Maahanmuuttajille pitää sallia työnteko

https://yle.fi/uutiset/3-9665255

Nobelisti Bengt Holmström toivoo joustoja työmarkkinoille: Maahanmuuttajille pitää sallia työnteko alemmilla palkoilla
Talouden nobelisti toivoo, että uusi hallitus syntyy nopeasti ja sen ohjelma on ajankohtaisempi kuin nykyinen.

poikkeuksellista poliittista tilannetta.

– Kuvittelisin, että tässä päästään ratkaisuun. Potentiaalisia ratkaisuja tuntuu olevan pöydällä. Parhaassa tapauksessa he pääsevät kirjaamaan itselleen selkeämmän ohjelman, joka on ajankohtaisempi kuin alkuperäinen ohjelma. Pahimmassa tapauksessa monet aloitteet, joita he ovat tehneet, mitä tulee soteen ja muuhun, pysähtyvät tähän ja se olisi ikävä tulos, Holmström pohtii.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pyrkii nyt löytämään yhdessä hallituskumppani Petteri Orpon (kok.) kanssa hallituskumppanit, joiden kanssa muodostaa uusi hallitus. Neuvotteluja käydään parhaillaan. Yhteistyö perussuomalaisten kanssa on poissuljettu.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi tänään, että sopuun ei päästy, koska Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.

Bengt Holmström korostaa, että taloudelle epävarmuus ei ole koskaan hyvästä.

– On mahdollista, että tilanne saadaan hoidettua nopeasti ohi, aika helpoilla järjestelyillä, esimerkiksi niin, että RKP ja kristillisdemokraatit menevät mukaan ja sopeutuvat tilanteeseen. Tietysti, jos tämä kriisi pitkittyy ja talous menee sotkuun, se olisi erittäin ikävää.

Holmström toivoi jo aiemmin maanantaina keskustelutilaisuudessa presidentti Sauli Niinistön kanssa, että Suomi ymmärtäisi, että nyt "tarvitaan uusia reformeja".

– Työmarkkinajoustoja ennen kaikkea.

Holmström korostaa Ylen haastattelussa tilaisuuden jälkeen, että maahanmuuttajillekin pitäisi sallia Suomessa työnteko.

– Toivoisin, että maahanmuuttokriittisyys ei nousisi, koska Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, mutta maahanmuuttajille pitää sallia työtä. Se tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi saada tehdä työtä alemmilla palkoilla, Holmström paaluttaa.

"Tässä on suuri väärinymmärrys"

Keskustelussa presidentti Niinistön kanssa Holmström painotti sitä, että poliitikkoja haukutaan nyt liikaa.

– Teitä (poliitikkoja) ei pitäisi haukkua.

– Jotain on vialla, jos se on meriitti, että ei ole ollut mukana politiikassa. Tämä on minun keskeinen viestini kansalle.

Hän korosti, että kansa on unohtanut sen, että edustuksellinen demokratia perustuu siihen, että kansa valitsee edustajansa, joihin se luottaa.

– Idea on se, että joku muu edustaa minun arvojani ja minun ei tarvitse kaikkea ymmärtää ja kaikesta ottaa selvää.

Läpinäkyvyyden korostaminen ja vaatiminen ei ole Holmströmin mielestä tehokas keino reagoida epäluottamuksen tunteeseen. Se, että päätöksiä ei voitaisi tehdä kabineteissa, on ongelma.

– Tässä on suuri väärinymmärrys, Holmström pohtii.

Hänen mukaansa asioiden päättäminen pienellä porukalla on tehokasta, vaikka päättämistä kutsuttaisiin lehmänkaupoiksi. Kabineteissa voidaan tehdä kompromisseja suurissa paketeissa.

– Tätä halveksutaan, vaikka taloustieteellisesti se olisi järkevää.

Hän painottaa samaa vielä Ylen haastattelussa.

– Minun mielestäni olisi hyvä, että kansalaiset ymmärtäisivät, että talouden logiikan mukaan päätöksenteon täysi läpinäkyvyys ei ole ratkaisu.
7105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

EKokoomus osti talousNobelin jolla kansalle koitetaan myydä uusliberalistista talousvalhetta. Nobelisti on Kokomusta Kokkeli. Matut tuotettiin Kokkelien halpapalkkaväeksi joiden muutaman euron tuntipalkat on tarkoitus saattaa myös kantiksille kunhan kantikset ensin korvataan halpapalkkamatuilla ja työttömäksi jäätyään voidaan pakottaa muutaman euron tuntipalkalla töihin samalla tessit ja ay-liike tuhota. Kokomusta EKokoomusmafian agenda. Pirullista miten jopa Nobelisti palkataan tätä myyräntyötä tekemään.

Äänestä

Työväestö joka on KOKOOMUSMÄTÄÄ äänestänyt, on pujottanut hirttosilmukaa omaansa ja kaikkien suomalaisten työntekijöiden kaulaan. Kokoomuksen tavoite on tuottaa maksimivottoja suurille veronkiertofirmoille siten, että ne potkivat pellolle suomalaiset työntekijät ja ottavat tilalle valtion varoilla koulutettuja ja valtion varoista vähintään viideksi vuodeksi kototuttamisen nimissä palkattuja maahanmuuttajia. Vain täydellisen vajaaälyinen työntekijä on voinut äänestää rosvojen KOKOOMUSMÄTÄÄ. Tuo mätä varastaa valtiolta rikkaimmalle rosvoeliitille joka vuosi kymeniä miljardeja, mutta aivoton kansa ei tajua totuutta.

Äänestä

Bengt Holmström - Pitääkö sen vanhan tyhmän hinaajan mielipiteitä kirjoittaa tänne? Nobelia en arvosta ollenkaan, siionistit jakavat niitä toisilleen ja puudeleilleen.

Äänestä

Vokeissa täysihoidossa olevilla pitäisi teettää palkatonta työtä sen edestä mitä me veronmaksajat joudumme maksamaan heidän ylläpidostaan.

Äänestä

Mikä sen maahanmuuttajien pikatyöllistämisen syvin filosofia oikein on? Miten ne työllistyy, kun jo 400 000 oman maan kansalaistakin on työttömänä? Meneekö ne työhön 1 euron tuntipalkalla?

Äänestä

Bengt on idiootti!
Samasta duunista on maksettava samaa palkkaa.
Maahanmuuttajat ovat matkustaneet tuhansia km. saapuakseen "Lintukoto Suomeen",
PuoliRuatsalainen Bengt on aloittamassa jotain Apartheidin kaltaista demokratian ihmemaassa Suomessa.
Maahanmuuttajat tulevat pelastamaan Suomen talouden Bengt! ei Halla-Lahot.

Äänestä

Aapiskukosta saa alkaa työhön opettamisen. Ja ne mitä on nähty tavallisilla työpaikoilla, tosin vähän (korkeakoulutetut kosmopoliitit asia erikseen), merkitsee, etteivät miehet jousta esim. naisten kanssa, vaan ajavat nämä kotiin ennenpitkää, koska lykkäävät naisille oman osuutensa töistä tai kieltäytyvät yhteistyöstä kuten esinaisen ohjauksesta. Matalapalkka-aloillahan nämä kaksi ryhmää kohtaavat. Siitä vaan vaihtamaan koulutettu nainen lukutaidottomaan machoon. Vielä tupakkatauko vs. pyllistelytauko.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


alemmilla.palkoilla kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-9665255

Nobelisti Bengt Holmström toivoo joustoja työmarkkinoille: Maahanmuuttajille pitää sallia työnteko alemmilla palkoilla
Talouden nobelisti toivoo, että uusi hallitus syntyy nopeasti ja sen ohjelma on ajankohtaisempi kuin nykyinen.

poikkeuksellista poliittista tilannetta.

– Kuvittelisin, että tässä päästään ratkaisuun. Potentiaalisia ratkaisuja tuntuu olevan pöydällä. Parhaassa tapauksessa he pääsevät kirjaamaan itselleen selkeämmän ohjelman, joka on ajankohtaisempi kuin alkuperäinen ohjelma. Pahimmassa tapauksessa monet aloitteet, joita he ovat tehneet, mitä tulee soteen ja muuhun, pysähtyvät tähän ja se olisi ikävä tulos, Holmström pohtii.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pyrkii nyt löytämään yhdessä hallituskumppani Petteri Orpon (kok.) kanssa hallituskumppanit, joiden kanssa muodostaa uusi hallitus. Neuvotteluja käydään parhaillaan. Yhteistyö perussuomalaisten kanssa on poissuljettu.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi tänään, että sopuun ei päästy, koska Sipilä ei suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.

Bengt Holmström korostaa, että taloudelle epävarmuus ei ole koskaan hyvästä.

– On mahdollista, että tilanne saadaan hoidettua nopeasti ohi, aika helpoilla järjestelyillä, esimerkiksi niin, että RKP ja kristillisdemokraatit menevät mukaan ja sopeutuvat tilanteeseen. Tietysti, jos tämä kriisi pitkittyy ja talous menee sotkuun, se olisi erittäin ikävää.

Holmström toivoi jo aiemmin maanantaina keskustelutilaisuudessa presidentti Sauli Niinistön kanssa, että Suomi ymmärtäisi, että nyt "tarvitaan uusia reformeja".

– Työmarkkinajoustoja ennen kaikkea.

Holmström korostaa Ylen haastattelussa tilaisuuden jälkeen, että maahanmuuttajillekin pitäisi sallia Suomessa työnteko.

– Toivoisin, että maahanmuuttokriittisyys ei nousisi, koska Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, mutta maahanmuuttajille pitää sallia työtä. Se tarkoittaa sitä, että heidän pitäisi saada tehdä työtä alemmilla palkoilla, Holmström paaluttaa.

"Tässä on suuri väärinymmärrys"

Keskustelussa presidentti Niinistön kanssa Holmström painotti sitä, että poliitikkoja haukutaan nyt liikaa.

– Teitä (poliitikkoja) ei pitäisi haukkua.

– Jotain on vialla, jos se on meriitti, että ei ole ollut mukana politiikassa. Tämä on minun keskeinen viestini kansalle.

Hän korosti, että kansa on unohtanut sen, että edustuksellinen demokratia perustuu siihen, että kansa valitsee edustajansa, joihin se luottaa.

– Idea on se, että joku muu edustaa minun arvojani ja minun ei tarvitse kaikkea ymmärtää ja kaikesta ottaa selvää.

Läpinäkyvyyden korostaminen ja vaatiminen ei ole Holmströmin mielestä tehokas keino reagoida epäluottamuksen tunteeseen. Se, että päätöksiä ei voitaisi tehdä kabineteissa, on ongelma.

– Tässä on suuri väärinymmärrys, Holmström pohtii.

Hänen mukaansa asioiden päättäminen pienellä porukalla on tehokasta, vaikka päättämistä kutsuttaisiin lehmänkaupoiksi. Kabineteissa voidaan tehdä kompromisseja suurissa paketeissa.

– Tätä halveksutaan, vaikka taloustieteellisesti se olisi järkevää.

Hän painottaa samaa vielä Ylen haastattelussa.

– Minun mielestäni olisi hyvä, että kansalaiset ymmärtäisivät, että talouden logiikan mukaan päätöksenteon täysi läpinäkyvyys ei ole ratkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu