Mitä kuuluu Äiti, Isä ja Lapset aloitteelle?

mummolle.ja.Pekulle

"12/06/2017
Eurooppalaisen kansalaisaloitteen Äiti, Isä ja Lapset verkkosivulla www.mumdadandkids.eu/ uutisoidaan seuraavasti:

“Eurooppalainen kansalaisaloite avioliiton ja perheen puolesta on voittanut haasteen!

Jo kuukausia sitten oli Äiti, Isä ja Lapset täyttänyt toisen kahdesta ehdosta, jotka vaaditaan eurooppalaiselta kansalaisaloitteelta sen viemiseksi Euroopan Komission tarkasteluun. Vähintään seitsemän jäsenvaltion on saavutettava asukaslukuun suhteutettu vähimmäiskannatusmäärä ja Äiti, Isä ja Lapset onnistui keräämään vähimmäismäärän 14 maassa: Saksassa, Kroatiassa, Suomessa, Ranskassa, Puolassa, Unkarissa…

Kansalaistoimikunta voi nyt iloiten todeta, että myös toinen ehto on täytetty:

Äiti, Isä ja Lapset on kerännyt yli miljoona kannatusta!

Näiden kahdentoista kuukauden jälkeen, joina kannatuksia kerättiin kansalaisaloitteeseen niin verkossa kuin paperille, tehtävä tarkastella aloitetta ja päättää sen jatkokäsittelystä lankeaa Euroopan Komissiolle.

Äiti, Isä ja Lapset ehdotti seuraavia määritelmiä vietäväksi eurooppalaiseen lainsäädäntöön liittyen avioliittoon ja perheeseen:

Avioliitolla tarkoitetaan yhden miehen ja yhden naisen välistä juridista liittoa ja perhe perustuu avioliitolle ja/tai sukulaisuuteen.

Tällaiset määritelmät vastaavat kaikkien Euroopan Unionin jäsenvaltioiden yhteisiä periaatteita: ei ole sellaista jäsenvaltiota, joka kieltäisi avioliiton naisen ja miehen välisenä. Näiden määritelmien vieminen eurooppalaiseen lainsäädäntöön vahvistaisi eurooppalaista yhteishenkeä.

Äiti, Isä ja Lapset kiittää lämpimästi kaikkia teitä, jotka kannatitte kyseistä kansalaisaloitetta ja mahdollistitte aloitteen menestymisen, vapaaehtoisia ja järjestöjä unohtamatta”.

On siis syytä iloon! Sen jälkeen kun alustava tieto miljoonan kannatuksen ylittämisestä saavutti allekirjoittaneen, vein torstaina 8.6.2017 suomalaiset kannatukset, niin cd:lle tallennetut sähköiset, kuin paperikannatukset, Väestörekisterikeskukseen. Esilaskennan mukaan suomalaisia kannatuksia kertyi noin 17 000 kappaletta. Kansallisen viranomaisen tarkistuslaskenta kestää säädösten mukaisesti 1-3 kuukautta, joten vielä riittää jännitystä.

Haluan omalta osaltani ilmaista iloni ja kiitollisuuteni saatuani toimia Äiti, Isä ja Lapset Suomen kampanjakoordinaattorina. Matka kannatusten tarkistuslaskentaan on ollut pitkä ja välillä haastava; eurooppalaisten maiden väliset kulttuurierot voivat olla yllättävän suuret ja suomalaisnäkökulmasta on tarvittu välillä “lehmänhermoja”. Kampanja on ollut kuitenkin kaiken vaivan arvoinen; ainoastaan muutama eurooppalainen kansalaisaloite on saavuttanut miljoona kannatusta. On ihana huomata, että käsitys aidosta avioliitosta ja perheestä yhdistää meitä eurooppalaisia näin paljon.

Oikein ihanaa kesää kaikille työmme tukijoille toivottaen,

Sarah Rizzo

varapuheenjohtaja

Aito avioliitto ry"

http://aitoavioliitto.fi/tiedotteita/aiti-isa-ja-lapset-kansalaisaloite-on-kerannyt-yli-miljoona-kannatusta/

79

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hienoa! Nyt mummomuori ja Pekukin tietävät koska tosiaan ehtivät jo olla huolissaan tälläkin palstalla moneen kertaan 😀

      • Juu, tiedämme ja senkin tiedämme, ettei tuo pidä edelleenkään paikkaansa.

      • mummomuori kirjoitti:

        Juu, tiedämme ja senkin tiedämme, ettei tuo pidä edelleenkään paikkaansa.

        Väitätkö Rizzoa valehtelijaksi???

      • mummomuori kirjoitti:

        Juu, tiedämme ja senkin tiedämme, ettei tuo pidä edelleenkään paikkaansa.

        Väitätkö Rizzoa valehtelijaksi???

      • usko.vainen kirjoitti:

        Väitätkö Rizzoa valehtelijaksi???

        Kyllä

      • mummom.agenda
        mummomuori kirjoitti:

        Juu, tiedämme ja senkin tiedämme, ettei tuo pidä edelleenkään paikkaansa.

        Mikä ei pidä paikkaansa?

    • Tosin noiden allekirjoitusten keräämisen aikaraja meni umpeen aikoja sitten ja osa nimistä on kerätty tuon aikarajan täyttymisen jälkeen.

      MIelenkiintoista että näitä muuten voidaan tarkistuslaskea koska ne olisi jo pitänyt hävittää toissapäivänä.

      • Jankalle_

        Vituttaako?

      • Ei, koska nimet on kerätty sen jälkeen kun päivämäärä niiden keräämiseen meni umpeen.

        Joten tuo on vain yksi osoitus siitä että yhteisiä pelisääntöjä ei noudateta tietyissä piireissä vaan pyritään saamaan keinolla millä hyvänsä läpi asioita joille ei ole riittävästi kannatusta.

        :-)

      • Jankalle_
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Ei, koska nimet on kerätty sen jälkeen kun päivämäärä niiden keräämiseen meni umpeen.

        Joten tuo on vain yksi osoitus siitä että yhteisiä pelisääntöjä ei noudateta tietyissä piireissä vaan pyritään saamaan keinolla millä hyvänsä läpi asioita joille ei ole riittävästi kannatusta.

        :-)

        Älä jaksa jankuttaa!

      • Jankalle_ kirjoitti:

        Älä jaksa jankuttaa!

        Kerroin vain totuuden, taas.

        Eikös vain?

        Vai löytyykö jostain lupa sille että nimiä olisi saanut kerätä sen jälkeen kun aikaraja umpeutui? Sellaista ei Rizzo ole tähän mennessä julkaissut.

        Entä löytyykö jostain lupa sille että allekirjoituksia ei tarvitisisi tuhota siinä aikataulussa kun on säädetty? Sellaista Rizzo ei ole tähän mennessä julkaissut.

        Joten, kunnes sinä tai joku muut toisin todistaa, minä puhun totta.

        Tee rikosilmoitus jos epäilet rikosta :)
        Kyllä ne kannatusten laskijat huolehtivat, että kaikki on laillista joten jatka matkaasi muualle jankuttamaan......

      • Jankalle_ kirjoitti:

        Tee rikosilmoitus jos epäilet rikosta :)
        Kyllä ne kannatusten laskijat huolehtivat, että kaikki on laillista joten jatka matkaasi muualle jankuttamaan......

        Ei minun tarvitse tehdä.

        VIranomaiset toteavat asian ihan virkansa puolesta.

        Tai ovat jo todenneet, Komissiohan on vastannut että jatkoaikaa nimien keruulle ei ole annettu.

        Ja mitään lupaa sille että allekirjoituksia ei olisi tuhottava aikamäärän mukaan ei kai ole edes haettu?

        Joten asia hoituu itsestään.

        :-)

      • ”Sen jälkeen kun alustava tieto miljoonan kannatuksen ylittämisestä saavutti allekirjoittaneen, vein torstaina 8.6.2017 suomalaiset kannatukset, niin cd:lle tallennetut sähköiset, kuin paperikannatukset, Väestörekisterikeskukseen. Esilaskennan mukaan suomalaisia kannatuksia kertyi noin 17 000 kappaletta. Kansallisen viranomaisen tarkistuslaskenta kestää säädösten mukaisesti 1-3 kuukautta, joten vielä riittää jännitystä.”

        Eli ohjeita ei noudatettu ja mikähän tuo tarkastuslaskenta on, kun kaikki olisi jo pitänyt tuhota?

      • hah-haha-haaaaa
        mummomuori kirjoitti:

        ”Sen jälkeen kun alustava tieto miljoonan kannatuksen ylittämisestä saavutti allekirjoittaneen, vein torstaina 8.6.2017 suomalaiset kannatukset, niin cd:lle tallennetut sähköiset, kuin paperikannatukset, Väestörekisterikeskukseen. Esilaskennan mukaan suomalaisia kannatuksia kertyi noin 17 000 kappaletta. Kansallisen viranomaisen tarkistuslaskenta kestää säädösten mukaisesti 1-3 kuukautta, joten vielä riittää jännitystä.”

        Eli ohjeita ei noudatettu ja mikähän tuo tarkastuslaskenta on, kun kaikki olisi jo pitänyt tuhota?

        Ohjeita on noodatettu ja aloite etenee, vituttaako?

      • hienoahomot

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Sen jälkeen kun alustava tieto miljoonan kannatuksen ylittämisestä saavutti allekirjoittaneen, vein torstaina 8.6.2017 suomalaiset kannatukset, niin cd:lle tallennetut sähköiset, kuin paperikannatukset, Väestörekisterikeskukseen. Esilaskennan mukaan suomalaisia kannatuksia kertyi noin 17 000 kappaletta. Kansallisen viranomaisen tarkistuslaskenta kestää säädösten mukaisesti 1-3 kuukautta, joten vielä riittää jännitystä.”

        Eli ohjeita ei noudatettu ja mikähän tuo tarkastuslaskenta on, kun kaikki olisi jo pitänyt tuhota?

        Voi mummo kun tarkistuslaskenta on ihan yleinen käytäntö 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Voi mummo kun tarkistuslaskenta on ihan yleinen käytäntö 😂

        Tietysti on. Tosin sellaisia nimikirjoituksia on turha laskea joita ei oteta mukaan. Kuten niitä joita on kerätty sen jälkeen kun lupa keräämiselle umpeutui.

        Lisäksi nuo allekirjoitukset olisi tullut jo tuhota.

        Eli Rizzo siis toimii jo kaksi kertaa sitä vastaan mitä aloitteiden ohjeistuksessa on.

        :-)

      • hienoahomot kirjoitti:

        Onko Rannelikkekin mukana aloittessa, HYVÄ!

        Ei, lue toki ja kokeile vaikka google kääntäjää jos komission vastaus ei sinulle muuten selkene.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Tietysti on. Tosin sellaisia nimikirjoituksia on turha laskea joita ei oteta mukaan. Kuten niitä joita on kerätty sen jälkeen kun lupa keräämiselle umpeutui.

        Lisäksi nuo allekirjoitukset olisi tullut jo tuhota.

        Eli Rizzo siis toimii jo kaksi kertaa sitä vastaan mitä aloitteiden ohjeistuksessa on.

        :-)

        Tee nyt ihmeessä se rikosilmoitus 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä en homolinkkejä lue 😏

        Totuus ei muuksi muutu vaikka et sitä suostukaan lukemaan.

        Jatka vain elämääsi kuplassa lukemalla MV:tä.

        Totuutta se ei kuitenkaan muuta.

        :-)

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Totuus ei muuksi muutu vaikka et sitä suostukaan lukemaan.

        Jatka vain elämääsi kuplassa lukemalla MV:tä.

        Totuutta se ei kuitenkaan muuta.

        :-)

        😂😂😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        😂😂😂

        Eikä hymyiötkään muuta totutta.

        Koeta kaivaa jostain komission lupa sille että nimenkeruu olisi saanut jatkoajan niin voidaan keskustella.

        Muuten olet vaan surkea nillittäjä ja huono häviäjä.

      • YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Eikä hymyiötkään muuta totutta.

        Koeta kaivaa jostain komission lupa sille että nimenkeruu olisi saanut jatkoajan niin voidaan keskustella.

        Muuten olet vaan surkea nillittäjä ja huono häviäjä.

        😮😮😮😮😮😮😮

      • usko.vainen kirjoitti:

        😮😮😮😮😮😮😮

        Onko tuo mielestäsi komission lupa?

        Saitko nuo hymiöt Rizzolta kun kysyit lupaa aloiteen nimienkeräämisen jatkolle?

    • Ja tässä sitä faktaa aloitteesta:

      "Euroopan komissio vahvistaa, että niin sanotun "Äiti, Isä & Lapset" -EU-kansalaisaloitteen kannatusilmoitusten keruu päättyi joulukuussa.

      Aloitteeseen ei saatu määräajassa kerättyä kylliksi allekirjoituksia.

      Joulukuussa aloitteen taustavoimat ilmoittivat yksipuolisesti, että nimien keruuta aiotaan jatkaa 3. huhtikuuta 2017 asti. Jatkoaikaa perusteltiin sillä, että nimenkeruu päästiin aloittamaan neljä kuukautta myöhässä, koska asianmukaisen ja hyväksytyn järjestelmän luomisessa verkkoon allekirjoitusten keruuta varten oli haasteita.

      Euroopan komissio toteaa, että kannatusilmoitusten keräämiseen on aikaa 12 kuukautta aloitteen rekisteröimisestä. Vuodessa on kerättävä vähintään miljoona allekirjoitusta ja lisäksi vähintään seitsemässä eri maassa nimiä maakohtainen vähimmäismäärä. Aloite rekisteröitiin 11. joulukuuta 2015, joten päättymispäivämäärä oli 11. joulukuuta 2016.

      Komission edustaja kertoo ranneliike.netin lukijan saamassa kirjeessä, että kyseisen aloitteen nimenkeruuvaihe on päättynyt, kuten on ilmaistu EU-kansalaisaloitteiden virallisen luettelon verkkosivuilla - eikä jatkoajalle ole perusteita. Komissiosta kerrotaan, että kansalaisaloitteen vastuuhenkilöitä on myös informoitu nimienkeruuvaiheen päättymisestä. "

      • ÄläJaksaJankuttaa

        Tee se rikosilmoitus ja lopeta länkytyksesi, Räyhis!

      • ÄläJaksaJankuttaa kirjoitti:

        Tee se rikosilmoitus ja lopeta länkytyksesi, Räyhis!

        Ei minun tarvitse tehdä mitään ilmoitusta koska viranomaiset ovat jo todenneet että nimien kerruun aikamäärä oli umpeutunut aikoja sitten.

        Voihan niitä nimiä keräillä vaikka seuraavat 10v mutta mitään merkitystä niillä ei ole, kuten ei ole tuolla aloitteellakaan koska se ei saanut tarvittavaa määrää allekirjoituksia säädetyssä ajassa.

        Viranomaiset siis toimivat, ei tarvitse kenellekään ilmoitella.

      • ÄläJaksaJakkuttaa

        Mitä sitten vielä länkytät????

      • ÄläJaksaJakkuttaa kirjoitti:

        Mitä sitten vielä länkytät????

        Kerroin vain sinulle totuuden kun et sitä näytä tietävän.

        Mutta nyt teidät vai mitä?

      • ÄläJaksaJankuttaa
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Kerroin vain sinulle totuuden kun et sitä näytä tietävän.

        Mutta nyt teidät vai mitä?

        Oliko vielä muuta?

      • ÄläJaksaJankuttaa kirjoitti:

        Oliko vielä muuta?

        Tuossa ne tärkeimmän, nyt sinäkin tiedät totuuden.

    • virallisuuttaodottaen

      Minä uskon vasta sitten, kun EU-komissio on virallisesti ilmoittanut asiasta sivuillaan.

      • virallisuuttaodottaen
        YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:

        Sehän on ilmoittanut. Aikoja sitten. Tässä linkki.

        http://ec.europa.eu/citizens-initiative/public/initiatives/open/details/2015/000006

        "Aloitteen tila: Kerääminen päättynyt 11/12/2016 "

        Ole hyvä vaan nyt sitten uskot.

        Olen ollut tuosta tietoinen jo joulukuussa. Haluan kuitenkin nähdä, että EU-komissio on virallisesti laittanut koko keissin arkistoitujen aloitteiden joukkoon kohtaan "Insuffient support".

      • virallisuuttaodottaen kirjoitti:

        Olen ollut tuosta tietoinen jo joulukuussa. Haluan kuitenkin nähdä, että EU-komissio on virallisesti laittanut koko keissin arkistoitujen aloitteiden joukkoon kohtaan "Insuffient support".

        Näin ei ole voitu tehdä koska aloitetta ei ole toimitettu koskaan komissiolle. Kuten sovun alareurassa lukee jos luet.

        :-)

    • päävetäjän.käteen

      Ritsolle voisi todeta, että tyhjän saa pyytämättäkin.

      • tavoitteen.mukaan

        Keräystavoite täyttyi ja asia etenee.

      • Juurikin.niin
        tavoitteen.mukaan kirjoitti:

        Keräystavoite täyttyi ja asia etenee.

        Joo, enempää ei voisi toivoa!

      • tavoitteen.mukaan kirjoitti:

        Keräystavoite täyttyi ja asia etenee.

        Sinä Räyhis et ole ainoastaan lukutaidoton, vaan muutenkin tyypillinen hakkaraislainen tyhjänjankkaaja.

        Kai se sitten on niin, että jos odottaa ihan tosissaan Jeesuksen syöksylaskua, todellisuudentaju on ylipäätään täysin kankaalla. Linjassahan nuo hömelyydet ovat.

      • taaasttä..sama

        Tuli mieleen toinen lapsellinen teko jota tuo ryhmä saattaa koettaa:
        Kokoaan nimiä x-ajan ja toimittaa ne sitten perille saatesanoin:

        "NOIN paljon allekirjoituksia ei voi olla painamatta vaa'assa vaikka keräysaika ylittyi huimasti."

    • Miksi.totuus.ei.maistu

      AA-kerhon oisi aika jo vihdoinkin herätä todellisuuteen eikä rypeä harhoissaan!

      • voi.voi.voi

        Etkö ole raitistunut?

      • Pottu-Räyhääjälle
        voi.voi.voi kirjoitti:

        Etkö ole raitistunut?

        En ole, koska olen ollut aina raitis. Voisihan sitä kokeilla ryyppäämään ratkeamista, ja sen jälkeen raitistumista. En halua kuitenkaan ottaa sitä riskiä, että pilaisin aivoni kuten sinä, Räyhis. Potuttaako niin kun hörhöaloitteenne on myöhässä, kuollena syntynyt tyhjänpäiväisyys? Kyllä sinua potuttaa!

    • "Äiti, Isä ja Lapset ehdotti seuraavia määritelmiä vietäväksi eurooppalaiseen lainsäädäntöön liittyen avioliittoon ja perheeseen:
      Avioliitolla tarkoitetaan yhden miehen ja yhden naisen välistä juridista liittoa ja perhe perustuu avioliitolle ja/tai sukulaisuuteen.
      Tällaiset määritelmät vastaavat kaikkien Euroopan Unionin jäsenvaltioiden yhteisiä periaatteita: ei ole sellaista jäsenvaltiota, joka kieltäisi avioliiton naisen ja miehen välisenä. Näiden määritelmien vieminen eurooppalaiseen lainsäädäntöön vahvistaisi eurooppalaista yhteishenkeä." (Sarah Rizzo)

      Aikoinaan ihmettelin, että mihin nuo Aa-kerholaiset oikein pyrkii, koskapa EU:lla ei ole valtaa päättää jäsenmaiden avioliittolaeista. Mutta eivät he tavoitelleetkaan sitovaa EU-asetusta, vaan pelkkää EU-lausuntoa.

      "Lausunnot
      Lausunnolla toimielimet voivat ilmaista kantansa, mutta siitä ei seuraa lausunnon vastaanottajille mitään oikeudellisia velvoitteita. Lausunto ei ole sitova."
      https://europa.eu/european-union/eu-law/legal-acts_fi

      ÄITI, ISÄ & LAPSET-sivulla puhutaan EU-säädöksestä, mutta EU-lausuntokin on yksi EU-säädöstyyppi.
      "Kyllä, kannatan esitystä EU säädöksestä, joka määrittää avioliiton ja perheen merkityksen: avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto ja perhe perustuu avioliittoon ja/tai sukulaisuuteen alenevassa polvessa."
      http://www.mumdadandkids.eu/fi

      EU:n Aa-kerhot tavoittelivat korkeintaan tuollaista lausuntoa, jolla olisi ollut käyttöä heidän omassa propagandassaan.

      Tai sitten he tavoittelivat vain julkisuuttaa tietäen, että aloitteensa ei menisi läpi vaikka olisivat saaneet äänensä kasaan moninkertaisesti. Mutta saivathan he julkisuutensa.

      • Onko kurjaa kun kannatustavoite täyttyi?

      • Miksi tavoitella julkisuutta? Siksi, että on julkisuudenkipeä?

      • qwertyilija kirjoitti:

        Miksi tavoitella julkisuutta? Siksi, että on julkisuudenkipeä?

        Siksikö sinä olet kirjoittanut tänään satoja viestejä?

      • kolmeveijaria
        usko.vainen kirjoitti:

        Siksikö sinä olet kirjoittanut tänään satoja viestejä?

        Ok vaan, ei ole

      • usko.vainen kirjoitti:

        Siksikö sinä olet kirjoittanut tänään satoja viestejä?

        Ja mitä väliä vaikka olisi kirjoittanut miljoonia? Oletko kateelinen kun et itse pysty kirjoittamaan mitään järkevää? Ainoastaan pystyt herjaamaan ihmisiä. Jos olet oikeasti uskovainen, niin käytöksesi takia helvetissä tavataan 😃

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Jaahas, ja sinä varmaan kopioit tähän niitä herjauksiani :D
        Mutta olen liikuttunut kun jaksat seurata minua :D :D :D

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jaahas, ja sinä varmaan kopioit tähän niitä herjauksiani :D
        Mutta olen liikuttunut kun jaksat seurata minua :D :D :D

        Ei niitä tarvitse kopioda, kunhan köy katsomassa mitä olet kirjoittanut.
        Ei sinua pahemmin tarvitse seurata kun olet länkyttämässä joka ketjussa.

      • Ei.luotu kirjoitti:

        Ei niitä tarvitse kopioda, kunhan köy katsomassa mitä olet kirjoittanut.
        Ei sinua pahemmin tarvitse seurata kun olet länkyttämässä joka ketjussa.

        Köy ihmeessä mutta herjauksia et löydä :D
        Mikä tekee sinusta jotain muuta kuin länkyttäjän?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Onko kurjaa kun kannatustavoite täyttyi?

        Todella kurjaa, kun se täyttyi vasta kuukausia myöhässä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Todella kurjaa, kun se täyttyi vasta kuukausia myöhässä.

        Mutta koko EU-Aa-aloite oli pelkkä propagandatemppu. Sitä myytiin fundamentalisteille ja muille yksinkertaisille jonain taikatemppuna, joka kumoaa tasa-arvoiset avioliittolait koko EU:n alueella.
        Osa fundiksista otti se tosissaan, eikä osa näytä vieläkään käsittävän, ettei uutta avioliittolakia kumota jos demokratiassa eletään.

        (tuota fundiksille ominaista epärealistista optimismia löytyy myös halla-ahonlaisilta. sen pj-vaalin ratkettua osa niistä uskoi, että nyt pistetään hallitus asentoon toteuttamaan omaa politiikkaa ja seuraavissa vaaleissa otetaan päälle vielä murskavoitto)

        Tuo porukka ei juuri miltään osin ole mitään kylän kymppejä. Harvat koulujakäyneet osaavat paeta sopivasti omaan todellisuuteensa ja laukoa kommenttejaan sieltä. Sitten on hyvin pieni joukko, joka on suunnilleen kartalla ja manipuloi muita koska suuri valta pieneenkin sakkiin on heistä mukavaa.

        Eli vähän sama asetelma kuin yhden videon KKK-kokouksessa, jossa rivijäsenistö osasi lausua kaksi sanaa white power ja puhuja hieman useamman.

        >> Tuo porukka ei juuri miltään osin ole mitään kylän kymppejä. <<

        Niin ei ne yleensä ainakaan osaa kertoa omin sanoin, että mitä kulloisellakin projektillaan on mahdollista saavuttaa ja mitä ei. Kuten tuo EU-Aa-aloite.
        Harva allekirjoittaja varmaankaan edes tiesi, mitä se tarkkaan ottaen koski ja mitä sillä olisi ollut mahdollista saavuttaa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Eli vähän sama asetelma kuin yhden videon KKK-kokouksessa, jossa rivijäsenistö osasi lausua kaksi sanaa white power ja puhuja hieman useamman.

        Joku varmaan sanoi myös "white powder" kenenkään varsinaisesti huomaamatta... 😀

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Joku varmaan sanoi myös "white powder" kenenkään varsinaisesti huomaamatta... 😀

        Tuo saattoi lukea niiden banderolleissa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Tuo saattoi lukea niiden banderolleissa.

        Niinpä. 😀

        George Wanker Bushkin kirjoitti perunan yksikkömuodon "potatoe", ja oli sentään kirkastanut ajatteluaan alkoholilla monen vuoden ajan.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Niinpä. 😀

        George Wanker Bushkin kirjoitti perunan yksikkömuodon "potatoe", ja oli sentään kirkastanut ajatteluaan alkoholilla monen vuoden ajan.

        George W:stä tulee mieleen Teuvo H.

      • ”Aikoinaan ihmettelin, että mihin nuo Aa-kerholaiset oikein pyrkii, koskapa EU:lla ei ole valtaa päättää jäsenmaiden avioliittolaeista. Mutta eivät he tavoitelleetkaan sitovaa EU-asetusta, vaan pelkkää EU-lausuntoa.”

        Tästä taisi olla keskustelua täälläkin?

        Kyllä kyseessä oli julkisuustemppu, jolla ei ollut tarkoituskaan vaikuttaa yhtään mihinkään.

    • >> Mitä kuuluu Äiti, Isä ja Lapset aloitteelle? <<
      Huonoa, se on kuollut ja kuopattu. R.I.P.

      • maanikolle

        Meneppä jo nukkumaan sieltä riekkumaata!

    • Hyvää_päivää

      Naurattaa kyllä kovasti kun Räyhis on niin tyhmä, että kokee joksikin voitoksi kun huuhaa-aloite saa kannattajansa täyteen... MYÖHÄSSÄ. Noin mitättömistä ja tyhjänpäiväisistä asioista, jotka vieläpä ovat epäonnistumia, joutuu tuo surkea luuseri onnensa kuittaamaan. Miten menee, niin kuin noin omasta mielestä, Räyhis?

      • Taitaa patmoslaisten fiilikset olla nyt aika samat kuin halla-aholaisten.

        Eli kaikkia tavoitteita ei välttämättä ihan saavutettu, mutta ainakin jotain saatiin aikaan.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Taitaa patmoslaisten fiilikset olla nyt aika samat kuin halla-aholaisten.

        Eli kaikkia tavoitteita ei välttämättä ihan saavutettu, mutta ainakin jotain saatiin aikaan.

        Kuten ei niillä muillakaan keinoille, mitä muistelen heidän innoissaan suunnitelleen.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kuten ei niillä muillakaan keinoille, mitä muistelen heidän innoissaan suunnitelleen.

        Kuulemma siellä jaettiin jo ministerinpestejäkin. Jälkiviisaissa yksi nainen mainitsi siitä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Kuulemma siellä jaettiin jo ministerinpestejäkin. Jälkiviisaissa yksi nainen mainitsi siitä.

        No just.... Mutta sehän patmoslaisten agenda onkin,

        "Maailman muuttajien strategiana puolestaan on pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin. "

      • mummomuori kirjoitti:

        No just.... Mutta sehän patmoslaisten agenda onkin,

        "Maailman muuttajien strategiana puolestaan on pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin. "

        Niin ja jos ne hylätään vaikka yhdeltä valouvauskurssilta, niin alkaa armoton valitus.

        Luin vasta yhdesta blogista koskien näitä Laura Huhtasaaria ja muita uskonnollisia ja poliittisia fundamentalisteja/kiihkoilijoita, että he ovat ensimmäisenä vaatimassa muilta suhteellisuudentajua, joustavuutta, perinteiden kunnioittamista jne., mutta vastavuoroisesti he itse eivät anna periksi yhtään.
        Lyhyesti:

        He, jotka ovat kovimpia vaatimaan muilta joustamista, eivät itse jousta yhtään.

        "He, jotka ovat kovimpia vaatimaan muilta joustamista, eivät itse jousta yhtään."

        Jotain tuohon suuntaa kyllä. Heitä pitää ymmärttä, heitä pitää kohdella korrektisti ja antaa erioikeuksia, mutta heidän itsensä ei tarvitse tehdä mitään - ei edes käyttäytyä kunnolla.

        Päivi Räsänenkin moitti meitä suvakeita suvaitsemattomiksi, kun emme suvaitse hänen suvaitsemattomuuttaan.

        Sama kuin vaatisi toista kunnioittamaan sitä, ettei itse kunnioita häntä.

    • Kun tätä ketjua luin, niin tuli kyllä irrationaalinen olo. Miten kummassa selvästä asiasta saatiin taas jankutus aikaan? Avaus on selkeä valhe, jos keräysaika nimille kerran on umpeen mennyt. Miksi ihmeessä Rizzo edes aiheesta tiedottaa?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      221
      7462
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      4850
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4752
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3418
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2005
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1870
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1819
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1667
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1578
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      148
      1337
    Aihe