin minä opiskellessani -60 luvulla. Yksinhuoltajatkin monesti ovat sitä omasta tahdostaan, ainakin lähes jokainen jonka tiedän tai tunnen. Jos ihminen järjestää itsensä ongelmiin niin miksi muiden pitäisi sitäkin tyhmyyttä rahoittaa?

    Miten sinä voit arvioida mitkä ovat julkisen sektorin työntekijöiden ansaitsemat tulot? Korkeintaan pystyt arvailemaan vaan se ei ole faktista arviota.

    Verojen keventäminen lisää intoa ansaita enemmän ja se on vain hyvästä jos sen palkkansa todella ansaitsee. Yrittäjät ansaitsevat koska muutoin ei saa palkkaa mutta miten on kaikkien palkkatyöntekijöiden osalta?

    Jos duunari ei ole saavutuksiinsa tyytyväinen voi aina näyttää työnantajalleen närhen munat ja alkaa kilpailevaksi yrittäjäksi. Se on paras ratkaisu jos ei muutoin saa asioitaan kuntoon mielestään. Minä lähdin aikanaan yrittäjäksi ja se oli todella hyvä ratkaisu, se helpottaa edelleen eläkepäiviäni vaikka yritys on myyty jo kymmenisen vuotta sitten.

    Sipilän suurin ongelma on uskalluksen puute ja vatulointi hän ei uskalla korjata asioita kunnon rysäyksellä vaan tekee sitä hivuttamalla joka on huonompi vaihtoehto.

    Äänestä

Kaikki oavat arvailleet eikä kukaan ole osunut oikeaan ei edes hevosmiesten tietotoimisto !
Elämä on yllätyksiä täynnä ja räksyttäminen ei auta Hakkaraisen koiravertaus sattui kohdalleen.

Äänestäjän olo on kuin Junnun laulun virkamiehellä.

"Ei arvaa pikkuvirkamies nyt askeleita muijan , kas akka ostaa Mallorkalla sintsaa navanuijan
Iloliemen heittää helttaan diskoteekkiin käy kuin telttaan Manolito,Manolito tule tule tanssimaan".

Mitäpä tuossa on tehtävissä. Ei edes Mooseksen nahkurin orret pelasta. Sokea Reettakin on kieroine silmineen Brysselissä samassa kiimassa !!

Äänestä

Mihin Sipilä tarvitsee SoINISEN TULEVAISUUDEN?

662 päivää eduskuntavaaleihin 2019

SoININEN TULEVAISUUS

http://matiasturkkila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238888-pikku-kalle-ja-iso-harski Kusettamisen erityismaininnan Soini ansaitsee siitä

(Muuten, tämän demagogian vilunkiopin nimi on timokratia ja se tulee espanjasta)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222510#msg222510 nimi ei tule kreikasta vaan espanjasta, el timo = huijaus, vilunki. Mallina irtautunut taistolaispuolue Demokraattinen vaihtoehto, kun timokratia soinismi muuttui vielä Timokraattiseksi vaihtoehdoksi UV

MIKSI KYMMENIEN MILJOONIEN VALTION YRITYSTUKIEN PYÖRITTELIJÄ KEMPELE-SIPILÄ TARVITSI KAINALOSAUVAKSEEN UUVATIT

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222712#msg222712
EU-integraatiota syvennetään, PS ulos hallituksesta, kainalosauva tukemaan

http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222333#msg222333
Suomen alistaminen Eurostoliiton vasalliksi päämääränä

Kansanvideo kentältä, kommentit miksi ja miten ... https://www.youtube.com/watch?v=GXs3YTd7As4

Kenelle kellot soivat kansanvideossa (yllä)
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222510#msg222510

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Partacus kirjoitti:

Mitä on tehtävä?

Hallitus kaatui erittäin oikeistolaisen politiikan seurauksena ja jota mm. Keskustapuolueen jäsenet ovat arvostelleet rajusti.
Hallitus ajautui umpikujaan tavallisen rahvaan kurittamisen seurauksena. Se yrittää selviytyä Sipilä II hallituksen turvin ja jättää voimaan sosiaaliturvan yksityistämisen, heikennykset työelämään ja ulkopolitiikassa voimakkaan lähentymisen sotaiseen nato järjestöön.

Ylen uutisoimassa Kokoomuksen ja Keskustan tiedonannnossa pääpukarit yrittivät selviytyä siirtämällä vastuun hallituksen hajoamisesta Perussuomalaisten kontolle. Sekä entinen että nykyinen Perussuomalainen Puolue on vakuuttanut olevansa täysillä mukana työväen kyykyttämisessä.

Oppositio on arvostellut rajusti hallitusta sen barbaarisuuden perusteella. Oppositiopuolueilta odotetaan selkärankaa olemaan menemättä tukemaan Sipilä I:n leikkauksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu